väsynyt ihan täysin

Lapsi vaistoaa kiireesi ja stressisi. Hän kaipaa aikusten aikaa ja yhdessä tekemistä. Voisitko ajatella itsesi ja hänen vuokseen vähentäväsi tekemisiäsi (koulu ja/tai etätyö) ja sen sijaan laittaa yhdessä hänen kanssaan ruokaa ja touhuta kaiikea muuta. Antaisit itsellesi aikaa ja oikeuden nauttia hänestä isoin annoksin. Se on kuitenkin tärkeintä elämässä.

neuvo on, et soita maanantaina neuvolatädille ja kerro tilanne. Mun napsahti joskus aikoinaan lapsen ollessa puolen vuoden, et melkein olisin voinu tehdä jotain. Olin yksinäinen, helvetin väsynyt ja uupunut olee yksin vauvan kans, joka vaan huusi ja huusi. Soitin sit neuvolaan ja vauva meni viikonlopuks tukiperheeseen. Mä sain levätä ja hain vauvan sunnuntai-illalla, enkä sen koommin ole siellä käyny vaik tukea tarjottiinkin, et olisin saanu pari kertaa kuussa viedä lapsen viikonlopuks sinne.

Se uhma menee kyllä ohi jossain vaihees, mut onhan se rankkaa ku laps opettelee sitä omaa tahtoaan. Meilläkin se oli ja meni, mut tottakai laps päivittäin vänkää vastaan ja valittaa ja kiljuu sun muuta. Mut niin teen minäkin, ja lapsenkin on se kestettävä jos äiti kiukuttelee. Opitaan ainakin näyttämään tunteet avoimesti... :)

lomaa itsellesi opiskeluista ja töistä, olet uupunut. Lapsi tarvii aikaa tajuat itse varmaan. Hakee huomiota. Jos oikeen huonosti niin hae neuvolasta apua uupumiseen ja lääkärille kantsii mennä. Helpompi sanoa kuin tehdä, mutta kun olet noin yksin niin kannattaa taistella.

Kiitoksia hyvistä neuvoista.. taidankin pitää ihan oman vapaa päivän tulevalla viikolla.. Ja tosiaan, eilen saunan jälkeen "urakalla" leikitin, sylitin ja muutenkin touhusin pojan kanssa paljon sellaista kotihommaa mitä ei ole ehtinyt tehdä yhdessä.
Paljon siis varmaan on huomion hakua, juuri päivähoidonkin kun on aloittanut..
Harmittaa vaan omat ylilyönnit.

Voi hitto tätä urputusta!Koskaan lastenhoito ei ole ollut helppoa.Ennen vaan jouduttiin todella paiskimaan töitä ilman automaattisia päivähoitoja ja veronmaksajien tukemia kotona löhöilyjä ilman työvelvotteita vuositolkulla.
Kestä,mihin pääsi olet pistänyt.Kyllä se siitä!

Ihan sulle Lopen Uupuneelle tiedoksi,että lastenhoito rumbasi jatkuu paheten ikävuosilta toiseen.Oikeasti se tulee kestämään ahmaan hautaan asti!Tulossa ovat kouluvuodet,murkkuikä ym mukavaa.Murkuista et tiedä, missä ne järjestää sulle helvetin mäyräkoirineen ja huumeruiskuineen,mummujen potkimisineen!Pikkukakarat sentään ovat silmien alla valvottavissa,jos taitoa riittää!

Luin viestisi järkyttyneenä,vaikka itsekin olen kokenut samaa.kauheita kiukkukohtauksia pojan ollessa 2 vuoden ikäinen.Olin hyvin epätoivoinen,että miksi tällaistä.Kaikki sanoivat,se kuuluu normaaliin kehitykseen!!!!!lapsi löy,potkii,puree,raivoaa jne.Olimme mieheni kanssa suorastaan järkyttyneitä.Olemme olleet yhdessä 10 vuotta todella tasapainoisessa ja onnellisessa suhteessa ja sitten alkaa tällainen.Ihan samaa mitä kirjoitit on ollut myös meillä.Välillä hän löi todella kovaa,päähäni jäi kuhmuja ja mustelmia ja sitten vain sanottiin,että tuo on normaalia lapsen kehitystä.Järkyttävää!Kaikki vaan puolustelee lapsia.
Mieheni ei onneksi puolustele vaan tukee.Ja hän on myös järkyttynyt.Meillä ei ole ollut mitään negatiivia juttuja parisuhteessa,mutta nyt tässä perheessä on sitten vaikka mitä.Onneksi ihan viime viikkoina on rauhoittunut meininki.(poika on nyt 2,4 v).
Joku kirjoitti sinulle,että lapsi vaistooa stressin ja liian touhuamisen töissä tai koulussa jne.Meillä on aina ollut tosi tasaista ja rauhallista,poika ei ole ollut yhtään hoidossa vieraalla(vain muutaman kerran isovanhemmilla 2 vuoden iän jälkeen)ja pojalle on todella annettu aikaa. Ja siitä huolimatta tällaista tapahtuu meillä. Olen itse ksavatustieteilijä ja yrittänyt miettiä miksi meilläkin tätä samaa kuin kaikilla muilla,mutta olosuhteista riippumatta sitä näköjään on.Ja toisilla on vaan tempperamenttisempi luonne.Liisa Keltinkangas on kirjoittanut kirjan erilaisista tempperamenteistä,sitä kannattaa ehkä selata,jos vaan jaksat.Itse olin ihan loppu,en jaksanut mitään lukea tai tehdä.Onneksi sentääntäällä kävi siivooja ja kävin lounaalla päivittäin kaupungilla,se auttoi pahemman yli.Täytyi vain vastanottaa ne kauheat raivarit ja siinäkin oli tekemistä...mutta voimia sinulle.Ja pistä mies hoitamaan lasta vaikka ei haluaiskaan tapella.Hoito kuuluu myös hänelle.Oma mieheni on yritysjohtaja ja vastuullisessa työssä,mutta hän on joutunut hoitamaan poikaa silti aika paljon ja tehnyt sen ihme kyllä vapaaehtoisesti.Hänella onkin aika paljon tunneälyä ja hän vaistooaa,että jos haluaa säilyttää unelmaparisuhteen,kannattaa hoitaa mysö lasta ja antaa naisen välillä vain olla.

Yököttää lukea tällaisia viestejä. Tottakai lapset raivoavat kun vaistoavat äidin hermostuneisuuden. Kuinka joku voi antaa tilanteen mennä niin pitkälle että purkaa pahan olonsa lapseen fyysisellä ja henkisellä väkivallalla?? Henkistä väkivaltaa on sekin että pieni ihminen joutuu jatkuvasti kärsimään kodin kireästä tunnelmasta. Miksette äidit jotka masennuksesta kärsitte, hae apua riittävän ajoissa????

Kyllä on jotain pahasti pielessä omassa ELÄMÄSSÄSI ei niin pahaa tilannetta saa olla että
käy kolmevuotiaaseen käsiksi.Mene ihmeessä
lääkäriin ennen kun taphtuu kauheita.

Tärkeintä on että kuuntelet mitä asiaa lapsella on. Vahvista lapselle että hyvä kun kerroit ja kehu hyvistä asioista. Huonot asia kerrot miksi näin ei vaan saa olla. Sinä olet lapsen oikea opas tulevaisuuteen.Uhma on päällä ja se on hyvä asia. Jos lapsella ei nyt uhmaa niin murrosikä on kahta kauheampi. Tiedän kokemuksesta.
Kysy lapselta ennen nukkumaan menoa että onko päivä mennyt hyvin jne. Laita lapsi ajoissa nukkumaan kello 20 ei ole yhtään huono aika.
Voimia sinulle olet hyvä äiti ja paras lapsellesi.

Sinulla on oikeasti vaara sairastua vakavaan depikseen, lapsellakin kova hätä ja pelko, mene heti terveyskeskuksen ensiapuun äläkä kaunistele hätääsi. Sanot suoraan että tarvitsette apua nyt heti. Siellä kyllä on tietoa miten toimitaan. Tuntemuksesi ovat omakohtaisesti koettuja ja varhaisessa vaiheessa niihin on helpompi tarttua.

Jopas jotain ;-(

Kuule se on sillain että on vaan jaksettava ja jos ei jaksa haettava apua ja osattava hakea.

Itse olen ollut yh vuodesta -97 ja siinä on ollut hampaiden kiristystä ja kaikkea muuta välissä kahden muksun kanssa.

Nyt jo isoja ja homma jatkuu murrosikäisten kanssa isä ei ole mitään ihan paska jne.... niin miten jaksaa ?
Se on jokaisesta itsestä kiinni ole lapsen kanssa tee touhua elä anna liikaa periksi sinä olet aikuinen, ja määrität rajat niin se toimii.

Etsi itsellesi hyvä harrastus josta pidät ( ei ole pubissa tai karaokessa istumista) siksi aikaan hommaat lapsen likan pariksi tunniksi kun olet harrastusten parissa (ei ole älyttömän kallista)
Tyhjennät mielesi lapsesta ja kodista tee vain itseäsi varten sen pari tuntisen (kuntoilu on hyvä siinä saa höyryjä lasketella)

Eläkä valita että kukaan ei hoida kyllä hoitaa ja elä anna periksi ex-puolisolle lapsi on yhtä paljon hänen.

Totta kai lapsi kiukuttelee jos vahemmat ei tee asioita lapsen kanssa hakee huomiota sitä se on.
Itsellä oli paskamainen tilanne kanssa aikoinaan työ painoi jne... mutta kun siinä katseli eron jälkeen muutaman viikon päätöksen tein lapset sitten työ, ja alkoi mennä ihan ok. lapsen likka oli kolmena ilta viikossa, että pääsi hakemaan energiaa ja se auttoi.
Viikonloput meni lasten kanssa mellastaessa kotona, puistossa jne.. pienet asiat merkitsee

Sitten neuvoksi viellä jos kiukuttelee anna kiukutella elä kiinnitä siihen huomiota, ei huoneeseen sulkeminen auta tee niitä kodin asioita ja sillä selvä, jos vaan ruokit uhmaa sulkemalla huoneeseen jne... siitä ei hyvä seuraa.
Mikälli sotkee paikat laitat keräämään lelut etkä anna periksi...


Mutta jokainen tavallaan, taidat olla aika nuori äiti vailla elämän kokemusta ja tottunut saamaan myös kaiken valmiina niin et nyt sitten jaksa kun kullan nuppu kiukuttelee.
Tarkenna itsesi käyttäytymistä, ja juttele lapsen isän kanssa jos ei auta niin sosiaaliviranomaisten löydätte ratkaisun varmasti.

On totta, että kaikki lapset kiukkuavat eri tyyliin uhmaiässään, niin myös meidän 4-vuotias on tehnyt. Mitä kiireisempää arkemme on, sitä enemmän poika kiukkuaa. Osa tästä on varmasti uhmaa, mutta osa puhdasta huomion hakua, jos ei sitä hyvällä saa, niin sitten muulla.

Ymmärrän väsymyksesi ja vaatii rohkeutta se tunnustaa. Sinuna miettisin ensin kuinka järjestät päivän niin, että aikaa on niin pojalle kuin itselle ja opiskelulle. Mitä jos alkaisit ihan arjen pienistä askareista, kun teet ruokaa kotiin tultua, niin ota poika mukaan. Kyllä kolme vuotias jo tyhjää kauppakasssia sinun kanssasi, osaa kantaa astioita pöytään, kun yksi kerrallaan pyydät viemään, leikkaa kurkkua pikkuveitsellä jne. Ei se lopputulos niin oleellinen ole kunhan teette yhdessä. Muistutat aina välissä kuinka ihanaa on kun hän näin osaa auttaa äitiä. Siinä samassa lapsi saa huomiota, kiitosta ja kannustusta ja sinä hyvän mielen, kun kukaan ei raivoa. Ja kun niitä kiukkuja siitä huolimatta tulee, niin kysy mikä sinua oikein harmittaa, kolme vuotias osaa yllättävän hyvin kertoa ja jos ei, niin auta omilla kysymyksilläsi.

Sinä olet se avainhenkilö pojan käytöksen muuttumiselle, vaikka se onkin välillä väsyttävää. Itse opiskelijana olen väliin samassa jamassa ja tuntuu, että ratkeaa. Koita silti jaksaa, olet lapsesi tärkein ihminen! Isän roolista en viitsi edes kommentoida, kun ei kovin aikuiselta suhtatumiselta kuulosta, älä kuluta siihen nyt juuri energiaa, tarvitset sen muualla. Ja jos et jaksa yksin, niin hae apua perheneuvolasta.

apua ihan mistä tahansa mutta varo ettei mistään mene tietoa tilanteestasi sosiaalihuollon lastensuojeluun. sanovat kyllä siellä että autetaan, joo auttaavat kyllä,menettämään lapsesi. käytä sukulaisia, luotettavia tuttuja ym vastaavaa niin kyllä se siitä. äläkä välitä näistä paskahousuista täällä palstalla mitkä vittuilee,ne on näitten kaikkien palstojen vakiokalusto häirikköjä. jaksamisia sulle :)

Minua ovat aikoinaan ammattilaiset neuvoneet näin hoitamaan väkivaltaisen itku-potku-raivarin, silloin kun lapsi tulee päälle ja on täysin riivattu, yliaktiivinen. Kaappaa lapsi kiinni, tiukasti syliin karhun otteeseen, niin ettei pääse käsillä huitomaan ollenkaan. Ehdottomasti ilman väkivaltaa, satuttaa ei saa, mutta niin tiukan hellä ote on oltava, ettei varmasti pääse pois. Lapselle täytyy jäädä tunne, ettet pahalla pidä vaan hyvällä. Ja et päästä pois ennen kuin on aivan rauhoittunut, täysin luovuttanut. Se voi kestää kauankin. Itse muistan istuneeni lapsi sylissä jopa puoli tuntia. Kyllä se siitä tyyntyi. Noin pienen kanssa se onnistuu vielä pienikokoiselta naiseltakin, vaikka minulle suosittelivat tehtäväksi myös leikki-ikäisille.

Huutoon lapsi oppii vastaamaan huudolla. Peruskiukuttelun jätän huomioimatta, kuten aiemmin yh-isä neuvoi.

Tarvitset ehdottomasti tukea tilanteeseesi. Tai siis te tarvitsette. Lapsellasi ei välttämättä ole "uhmaikä", vaan lapsikin voi oikeasti olla AHDISTUNUT/MASENTUNUT.
Jos ette nyt saa apua ja tilanne näennäisesti rauhoittuisikin, se uusiutuisi viimeistään lapsen murrosiässä kenties huomattavasti hankalampana.
Yhteiskunta on ehdottomasti velvollinen auttamaan sinua ja lastasi, et sinä voi mahdottomiin yksin yltää!
ONNEA TUEN ja AVUN saannissa!

Toivottavasti saamme kuulla myöhemmin löytyikö tukea - sitä olisi löydyttävä säännöllisesti, pitkällä periodilla.

....kestät kyllä.Uhma menee ohi pian.Itselläni 3,5 v tyttö ja ns. puoliarabi...2v olen tehnyt töitä ilman lomia...yksin kokoajan lapsen kanssa...ei omaa aikaa.
Minä annoin tytön kiukutella ja lyödäkin vaikka pinna oli tosi tiukalla.Aikaan ja paikkaan katsomatta kiukku tuli ja joskus hävettikin mutta jos joku ois tullu neuvomaan niin turpaan oisin vetässy. Kiukun jälkeen otin tytön syliin ja juttelin niin että katsoimme toisiamme silmiin.Mielestäni tärkeää että lapsi saa kuitenkin hellyyttä....hän voi olla itsekkin hämillään kiukkukohtauksesta.
Sinä jaksat ja muista aina että apua saa jos tarvitsee.Neuvola on ensimmäinen paikka johon voit olla yhteydessä ja apua saa varmasti sitä kautta nopeammin. Voimia antava halaus sinulle! Olet lapsellesi kaikkein tärkein ihminen!

