Koulun kesäsiirtolassa tapahtunutta !

meitä on monia !

Koulut ovat lapsuudessamme antaneet kaupunkilaislapsille mahdollisuuden mennä maalle kesäsiirtolaan. Opettajat perheineen olivat valvomassa meitä lapsia. Kerron tässä, koska mitään muuta kanavaa ei ole. Meillä alkoi vihurirokko jyllätä ja lapsia oli kymmeniä. Me tytöt jouduimme vuoron perään sängyn pohjalle. Opettaja kävi katsomassa aina välillä, miten voimme ja mittasi kuumeenkin. Olimme pieniä ja emme silloin ymmärtäneet sitä, että miksi meidän piti levittää jalkamme ja näyttää alapäämme, että hän,-miesopettaja katsoi , että onko siellä näppyjä. Kerroimme toisillemme sen jälkeen ja muilla oli samanlaista kokemusta. Jos viisikymmppiset luette tätä, kertokaa minulle miltä tänäpäivänä tämä tuntuu teistä. Vaimollansa oli pitkät kuparinruskeat hiukset, kun liihotti yöllä huoneiden läpi,-valvoi lapsien unta.Miehensä olisi voinut käyttää meitä seksuaalisesti hyväksi pahemminkin! Kukaan ei valvojia valvonut ja lapset eivät sitä ymmärtäneet että mitä tehdään. Satoit tai paistoi,- piti olla ulkona. Nyt tämä mies on jo kuollut, koska olen itsekin yli viisikymppinen. Jos kesäsiirtoloita on vielä lapsille,- valvokaa vanhemmat, että lapsianne ei hyväksikäytetä. Koulu jossa olin, oli silloin Suomen suurin.
Kun kerroin aikuisena tästä omalle äidilleni, niin hän oli kauhiuissaan.
Muistan myös toisesta paikasta pienen pojan, joka pissasi ja kakkasi housuihinsa, niin hän jouhui nurkkaan häpeämään,-hän kun ei uskaltanut mennä ulkovessaan tekemään tarpeitaan, koska puupenkeissä on iso reikä, johon hän olisi voinut pudota. Hänen housujaan kun ei olisi haluttu pestä. Säälin häntä, mutta en osannut lapsena reagoida, koska lapset luulevat aina, että vanhemmat tietävät mitä tekevät.

5

667

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • liittyi..

      OCD:n miten?

      • tiukkapiponen

        Aloittaja halusi purkaa mieltään ja teki sen asiallisesti. Kaikki liittyy kaikkeen.
        Tsemppiä vaan kaikille. T; Toope.


    • pakko-oire tirkistellä

      pienten lasten sukupuolielimiä.
      Lasten, jotka olivat puolustuskyvyttömiä.

      Pienen pojan piti kusta ja paskantaa housuihinsa, koska oli pelko vessoja kohtaan. Se on pakonomainen tarve.
      On asioita joita ei tuoda päivänvaloon ja tässä yksi niistä. Hänen omaisensa, ehkä jos lukevat, tunnistavat opettajan, joka käytti lapsia hyväkseen. Oireet joita kannamme, eivät välttämättä ole juuri tämän ajan mukanaan tuomia.

      Tämän ajan keski-ikäiset ovat joutuneet kokemaan valtavasti fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa. Tuhansia on sortunut huumeisiin ja alkoholiin ja mennyt ennenaikaiseen hautaan. Kokemuksia on joka ikäluokilla. Seksuaalista hyväksiäyttöä kokeneet, tutkimuksen mukaan tekevat sitä itse myöhemmin. Niin tutkimukset sanovat. Maailma siltäkin osin on kyllä mennyt aina vaan huonompaan suuntaan. Valitettavasti.

    • Roihuvuoressa

      Muistan, että olin pieni tyttö ja Viitailassa tosi pitkän ajan siirtolassa. Siitä on jäänyt erittäin ikävä hylkäämiseksi tulemisen muisto. Ikävöin koko ajan kotiin, eikä siirtolassa ollut mielekästä tekemistä lapsille. Askartelua, lukemista, kaikkea puuttui, mitä olisin kotona ja leikkikentälläni tehnyt. Erittäin askeettista. Tädit keskenään viltillä virkkasivat ja juorusivat. Tämän vain muistan Viitailan kesäsiirtolasta.

      • Viitaila kesäsiirtol

        Mistä saisi oikeaa tietoa Hgin kesäsiirtoloista?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      476
      1723
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1497
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1338
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      15
      1299
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      905
    6. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      856
    7. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      47
      804
    8. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      736
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      722
    10. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      701
    Aihe