Hannun elämäntarina/Hesari

Lähde:Helsingin Sanomat/Anu Nousiainen/verkkosivut

Herra WinCapita.

Keskusrikospoliisi ja kymmenentuhatta suomalaista kaipaavat entistä tamperelaisyrittäjää, jota epäillään sijoitushuijaus WinCapitan päätekijäksi. Miten ylivelkaantuneesta liikemiehestä tuli valuuttakaupan guru ja Suomen etsityin ihminen?

Poliisiasemalla on menossa kuulustelu. On joulukuun 14. päivä vuonna 2004. Kello näyttää 10.08:aa. Kuulusteltava on tavallisen näköinen suomalaismies, jo neljäkymmentä täyttänyt, vähän kaljuuntuva ja keskimittainen, kohtalaisen roteva.

Häntä epäillään kirjanpitorikoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä.

Kuulustelupöytäkirjaan merkitään henkilötiedot: Syntynyt vuonna 1962 Pirkkalassa. Alikersantti. Eronnut, ei lapsia. Atk-alan ammattilainen. Ei työnantajaa.

Miksi tämä tamperelaismies ketään kiinnostaa? Siksi, että keskusrikospoliisi pitää juuri häntä pääepäiltynä WinCapita-pyramidihuijauksessa.

Maaliskuussa 2008 hän katosi. Samaan aikaan sulkeutuivat sijoituskerho WinCapitan verkkosivut. Kymmenentuhatta suomalaista jäi odottamaan rahojaan.

Poliisin mukaan suomalaiset panivat WinCapitaan lähes sata miljoonaa euroa. Valtaosa rahoista on jaettu uudelleen pyramidihuijausten tapaan: jotkut ovat saaneet satojentuhansien voittoja, kun taas toiset, varsinkin viimeisinä mukaan lähteneet, ovat menettäneet kaiken, moni kymmeniätuhansia euroja.

Useimmat liittyivät WinCapitaan uskoen hämärän sijoituskerhon lupauksiin: se kertoi tekevänsä valuuttakauppaa euroilla ja dollareilla ja saavansa jopa 400 prosentin vuosituotot. Edes tämä ei epäilyttänyt, vaikka tietysti olisi pitänyt.

Mukaan pääsi vain toisen jäsenen suosituksesta. Palkkioksi tämä "sponsori" sai 20 prosenttia uuden jäsenen tuotoista. Moni sulki korvansa varoituksilta viimeistään nähdessään kaverin pankkitiliotteen. Ahneus ja kateus, miten ne sokaisevatkaan.

Julkisuudessa on puhuttu Suomen suurimmasta taloushuijauksesta. Siltä WinCapita todella näyttää: poliisi ei ole löytänyt todisteita valuuttakaupasta, jota WinCapita väitti käyvänsä.

Torstaina krp vahvisti, että sen hallussa on asiakirja, jossa tamperelaismies kertoo WinCapitan olevan petollista toimintaa. Myös muutamat esitutkinnassa kuulustellut ovat kertoneet saaneensa häneltä tiedon toiminnan petollisuudesta.

Kymmeniä ihmisiä on kuulusteltu, monia on pidetty tutkintavankeudessa useita viikkoja. Vakuustakavarikossa, hukkaamiskiellossa tai väliaikaisesti takavarikoituna on yli 12 miljoonaa euroa. Ensimmäisiä syytteitä odotetaan vielä tänä vuonna.

Mutta tamperelaismiehestä ei ole kuultu mitään sitten viime kevään. Jäljet katoavat Espanjaan.

Kutsutaan häntä H:ksi.

H:lla oli Tampereella 1990-luvulla ravintola, tarkemmin sanottuna erotiikkaklubi. Mutta se ei ole ollut hänen ainoa yrityksensä. H:n elämässä firmoja on tullut ja mennyt melkein kuin vuodenaikoja.

Ensimmäinen oli ohjelmistotalo, jonka osakas ja kehitysjohtaja H:sta tuli 26-vuotiaana, tai niin hän ainakin kertoi poliisille silloin joulun alla 2004.

Alakoulun H oli käynyt Tampereella, yläasteen Pirkkalassa. Sen jälkeen hän opiskeli Raision ammatillisessa kurssikeskuksessa tietojenkäsittelyä - siihen aikaan sitä sanottiin atk:ksi.