Poikasi käytöksestä heijastuvat hänen kotiolonsa, ei 3-vuotias tiedosta käyttäytymistään kuten aikuinen, mutta aikuisen pitäisi osata tulkita 3-vuotiasta. Jos kolmevuotias saa jatkuvasti raivokohtauksia, lyö, potkii ja käyttäytyy muutenkin inhottavasti, on etsittävä itsestään ja omasta perheestään syitä. Teidän perheestänne on helppo nähdä jo pintapuolisestikin epäkohtia, kuten ajan riittämättömyys, olemassa olevan isän ajan vähyys lapselleen, huomion puute jne.

Olisiko perheterapeutille meno paikallaan?
Tilanne vain kärjistyy entisestään, ellette saa pian apua ja tukea tilanteeseen - etenkin sinä. Pojan isä näyttänee lukeutuvan siihen 10 prosenttiin suomalaisista, joiden mielestä miehen tarvitsee kantaa vain palkka pöytään, eikä olla läsnä perheessään. Hänet on saatava ymmärtämään, mikä periaate perheessä ja siihen kuulumisessa on. Etenkin hänen on pystyttävä tukemaan sinua ja kantamaan vastuuta. Ei tuollainen ole reilua.

Oho, taisipa sunnuntainen purkautumiseni poikia keskustelua, osa (kiitos teille) jopa rakentavaakin.
Painotan nyt aluksi, että en suinkaan ole ihan tossukka mitä tulee lapsen kanssa olemiseen=kasvatukseen mutta liian väsyneenä sattuu ylilyöntejä ja kaikki on muutenkin kurjaa, ihmisiä tässä ollaan eikö?
Ja tosissaan toivotan onnea näille superäideille/isille jotka jaksavat väsymättä vuorokauden jokaisena tuntina ja joiden sairaudentunto on herkkä, että osaavat hakeutua lääkäriin noutamaan sen masis- pilleripurkin heti kun pieninkin kyynel pyrkii silmäkulmasta poskelle, anokaa ihmeessä diplomia!

Sain pari päivää lomaa niin töistä, koulusta kuin lapsestakin sillä ilmiselvästi olin sen tarpeessa ja tulipa sitten kerättyä akkuja ja mietittyä muutamia juttuja. Lapsen kanssa tehtiin välit selväksi ensimmäisenä iltana vapaapäivien jälkeen, jutellen, leikkien ja piirtäen ja pikkuhiljaa jututtaen kävi ilmi, että taisi päiväkodin aloitus olla syynä tähän kiukkuisuuteen ja ärtyneisyyteen. Ruutinit muuttuneet ja tietty iso juttu 3 vuotiaalle varsinkaan jos äiti ei iltaisin kun yhteistä aikaa, OIKEASTI ole mukana pienen ihmisen maailmassa. Etähommat saavat siis jäädä vähemmälle huomiolle.

mulla melkein 3v tyttö ja sillä myös vähän uhma. ALkaa itkee helposti jos komennan ja kieltäytyy välillä milloin mistäkin. Ja koittaa kirota.

käytössä ollut jäähypenkki. penkille aina laitettu istuu jos puhunut tuhmia, ainakin mä olen huomannut, että vaikka itku päässyt sillä aina: "äiti, en halua tuolille olen kiltisti" on itku rauhoittunut penkillä ja ollut kiltisti sen jälkeen, myös puheet tulleet taas kiltemmiksi.

Mut myös välil kokeilee miten reagoin sen tekemisiin, kun ei koko ajan nähdä. ja silloin koittaa suututtaa koko ajan.

Mutta on niitä hyviäkin päiviä.

Koita kestää ja olla menettämättä hermoja, lapsesi taitaa vaan testailla

Pidä pääsi vain kylmänä. Lapsi osaa vedättää kiukuttelulla vanhempiaan ja saada tahtonsa perille. Penskat ovat yllättävän fiksuja ja kun olet kerran "hävinnyt henkisen taistelun" antamalla periksi he tietävät miten annat toisenkin kerran. Aikaa lapsilla kyllä on kiukutella. Ole viilipyttymäisen rauhallinen ja kun komennat lasta katso häntä silmiin. Jos katselet nurkkiin et saa häneen mitään kontaktia.

Oma väsymys on rankka paikka ja se vie hermot keneltä tahansa. Mutta on hyvä tunnustaa että vika ei ole lapsessa vaan omassa jaksamisessa. Mikä on elämässäsi tärkeintä? Arvota asiat uusiksi ja kerää itsellesi voimavarat jostain. Lapsesi tarvitsee sinun tukea kasvussaan ja kehityksessään ja ikävä kyllä, uhma on olennainen osa sitä. Väsynyt vanhempi joka ottaa lapsen uhman henkilökohtaisesti tekee hallaa pelkästään ja ainostaan lapselle. Jämäkkyys ja johdonmukaisuus luo turvaa ja hyvän kasvualustan. Mikäli sinä et voi sellaista taata, yritä tehdä asialle jotain. Jaksamista.

Suosittelisin ottamaan sinua yhteyttä lastensuojeluun, he auttavat ja tukevat, jotta teillä kummallakin olisi hyvä olla. Isä ei ole mikään isä jos ei suostu tukemaan sinua ja lastasi! Itse olin aikanaan yh ja lapsen isä ei halunnut kantaa vastuuta ja sain lastensuojelun kautta tukea, apua ja lapselleni ns. varakodin, jossa lapsi kävi kerran kuussa, oman jaksamiseni tueksi. Eikun rohkeasti soittamaan, sinua kyllä autetaan kun teet sen itse.

Valitse taistelusi! Joka asiasta ei pidä jankuttaa. Mieti suuret linjat, jotta arki kulkisi hyvin. Säännölliset ruoka-ajat, nukkumaanmenoajat. Ei liikaa telkkarin, videoiden katselua päivässä. Max 1/2 h kerrallaan. Anna läheisyyttä lukuhetkien parissa. Halaa, kehu, suukota. Vaikka itse et jaksaisi.

Pyydä anteeksi pojalta hermojen menetystä. Poika oppii äitiä matkimalla hyvät tavat.

Lue Anna Wahlgrenin Lapsikirja, jos joudat.

Kerro neuvolassa tilanteestasi. Pyydä kummit, isovanhemmat, ystäväsi apuun. Tunti ulkona ilman lapsia teke ihmeitä.

Voimia!

sanot sille äijän rutaleelle et jos nyt ei apua tule nii ei tarvitse myöhemminkään olla yhteydessä..ps kuha elatus maksut maksaa..

tunteesi oikein hyvin, itse kahden lapsen yh.na. On todella rankkaa, jos ei voi hetkeäkään olla rauhassa ja ei saa apua mistään!

Oletko miettinyt, että yrittäisit saada tukiperheen? Perheen jossa lapsesi voi olla esim yhden viikonlopun kuukaudessa niin saat ladata akkujasi? Tai hakenut apua perheneuvolasta?

Lohdutus sinulle, ei tuo ikä ikuisuutta kestä ja toisin kun osa on sinulle vastannut, tulee helpompia aikoja. Lapset kasvavat kyllä ja ikä tuo tasoitusta. Tietty pomppuja ja mutkia tulee, mutta ne kyllä ovet helpompia kuin uhmaikäisen kanssa taistelua!

Koita myös viettää lapsesi kanssa aikaa ja hoitaa etätyöt kun kiukkupussi on nukkumassa. Voi olla, että osa uhmasta on huomion hakuisuutta.

Mutta voimia sinulle ja ajattele, että tuo ikä on pian ohi ja jo kesällä sinulla on paaaaljon helpompaa!!

Toi tiukka syliote tepsii vielä isoonkin lapseen. Oma nuppuni on 12 v ja minua pidempi. Mutta olen päättänyt, että peliä ei menetetä missään tapauksessa. Mut sinun täytyy toimia ennenkuin omat päreesi palaa. Ja istutte niinkauan, että lapsi rauhoittuu. Ja kun lapsi on rauhoittunut, istutte vielä senkin jälkeen vaikka vieretysten sohvalle. Ja vaikeintahan on luopua siitä muusta "tärkeästä" Vaikka se ruoka jää joskus laittamatta, souwat.

ymmärrän väsymyksen... Kyllä tarvitsis nyt rauhassa saada laukastua tilanne. etkö saa poikaa isovanhemmille? Tai ota se poika syliin ja sano että nyt vaan ollaan ja halataan,unohda muu. Mulla nuorin 3v....muut7 jo yli...

Tieädn mistä puhut, itse olen isänä kotona kahden pienen kanssa. Minua on valtavasti auttanut se, että poikamme ovat kaksi kertaa viikossa 2,5 tuntia läheisellä kirkolla seurakunnan kerhossa. Saan itse hetken hengähdysaikaa, pojat saavat ikäistään seuraa ja aikuiset katsovat heidän peräänsä. Parikin tuntia antaa kummasti happea arkeen. Joskus käyn avoimessa perhekerhossa, jossa siis ollaan aikuisporukalla jostain keskustelemassa ja lapsille on järkätty omaa ohjelmaa.

Hei sinulle jolla jaksamisvaikeuksia kiukkuilevan lapsesi kanssa. Tekstistäsi kävi ilmi että olet paljon pois lapsesi luota...on normaalia että lapsesi haluaa huomiosi tavalla millä hyvänsä kun olet kotona.Ikävää ettei lapsen isä kanna vastuutaan lapsenhoidossa. Yritä saada tietty "rytmi" toimintoihisi lapsen kanssa ja pidä niistä kiinni. Ne luo turvallisuudentunnetta ja johdonmukaisuutta lapsellekkin.
Ota rohkeasti yheys kaupunkisi sosiaalivirastoon ja pyydä heiltä apua. Varmasti kartoittavat avun tarpeesi ja voit saada lastenhoitoapua , pääset ajottain yksin vaikka kaupungille. Turha pelätä mitään huostaanottoja....apua tulee kyllä kun vaan pyydät...olen jättänyt myös e-mail yhteystietoni jos voin olla jotenkin tukenasi , ota yhteys...

Samaten, taitaa olla normaalia 3v:lle.

Sen olen todennut, että suuttumalla peli on menetetty. Kun lapselle esim huutaa, lapsi (ainakin meidän) suuttuu takaisin ja voi pamauttaa nyrkillä. Jos siitä suuttuu lisää, on helvetti irti.

Kysymys kuuluukin, kenen pitäisi katkaista suuttumiskierre? Tiedän, se on joskus tunteiden vallassa mahdottoman tuntuista, mutta aikuisen on vihellettävä peli poikki.

Vie lapsesi esim tuulikaappiin tai johonkin muuhun tilaan arestiin, jossa hän ei viihdy. Anna "kaksiminuuttinen", jonka jälkeen alkaa kuulustelu ja koulutus että lyödä ei saa. Sen jälkeen intetään anteeksipyyntö, jonka jälkeen olet todella itsekin antanut anteeksi etkä enää korota ääntäsi. Vasta anteeksipyynnön jälkeen pääsee pois arestitilasta.

Jos aresti ei auta, yritä huumoria tai leikkiä. Todennäköisesti lapsi haluaa kuitenkin sinulta huomiota jonka vuoksi hän kiukuttelee. Itse olen esim antanut "kutitusrangaistuksia", eli syliin, sohvalle selälleen makaamaan ja kutitusta. Sitten huuto muuttuu äkkiä ihanaksi kikatukseksi - ehkä hetken päästä taas huudetaan.

Meillä on myös niin, että klo 17 nuorimies väsyy. Se on kuin aikamerkki - käsittämätöntä! Silloin pitää olla itsekin tarkkana, eli ei kannata ajoittaa kauppareissuja yms aikaan jolloin tiedät lapsesi olevan väsynyt. Pojan pitäisi ottaa päivänokoset, mutta se on taas laji jossa en ole onnistunut...

Toisaalta, vaikka lapsestasi on ilmeisesti sinulle vaivaa, niin ota miehesi myös kasvatettavaksi. Lenkkivaatteet päälle ja ulos, sanot vaan ukollesi että lähdet lenkille, hoida lapset, moi!

joilla on ihan samanlaista kotielämää kuin teillä.Minullakin oli aikoinaan olin 3 villin pojan kanssa kotiäiti ja mies oli 10 vuotta reissutöissä,viikonloput hän oli vain kotona. Mutta min'ä jaksoin tiesin ja tunsin nahoissani että rankkaa on,pieni lapsi ei osaa keskustella ja kertoa muuten kuin kiukuttelemalla ja temppuilemalla.Meidän aikuisten pitää tietää se että he tarvivat säännöllisen päiv'rytmin ja hyväksyvää katsetta ja syliin ottoa kaikesta huolimatta,voimia sinulle on vaan selviydyttävä muuta konstia ei ole,eikä saa syyssätä toisten niskoille lastensa hoitoa. JA PISTE.

Nykyajan meno on sitä, että jos asiaa ei osata hoitaa asia sysätään muiden hoidettavaksi.

Miten ennen tultiin toimeen?
Lasta kuritettiin. Ja tarkemmin: lasta kuritettiin kun aikuinen, joka on hänen isänsä tai äitinsä ja tuntee tilanteen ja joutuu elämään tilanteen kanssa teki päätöksen, että nyt on raja ylittynyt ja lapsi saa kuritusta. Tässä on huomattava, että asta ei AINA kuriteta - vain silloin kun tilanne niin vaatii. Omasta kokemuksesta ymmärrän tämän hyvin: lapsi oppii, että tietyt asiat ovat kiellettyjä ja tietyt ei. Aikuisen on tietysti itse arvioitava milloin kuritus on paikallaan. Liian nuorta lasta ei voi kurittaa jos hän ymmärrä asiaa. Vauvaa tms. ei voi kurittaa - kiukuttelua täytyy vain kestää.

Nykyään yllämainitun tilalle tarjotaan ohjeita, joita antaa henkilö, joka ei joudu elämään lapsen kanssa (sosiaalitäti tai muut perheen ulkopuolinen). Sosiaalitädit tai muut antavat hurskaita ohjeita (ja poistuvat paikalta) tai alkavat syyllistämään. Lopulta annetaan "ymmärrystä" ja tilanteen päästyä pahaksi rauhoittavia lääkkeitä. Tämä on siis "hyväksytty" lastenkasvatusmetodi hankalissa tilanteissa.

Asia on tietysti erikseen, jos lapsella on OIKEASTI mielenterveysongelmia. Usein sosiaalitantat haluavat hankalan lapsen pois käsistään luokittelemalla joksikin "abcd häiriöksi" ja sitten lapsi osoitetaan terapiaan ja lääkitykseen. Todella helppo ratkaisu sosiaalitantalle. Ihmisten luokittelu ja lokerointi erilaisiin ryhmiin on kopioitu vanhustenhuollosta. Mielestäni se on heitteillejättöä ja vastuun pakoilemista.

Milloin kuritus on sitten paikallaan? Sen täytyy vastuuntuntoisen aikuisen itse päättää. Itse koen sen niin, että jos lapsi aiheuttaa vahinkoa toiselle napselle sitä ei tule sallia. Sama jos aiheutetaan vaaratilanne. Jos lapsi kiukuttelee (niinkuin lapset tekevät) niin puhumalla tai muilla konsteilla koitetaan selvitä. Jos Pikkusiskoa aletaan hakkaamaan niin aikuinen sanoo "Saat [piip] jos et lopeta". Pari kertaa kun on [piip] koettu asia menee hyvin perille. Lapsi ei koe asiaa vääryydeksi, että häntä on kuritettu. Jatkossa huomautus riittää eikä tarvitse antaa [piip]. Muut lapset myös näkevät mitä tapahtuu ja oppivat ilman [piip].

Usein näkee koulussa lapsia, jotka ovat saaneet ns. vapaan kasvatuksen. Monille on vaikea ymmärtää kieltoja tai käyttäytymistä, jota ei voi sallia. Kun pihalla kielletään esim. vahingoittamasta omaisuutta lapsi jatkaa touhuansa kielloista huolimatta (kyseessä teini-ikäiset). Kun sitten joudutaan tarttumaan kiinni ja estämään tapahtuu seuraavaa: Lapsen (teini-ikäinenkin on lapsi) ilme muuttuu kummastukseksi, sitten tulee raivon ilme ja lopuksi hän alkaa toden teolla riehua väkivaltaisesti. Hän ei yksinkertaisesti ymmärrä, että häntä estetään. Nämä lapset ovat oman kokemukseni (20 vuotta koulussa) lähes poikkeuksetta ns. vapaan kasvatuksen kodeista. Surullisinta näistä kasvatuksen kannalta heitteille jätetyistä lapsissa on, että he ovat juuri saaneet sitä sosiaalitanttahoitoa. Ei heissä mitään vikaa ole - kukaan ei ole vain heille osoittanut miten maailmassa eletään sääntöjen ja kieltojen kanssa.

6v pojan kanssa.Tosin jaksan kuunnella kiukuttelua,mutta poika vaikeasti sairas ja olen yh isä.Äitinsä pahoinpidellyt poikaani ja ei saa tavata poikaa.Ja vaikeasti sairasta poikaani ei kukaan hoida.On esikoulussa erikois ryhmässä ja itse olen vuoro töisä.Aina iltavuoro viikot pitää tapella työnantajan kanssa että voin aamuun kun kunta on hommannut eskariin ja päiväkotiin niin eivät hommaa kunnallista hoitopaikkaa iltaisin.Eikä ois poikaakaan kohtaan oikein että veisin hoitopaikasta toiseen kun haen.Etä on meitä muitakin.

jonka aiheuttaa B6-vitamiinin puute, sanoisin, ja ehkä yhdistyneenä "sokerihumalaan, jonka aiheuttaa(toivottavasti ei)jokapäiväinen karkinsyönti. Monipuolinen ruokavalio takaa vitamiinien saannin ja lisävitamiinit eivät ole pahitteeksi kasvavalle pojalle, mutta mene lääkäriin keskustelemaan.

muksut hakee aika paljolti huomiota tommosella käyttäytimisellä.eli et anna huomiota kun se kiukuttelee ja päin vastoin,kun se tekee jotain (hyvää) palkitset tai sanot kivasti.

ET OSAA KASVATTAA ÄPÄRÄÄSI, ÄMMÄ!

Lapsi opettelee sosiaalista käyttäytymistä, jos on sisaruksia, niiden kanssa nahistellaan ja opitaan rajoja käyttäytymisessä. Vanhemmille kiukuttelu on sama asia, Lapsen tulee tuntea että kiukuttelusta huolimatta, hänellä on turva, eikä häntä hylätä. Vanhempien täytyy olla vanhempia jotka laittavat rajat joita ei ylitetä. Tietysti on myös lapsia joilla on joitain häiriöitä. Neuvolasta pitäisi saada apua tällaisiin ongelmiin. Koita jaksaa, äläkä anna periksi lapselle. Se menee kyllä ohi, paitsi jos päästät lapsen niskan päälle....

ITe oot soppas keittänyt. Penskoista on usein harmia. Nykyään nuristaan turhasta. Ennen aikaisessa maalaistalossa kasvatettiin 6-10 pentua ja eikä silti nuristu.

Nykyään nuristaan jo yhdestä. Koita nyt vaan ottaa vastuu siitä mitä oot saanut aikaiseksi. Elämä on tälläistä.

näkee. Lapsia pitää väkisinkin hommata tähän maailmaan ja sitten vanhemmat vielä masentuneita yms taustaa. Tietäähän sen, että ei siitä tule lasta eikä paskaa!

Kyllä on nykyään ihmeellinen yhtälö tämä, että pentuja pitää hommata jos minkälaisenkin ruikkumunan kanssa. Lapset on niin ihania ja ne sitoo parisudettamme. Mutta jo hetken päästä vaihdetään miestä kuin mustalainen hevosta!

Miksi niitä lapsia pitää hankkia tähän maailmaan jos itsestäkään ei pysty pitämään huolta; koskee myös narkkareita, alkoholisteja, psyykesairaita ja näitä, jotka tekevät joka miehen kanssa lapsia kärsimään tähän maailmaan.

Kukaan ei kärsi niin paljon kuin lapsi kun ei kohta tiedä kuka on oikea vanhempi tai isovanhempi!

Lapsi on koko loppuiän "projekti" eikä mikään pelinappula!

Annat armottomasti selkään ja sanot et sua kuunnellaan tässä ja tulevaisuudessa.

meillä vanhempi poika ei ole uhmaikää nähnytkään, mutta nuoremmalla oli (tahtoo olla vieläki). itse päästiin ohitse siitä olemalla määrätietoisia suuttumatta ja johdonmukaisuudella. uhmaikäinen kiukunpuuskassa lapsi ei pysty kiukultaan kuuntelemaan järkipuhetta, vaan tilanne tulee ensin tiukasti sylissä tms rauhoittaa ja sen jälkeen kertoa miksi moinen käytös ei ole hyväksyttävää. poika on nykyään neljävuotias, ja oppinut hallitsemaan kiukkunsa, ja purkamaan sen johonkin muuhun asiaan kuin lähellä eläviin ihmisiin.

kyllä.Missä asut?Jos pk-seudulla niin voin hoitaa välillä,niin saisit omaa aikaa,kokemusta on samantyyppisestä oireilusta,nyt jo helpottaa(lapsenlapsi).Aikaa on.Laita vaikka s-posti osoite tänne.

En nyt tiedä onko lapsesi millaisessa hoidossa ja miten päivänne aika kuluu, mutta yritän auttaa tässä. lapselle kiukku on myös pelottava asia. Lapsi odottaa että aikuinen kestää hänen kiukkunsa. Lyömistä ei pidä sallia ja siitä on lapsen mentävä jäähylle ja eroon kaikesta kivasta esim. eteiseen "miettimään" 3v-3 minuuuttia. Tämän jälkeen pyydetään anteeksi. Mutta asia pitää selvittää heti ja sen jälkeen jatkaa normaaleissa päivän askareissa. Kaipa se on tätä lapsen itsenäistymistä sylistä 3- vuotiaaksi tuo kiukku. Olen itsekin ollut vaikeissa tilanteissa kahden lapseni kanssa ja on auttanut se, että olen ottanut selvää lukemalla ja kysymällä esim. neuvolasta mikä on homman nimi ja mitä voisin tehdä toisin. Joskus lapsen hämääminen ja kiukun nopea siirto johonkin kivaan asiaan voi auttaa. esim. jos itse teet töitä, niin voisiko lapsi muovailla tai liimata, leikata piirtää siinä kaverina? Myös se on tärkeää ettei mene mukaan siihen kiukkuamiseen.Käy ulkona puhaltamassa ja muistuta että hän on lapsi ja väkivalta ei ole sallittua. Mieti, että sinä olet hänen turvansa tässä maailmassa ja hänen on oltava siitä aina varma. Älä lyö lasta ja jos niin on tapahtunut, käytä energiaa ja keinoja että lopetat kaiken sellaisen. Se voi olla vaikeaa jos itsellä on tukala ja stressaantunut olo. Ulkoilu voi piristää ja siellä yleensä itsekin "saa hengitettyä" paremmin. Hakeudu toisten äitien pariin jotain kautta, itse en selviäisi ilman muita äitejä. Edes pieni hetki muiden seurassa voi ratkaista päivän paremmaksi. Lapsen mukaan ottaminen pieniin asioihin kotona on meillä ratkaissut monta tilannetta, jolloin muuten lapsi kerjäisi koko ajan aikuisen tiiviin huomion perään. 3 vuotias voi laittaa roskia roskiin, heittää perunoita kattilaan, lakaista, pyyhkiä pölyjä (se on lapselle leikkiä kuitenkin ) ja kun kehut vielä päälle, niin kyllä kiukut luulisi väistyvän! Monta muuta neuvoa on mielessäni, mutta toivon että näistä olisi edes pientä apua. Ja ihan totta kysy apua esim. perheneuvolasta että saat ratkaistuksi perheenne kireän tilanteen :).

Hyvä ehkäisevä neuvo: Älkää hankkiko lapsia.

JOS päätätte kuitenkin hankkia,

Hyvä neuvo numero 2: Älkää hankkiko lasta sellaisen kanssa, jolla on potentiaalinen mahdollisuus jättää teidät lapsen kanssa yksin (vrt. yksinhuoltajuus) tai vaikkapa elämäntapojensa varjossa äkillisesti kuolla hups pois.

JOS olette nämä molemmat perustavanlaatuiset virheet jo suorittaneet,

Hyvä neuvo numero 3: Katso peiliin ja lakkaa valittamasta. Kissa pöydälle ja lapsi ojennukseen.

48v Muijani käkätystä, sellaista elämä vain on, apotek täynnä kestävyyttä.

Otappa seuraavan kerran poika syliin ja pidä tiukasti kiinni ettei pääse moksimaan ja istu niin kauan että lapsi rauhoittuu,laula vaikka lempilaulua tai kerro satu ja tee näin muutaman kerran,meillä ainakin auttoi pahimpaan aikaan.Mene hakemaan apua vaikka Ensi-kodista,että jaksat eteenpäin ja lapsi välillä isällekin ja isovanhemmille.

Oliko pakko olla ilman kortsua. Nyt on sitten myöhäistä katua. Itse päätit luopua ehkäisystä joten kanna nyt sitten vastuusi myös. Ei kukaan pakota tekemään lapsia, vai raiskattiinko sinut? Jos ei, pidä vain lärvisi kiinni äläkä valita.

Tämä ei varmaan lohduta yhtään, mutta uhmaikä menee ohi. Yritä osoittaa lapsellesi, että rakastat häntä. Anna hänelle aikaa. Ei sillä ole väliä, jos et jaksa tiskata joka päivä, mutta yritä antaa joka päivä lapselle hetki, lukekaa vaikka satuja yhdessä. Jos olet pahoillasi siitä, että tukistit lastasi, pyydä häneltä anteeksi. Lapsikin näkee, että aikuisella on oikeus suuttua.

ainahan lapsen kiukuttelun kestää ja ymmärtää , meillä sitä tekee ukki

tuttua tuttua,et ole yksin,uhma ikä on rasittavaa ja kun pieni vielä hakee sen kautta enemmän huomiota ja jos sitä ei anna,se pahenee kiukuttelulla ja raivareilla.mutta onneksi se menee ohitse. olisi hyvä jos saisit jotkut tietyt päivät muksun hoitoon,mummolaan,tädille tai kaverillekkin,sekin jo auttaisi,enkä usko että vierasilla niin kiukkuteleekaan,ei muutakun lasket kymmeneen ja annat pojan kiukkua,mutta älä kiukkua takaisin vaan menet vaikka vaan pois,kyllä se sitten muutaman tuollaisen kerran jälkeen tajuaa ettei kiukuttelut auta:) koita jaksaa vain. ja muista monet äidit on väsyneitä,et ole yksin:) niin ja ulkoilukin auttaa:)

ja kuuntele ja katso rauhassa.

On tärkeää, että olet samalla tasolla ja että saat katsekontaktin.

Ole rauhallinen.

Jos on päiväunien aika, niin laita poika sänkyyn rauhallisesti. Jos nousee, laita takaisin. Ole vieressä rauhallisena. Lue jotain kaunista satua rauhallisesti.

Tee tätä niin kauan kuin on tarpeen.

Poika hakee rajojaan. Sinä näytät rajat hänelle.

On harmi, että pojan isä ei ota osaa kasvatukseen. Mutta sinä saat palkinnon jaksamisestasi.

Ymmärrän ahdistuksesi, itselläni pojat 5 ja 7 vuotiaat. Toisella adhd ja toisella muuten raivokohtauksia. Meilläkään ei lasten isä korviaan letkauta kun olen puhunut väsymyksestäni. Neuvoisin sua puhumaan neuvolassa ja pyytämään sieltä esim. perhetyön tekijää tai tukiperhettä. Semmoisista vois sullekkin olla iso apu. Älä pelkää pyytää apua!!!

Sinulla on oikeus olla väsynyt. Voit ottaa yhteyttä neuvolaan, josta saat neuvoja. Väsymys ei saa mennä liian pitkälle. Lapselle on tärkeää asettaa selkeät rajat ja viedä kiellot loppuun asti. Lapselle on myös erittäin tärkeää rakkaus ja syli. Kannattaa yrittää välillä myös saada vähän huumoria mukaan. Joskus ne kiukkukohtaukset voi laantua pienellä hassuttelulla :) Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin lapsi tavitsee rakkautta ja rajoja molemmilta vanhemmilta. Oletko muuten miettinyt, että voisiko lapsi käydä esimerkiksi jossakin kerhossa, jotta saisit levähtää itse? Siellä lapsi tapaisi ikäisiään kavereita ja saisi purkaa energiaansa. Kyllä se uhma laantuu. Tsemppiä! :)

Kuulostaa todella tutulta, itselläni on kaksi poikaa 4v ja 2v joskus on kerrassaan sietämätöntä kuunnella kiukuttelua, raivoamista ja ennenkaikkea tappelua. Nuorempi poikani on oikea jääräpää eikä mikään sovi hänelle ja kaikki täytyisi mennä hänen mielensä mukaan tai muuten saadaan sekarit. Joskus kiukkukohtaus on ollut niin paha että olen pelännyt että hän satuttaa itsensä kun heittelehtii pitkin lattiaa, riehuu ja huutaa. Olen yrittänyt pitää kiinni hänestä ja rauhoitella mutta todennut että kohtaus menee nopeammin ohi jos annan hänen kiukutella kiukkunsa pois.

Noita aikaisempia viestejä lukiessani voin todeta että ainakaan meillä se ei johdu ajanpuutteesta, olen joka päivä poikien kanssa parituntia pihalla leikkimässä ja luen heille paljon kirjoja ja leikin muutenkin, illalla molemmat saavat käpertyä kainaloon ja rauhoittua ennen nukkumaan menoa. Isänsä kanssa pojat myös touhuavat pitkin päivää (tekevät remonttia ja metsäretkiä)

Lasten isä on päivät töissä ja minulla työ alkaa joka päivä klo.21.00 eli kun olen lapset saanut rauhoitettua ja nukkumaan lähden itse vielä töihin ja tulen kotiin puolenyön aikaan.

Väsymys lasten kiukutteluun ja tappeluun on välillä käsinkosketeltavissa. Ei jaksa aina edes puuttua jokaiseen pahantekoon tai puuskaan.. Riitoihinkaan en mene läheskään aina väliin koska ei jaksa huutaa ja komentaa jatkuvasti...

Toivottavasti tämä on vain joku välivaihe poikien elämässä ja menee ohitse nopeasti... Voimia on koeteltu jo paljon ja kuitenkin nollaamaan pääsee niin harvoin.

Jaksamista sinulle ja pojallesi!!! Ja kiitos kirjoituksesi antoi minulle kovasti uskoa kun tiedän etten ole ainoa joka väsyy raivareihin.

Siis IHME ??? ihme on se että sulla on lapsi !!!!!!
kun et jaksa kiinnostua lapsestasi et ole läsnä niin tossa on tulos jota olet ihan itse hakenut = lapsi hakee huomiota kun ei sitä muuten saa !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

on totta että lapset pitäisi kieltää tollasilta jotka ei tajua edes lapsen vähäisimpiä asioita !!

mee vielä yöportsariksi ja osta osta elintasoa !!

heips! mulla on 2½ ja sit 1½ kaksoset. nyt tuntuu olevan kaikilla joku uhma menossa. se on tosi väsyttävää välistä jos jokainen tekee ilkeyttä jatkuvasti tahallaa. minä olen yksin lasten kans kotona. meillä on kerran viikossa lapset hoidossa päiväkodissa. se ei maksa minulle mitään ku olen yh. se yks päiväki antaa paljo lisävoimaa.