Elokuussa 1989 H perusti avovaimonsa kanssa ensimmäisen oman yrityksensä. Siihen saatiin mukaan myös veli. Elettiin nousukauden viimeisiä kuukausia. Pankit tyrkyttivät lainaa, se oli sitä keveää kasinotaloutta, rahaa tuntui riittävän kaikille.

H täytti yhtiönsä perustamisilmoituksen kuulakärkikynällä huolellisesti tekstaten. Mutta yritysmaailma oli hänelle vielä uutta, ja virkailija joutui korjailemaan paperia. Toimialaksi H kirjasi "puhelin- ja videotexpalveluiden tuottamisen ja myynnin sekä elektroniikka- ja atk-alan tuotteiden ja vapaa-ajan asusteiden ja tarvikkeiden maahantuonnin ja myynnin".

Paperi löytyy Patentti- ja rekisterihallituksen arkistosta. H:n käsiala on pientä ja pystyä, hyvin siistiä.

Neljä vuotta myöhemmin yritys teki konkurssin.

Tuo konkurssi ei jäänyt H:n viimeiseksi. 1990-luvun alussa Suomi suistui lamaan. Markka kellui, firmoja lakosi, asuntojen hinnat rysähtivät ennennäkemättömällä tavalla. H ja hänen avovaimonsa joutuivat myymään velkarahalla ostetun omakotitalonsa. Sellaista tapahtui tuohon aikaan paljon.

Pari vuotta H teki palkkatöitä suuren suomalaisyhtiön atk-osastolla. Toinenkin firma, jossa hän oli mukana, asetettiin konkurssiin. H:n nimi alkoi esiintyä käräjäoikeuden papereissa. Elinkeinonharjoittaja on velkojien vaatimuksesta määrätty luovuttamaan omaisuutensa konkurssiin. Ja sitten: Konkurssi on velkojain kuulustelussa jätetty sillensä varojen vähyyden vuoksi.

Moni olisi luovuttanut, mutta H haaveili miljoonista. Hän teki paljon töitä sen eteen, ettei hänen tarvitsisi tehdä töitä.

Tammelan puistokadulta lopetettiin Tampereen Säästöpankin konttori - laman seurausta sekin. H vuokrasi tilat vuonna 1993 ja perusti musiikkibaarin. Kun se ei houkutellut tamperelaisia, hän muutti paikan erotiikkaklubiksi.

Stripparit olivat suomalaisia, venäläisiä, virolaisia ja ruotsalaisia, asiakkaat miehiä, humalaisia, höliseviä polttariseurueita. Ruokaa ei tarjottu, mutta sipsejä ja suolapähkinöitä sai.

H oli osakkaana myös yhtiössä, joka piti Tampereella olutkellaria. Se meni selvitystilaan, mutta erotiikkabaari menestyi. Jostain syystä H silti myi sen - ja osti taas parin vuoden kuluttua takaisin.

Tällä kertaa erotiikkabaari merkittiin H:n uuden vaimon nimiin. H:lla itsellään oli niin paljon velkaa ulosotossa, että omiin nimiinsä hän ei voinut ottaa mitään.

Vaimo opiskeli toisessa kaupungissa eikä olisi halunnut baaria riesakseen. Hän luotti siihen, että asiat olivat kunnossa, kun kerran H niin sanoi. Vuoden päästä, maaliskuussa 2000, erotiikkabaari siirrettiin H:n lapsuudenkaverin nimiin - tämä ei tiennyt ravintola-alasta sen enempää kuin H:n vaimokaan.

Palkattu ravintolapäällikkö hoiti henkilökunnan, tilasi tavarat ja ravasi juomatukussa ja Siwassa. Kirjanpidosta ja hallinnosta huolehti H. Hänellä oli käyttöoikeus baarin pankkitiliin.

Punaisella Fiat Bravollaan H kuljetti strippareita Tammelan puistokadun ja Mustanlahdenkadun välillä. Baari oli vuokrannut "esiintyville taiteilijoille" asunnon läheltä Metso-kirjastoa.

Noihin aikoihin H oli mukana ainakin kolmessa muussa yhtiössä. Yksi niistä lupasi polkea matkapuhelujen hinnat.

Vuonna 1997 kännykkäpuhelut olivat kalliita. H:n yritys ilmoitti välittävänsä puheluita käyttämällä hyväkseen Telen ja Radiolinjan halpanumeroita. Soittajille luvattiin puhelut puolta halvemmalla.

Konttori oli näkyvällä paikalla Hämeenkadulla. H vastasi yrityksen kehittämisestä. Hän visioi, että matkapuhelujen alkuun aletaan kohta myydä mainosaikaa ja sitten puhelut eivät maksa mitään.

"Vakaa käsitykseni on, että jo ensi vuoden aikana asiakkaat voivat soittaa puhelunsa ilmaiseksi mainosmarkkojen ansiosta", hän uskoi Iltalehden haastattelussa 1997. Se on ainoa kerta, kun H on esiintynyt suuren suomalaislehden sivuilla, ennen kuin WinCapitasta tuli iso uutinen.

"Kilpailun rajoitukset ovat poistuneet tältä alalta. Määräävässä asemassa olevat teleoperaattorit joutuvat antamaan omat tuotteensa välitettäviksi", H sanoi.

Telessä pohdittiin kuumeisesti, mistä oli kysymys. Oliko H löytänyt telelainsäädännöstä rahakkaan porsaanreiän?

Pysähdytään hetkeksi tähän, vuoteen 1997. Se saattoi olla tärkeä vuosi H:n elämässä. Silloin hän nimittäin näyttää kokeilleen liiketoimissaan ensimmäisen kerran verkostomarkkinointia.

Entinen avovaimo oli innostunut verkostomarkkinoinnista, ja H oli nähty Herbalifen tilaisuuksissa. Kun toimittajat keväällä 2008 etsivät WinCapitan jäseniä haastateltaviksi, mukana tuntui olevan paljon verkostomarkkinoinnin konkareita.

Verkostomarkkinointi on suoramyyntiä, jossa itsenäiset edustajat myyvät jonkin yhtiön tuotteita. Samalla he rekrytoivat uusia myyntiedustajia, joiden myyntituloista he saavat provision. Toimintaa kutsutaan myös monitaso- ja suostuttelumarkkinoinniksi. Julkisuudessa sillä on huono maine: laiton rahankeräys ja pyramidipeli on usein naamioitu verkostomarkkinoinniksi.

H rekrytoi edustajia kauppaamaan lähes tuhannen markan puhelinkortteja. Myyjiä houkuteltiin helpolla rahalla, sitä piti tulla oikein "ovista ja ikkunoista", kuten eräs myyjä muistelee.

Puhelinkorttien lisäksi edustajien piti myydä tietokoneita, lomaosakkeita ja kaikenlaista krääsää, kuten vilkkukyniä.

Pian alkoivat ongelmat. Sääntöjä muuteltiin. Luvatut halvat puhelut piti tilata valtavan pitkillä numerosarjoilla, jotka eivät tahtoneet mahtua silloisten kännyköiden näyttöön. H:n puhelinvälityksen ylikuormitetut serverit kaatuilivat. Verkostomyyjien kauppaamien kotitietokoneiden huolto ei pelannut, asiakkaat nurisivat.

Oli aika siirtyä eteenpäin.

H myi osia firmasta eteläsuomalaiselle yrittäjälle. Kaupan jälkeen tälle selvisi, että H:n keksintö puoli-ilmaisista puheluista oli huijausta, ja riitaa ratkottiin lakimiesten voimalla.

Mutta yhdessä asiassa H osui oikeaan: muutamien vuosien päästä kännykkäpuhelujen hinnat todella halpenivat.

Verkostopuuhien ohessa H pyöritti Tammelan puistokadun erotiikkabaaria. Sen nimiin hän vuokrasi Delta-Autosta Alfa Romeon. Hän perusti jälleen myös uuden yrityksen, taas tuttavan nimiin. H oli oppinut käyttämään bulvaaneita.

Tämä yritys julkaisi niin sanotun aikuisviihteen verkkosivustoa ja ilmaisjakelulehteä. Ei ole vaikea arvata, että konkurssi siitäkin tuli. Ulosottomiehet kävivät noutamassa tietokoneet ja muut laitteet.