Lapsi ottaa aikuiselta mallin käyttäytymiseen. Jos olet hermostunut, huudat tai lyöt, tekee lapsikin niin. Jos et anna missään periksi, ei lapsikaan anna. Yritä siis rauhottaa itsesi, älä ole myöskään liian joustamaton, vaan kuuntele lasta ja sovittele. Lisää myönteisyyttä välillenne, puuhailkaa yhdessä, naura, leiki ja ota syliin.

ylipäättän olet halunnut lapsen jos et jakasa ottaa vastuuta kantaa vastuuta , näitä ihmisä on nykyäään liian paljon . tehdään lapsi vaan kun on tulossa eikä tiedetä mikä vastuu siitä on . sinulta pitäis otttaa lapsesi pois kun et osaa sitä hoitaa. sitten sellaset ihmiset surevat ketkä haluausivat lapsen mutta eivät vaan syystä ta toisesta saa .. ihmnettelen miksi ihmiset jotka ovat henkisesti sairaista haluavat lapsen . elävät siinä toivossa että lapsi parantaa heidän sairautensa. nniinkö.

moikka,
tulee mieleen omat ajat tuossa elämänvaiheessa.
olet väsynyt ja lapsi vaistoaa sen. tämä on
lapsen avunhuuto teidän molempien puolesta.
tuon ikäisen lapsen tapa reakoida. hae ihmeessä
apua neuvolasta sosiaalipuolen perheneuvolasta.
sieltä sain aikoinaan itse tukea ja hyviä neuvoja.
yksin ei tarvitse ihmisen selvitä. muista se.
netissä on varmaan myös sivuja, joilla on muita
samassa tilanteessa olevia.
syliä taidatte molemmat kaivata.
terv. raya

Hei!

Enkä minä kestä 30-vuotiaan poikani kiukuttelua..

lapsilla on aina nuita vaiheita koululaisia on aina pienel korvauksella ammaksi jos ei muuta keksi anna itelles lupa pitää hauskaa 6 lapsen yh muista pitää raha asiat kunnossa ja elämä ei lopu vaikeuksiin ne vahvistaa olen koko elämäni potkinu ihtiä perseelle kaikki kyl järjestyy

onma tutun kuulosta.en vaan jaksa noin kauaa ko sä.eli meillä 4-v,2-v ja 8kk.kaikki välillä kiukuttelee,mut pahin 2-v.rippuu mistä asiasta kiukuttelee.mut jos annat periksi, niin teet itselle karhun palveluksen.lapsi kokeilee olla sun herra, niin et pidä puoles.lyödä ei saa et sinä,eikä lapsi.eikä tukistaakkaan.meillä on aresti jakkara tai pahimmassa tapauksessa pimeä pesuhuone.jos esim.aamupalaksi äsken kelpas murot ja kohta ne ei kelpaakkaan, vaan pitäs saada leipää,eikä kohta sitäkään.niin mami suutahtaa ja sanoo et nyt loppu tää tetsaus.nyt on tarjolla muroja ja jos ei kelpaa oo ilman.tympee olla tyhjällä vatsalla varmaan?? ja kiukuttelu kovenee..eiku leipää...pysyt rauhallisen a ja toistat ei kun nyt on muroja.ja kun tätä on toisteltu tarpeeksi.sitten mami sanoo et nyt hiljaa.muille on annettava ruokarauha.jos et usko paikkasi on arestijakkaralla viisi minuuttia,hiljaa,tai pesuhuoneeseen pääset ja minä sammutan valot,tai pihalla on sopivan kylmä jäähdytellä kiukkua.ja sitten.nyt minä lasken viiteen,jos ei lopu toteutan uhkauksen.yleensä uhkaus riittää.tai todennäkösesti kerran voit joutua uhkauksen toteuttamaan.et semmosta.koita jaksaa...

Hei uudelleen!

Hae apua itsellesi, sillä jos sinulla on hyvä olla, on lapsellakin. Jatkuvaan kiukutteluun on jokin muu syy kuin uhmaikä. Jos sinusta tuntuu, että pinna on kireällä, sinun pitää päästä vähän rentoutumaan, lomailemaan lapsesta. Sen jälkeen teillä on taas ikävä toisianne. Voisivatko isovanhemmat auttaa? Kodinhoitaja?

Ok. Aina ei kaikki mene niin kuin on suunnitellut. Yksi hyvä kotikonsti on "jäähypenkki". Kiukutellessaan lapsi menee jollekin tuolille/penkille istumaan ja nielemään kiukkuaan. Holding on toinen hyvä konsti. Älä anna periksi, sulje kaikki muu ulkopuolelle eli älä mieti muita asioita holdatessasi. Sulje myös oma kiukkusi itsesi ulkopuolelle.
Tilanteesi on aikmoinen, jos isäkään "ei halua kiukuttelevaa lasta kotiinsa". Sitä tärkeämpi sinä olet. Kannattaa ottaa kotikunnan sosiaalitoimeen yhteyttä ja pyytää sieltä pikaista apua. Tai esim. MLL:n. Ei kukaan jaksa yksin kiukuttelevan lapsen kanssa eikä sinunkaan tarvitse jaksaa. Hae rohkeasti apua! Se ei tarkoita, että olisit huono vanhempi, vaan päinvastoin!

kammoon hei 3v on niin pieni viellä,että ei ees ymmärrää mitään mitää ihmeettä meet huutamaan sille sekin huuta takas sulle. ja vaikka mitää pahaa teet hänelle ei hän ymmärrää muuta kun,että äiti ei ole turvallinen hänelle. mullakin on 3v poika ja on uhmaikä vaikka mitääkiin tekee en iki maailmassa huuda tai satutta häntä hän on minulle kaikki kaikkkia ja tosi rakas.tottakai sinun poika riehuilee enemmän ellet osaa puhua kunnolla ja rauhallisesti hänen kansan. käykää yhdessä ulkona,yms,,, leikki hänen kansan ja pitääkää hauskaa kerrankin ja senjälkeen yritä ees puhua hänelle,mutta ei mikään huutaminen sillähän aikuinenkin ärsyntyy ja kyllästyy. 3v on pieni lapsi ei ymmärrä vaikka mitää teet. ei kannatta ees yrittää mitään huutamista ei ei lyöntiä misseikä mitään muutakaan paha. aina vaan hitasti puhut hänelle silittelet häntä ja jos hän riehuu enemmän ja huuta ota hänet syliin ja haala silittele kyllä varmasti rauhoituutte kummatkin:) yrittää ees.

Hakeudu johonkin piireihin,jossa opetetaan lapsen kasvatusta,ja karsi omia menojasi.Jos lapsi on tehty,niin ei sen paikka ole jatkuvasti hoidossa olo.Työ/opiskelu ymmärrettävää,mutta muita menoja(bailaaminen ym ym.)voi ja pitää karsia.On paljon "äitejä" jotka eivät yksinkertasesti ole kypsiä kasvattamaan lasta.

"poikaa ei suostu hoitamaan kukaan; isä vetoaa siihen, ettei halua uhmaikäisen kanssa tapella kotonaan muuta tosi kannustavaa"

- sanoit, että olet yh. Eihän se niin mene, että voit tilata ex-kumppanisi hätiin, kun et itse tilannetta hallitse. Olet luultavasti itse sen yksinhuoltajuuden halunnut. Pidä nyt hyvänäsi.

Pahoittelut viestini sävystä, mutta näin se menee näissä huoltajuuskuvioissa. Useinhan eroa ja yksinhuoltajuuttu haluavat jäävät vuosikausiksi jotenkin odottamaan, että ex-kumppani jää jotenkin heitä tukemaan. Usein siis naiset jäävät tätä odottamaan.

tee niin kun käsketään siinä kauhukara ohjelmassa jotta viet johonkin nurkaan tai huoneeseen ja annat olla sen 5-10min.siellä haet pois käsket pyytää sen anteeksi sinulta,viet niin montakertaa sinne se jää sinne.kyllä sä oo nähnnyt sen ohjelman.

Meillä ei vielä 1,5 vuotias esikoiseni uhmaa onneksi kovinkaan usein, mutta voin kyllä ymmärtää tunteesi sillä nyt on alkanut pinna kakkosen tulon jälkeen kiristää. Meillä vaivana jatkuva tavaroiden sorkkiminen ja yleinen hälinä. Epäilen että pojallani on ADHD. Poikani ei ole paikallaan sekuntiakaan vaan juoksee ympäri taloa ja vetelee mukanaan tavaroita pöydiltä, kirkuu ja mölisee yms. Luulin jo saavani hetken rauhan kun meillä alettiin katsella videoita, kuulin että sillä keinoin saa lapsen hiljaiseksi. Toisin kävi, meillä nyt huudetaan papapa...eli muumit ja kun laitan ne päälle niin katsotaan sekuntti ja taas sama ympäri taloa ralli jatkuu....

Koita vaan pitää itsesi kurissa ja muista että tämä on vain vaihe joka menee ohi. Yhtä syyllisyyttä ja huoltahan tämä on äitien elämä.

Itsekin yksinhuotaja/opiskelija ym... Kehoittaisin sinua ottamaan yhteyttä perheneuvolaan tai sosiaalitoimistoon ja kertomaan tilanteen kaunistelematta (mieluummin hieman liioitellen) ja VAATIMAAN apua itsellesi ja lapsellesi, sillä sinulla on täysi oikeus sitä saada.

Kuuntele lastasi mitä sillä on asiaa ja anna aikaa sille!

Voi että, irtiottoa tarvitsisit. Jos olisin siellä, heittäisin sinut hierontapöydälle pariksi tunniksi rentoutumaan. Sen jälkeen patistaisin ulos lenkille, raivaisin keittiön, imuroisin ja selvittäisin pyykkivuoren ja ottaisin kiukuttelut rauhallisesti vastaan. Tuossa tilassa ei oikeasti jaksa!! Olet liian ahtaalla. Onko sinulla äitiä, jonka olisi mahdollista avittaa edes yhden viikonlopun verran omaa pikkuistaan?

Kyllä se kuri ja järjestys pitää olla, vanhempia ei mätkitä eikä haukuta!
Teit aivan oikein kun otit hiuksista kiinni ja tuollatavalla käyttäytyvälle pitääkin tehdä!
Tämä hyysäys-sukupolvi kun ei hyväksy minkäänlaista kuria lapsia kohtaan, vapaakasvatus tuntuu olevan nykyään kovasana..
Paskat sanon minä!
JOKA KURITTA KASVAA SE KUINATTA KUOLEE.

Sananlaskujen kirjassa sanotaan näin...eikä maailma ole muuttunut 2000v aikan jos halutaan että rakastaa lastaan ja haluaa sille hyvää pitkässä juoksussa...ei muutakun koivuniemen herraa esitäämään kun sitä tarvitaan!!!!!!

kokeilisit kunnon SELKÄSAUNAA!!!

Tommosia kauhukakaroita lapsista tulee, kun on liian nuori vanhemmaks ja huonosti kasvattava. Kauhukakaroiden luonne ei oo oma vikansa vaan kasvattajan.

On aika, kun odotat muutaman vuoden ja kasvatat lapsesi kunnolla niin ei ongelmia ole ennen murrosikää.

Voi teitä äidit ja isät, sääliksi käy. On aivan omaa syytänne kun hankitte lapsen, se ei ole lapsen syy ja tuo kaikki kiukuttelu kuuluu osana kasvamiseen. Mutta tuon pahan mielen saa lapselta pois, siihen ei tarvitse tukkapöllyä, ei vitsaa, ei remmiä, kaikkein vähiten huutamista päin pientä kasvoa. Mitään noista ei lapsi ymmärrä.
Mutta tiedättekö mitä, kun tuo lapsi kiukkuaa on syy hyvin yksinkertainen. Sinä äiti ja sinä isä, mene lapsen luo ota syliin, leiki hänen kanssaan siten lahjot hänelle hyvän mielen. Älä tölvi tai puuskahtele, asetu tuon pienen ihmisen tilalle ja miksihän. Vaari tietää, lapsi joka teillä on kaipaa teidän huomiotanne koska hän on yksin. Lastanne pelottaa, hän haluaa seurustella äidin ja isän kanssa, usein siihen auttaa toinen sisarus siispä antakaa sen patjan paukkua ja hankkikaa hänelle kaveri, sisko tai veli. Sitten kun on kaksi lasta se helpottuu, koska heillä on seuraa toisistaan aikanaan ja myöhemmin sitten. kun teitä ei enää ole, heillä on toisensa jossa käydä ja muistella millaista silloin oli. Seurusteltaa ja leikkikää lapsenne kanssa, älkää huutako tai rankaisko se on asia jota tuo lapsi ei ymmärrä. Kun teillä on aikaa toisillenne, silloin on oltava aikaa lapsellekin. Lapsen työ on leikki jonka kauttaa oppii uusia asioita, lukekaa satukirjaa ja välillä pöperöä poskeen kyllä se siitä ja itsekin voitte hyvin kun lapsi voi hyvin. Kaikkea hyvää teille isät ja äidit.

En oiken ymmärrä miksi on pakko tehdä töitä ja opiskella samaan aikaan,jos lapsi on noinkin pieni kun 3 vuotias?Etenkin jos on yksinhuoltaja.
Lapsi on niin vähänaikaa pieni ja riippuvainen vanhempiensa ajasta ja huomiosta,etenkin jos ei ole sisaruksia jotka jakaa myöskin sitä huomioo.Tuonikäisellä lapsella on jo todella pitkä päivä jos hän on paivähoidossa jossa on tiukka päivärytmi.Eikä hoitajat aina kerkiä jakamaan henkilökohtaista huomiota,jota vielä leikki-ikäinen lapsi kaipaa.
On ihan selvää että lapsi haluaa sen huomion päivähoidon jälkeen kun pääsee kotiin.Lapsi on sen myös ansainnut!Jos hän ei sitä saa,siitä syntyy tietenkin kiukkureaktioita.Miten itse reagoit kun sinua ei huomioda?
Miksi synnyttää lapsi jos sille ei ole aikaa?Miksi pitää opisekella ja tehdä töitä samaan aikaan,kun lapsi on piei?Pitäiskiöhän olla vähemmän itsekäs ja keskittyä nyt olennaiseen,eli lapseen?Lapsi kasvaa ja muutaman vuoden päästä sillä on omia kavereita ja omaa puuhaa muutenkin.Joten silloin vanhempikin voi tehdä asioita enemmän.Toki ei silloinkaan saa unohtaa että,lapsi kaipaa huomiota,rakkautta ja sitä että hänen kanssaan vieteään aikaa.
Yksinhuoltajan arki on aika kovaa.Ehkä kovempaa jos on vain yksilapsi.
Nyt varmaan ajatellaan että kirjoittajalla ei ole lapsia.Olen 4 lapsen(15,12,8 ja 4v)yksinhuoltaja.Lapset olen hoitanu nuorimmaista lukuunottamatta ihan itse.Onhan se talous ollu todella tiukka,mutta ei se ole kun muutama vuosi elämästä.Kun lapset on nyt noinkin isoja voi hyvillä mielin opiskella ja välillä tehdä keikkatöitä.
Elämä pitää vaan osata organisoida elämäntilanteen mukaan.Ei kaikkea voi tehdä ja hoitaa heti.Opiskelu vaatii niin paljon aikaa ja keskittymistä ja senkin haluaa suorittaa hyvin..Joten kannattaako kaikkea tehdä samaanaikaan keskinkertaisesti tai jopa huonosti?
Nauti lapsesta ja anna sille aikaa.Huomaat että kuikuttelukin vähenee.Samoin oma ja lapsen stressi.
Voimia ja oikeita päätöksiä.

Tämä avaus sopisi hyvin kondoomi mainokseen!

Vittuako niitä pentuja pitää tehdä, jos ei pinna kestä PERKELE!

täältä löytyy varmaan lukemattakin monta sellaista vastausta missä tullaan sanomaan ettei kannattaisi tehdä lapsia jne.

no. täältä löytyy empaattisia ajatuksia. ja olen samassa tilanteessa kanssasi. koulussa. yksinhuoltaja äiti. isä hylännyt 3- vuotiaan tyttömme erotessamme noin vuosi sitten. tilanne ei ole ehkä yhtä paha kuin ennen..johtuisiko siitä että paloin loppuun ja olen nyt sairaslomalla. aloin saamaan hyperventilaatiokohtauksia jne. sitä ennen oireilu oli juuri tuota. ei jaksanut. ei vaan jaksanut. kodin teema oli kaatopaikka. lapsi huusi ja melskasi. kaipasi tietysti enemmän huomiota. en jaksanut pitää rajoja. annoin periksi liian helposti. kun en jaksanut leikkiä tai vastata lapsen jatkuviin kitinöihin, hän teki tuhoja, hakkasi minua ja heitteli minua tavaroilla. olin todella ärtyisä. pelkäsin myös että milloin teen lapsella jotakin. huitasen tai muuta. tukasta olen ottanut monta kertaa. hyperventilaatio kohtausten takia hakeuduin lääkärille ja psykiatrille. minulle aloitettiin optipar 20mg. kaverit ja vanhemmat ovat sanoneet että olen tasapainoisempi. huomaan sen myös itse. ei ole kiukkukohtauksia ja jaksan pitää lapselle enemmän puoliani ja pysyä päätöksissä. en ole edelleenkään täydellinen, mutta ehkä lääke auttoi vaikka suhtauduin siihen negatiivisesti sitä aloitettaessa.

älä missään nimessä jää yksin. tiedän ettei ole helppoa olla yksin. minäkään en saa lastani kuin joskus omille vanhemmille. mutta hekin ovat työelämässä kiinni, joten ei heilläkään ole hirveästi aikaa keskittyä minun ongelmiini. kivasti on lapsen isä sinulle sanonut..paskat..miehillä on aina hyvät syyt kieltäytyä vastuusta.. kuulostaa niin tutulta. pärjätään me naiset! kyllä me pystytään!

hae kuitenkin apua. kerro rehellisesti. itse kävin sossussa kysymyssä asiasta. heiltä saa myös apua. kaupungeissa on ns. sijaisperheitä jotka voivat ottaa säännöllisesti esim. päiväksi, illaksi tai vaikka koko vkonlopuksi, sopimuksen mukaan. sinun on vaadittava itsellesi apua. ennenkuin on liian myöhäistä.

halauksia ja voimia. vielä se aurinko paistaa risukasaankin. ja muista..et ole yksin tuntemustesi kanssa!!

Äiditkin ovat ihmisiä,joilla on tunteet! Äideiltä ei voi vaatia kaikkee mitä käsikirjassa "ihana, uhrautuva äiti" käsketään äitien tekevän, että he olisivat yhteiskuntakelpoisia eikä kukaan voisi osoittaa sormella! (varsinkaan lapsettomat, jotka tietävät kaiken kasvatuksesta.) Minulla itsellä on nyt 20:nen tyttö, joka sai aikalailla samanlaisen kasvatuksen kuin meidän koiratkin: kun joku on kiellettyä niin se on kiellettyä ja siitä ei fuskata. Seurasin mun kummipojan kasvatusta ennen oman lapsen syntymistä ja päätin, että muahan ei purra eikä hakata - ja kun tyttö eka kerran puri minua niin purin takaisin - saipahan tietää, miltä se tuntuu kun itselle tehdään samaa. Lyönnit hoideltiin niin, että kerroin tytölle, että äiti saattaa lipsauttaa takaisin ennen ku ehtii ajattelemaan mitä tekee - ja tyttö ei tainnut yrittää ku muutaman kerran lyömistä - ennen kun muisti mun varoitukset. Raivokohtauksen aikana (niitä oli aivan muutama) laiton hänet omaan huoneeseen ja ulos sieltä tultiin vasta kun pystyttiin puhumaan asioista. Tosin jokainen tavara oli heitelty pitkin seiniä yksikseen siellä parin tunnin aikana. Minua kauhistutti ja säälittikin kun kuunteli sitä parkumista ja raivoamista - mutta ajattelin, että jos ei nyt tehdä tuota niin myöhemmin se on todella vaikeaa. Muksu oli silloin ehkä vähän yli 3 v. Sitten minulla oli yksi valvottu tilanne itsensä polttamisesta. Ainahan ne yrittävät päästä käsiksi paistinpannuihin ja kattiloihin mitä hellalla on. No, kerran annoin hänen koskea aivan rauhassa paistinpannun kuumaan rippan - ku ei kerran uskonut, että jotain seurauksia saattaa olla. Ja olihan siitä - pieni punainen täplä sormessa. Sen jälkeen ei koskettu mihinkään mitä kiellettiin - toisin kun naapurin mukula, joka veti kuuman vesikattilan päällensä. Rajat olivat vissit ja kun ikää karttui niin niitä laitettiin sen mukaan uusiksi ja höllättiin. En tiedä sitten mistä johtuu, mutta lapsi on kovasti tykännyt jälkeenpäin kasvatuksestaan ja on sitä mieltä, että vanhemmat yrittävät nykyään liikaa olla kavereita - kirjoitti joskus 6:lla luokalla aineenkin siitä, että vanhempia pitää vähän pelätäkin eikä vain kaveerata niiden kanssa : ). (Aineen lukemisen jälkeen mun huono omatunto tässä ihana-äiti-asiassa helpotti huomattavasti.) Meillä on ollut koko murkkuiän tosi hyvät välit, eikä ovia ole paskottu kertaakaan... eli neuvoksi: ole vähän pelottavampi, sanoo nykyiset kasvatuskirjat mitä tahansa muuta ; )

Tilanteenne vaikuttaa tukalalta - siis sekä lapsen että sinun. Apua voit etsiä kasvatus- ja perheneuvolasta tai kysellä lasenneuvolasta. Tukiperhe voisi olla hyvä vaihtoehto. Apua löytyy kyllä. Jos lapsesi on kunnallisessa päivähoidossa, pitäisi päivähoitohenkilöstön osata neuvoa, mistä hakea apua. Jos muuta et keksi, kysy lastenneuvolasta. Tukiperhe voisi tosiaan olla hyvä vaihtoehto teille molemmille.

Olen sitä mieltä, että yhteiskunnan alettava auttamaan lapsiperheitä. Tarvitaan todellista apua.

Mitkään lapsilisät ym. rahat eivät korvaa yhteisöä ja yhteisön apua.

kovat keinot käyttöön eikä mitään helvetin jäähypenkkejä kun penska riehuu tai tekee muuta tyhmää, annat tukkapöllyt niin että tuntuu jos vielä jatkuu passitat jonnekin komeroon rauhottumaan. minut näin kasvatettu ja kunnioitan sitä enempi kumpi enemmän tukkapöllyjä antoi.

täällä taas annetaan....kuuntele lastasi...ota saikkua...lopeta koulu. Menkää kouluun tai kysykää vanhemmiltanne että millon teillä itellä oli uhmaikä..se kun on aikailla ja se on vaan kestettävä. Osa vanhemmista sen handlaa kurilla ja kovaa kovaa vasten laittamalla. osa menee nukkumaan ja antaa tenavalle oikeudet tehdä mitä lystää. Miten olis kuri ja rajat...jos lapsella on älliä mesota jostain on sillä älliä myös huomata että teosta tulee seuraamus. Kerran kun annat periksi niin oot lopun elämääs sen tenavan vietävissä. On muistettava että lapset ei ole tyhmiä..ja ne huomaa heikkoudet järkyttävän hyvin.

Onko sulla kaveripiirissä ketään, joka vois katsoa lasta muutaman tunnin päivässä? se vähän helpottaa.kun oma kiukku tulee verenä päähän, sulkeudu vessaan tyynyn kanssa ja huuda siihen! helpottaa! sit soitat jonkun kaverin avuksi.

on täysin riippuvainen vanhemmistaan ja siitä miten hoidatte...hän myös hakee huomiota ja keneltäpä muilta kuin teiltä molemmilta ja jos isä laiminlyö tehtävänsä eikä ole tukemassa sinua jää koko tehtävä sinulle ja se on rankkaa...lapsilla voi olla luonnostaan toisilla enemmän kokeilunhalua kuin toisilla ja joku voi koko ajan koetella rajojaan mihin asti saa mennä...tiedän kun olen jo 6 hoitanut...ja lukemattomia muita...mutta se että ettet mene samalle huutolinjalle kuin 3 vuotias vaan olet se vahva vanhempi jolle saa ja on lupa kiukutella ...tiedän ettei se ole helppoa, mutta hän saa turvallisen tunteen että hänestä välitetään kuitenkin ja kaikki riidat yritä lopuksi jutella että äiti rakastaa ja välittää ja halaa se antaa konkreettisen välittämisen tunteen...ja yritä saada se miehesikin mukaan, sillä yhdessähän te olette tehneetkin ne lapset...jaksamisia ja jos et jaksa myönnä se heti sillä jos käy jotakin joka menee yli kaiken voitte olla pohjattomassa tilanteessa...joulunajan rauhaa pieneen perheeseenne ja olkoon teillä kaikilla joulusydämessänne...

Pyydä Jumalalta apua.

Jeesus HALUAA auttaa sinua ja lastasi. Rukoile ja pyydä, Jeesuksen Kristuksen nimessä.


Siunausta.

Ihan ensimmäiseksi, olet väsynyt poikasi kiukutteluun ja jaksamisesi on äärirajoilla tällä hetkellä. Nyt tarvitset pikaisesti tukea tähän tilanteeseen. Yksi tapa on ottaa yhteyttä neuvolaan ja kertoa tilanne. Neuvolasta osataan ohjata eteenpäin esimerkiksi perhetyön puolelle.
Lapsen kiukuttelu saattaa olla muutakin kuin aivan tavallista kiukkua ja se selviää tapaamisissa, joten otappa nopeasti yhteyttä "asiantuntijaan".

Omakohtaisia kokemuksia on itsellänikin raivoavasta pojasta hänen ollessaan 3 - 6 vuotias. Se loppui aikanaan ja näihin "löytyy" lähes aina jokin syy tai diaknoosi.

On ymmärrettävää, että pinna saattaa todellakin palaa raivoavan lapsen vuoksi ja tässä kohtaa tarvittaisiin ehdottomasti myös isän apua ja läsnäoloa poikansa kanssa. Olisiko sinulla isovanhempia, jotka voisivat ottaa lapsen silloin tällöin luokseen.

Tärkeintä nyt on kuitenkin se, että lähdet selvittämään mitä tässä kohtaa pitää tehdä.

Terveisin äiti ja mummu

Hei.
Lapset uhmaiässä on aika haastavaa. Tiedän sen kun itsellämme on 3- ja 4- vuotiaat pojat.
Me käytämme paljon häpeätuolia eli kun ensimmäistä kieltoa ei uskota niin toisella kerralla varotan että vielä jos jatkat joudut häpeä tuoliin, se on n. min. kohti ikävuosia, mutta siellä on rauhallisesti istuttava se aika, aluksi saatto mennä tunti siihen että lapsi tajus että siinä on istuttava. Sitten se ennen tuolilta pääsyä seelittää lapselle mitä väärää teki ja pyytää lapsen pyytämään anteeksi. Sitten olemme myös ottaneet käyttöön tarrapalkkion päivän päätteeksi, eli iso tarran saa jos on ollut todella kiltisti ja keskikokoinen jos on joutunut häpeä tuolille ees kerran, ja pieni jos on lapsi on lyönnyt tai vastaavaa, ja joskus on päiviä kun tarraa ei saa. Ja kun on vaikka saannut vihkon sivun täyteen tarroja niin teemme sen viikon lauantaina jotain kivaa, lasten ehdoilla mm. uimahallia tai leivotaan ja herkutellaan , tai pelataan tai katsotaan joku lastenelokuvaa. Ja nämä on alkanut toimii meidän poikien kanssa ja myös silloin kun he toimii oikein muistaa kehua, esim osannu pukeutua itse tai syödä kaikki taipiirtänyt hienosti jne. Lapset reagoivat tosi hienosti siihen positiiviseen palautteeseen :). Yritä jaksaa ja muistuta vaan lapsesi isää että hänelläkin on vastuunsa, lapsenteossa on aina kaksi osapuolta. Ja jos meinaa pinna mennä mee pois tilanteesta istu ja hengähdä hetki. Ja poikamme rauhoittuivat paljon kun kiinnitimme huomioon mitä myös ruokimme pojille. Esim jugurteissa ja mehuissa on paljon sokeria jotka ylläpitää huonoa käytöstä. Kiinnitämme enemmän huomiota nykyään että poikien karkit / välipalat ovat mahdollisemman sugerfree (sokeritonta) kuin mahdollista. Voisiko joku näistä toimia teillä?

kun olette lapsen tehneet niin kestäkää sen uhmat ja kiukuttelut niin kuin aikuisten tulee. Se on turhaa täällä naukua, olis varmaan kannattanut miettiä ajoissa ja käyttää kortsua tai e-pillereitä.

Meillä lapsi joutuu omaan sänkyyn "miettimään" 10-20min mikäli käytös on erittäin huonoa, lyömistä, kiroilua...tms. Olen kyllä huomannut että jatkuva taistelu on yleensä sen merkki että en ole viettänyt tarpeeksi ns laatuaikaa lapseni kanssa, sitten vietämme peli-iltaa tai katsomme dvd:tä ja syömme sipsejä... Yh:na olen aina lapseni kanssa vaapaa aikoina, mutta se todellinen yhdessä olo jää välillä todella vähiin arjen kiireissä, nyt olen päättänyt että ei haittaa vaikka villakoirat välillä perustaisivat kenneliä sängyn alle tärkein asia kun kuitenkin aina lapseni, joka päivä vietämme ainakin hetken aivan kahdestaan jos ei muuten niin hassutellen ja kutitellen. Jaksamista:-)

Jos ymmärsin oikein olet yksinhuoltaja.. en voi sanoa että tiedän miltä tuntuu olla yksin lapsen kanssa, mutta neuvoa ehkä pystyn antamaan.. Jos et enää kertakaikkiaan jaksa, luulen että sun pitäis aloittaa avun pyytämistä joltain virallisilta puolilta esim.neuvola ainakin vois antaa neuvoja mistä sais jotain vertais tukee ja apua kodin ja lapsen hoitamiseen.. joten TSEMPPIÄ!

ymmärrän,sinua,hyvin..itselläni,on,4muksua..vanhin,on,9v,7v,5v,ja,1.9v.ja,olen,yh-äippä..kyllä,on,ollu,taistelua,lasten,kanssa,on,uhmaikää,ja,hoitamattomia,sairauksia..tiedän,miltä,tuntuu,kun,ei,apua,meinaa,löytyä.mun,muksuilla,kahella,on,adhd,vanhimmalla,on,monimuotoisetneuroligiset,ongelmat.nuorimmalla,ei,oo,mitään,onneks..ota,yhteys,paikkakuntasi,sosiaalitoimistoon,ja,kerro,huolesi..meilläpäin,toimii,sellanen,tukiperhetoiminta,mihin,voi,lapsen,laittaa,vkl,et,saa,ite,huilia,ja,kerätä,voimia.sitten,on,perhetyöntekijät,jolta,saa,tukea,ja,apua...jos,haluat,jutella,lisää,ni,täs,on,ossu:[email protected]

voimia,sinulle:)

Ota kiireen vilkkaa neuvolaan yhteyttä ja kerro että olet liian väsynyt ja neuvoton lapsesi kanssa,sieltä sinun pitäisi saada apua ja neuvoa.