Oli vuosi 2000. H:n vaimo haki avioeroa, hänen isänsä kuoli. Erotiikkabaarin ravintolapäällikkö irtisanoutui ja avasi oman lounasravintolan.

Vuoden 2000 lopussa H:n erotiikkabaari oli pysyvästi maksukyvytön ja ylivelkainen. Enää ei riittänyt, että H käyttäytyi fiksusti ja onnistui puhumaan liiketoimiinsa mukaan aina uudet ihmiset - myi vaikka eskimoille jäätä, kuten parikin ihmistä häntä kuvaa.

Puhelinlinja oli katkaistu, laskuja oli rästissä, samoin vakuutusmaksuja. Tilitoimisto oli lopettanut kirjanpidon: H oli jättänyt senkin laskut maksamatta.

Marraskuussa 2000 H lopetti myös arvonlisäverojen, palkkojen ennakonpidätysten ja sotumaksujen maksamisen. Vuoden 2002 lopussa niitä oli kertynyt korkoineen jo runsaat 90000 euroa.

"Toiminta ei pysynyt hallinnassani", H kertoi poliisikuulustelussa jouluna 2004.

Heinäkuussa 2000 tuli kirje verotoimistosta. Kohteliaasti se muistutti H:ta, että veroilmoitus oli tekemättä. Se oli murheista pienimpiä, posti toi myös trattoja. Baarista oli nyt päästävä äkkiä eroon.

Jostain H löysi ostajaksi talousrikoksista tuomitun miehen. Kuitit hän vei tälle muovikassissa.

Viimeistään nyt H alkoi vaikuttaa siltä kestoepäonnistujaliikemieheltä, joksi häntä myöhemmin on kuvailtu.

Erotiikkabaarin konkurssi raukesi varojen puutteeseen Tampereen käräjäoikeudessa vuonna 2002. Samana vuonna H sai verottajan mukaan palkkaa suomalaisesta ohjelmistotalosta 21457 euroa sekä päivärahoja ja kilometrikorvauksia 2854 euroa. H työskenteli sovelluskonsulttina atk-tehtävissä. Yrityksiä hänellä ei enää ollut.

Seuraava jälki H:sta löytyy vasta loppukesältä 2003 - internetistä. Nyt hän etsi verkon keskustelupalstoilla urheiluvedonlyönnistä kiinnostuneita. H kertoi kehittäneensä vedonlyöntijärjestelmän, jolla tuli rahaa: Olemalla mukana Bettrust-kimppapeleissä voit yli kaksinkertaistaa pelikassasi joka viikko, H houkutteli.

H oli alkanut lyödä vetoa Britannian laukkakilpailuissa. Sitä ennen hän oli kerännyt tilastoja jalkapallosta mutta laskeskellut, että pelattavia kohteita oli liian vähän ja kassa kiersi liian hitaasti.

Laukkakisat sen sijaan vaikuttivat lupaavilta. Kiinnostaisko RAHA? H kyseli sähköpostiviestissään, jonka hän lähetti uudelle tuttavalleen: Lainalaisuudet toimivat laukkaradalla paljon paremmin kuin joukkuepeleissä ja kassan kiertonopeus on todella suuri eli pelattavaa löytyy paljon. Sinänsä ylikerroin ei ole ainoa parametri omassa systeemissäni -- tärkeämpiä tekijöitä ovat ns. syndikaattien mukanaolo ja !! sen vaikutusten huomioiminen kertoimien käyttäytymisessä --, lähtöön osallistuvien hevosten määrä, näiden keskinäisten kertoimien suhteet ja keskinäisten kertoimien muutokset vedonlyöntiprosessin aikana. Mukana seurasi hurjan näköinen Exel-taulukko, johon H oli koonnut vedonlyöntitilastoja.

Hlöi vetoa Betfairissa. Se on internetissä toimiva brittiläinen vedonlyöntipörssi, joka oli aloittanut kolme vuotta aikaisemmin. H:n kimppakassaan pääsi kahdensadan euron vähimmäispanoksella. Alkuun rahat maksettiin suoraan H:n tilille. Internetin rahansiirtopalvelua Moneybookersia alettiin käyttää vuoden 2003 lopussa.

Betfairissa pelaajat lyövät vetoa toisiaan vastaan. Summat ovat suuria, usein satojatuhansia euroja lähtöä kohti, ja lähtöjä voi olla parikymmentä päivässä.

H kertoi siis lyövänsä vetoa, mutta Bettrustissa oli kuitenkin jo pyramidin piirteitä: jäsenet saattoivat suositella uusia jäseniä ja nämä uusia. Oman alalinjan pelivoitoista sai osan neljännelle tasolle saakka. Myöhemmin tämä kohta säännöissä muutettiin niin, että palkkion sai vain itse hankkimiensa jäsenten tuotoista.

Mikä ihme H:ssa sai toiset luottamaan häneen, antamaan suuriakin rahasummia hänen haltuunsa? Ne muistitemputko, joita hän niin mielellään esitteli?

H pyysi piirtämään numeroita kymmenen kertaa kymmenen numeron ruudukkoon. Tutkittuaan ruudukkoa pari minuuttia hän pystyi sanomaan, missä kohdassa mikin numero oli.

Hän oli harjoittanut muistiaan pitkään: ruudukko oli "mielen huone", jota "sisustettiin" esineiksi muutetuilla numeroilla. Kikan voi oppia, jos on hyvä muisti ja keskittymiskykyä. Joillekin ystävilleen H selitti, miten tempun saattoi omaksua.

Mutta oli H:lla toinenkin ohjelmanumero: kalenterimuisti. Hän pystyi sanomaan mistä tahansa päivämäärästä minä tahansa vuonna, mikä viikonpäivä on kyseessä. Ominaisuus liitetään usein autisteihin, ja sitä pidetään jotenkin mystisenä.

H oli kuitenkin opetellut tämänkin tempun. Se perustuu päässälaskutaitoon ja kaavaan, joka löytyy internetistä.

Laukkakilpailuista tuli hyvin rahaa, juuri niin kuin H oli luvannut. Siltä ainakin näytti.

Hän suurensi panoksia sitä mukaa kuin kimppakassa lihoi. Mutta panoksia ei voinut kasvattaa loputtomasti, H selitti, siksi voitot pienenivät. Vedonlyönnin oheen piti löytää jotain uutta.

Silloin H keksi valuuttakaupan.

Useat H:n tavanneet kertovat, että H innostui valuuttakaupasta oikeasti. Niin hän oli innostunut aiemmistakin ideoistaan. Tuttavat ovat varmoja, että keväällä 2004 H teki valuuttakauppaa oikealla rahalla Forex.comin valuutta-alustalla samalla kun testasi kaupankäyntistrategioitaan.

Noihin aikoihin H esiintyi tamperelaisessa hotellissa markkinoimassa valuuttakauppaa. Paikalla oli valtavasti ihmisiä. Puskaradio toimi tehokkaasti.

H esitti muistitemppunsa, yleisö oli innoissaan. Sille H ei ollut epäonnistunut yrittäjä vaan matemaattinen lahjakkuus ja itseoppinut valuuttadiileri, vähän kuin George Soros. H oli kehittämässä nerokasta "signaalijärjestelmää", joka tekisi ihmisistä rikkaita, toisin kuin pankkineuvojien varovaiset ohjeet. Tajusi H sitä tai ei, hänestä oli tulossa - guru.

H:n toiminta muuttui järjestelmällisemmäksi. Vedonlyöntikassa sai nimen GiiClub. Verkkotunnus www.giiclub.com oli rekisteröity lokakuussa 2003. Klubin ensimmäiset verkkosivut teki Mikko. Hän oli tavannut H:n verkon keskustelupalstalla loppukesällä 2003 ja liittynyt vedonlyöntirinkiin.

Kun Mikko syksyllä 2004 laati GiiClubin jäsenistä listan, mukana oli tuhatkunta nimeä. Listan pohjalta tehty luettelo käyttäjätunnuksista levisi syksyllä 2007 hetkeksi verkkoon, kun joku hakkeroi sen kerhon sivuilta. Markku, jeffke, akryyli, atomi1, mece11, ysiysi, teamahma, vodka40...