On ikävä lukea sinua ymmärtämättömiä ihmisiä,luultavasti miesten kirjoituksia jotka eivät ole koskaan joutuneet lapsiaan hoitamaan. Minulla on tälläkin hetkellä kaksi lastenlasta kolmen vuoden kieppeillä ja uhmaikä on sen mukainen että huh,huh,kun olen päivän pari hoitanut niin olen ihan puhki.Yksinhuoltaja äidillä on kyllä sen ikäisen kanssa tekemistä eikä mikään ihme että tuntuu ettei jaksa.

Meillä on 3 vuotiaan kanssa tuollaisia ongelmia, hän rupesi riehumaan,teki mitä sattui, eikä uskonut. Vaikka mitä yritimme, tilanne vain paheni.Sitten hommasin kirjoja, psykiatrien kirjoittamia. Mm "pikkutyranni"-nimisen. Siinä puhuttiin kiinnipitämisestä. Tein kuten siinä neuvottiin, otin rimpuilevan poikani syliin..en pitänyt kovasti, juuri sen verran kiinni, että hän ei päässyt pois, juttelin rauhoittavasti ja annoin hänen huutaa. Yritin saada katsekontaktia.Sehän ei heti onnistunutkaan. Ensimmäisellä kerralla taisi mennä tunti, istuimme vain ja poika rimpuili, mutta en päästänyt sylistäni. Sitten sain katsekontaktin,rimpuilu loppui siihen, poika huokaisi ja minä juttelin hänelle. Siihen hän nukahti ja oli oikein hyvällä tuulella kun sylistäni heräsi.Seuraavalla kerralla meni varttitunti, sain katsekontaktin ja poika laittoi silmät kiinni ja nukahti.Ei tarvittu montaa kertaa, kun kävi jo niin, että poika tuli syliin, katsoi minuun ja nukahti. Ne sellaiset älyttömät kiukuttelut loppuivat.Enkä tarkoita nyt normaaleja kiukutteluja ja vaan todellista huutamista ja riehumista.
Mietipä.. tuota keinoa ei pidä käyttää, jos pinna ei kestä. Siinä on ehdottomasti pysyttävä rauhallisena, lasta ei saa puristella tai olla vihaisena. On oltava rauhallinen ja puhuttava rauhoittavasti. Tosin huomasin,että parasta oli olla puhumatta kokonaan. Toisaalta lapselle pitää tulla vaikutelma, että hänelle annetaan nyt rajat, häntä ei suinkaan pahoinpidellä.
Minusta se oli kyllä tehokasta ja voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että onnistuin säilyttämään tyyneyteni ja olemaan johdonmukainen. Jotenkin se vaikutti kyllä lapseen ja hänen käytäkseensä. Itsekin pelkäsin niihin aikoihin, kun oli niin avuton olo, että milloin loppuu pinna. SE olisi ollut pahinta mitä olisi tapahtunut.

Mutta kuten totesin, tuota keinoa ei missään nimessä pidä käyttää, jos ei pysty hillitsemään itseään.Sillä lapsi kyllä osaa pistää kampoihin.

Lapselle on jotenkin näytettävä rajat ja se kuka viimeisen sanan sanoo. Tiedän, että tilanteesi on varmasti vaikea, sietokyky tiukilla.

ja halaisit lastasi ja sanoisit että
että rakastat häntä ja ettei hänen tarvitse
pelätä . ota tauko töistäsi ,
mene matkalle poikasi kanssa johonkin
missä on uimaranta ja uima-allas ja tutustu
tähän omaan lapseesi joka on lahjaksi annettu
sinulle ja joka on pieni ihan vaan hetken
niinkuin sinäkin olit pikkunen aikanaan
ja sinullakin oli uhmaikä mikä ei oikeasti
ole uhmaa vaan kasvukipua jossa hänen oma
persoonansa muodostuu .
anna anteeksi lapsellesi joka on sinun
oma lapsesi ja anna hänelle hellyyttä
nytkun on vielä pieni .vastustuksesta huolimatta
hän rauhottuu syliin .kaikilla on tarve olla
rakastettu . lapsella on tunteet jo valmiina.
lapsen paikka on sylissä
vielä isompanakin .
raha on tärkeää ruuanhankkimisen takia mutta ei
sentään kaikkein tärkeintä .rakkaus on tärkeintä.
ota lomaa ja ole lapsesi kanssa
ja tutustu häneen : hänestä tulee kohta aikuinen
ja hän muistaa kaikki mitä sanot ja teet koko
loppuelämänsä . tee siis paljon hyvää kärsivällisesti hänelle ja seikkaile kanssaan.
hänen isänsä ei ilmeisesti ymmärrä että lapsi on hänen omansa ja hänen perillisensä ja se joka jää tänne jäljelle kun itseon jo kuollut . tämän pienen ihmisen alun elämä on vasta edessä ja alussa
joten sitä pitää tukea ja kannustaa .puhu hyviä sanoja että hän niitä vanhanakin muistaa kuinka äiti puhui hyvää ja piti sylissä .
tee kaikkea yhdessä ihanan lapsesi kanssa joka on ihan yhtä hyvä kuin muidenkin lapset.
hellitä työstä ja rakasta itseäsi ja lastasi .
lapselle on aina menetys jos oma isä ei
rakasta omaa lastaan senkin tuo pikkuinen muistaa sitten aikuisena kuinka hänet vaan tönittiin pois.
etsikää yhteinen harrastus vaikka uiminen tai snorklaus tai luonnossa retkeily tai
jumppa ( äitilapsi jumppaa tai koko perhe )jota koko perhe voi yhdessä harrastaa eikä niin että
kaikki menee erisuuntiin omilla teillään.täytyy toimia yhteiseksi hyväksi .lapsi on terve niin se on jo suuri ihme ja se että hän kasvaa omaksi persoonaksi ja on omat mielipiteet ja tahto on hyvä asia . lapsella on kasvukipua mutta myös rakkauden tarve tulla hyväksytyksi . yhteinen aika on sitä hyväksytyksi tulemista .
noin pikkunen lapsi on ihana katsoa kun se
kehittyy ja oppii asioita ja kasvaa .
ei hän osaa ilmaista tunteitaan muuten kuin huutamalla tai kiukuttelulla koska sanavarasto ei ole kuin aikuisilla vielä ,rakkaus on syliinottoa ja halausta ,lohdutusta ja kanssaelämistä . vitamiinit auttaa hammas-ja luusto asioissa ja paljon maitoa . muuten kyllä lapset on eläviä ja niin pitää ollakin .joillakin on 7 -10 lasta ja ne saa huutaa rauhassa ei se ketään häiritse . lapset on ihania juuri lapsina !!!
lisää lapsia ja siskoja ja veljiä.
siinä virtaa elämä .lapset on lahja!

kyllä huvittaa noitten kakaroiden ja noiden iki sinkku vanha piikojen vastaukset, neuvot ja arvostelut.

hyvin sinä sen lapsesi kanssa pärjäät kun kaikki muutkin pärjää. hammasta purren. ei siinä oo mitään vikaa että välillä menee hermot niiden kanssa, niin meidänkin vanhemmilta on mennyt meidän kanssa aikanaan. tottakai raja on oltava siinäkin, mutta ei uhmaikäisten kanssa ole helppoa. meilläkin toinen oli helppo, toinen ei.

pidä pää vaan kylmänä ja tsemppiä!

ja ne lapsettomat viisastelevat sinkut ja kakarat turvat kiinni kun ette mistään mitään tiedä, ettei tarvii ottaa tukkaan kiinni

Tytöt ovat yleensä rauhallisempia. Harmi kun sait pojan. Otan osaa ja tsemppiä tulevaisuuteen.

väsynyt lapsen takia mutta lapsi saattaa
olla väsynyt vanhempiinsa kyllä.
suomessa nainen saa kotihoidontukea
joten et siis tarvitse vihata lastasi ja syyttää
sitä olosuhteistasi jotka olet itse valinnut
se ei ole lapsen vika että olet väsynyt vaan
se on omien valintojesi vika .
olisit voinut olla kotihoidon tuella
ja rakastaa lastasi ja olla ja nauttia äitinä
olosta ja naiseudestasi lapsen kanssa.
naiseuteen kuuluu äitiys .
yhtään ei nyt tarvitsisi huutaa lapsellesi
jolla ei mitään tekemistä pahanolosi kanssa.
lapset on lapsia ja niin sinäkin olet ollut lapsi.

laita se lasten kotiin...

Koita jaksaa... ruoanlaitto on sivuseikka, osta valmista tai tee mahdollisimman helppoa. Ja siivota kannattaa vasta sitten kun on voimissaan. Koita saada vaikka isovanhemmilta apua. Älä käy käsiksi vaan nosta muksu omaan huoneeseen raivoamaan ja pistä ovi kiinni perässä.

se, että on kuin ei oliskaan. Ei reagoi ollenkaan. Jos "pirruuttansa" huutaa, se tehoaa...ovat sen verran ällillisä, etteivät viitsi seinille huutaa. Jos reagoi aina huutoon, siitää tulee sellainen keino saada huomiota. Jos väsymystä itkee ja on oikein kiukkuinen, on viisainta antaa vain itkeä...nukahtaa siihen.

Jos lyö, niin voi laittaa toiseen huoneeseen, mutta ei pimeään.

Kannattaa kehua aina silloin kun ei huuda ja kiukuttele...silloin huomiota. Että kylläpäs sinä oletkin sitten ihana poitsu.

Lujatahtoisuudeksikin kait sitä jotkut sanoo. Siitä voi olla aikuisena hyötyä.

No sillä haluaa vain huomioa:) yrittäkää nyt ymmärtää ! Ehkä pitäisi viettää enemmän aikaa lapsen kanssa..vai?

eikä väsy siihen millään kun se on oma.
joillakin on 8 lasta eikä ne väsy niihinkään.
tykkää vaan kauheesti .

No,voitko viedä lapsen mummolaan vaikka viikoksi,olisivat ehkä mielissään ja saisit levätä?

laita elämä tärkeysjärjestykseen .
eikö se pikkunen ole kalleinta tällä hetkellä
elämässäsi ?taisit jo menettää oman lapsesi
rakkauden .

Missä päin asustelet?Me asumme Helsingissä.Tuohan poika meille välillä niin saat hengähtää.Täälä ois kolme leikkikaveria.Älä väsytä itseäsi liikaa.
Otappa yhteyttä

minulle hoitoon ja lepää, tee kotitöitä tai mitä ikinä sinun tarvitsee tehdä??

Mikäli asut pk- seudulla, niin onnistuu.

Kaikki täällä viisaita neuvoja antaa, mutta kukaan ei tarjoa apua!

Olen 52-v., pian itse mummu, joten poikasi saa kiukutella niin paljon kuin haluaa ja sinä voit rentoutua.

Tiedän miehistä ei ole aina lapsen hoitoon ja munattomia ne on olleet kautta aikojen!

Anna s-postisi niin annan yhteystietoni.

t. Kahden aikuisen lapsen äiti ja pian mummi : )

ps. Mikäli et halua lasta antaa vieraalle voin tulla ja auttaa kotitöissä.

Pistä penskasi lastenkotiin, jos et itse osaa häntä kasvattaa!

Nyky-naiset on tätä pizza-hampurilais-sipsi ravinnolla kasvaneet, ilman mitään selkärankaa.
En ihmettele, vaikka penskasi uhmailee, ethän kirjoituksesi perusteella jaksa lyllertää leikkimään ja viettämään aikaa lapsen kanssa.

Lapsesi kaipaa sinun ja hänen aikaa, isää unohtamatta.

Lasten teko ja ihanat mielikuvat täydellisestä elämästä lapsen kanssa huumaa nyky-naiset, ja ensimmäisen pikku riidan päätteeksi erotaan. Eihän nämä lyylit miestä kaipaa!!

Monen naisen kannattaisi miettiä lasten hankinnan sijaan jotain virtuaalilemmikkiä. Sen voi sammuttaa nappia painamalla, toisin on näillä tulevaisuuden työttömillä ja koulupommittajilla. He eivät saa oikeanlaista kasvupohjaa eikä sitä rakkautta, jota he kaipaavat.

Lastenkodeissa ammattihenkilöt kasvattavat lapsista yhteiskuntakelpoisia. Mieti sitä, älä paru omaa laiskuuttasi.

Anteeksi ekaksi.
Mielestäni poikasi on ottanut "lauman johtajan paikan"
kolmevuotias ymmärtää mainiosti syyn ja seurauksen.
Olet jollakin tavalla "lepsu" ja poikasi käyttää sitä hyväkseen,saadakseen jotakin.
kaikilla lapsilla,myös pojallasi on asioita mistä hän eniten pitää.
Ei poikasi ilkeyttään tai sinua uhmatakseen kiukuttele.
Tiedät varmaan mitkä jutut pojallasi ovat ne mieluisimmat.
siis SUOMEKSI,KIRISTÄMÄLLÄ JA UHKAAMALLA!Lempeästi.
Poikasi on sinusta TÄYSIN riippuvainen.
Joten jos hän kiukuttelee,voikin käydä niin että ei lähdetäkään sinne "huvipuistoon"
Luulen että tällä periaatteella poikasi aika pian oivaltaa,miten pitää käyttäytyä että asiat menee äiskän kanssa kivasti;)

Ota vastaan ne auttavat kädet, jotka täällä on tarjottu. Mutta mieluummin juuri noin, kuin eräs kirjoittaja ehdotti. Ota mieluummin kotiisi, kuin annat vieraalle johonkin vieraaseen paikkaan. On poika aivan varmasti silloin turvassa.

En siis lainkaan epäile avun tarjoajia, mutta varmuus kaikki kaikessa ja lapsen turvallisuus tärkeintä...

Ja muista, ettei se tee sinusta huonoa äitiä, vaikka nyt kerran tai pari tukistit. Me kaikki teemme sellaisia asioita, joita myöhemmin saatamme katua.

Itse olen myös ollut opiskeleva yksinhuoltaja. Pääsin irti juopottelevasta ja henkistä väkivaltaa käyttävästä ukostani ja sain elämäni raiteilleen. Pikkuhiljaa. Oli itsellänikin pinna tiukalla moneen otteeseen. Mutta pakko oli puskea eteenpäin. Onneksi omat vanhempani kaitsivat lastani, kun olin esim. harjoitteluissa yövuorossa. Ei ollut ex-äijästä lapsenlikaksi ja exän vanhemmilta tuli hyvin äkkiä myös vastaus, etteivät viitsi enää paimentaa... (On muuten lapseni heidän ainoa lapsenlapsensa ja piikoa ei ole paljonkaan tarvinnut, ainakaan minun vuokseni.)

On myös olemassa Mannerheimin lastensuojelun kautta saatavia hoitajia kotiin. Maksavat noin 10 euroa tunti. Halvemmallakin voi päästä, kun kerrot, että olet opiskeleva yksinhuoltaja. (Tuo kannattaa tarkistaa, eli soita sinne!) Tiedän kokemuksesta, että sinulla ei varmaan ole yhtään ainoaa senttiä ylimääräistä, mutta eikö mielenterveytesi ole tärkeämpää? Ja kun itse voit paremmin, lapsesikin tasaantuu (meistähän ne lapset mallia ottavat, vanhemmistaan... ja on totta, että lapsi voi vaistota sinun pahan olosi.)

Ja lopuksi. Haistata paskat ex-äijällesi. Me naiset olemme usein liian kilttejä... Ne elatusmaksut saat kunnalta, jos ex-ukko alkaa kiusaa tehdä ja lakkaa maksamasta...

Ja joskus myöhemmin, kun lapsesi on jo iso ja olet kaikesta selvinnyt, huomaat, että sinusta tuli hemmetin vahva ihminen, jonka ei ole tarvinnut muita kumarrella. Avun vastaanottaminen silloin kun sitä tarvitsee, ei ole häpeä, se on viisautta.