Suurimmat henkilökohtaiset kassat olivat jo 40000 euroa. Suomalaismiehet olivat lähteneet H:n opetuslapsiksi tosissaan.

Hpiirteli paperille uusia suunnitelmiaan. Hänen kanssaan ravintola Memphisissä, Helsingin keskustan Sokoksen alakerrassa, istuivat Mikko ja Heikki. Kesä 2004 oli lopuillaan, GiiClub oli nyt WinClub. Se kalskahti komealta.

Tässä tapaamisessa perustettiin WinClubin taustayhtiö Worldwide Investment Company.

Tähän asti H:n liiketuttavat olivat olleet samankaltaisia paikallisyrittäjiä kuin hän itse. Heikki tuli suuremmista ympyröistä: hänet oli tuomittu 1990-luvulla pankkikriisin ajan talousrikoksista, joista oli kerrottu laajasti julkisuudessa. Heikin autokin oli Cadillac Seville.

Juuri Heikki auttoi H:ta rekisteröimään yhtiön Yhdysvaltoihin espanjalaisen välikäden kautta. Myöhemmin rekisteröinti siirrettiin Panamaan. Suomeen ei voinut perustaa yritystä, jonka toimiala oli vedonlyönti. Sitä paitsi, H:lla oli "nimi pystyssä", hän ei voinut perustaa Suomeen yhtään mitään; mutta tätä hän ei maininnut Mikolle.

Panamassa oli se hyvä puoli, että yhtiön todellista omistajaa ei saisi selville ilman tuomioistuimen päätöstä.

H ja Mikko omistivat yhtiön yhdessä alle puoli vuotta. Syksyllä 2004 WinClubia hallinnoitiin Mikon tekemällä Excel-sovelluksella. Sitten, vuoden 2004 lopussa, H tarjoutui ostamaan Mikon osuuden.

Mikko suostui heti. Häntä sapetti, ettei H antanut hänen nähdä WinClubin vedonlyöntitoimintaa. Mikko olisi halunnut tietää, millaisella strategialla H oikein pelasi. Hän jättäytyi rivijäseneksi.

WinClubin taustayhtiö oli nyt yksin H:n nimissä. Hän avasi yhtiölle tilin sveitsiläispankki Credit Suisseen.

Joulukuussa 2004 Tampereen poliisi aloitti H:n kuulustelut erotiikkabaarin talousepäselvyyksistä. Maaliskuussa 2006 käräjäoikeus tuomitsi hänet törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja kirjanpitorikoksesta kuuden kuukauden vankeuteen.

Tuomio oli ehdollinen, koska H:lla ei ollut aiempaa rikosrekisteriä. H valitti, mutta Turun hovioikeus piti tuomion voimassa. Korvauksia tuli 20000 euroa.

H oli muuttanut Espanjaan Aurinkorannikolle, mutta hän vietti pitkiä aikoja myös Suomessa. Viimeiset osoitteet ovat Fuengirolaan ja Marbellaan. Avda Valle del Golf, 29660 Nueva Andalucia. Noilta ajoilta on säilynyt sähköpostivaihtoa, jossa H kertoo, mitä on puuhaillut: -- lähdin kehittämään omaa signaalijärjestelmää -- Urakka ollut aikasmoinen. Olen tehnyt yötäpäivää hommia (innostuin ehkäpä hiukka liikaakin) tämän projektin parissa. Jossain vaiheessa H mainitsi tuttavilleen asuvansa Sveitsin ja Saksan rajalla.

Kerrottiin, että hän kävi Panamassa, jonne WinClubin taustayhtiö nyt oli rekisteröity. Puhuttiin WinClubin säätiöimisestäkin Panamaan.

Kaiken aikaa WinClubin jäsenmäärä kasvoi. Uusia jäseniä rekrytoitiin ympäri Suomea tilaisuuksissa, joita sponsorit järjestivät. Ja kuten pyramidin luonteeseen kuuluu, uudet tulokkaat olivat aina vain kauempana huipusta. Mitä uudempi jäsen, sitä vähemmän hän tiesi H:sta. Raha-asiat hoidettiin sähköpostitse. Tiedusteluihin vastasi ensin Jaakko, sitten Minna, sitten Kim. Minnasta sanottiin, että hän oli H:n avovaimo, Kimistä ei tiedetty mitään.