Ensinnäkin sinun olisi saatava levätä..kouluasiat voit hivenen siirtää..kyllä koulu joustaa...
sinun on asetettava tiukka raja pojallesi, olet läsnä hänelle niin kauan kuin kiukuttelu kestää ja jos alkaa potkimaan tai läiskimään. Otat tiukasti syliisii...nyt sinun on annettava aikaa lapsellesi itsellesi. Muut jutut kyllä kerkee.Lapsesi voit menettää. Ota koulutyöstä vapaata ja vietä aikaa lapsesi ja itsesi kanssa yhdessä..kyllä se alkaa helpottaa..älä yritä liikaa ja suoriutua kaikesta.
Jos et jaksa itse
Ja jos lapsen isä ei ota vastuuta niin hyi hyi..miettikääpä sellaiset isä jotka ette huolehdi ja ota vastuuta lapsistanne.
Kaikilta vain munat pois järkeään..sitä mieltä minä olen!

Heippa vielä!
Jos sulla on sukulaisia tai tuttavia,joiden luokse voisit poikasi pariksi päiväksi laittaa.
Niin saat hetken levätä.
Tällä palstalla eräs tuleva "mummu"haluaisi auttaa.
Ota apu vastaan sieltä mistä saat!
Kritiikin sana tämän "hyväntahtoisen mummun"avuntarjouksesta.
Ei se poikaasi yhtään auta,jos hän saa siellä mummulla "raivota" vapaasti!
Tässä ei auta lastenkoti eikä väkivalta,vaan säännöstele pojallesi mieluisia asioita poikasi käytöksen mukan.
Älä luovuta vaikka poikasi raivarit (vieroitusoireet)saattavat aluksi olla entistä pahemmat,kunnes hän oivaltaa asiayhteydet.

Jos tilanne tuntuu umpikujakta ja tulee tunne, että voisit tehdä lapsellesi jotain, kysy neuvolasta mistä voisit saada apua.

Ei sitä kumminkaan kannata säikähtää, että on väsynyt ja joskus vyöryy yli. Se on ihan normaalia...niinkuin lasten uhmaiätkin. Mie olin aika moenen täti siinä vaiheessa kun sain itse lapsia. Siksi kait tiesin, että ei ne aina ole niin suloisia palleroita. Muistan kun veljen tyttökin huusi vesassa, että vetää kaikki vessanpöntöstä jne...Jos näin ajattelee, niin ne "kamalimmat pennut" ovat ehkä parhaiten menestyneitä. Jos on kova luonto lapsena, se voi olla sitten sisua aikuisena. Ei lapsessasi ole mitään vikaa, kun kiukuttelee. usein lapsi reagoi aikuisen väsymykseen ja fiiliksiin. heillä on antennit.

Se ei ole tärkeintä, että nurkat on puunattu...tärkeintä on se, että jaksat.

En veisi sinuna tuntemattomille lapsia. Oikeastaanhan se on vähän sama kuin heitteille jättö. Pitää olla jokin virallinen paikka, jos ei tunne hoitajaa.

Lyöminen yms. on poissuljettu, mutta kun alkaa hillumaan, niin lukitset jonnekin pois silmistä. Eikö se hiluminen luulisi loppuvan kun aina joutuu jonnekin jäähylle. Laita siis pois läheltäsi, se on parempi vaihtoehto kuin lapsen nitistäminen. Nitistäjiä lienee linnassa jo tarpeeksi ja useimmista raivokohtauslapsista tulee ihan hyvä ihminen loppujen lopuksi.

Täysin väsyneelle äidille.
Kerron ensin, miten tyttäreni hoiti kolmivuotiaansa "paska"- jankutuksen. Rauhallinen kieltäminen meni kuin kuuroille korville, lapsi vain innostui lisää. Tyttäreni totesi, että onneksi talossa oli yksi paikka, jossa tuota sanaa sopi jankutta, ja vei pojan vessaan ja pisti oven kiinni. Kehotti nyt puhumaan sitä sanaa oikein sydämensä haluata.
Hetken aikaa poika "paskottelikin" reippaasti. Sitten tuli hiljaista. "Äiti, en mä enää halua sanoa sitä". "Sano pois vaan, ei se vielä riittänyt" No, jälleen "paskoteltiin", mutta paljon hiljeisemmalla äänellä ja lyhyempään. "Äiti, en mä sano sitä enää" "Sano nyt vaan, ettei tarvitse vähään aikaan sanoa" Muutama pienellä äänellä lausuttu kertaus tuli vielä. "Äiti, en mä halua enää sanoa niin" "Oletko ihan varma" "Olen, äiti päästä mut jo pois." No, poika tuli pois vessasta eikä sen jälkeen paskotellut.
Yritä olla huutamatta, vaikka lapsi huutaa. Älä anna mitään periksi kiukuttelevalle lapselle, sillä hän oppii todella nopeasti, että tarpeeksi huutamalla ja kirkumalla saa lopulta tahtonsa perille. Pane hänet huoneeseensa, sano rauhallisesti, että sieltä pääsee pois, kunhan osaa olla huutamatta ja anna hänen myös olla siellä, kunnes huuto loppuu. Palkitse lasta tottelevaisuudesta, älä koskaan kiukuttelusta. Käytä kuulosuojaimia, jos huuto sattuu korviisi. Sattuu se lapsen kurkkuunkin.
Älä koskaan hyväksy sitä, että lapsesi potkii tai lyö sinua. Vie hänet huoneeseensa ja lupaa päästää pois, kunnes hän osaa pyytää anteeksi. Ja pidä hänet myös siellä niin kauan. Lapselle annettu lupaus on aina pidettävä, kurinpidossakin.
Tuo kiukuttelu on rajojen etsimistä. Näytä missä ne rajat kulkevat, niin lapsen ei tarvitse niitä enää kokeilla. Minullakin oli mies, joka ei juuri neljän lapsemme kasvatukseen puuttunut. Mutta rajat löytyivät ja aika kului ja lapsista tuli kaikista kunnon ihmisiä.
Suurimpia virheitä kasvatuksessa on, jos vanhemmat eivät vedä yhtä köyttä. Jos äiti kieltää, kieltäköön isäkin ja päinvastoin. Lapsen edessä vanhempien on pidettävä yhtä, kasvatuserimielisyyksistä voidaan riidellä silloin, kun lapsi ei ole katsomassa. Pitkämielisyyttä ja jaksamista Sinulle, aika kuluu ja vuodet vierivät. Jos Sinusta tuntuu, että olet tekemäisilläsi jotakin kamalaa, lähde mieluummin ulos, kävele jonkin aikaa ulkoilmassa ja hengitä syvään. Vaikka lapsesi silloin joutuisi olemaan hetken yksin kotona, parempi sekin kuin polttaa päreensä ja ruveta pahoinpitelemään.

hei meillä tepsi aresti penkki jos lapsi on kolme vuotta niin on istuttava kolme minuttia penkillä, jos tulee pois niin uudestaan penkille . tää neuvo tulee siitä jenkkiläisestä tai englantilaisesta ohjelmasta ja se tepsii kun itse pysyy rauhallisena vaikka se on vaikeeta jos pää palaa

HEI!
Nyt älä ota mitään vähänkään haukkuvia viestejä itseesi.
Ota yhteyttä nauvolaan,sosiaalitoimistoon minne vaan että saat apua tilanteeseesi.
Tsemppiä!!!
Tiedän,että sitten alkaa syyttelyt millainen äiti on...mutta mitenkä sitten kun tilanne menee niin pahaksi että ei mikään enää onnistu.SItten ihmiset sanoo,miksei hakenut apua.

Vastaava tapaus lasten lapsella.
Pitkään luulimme että se on uhmaa,mutta sitten saatiin poika tutkimukseen ja selvisi että sillä on autismi, ja lapsi reakoi tuollatavoin kun ei ymmärrä samanlailla sanoja kuin me kerromme.
Jos jaksaisit vaatia neuvolan kautta että etes tutkisivat asian, sillä on han se jokaisen etu, ja jaksaminen on tosi tärkeää.
Kun pääset juttelemaan niiden kanssa, ole rehelinen ja kerro kaikki miltä sinusta tuntuu.
sillä ei ole häpeä pyytää apua, vaan jätää pyytämättä.
Voimia sinulle tv yks Mummo vain

Eikö ole mahdollista edes osapäiväinenhoito tarhassa lapsellesi?
Jos olet Yh, uskoisin sinun saavan jotain tukea rahallisesti jos vain on tiukkaa rahallisesti taloutesi.
Ja onko miehellä oikeus laistaa velvollisuudestaan olla isä lapselle, vaikka lapsen uhmaikä on väistämätön? (en provosoi vaan kysyn aikuisena aikuiselta, sinulta.)

Kannattaisin myös yhdessä tekemistä, sinun ja poikasi välillä. Olisiko mitenkään aikaa sinulle tehdä jotakin askareita hänen kanssaan?
(ymmärrän jos aikasi ei riitä)

Itselläni ei ole (vielä) omaa lasta (miehelläni on entisen kumppaninsa kanssa 2v.poika) ja uhmäikää on jo havaittavissa hänenkin kohdalla.

Sinuna asettaisin lapselle rajat joista en joustaisi. (saattaa kuulostaa rankalta, mutta ei lapsi muuten opi ymmärtämään ja ajattele tulevaisuuttakin, jos lapsesi saa jo nyt kaiken tahtonsa läpi, hänen kasvaessaan myös hänen voimansa kasvavat ja voit saada myöhemmin kiukunpuuskassa hänelle tekemäsi teit takaisin...)

En tahdo pelotella. Mutta jotain apua sinun on saatava ennen kuin on myöhäistä.

Olisiko ketään ystävää joka voisi auttaa sinua?
Ketään kenellä olisi myös lapsia (samanikäisiä kuin oma lapsesi..?)

Toivon sinulle kovasti voimia vaikeassa tilanteessasi.

aika tyypillistä ja kipeää tekevää luettavaa.
ite olen 6lapsen isä lapsenlapsia on 12on kokemusta lapsista. kaikki on yksilöitä(erilaisia). on vain käsiteltävä joka lapsi yksilöna.hädästäsi huomaan avunhuudon!
sinulla ei tunnu olevan aikaa lapselle,joten hänen huomautus"reaktio" tulee esiin. hän haluaa sinua,sinun kiireistä aikaa,jota sulla ei tunnu olevan hänelle.
voimia sulle! ole äiti-isä MUKAAN!

Hei hyvä väsynyt äiti. Tiesitkö, ettei äidit ole robotteja ja aina duracelpatterilla varustettuja esiliina edessä olevia hyväntuulisia kanaemoja? Saatat olla nyt aika eksyksissä itseltäsi, mutta olet ymmärtänyt pääasian...olet väsynyt ja et jaksa, mikä on täysin ymmärrettävää kaiken sen uurastamisen jälkeen, mitä luettelit. Sinulla on lupa pyytää apua myös muulta taholta esim. neuvola, järjestötoiminta MLL ja esim. kirkon piirissä pidetään lapsille ryhmiä. Näin vastuu ja jaksamisen ja voimavarojen kasvaminen tasoittuu. Kaikille ei ole toisesta vanhemmasta tai sukulaisista apua ja en itse uskaltaisi sellaiselle isälle lasta laittaakaan joka lapsestaan tuohon sävyyn puhuu. Hae reilusti apua muualta, koska muutoin kärsii koko tilanne, sinun opintojasi myöten. Olet perus sinnikäs äiti, joka hakee ja etsii apua, mutta vaihda suuntaa. Voimia Sinulle t. Äitee isolla ÄÄllä =)

Hei !
tää on tosiaan että meillä on yksi kaksi vuotias ja toinen kuus vuotias ja molemmilla on uhmakausi päälä.Tämä kuus vuotias on kehitysviive noin kaksi vuotta joten sen uhmat ja kuikuttelut on hankalia kun ei ymmärrä mistä kieltää tai komentaa.Kaksi vuotias ymmärtää jo aikas hyvin mutta ei kuus vuotias.Kun vanhempi saa raivarin niin se "kiipee seiniä pitkin kattoon" kun se tulee niin kaikista parasta on laittaa nukkuun vaikkello olis vast kaksi päivällä.Joten sinulle toivotan paljon semppiä ja voimia jaksaa pojan kanssa.

tiedän tunteen. itselläni on kolme vuotias tyttö ja puoli vuotias poika.olen myöskin yksinhuoltaja vailla apujoukkoja. tytöllä on myöskin kolmevuotis uhma ja huutamista päivää mahtuu enemmän kuin riittävästi.. mutta kuten erään neljä vee tytön äiti sanoi, se menee ohi.. ei se tietenkään auta just sillä hetkellä kun hermot on loppu, mut kyl se siitä joskus toivottavasti....

varmaa äitinä tiedät miten pitää menetellä??? se on se vaisto..elä niillä.

Eli hyvä avautua,jos et kelleen muulle ni sit tällee anonyymisti.Yleensä ne jotka ääneen ton paljastaa,ei sitä oikeesti tee.(siis lyö)Tosi on että lapsi vaistoaa että sulla on kiire ja muuta toimintaa.Yritä löytää jokin juju millä saat annettua huomiota lapselle samalla kun teet kotitehtäviä.Laita lapsi piirtämään,selailemaan kirjoja,rakentamaan palikoilla,ketsomaan leffoja yms.ja sovi,että kun hän on tietyn ajan nätisti,sitten teette jotain kivaa kaksin.Eikä se ipana eineksiin kuole,joten niitä vaan napaan,mikro on ihana keksintö.Laita lapsi nukkumaan ajoissa(klo.20-21),ehdit vielä tunnin kaksi tehdä tehtäviä.Jätä pyykinpesu ja siivoaminen viikonloppuun tai sellaiseen hetkeen milloin ne ei haittaa lapsen kanssa oloa.Kuullostaa varmaan siltä että hyvä sun on puhua,mut oon tehny tota samaa kolmen mukulan kaa ,(7-2v)yks kouluun,toinen eskariin tai kerhoon ja kolmas päikkäreille ja sit sama toistepäin,ja kotiin laittaa safkaa miehelle,joka oli niin väsyny kun tuli töistä.Koeta kestää,se ei oo pitkä aika kun sitä joutuu kattelee,kohta lapsesi on niin iso ettet muista enää tätä aikaa.Tsemppiä,ja kattele ja mee puhuu rohkeesti naapureille,ja muille saman ikästen vanhemmille,saatte vertaistukea ja kenties lastenvahtiapua.

myös isää, varsinkin poika lapsi. Meillä miehillä on ihan omat jännät leikki jutskut. Ja tulee heti mielekkäämpää tekemistä, aikaa ja taitoa se vaatii mieheltäkin.

Hae apua. Jos sinulla on sukulaisia,jotka pystyvät hoitamaan välillä lastasi, kysy heitä. Jos et muualta saa apua,kysy "puolivirallisia" kaitsijoita. Sinä tarvitset nyt lepoa ja toisen aikuisen apua. Turha sinun on lapsen isän kanssa kiistellä hoidosta,jos hän ei ymmärrä auttaa. Olen kokenut samaa ja se uhmaikä kyllä menee ohi, mutta HAE APUA jostain,ei sinun tarvitse jaksaa yksin!!Äläkä tunne huonoa omaatuntoa tekemättömistä kotitöistä, nyt on tärkeintä sinä ja lapsi.
Voimia sinulle toivotellen, isoäiti.

..ainakin omat tenavat tuon ikäisenä muuttuivat aivan toiseksi ihmiseksi jos niillä oli nälkä..
= 3 v. kovassa kasvussa..