Kerran H lähetti itse palautetta jäsenelle, joka kehtasi kysyä, koska hänen tuottonsa maksetaan: Pitäisikö minun mennä nurkkaan häpeämään? On se vaan hemmetin kumma juttu, että aina löytyy jotain valittamista tietyllä porukalla WinClubissa. Joko ei tule tarpeeksi tuottoa tai tuottoja ei saa heti kun haluaisi jne.

Hän kehotti kyselijää tutustumaan kirjaan Kuka vei juustoni? Siinä amerikkalainen bisnesguru opastaa suhtautumaan rakentavasti muutoksiin työssä ja elämässä. H:lla oli huumorintajua.

WinClubin verkkosivut toimivat ensin espoolaisella, sitten luxemburgilaisella palvelimella. Laskut menivät sähköpostitse H:lle, joka maksoi ne luottokortilla - ajallaan. Osoitteekseen H oli merkinnyt äitinsä osoitteen, mutta tekaissut postinumeron ja -toimipaikan.

Pari-kolmesataa WinClubin jäsentä kokoontui 1. joulukuuta 2006 Helsinki-klubille pikkujouluihin.

Moni tuli sinne suoraan joulukonsertista Vanhasta kirkosta. H:n avovaimo Minna oli myynyt konserttiin lippuja. Siellä oli kuultu osia Händelin Jouluoratoriosta sekä perinteisiä joululauluja.

Tunnelma oli hyvä. H kiersi väkijoukossa, ei tuonut itseään esiin. Hän oli ruskettunut, oli selvästi oleillut Espanjassa.

"Vuoden sponsoriksi" valittiin varkautelainen mies, joka sai matkalahjakortin.

Harva juhlaväestä tiesi, että H oli aiemmin keväällä saanut ehdollisen tuomion Tampereella tekemistään talousrikoksista.

Klubilaisille H oli myyttinen hahmo, joka hallitsi valuuttakaupan ja jakoi menestyksestään myös muille.

Ulosottoviraston rekistereissä esiintyi toisenlainen H: ketku liikemies, joka oli jättänyt jälkeensä lähes 300000 euron velat vuosina 1993-2004: pankkilainoja, verorästejä, vakuutusmaksuja, yhtiövastikkeita, parkkisakkoja, sairaalalaskuja...

Syyskuussa 2007 MTV3 kertoi viranomaisten tutkivan pyramidihuijausta. WinClub sulki verkkosivunsa väliaikaisesti.

Marraskuussa salaseura vaihtoi taas nimeä. Siitä tuli WinCapita. Puheet pyramidista eivät säikäyttäneet suomalaisia: jäsenmäärä kasvoi yhä rajummin. Keväällä 2008 jäseniä oli jo kymmenentuhatta.

Nyt heille kaupattiin myös "säätiöosuuksia". Moni osti.

Sitten koitti 7. päivä maaliskuuta. WinCapitan sivut katosivat verkosta.

Silloin katosi myös H. Samoihin aikoihin, 16. maaliskuuta, päättyi hänen ehdollisen tuomionsa koeaika.

Wincapitalaisten keskuudessa kiersi sitkeästi sähköpostiviestejä, joissa vakuuteltiin, että H palaa ja kaikki muuttuu hyväksi. Kesän mittaan viestit alkoivat kuulostaa yhä epätoivoisemmilta, kiertää kehää.

Noin 800 suomalaista on tehnyt WinCapitasta rikosilmoituksen. Moni uskoo yhä H:hon. On vanhoja tuttuja, joista tuntuu mahdottomalta, että H olisi suunnitellut näin valtavan huijauksen yksin. Mutta miten hyvin suuret puhallukset loppujen lopuksi suunnitellaan? Ehkä koko homma karkasi H:n käsistä.

Elo-syyskuun vaihteessa H:sta valmisteltiin eurooppalaista pidätysmääräystä. Poliisi arvioi, että hän piileskelee Schengen-alueella. Jos hän jää kiinni, häntä syytettäneen törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta. Jo törkeästä petoksesta voi saada neljä vuotta vankeutta.

Yksi asia on varma: maaliskuun jälkeen H:sta ei ole kuulunut mitään. Ei mitään.