Kuulostaa tutulta. Välillä tuntuu että rahkeet ei riitä. Onneksi olen itse jaksanut, mutta kiitänkin siitä hyvää tukiverkkoa ympärilläni. Joillakin lapsilla uhma on voimakkaampi kun toisilla. Oman kuntasi velvollisuus on auttaa sinua mikäli arki käy liian raskaaksi. Eikä se tarkoita sitä että lapsesi huostaanotetaan, vaikka joku niin väittääkin. Täytyy olla asiat paljon pahemmin jotta siihen mennään. Vastuuntuntoinen äiti hakee itselleen ja lapselleen apua kun kokee että ei muuten enää selviä. Se on sitä lapsen parhaan ajattelemista. Useimmiten lapsiperheitä auttavat perhetyöntekijät, joilta saa hyviä ohjeita ja neuvoja ja vielä ihan konkreettista apua. Tosin resurssipula näkyy silläkin alueella. Mutta suosittelen että haet apua jostain, jos perhepiiristä ei auttavia käsiä löydy.

Hei. Käy sääliksi kun sulla ei ole ketään tukiverkostoa. Hae ajoissa apua. Sijaisperheitä on sellaisiakin johon lapsi voi päästä esim kerran kuusssa viikonlopuksi, että äiti saa huilata. Mulla myös kolme vee,joka usein koettelee hermoja siis joka päivä monesti ja toinen viis vee. Olen huomannut et ne tottelee huomattavasti paremmin kun muutaman varotuksen jälkeen kantaa jäähylle eli meillä eteisen portaalle mistä lapsi näkee minut kun olen keittiössä, lapsi kuitenkin tietää ettei siitä pääse pois ennen kun rauhoittuu ja pyytää anteeksi meillä kyllä riittää yleensä viis minuuttia. kokeile! aina sama kaava on lapselle tuttu ja turvallinen.

hei,meillä kans samanlaisia raivokohtauksia.en voi edes ajatella meneväni kauppaan hänen kanssa.minun poika täyttää kolme maaliskuussa.käyn töissä ja torstaisin töiden jälkeen menen kouluun ja pääsen vasta puol kymmenen illallla.ainoa päivä kun miehellä vapa sunnuntain lisäks.muuten mieheni tulee yhdeksältä jok ilta töistä.ja näin on jatkunu siitä alkain kun tulimme synnytyslaitokselta kotio.miehelläni ei edes ole kesä tai talvi lomia.missä päin asutte?kirjoittele.

Voisitko ottaa yhteyttä kuntanne sos.toimeen?

Mene pikaisesti lääkäriin, saat sieltä itsellesi ja lapsellesi asiantuntijalta apua. Älä jää kotiin yksin! Pyydä vaikka naapurilta apua, mutta suosittelen ota yhteys lääkäriin.
Älä käy lapseen käsiksi, hän muistaa sen koko elämänsä.

Lähes kaksi vuotta sitten sain toisen lapseni. Ensimmäinen oli silloin 2,5 vuotta vanha. Hänellä oli todella paha uhmaikä silloin. Masennuin aivan totaalisesti ja minulle tuli paljon pakkoajatuksia ja olisin jopa halunnut tappaa ajatuksissani lapseni. Selvisin kuitenkin siitä kun anoppini kehotti minua ottamaan yhteyttä lääkäriin että saan lähetteen mielenterveystoimistoon. Sain avuksi mielialalääkkeet ja ne alkoivat vaikuttaa aika pian. Elämän laatu koheni ja alkoi maistua. Elämäntilanteeni oli silloin todella stressaava ja mieheni oli aina pois, luulin etten ikinä selviä. Mutta olen selvinnyt ja elämäni on ihanaa nykyään. Toivon että saat tästä tekstistä apua ja halua elämään.

Eikö kaikilla ole ollut joskus samat huolet ja ongelmat? Aivan jokaisella! Muutkin kestää, kyllä sinäkin kestät.

Joka lapsen hankkii, tulee myös jaksa hoitaa lapsensa. Niin ovat jaksaneet lukemattomat sukupolvet ennen meitäkin, muuten meitäkään ei olisi!

Miksi et hanki hyvää miestä jakamaan huolia ja vastuuta?

Eikö tuollainen ole seurausta siitäkun hankitaan lapsi/lapsia, mutta ei sitten ajatella nenäänsä pidemmälle. Mies ja nainen ja siihen lapsia, se on perhe. Miksi ei ole perhettä? Missä lapsen isä on? Miksi perhe on hajonnut, vai oliko sitä koskaan ollutkaan?

Hankkikaa vaan lapsia, mutta älkää huutako ettei yksin jaksa. Enemmän pitäisi yhteisöllistä henkeä olla. Jos ei miestä ole tai saa vastuuta jakamaan, ehkä naiset voisivat yhdessä toinen toisiaan jeesata. Arfikkalainen malli on hyvä, on monta aikuista ihmistä yhdessä hoitamassa asioita, työ jakautuu tasaisemmin kaikille. Suomalainen tyyli on että kaikki yritetään tehdä yksin ja kun selkä katkeaa, vasta sitten huudetaan apua tai syytetään miehiä. En tarkoita tätä yhtä tapausta, vaan ylipäätään asenne ja tapa on tuollainen.

Mitä helkkarin järekä on hankkiutua yksinhuoltajaksi? Johan sen nimikin sanoo, yksinhuoltaja huoltaa yksinään, sekö muka on onnea se?

Perustakaa perheitä ja yhteisöitä. Hevon veen väliä vaikka ei ole verisukulaisuutta, sillä ihmiset tarvitsevat toisiaan ja se on faktaa, kukaan ei selviydy yksinään!

rakastakaa toisianne. Kuinka esim minä voisin auttaa juuri sinua?

kirjotan yhen pätkän 19.11.08 viikkolehdestä "..Minulla oli psykologista tietoa paljon enemmän kuin äidilläni. Siksi pystyin eräänä päivänä tekemään oivalluksen, yhden elämäni suurimmista: ongelma ei ole niinkään lapsen hallitsematon kiukuttelu, vaan omat sekavat tunteeni. Lapsi hakee rajojaan, mutta minä tipahdan mustaan valtataisteluun omasta asemastani. Ajattelen oikeastaan itseäni, en lastani. Kun olin tajunnut toimivani kuin lapsuuden painajaisunessa, pystyin oppimaan aikuisemman käyttäytymisen. Kiinitin tarkkaivaisuuteni lapseen: katsoin silmiin, pyysin kertomaan, mikä suututtaa, sanoin, että nyt tehdään näin ja näin -itkusta ja potkimisesta huolimatta. Ja ihme: lapsi tosiaan alistui ja sopeutui melko nopeasti, kun tiesi minun päättäneen jonkin asian ja sai koko ajan vakuutuksia siitä, että välitän hänestä."

Suosittelen John Grayn: mars ja venus vanhempina!
Siinä näkee asiat lapsen kantilta paremmin ja sieltä saa hyviä työkaluja kasvatukseen!

Itse olen neljän lapsen äiti. VOIMIA SULLE!!

On kulunut vajaa 2vk kun olet tuon viestisi tänne laittanut. Haluaisin tietää onko tilanne muuttunut mihinkään suuntaan?
Jos ei, niin suosittelisin ottamaan yhteyttä kuntasi perheneuvolaan. Siellä on asiantuntevaa henkilöstöä ja tiedän että sieltä ainakin saa apua, ellei ole uskallusta hankkiutua ihan lääkärin puheille. Perheneuvolakin voi olla joillekin aika korkea kynnys. Kaikkia aikaisempia vastauksia en viitsinyt (!!) edes lukea, kun tiedän että näissä ketjuissa on tapana alkaa haukkumaan toisia ja toisten mielipiteitä. Surullista sekin.
Kehottaisin vain niinkuin varmaan moni muukin, että malttaisit omat hermosi sen lapsen kanssa, et löisi tai kävisi käsiksi. Tää voi kuullostaa tyhmältä, mutta jos ymmärrät hakea apua itsellesi (ja mahdolliselle kasvatustyylillesi) niin uskon että tuostakin tilanteesta selviätte.
Jokaiselle lapselle tulee jossakin vaiheessa uhmaikä, toisille voimakkaampana kuin toiselle. Täytyy vaan muistaa, että se kiukkuva lapsi on se SINUN omasi, jota ei pidä vahingoittaa, ei missään muodossa. Mielummin kai Sinä haet apua, ennenkuin joudut lastensuojeluviranomaisten silmätikuksi? Tarkoitukseni ei oo mitenkään pelotella eikä masentaa mielialaasi ennestään, mutta näin siinä myöskin voi käydä.

Mun kolmevuotiaani oli puoli vuotta sitten samanlainen. Raivokohtaus tuli joka potalla käynnistä, sukasta, paidasta ja nallesta. Isiä tyttö huusi joka aamu yli tunnin, kun isi oli mennyt töihin.Käytin korvatulppia ja yritin olla kärsivällinen, mutta välillä karjuin ja tein vaikka mitä väsyneenä. Pyysin kyllä aina anteeksi ja käytiin yhdessäkin arestissa.Nyt kuukausia myöhemmin huomasin, ettei mun tarvitse pelätä kohtauksia, niitä tulee harvoin ja järkevämmistä aiheista. Meillä on tosi hyvä suhde.

Lapsi kapinoi siksi, että hänellä ei ole tarjolla aktiviteettia, kielletään vaan.

Anna lapselle tekemistä, on se sitten palikoilla leikkimistä tai katsotte yhdessä jotain mielenkiintoista asiaa, kuten naapurin lemmikkiä.

Kiukuttelu on selkeästi viesti siitä, että lapsi ei koe toimintaa mielenkiintoisena.

koita kestää ja voimia sinulle. toivottavasti menee ohi piakkoin. pahat ajatukset tulee kaikille joskus mieleen mutta eri asia sitten totetuuko ne(toiv ei)..ihan hyvä että näyttää missä rajat menee, jo pienestä pitäen..tuntuu että muutenkin liian rennosti lapsia kasvatetaan nykyään..kyllä se kuri pitää pitää.niin jaksaa itsekkin paremmin.itse kiitän vanhempiani tiukasta kurista mitä pienempänä sain. (ei tietenkään liiallisesta). tänä päivänä olisin ihan eri ihminen jos ei vanhempani opettanut mikä on oikea ja väärä..vähän sekava viesti..:)mutta koita kestää..zemppiä..ja toivottavasti onnistutte saamaan rauahllisen joulun!

Olen itse lastenhoitoalalla ja kolmen pojan äitiilanne. Älä luovuta. Olet, vain ihminen kuitenkin. Poikasi vaistoaa, että kaikki ei ole hyvin. Hakee "muksimisella" huomiota. Sulla on raskasta varmasti.. Koulu vielä päälle.. Ota yhteyttä sosiaalitoimistoon ja kerro sun tilanne, että sulla ei ole tukiverkostoa ja olet väsynyt. Voisit saada perhetyöntekijän, joka olisi poikasi kanssa ja saisit aikaa levätä ja ladata akkuja... Tai lastenhoitajan joka antaisi omaa aikaa sulle.. onko poikasi muuten normaalisti kehittynyt? Puhe, motoriikka, onko ystäviä? Leikkiikö normaalisti? Et ole robotti. Sulla on tunteet ja oikeus väsyä.. Älä silti lyö poikaasi. Parempi, vaikka laittaa toiseen huoneeseen rauhoittumaan.. Toivon, että haet apua heti... Jos tuntisin sinut voisin katsoa poikaasi joskus jotta saisit omaa aikaa.. Voimia..

Aika ottaa yhteyttä Terveyskeskukseen/ psykologiin ja viedä sitäkautta asia eteenpäin.
Omaksi/ lapsen edun nimissä!

Jos isällä ja äidillä ei ole kykyä pitää yhteisiä rajoja, testaa lapsi ja etsii missä viiva kulkee ja siinä touhussa sekoaa kuka vaan.
Sopikaa yhteiset rajat ja säännöt ja rauhallisesti mutta päättäväisesti pidätte niistä tiukasti kiinne. Rauhoittuu lapsi ja yhdessä olosta koituu onnentunteita ...positiivinen ajattelu ja lapsen kasvatus tuo tulosta. Älä moiti lastasi vaan kehu kun on kehuttavaa.

mä ymmärrän sua ei tollasta raivoamista ja jatkuvaa kiukuttelua kukaan jaksa vaikka on oma lapsi kyseessä niin sul on todella raskasta niin fyysisesti kuin henkisesti jos toi raivoaminen ja kiukuttelu jatkuu niin mä voin antaa muutamia vinkkejä miten sä saat sun lapses rauhoittumaan...niin jos sun lapses lyö ja pätkii sua niin sano voimakkaalla ja vihaisella äänellä että minua ei lyödä!tai joudut omaan huoneeseen ja olet siellä 10 minuuttia tai kauemmin jos tuo käytös ei lopu...ja sitten jos lapsesi on käytöksensä takia ollut huoneessaan 10 minuuttia tai kauemmin niin sitten ku se aika on kulunut niin käsket lastasi pyytämään sinulta anteeksi käytöstään...siinä oli muutamia vinkkejä sulle....koita pärijäillä..ja jos sul on joku hyvä tuttu niin käske se teille ja neuvottele jos se ottais sun lapses hoitoon osta vaikka sille kahvi paketti jos se ottaa sun lapses hoitoon se on hyvä tapa saada lapselle hoitaja mulla sellainen on onnistunut...:)ja juttele huolista suruista ja kaikesta mikä painaa sinua tai on huonosti niin juttele hyvälle ystävällesi niistä asioista se helpottaa ja voit kutsua jonkun ystävistäsi siivoamaan teille ja vaikka sen siivoamisen jälkeen sä ja ystäväs voitte juoda kahvi mukit ja rentoutua ja sano sillon lapselles että ole vaan omassa huoneessa kiltisti että sinä haluat olla nyt kahden ystäväsi kanssa ja sano että jos oot kiltisti niin saat joulu lahjan jos oot kiltti lapsi...juu ei mul muuta moikka en tiiä että helpottiko tää viesti sua mut ainaski yritin ja nosta vaan pää pystyyn kyllä se siitä kokeile niitä mun vinkkejä:)

Kantsii muistaa että uhmaikä on lapselle itselleenkin hämmentävää ja pelottavaa. Ei siis kannata rankaista lasta siitä että hän oppii uusia tunteita joita ei ole aikaisemmin ollut; viha, agressio ym. Kannattaisi varmaan soitella psykologille ja kysyä neuvoa miten tilanteessa tarkemmin toimisi että saisit itsellesikin vähän rauhaa. :) Ei ole häpeä soittaa, jokaisen vanhemman kannattaisi päästää itsensä helpommalla ja kysyä pientä vinkkiä miten saada arki helpommaksi.

Kannattaa muistaa että uhmaikä on lapselle itselleenkin hämmentävää ja pelottavaa aikaa. Ei siis kannata rankaista lasta siitä että hän oppii uusia tunteita joita ei ole aikaisemmin ollut; viha, agressio ym. Kannattaisi varmaan soitella psykologille ja kysyä neuvoa miten tilanteessa tarkemmin toimisi että saisit itsellesikin vähän rauhaa. :) Ei ole häpeä soittaa, jokaisen vanhemman kannattaisi päästää itsensä helpommalla ja kysyä pientä vinkkiä miten saada arki helpommaksi. Ei kannata turhaan kärsiä.

hei toi uhma kyl kuulostaa pahalta.Lapset osaa olla kun petoja ja on siis aivan sallittua että aikuinen räjähtää...ei lapsi ikinä opi muuten että missä menee raja...lapsi testaa aikuista tosi kovasti ja yhdenkii kerran jo annat huudolla periksi uhmaikäselle niin lapsi alkaa sitä huutoa käyttää keinona pompottaa aikuista.Lapset tarvii kunnon rajat,muuten jos ne puuttuu niin niil on turvaton olo ja ne rajat on rakkautta.Mutta sun kannattais oikeesti kysyä neuvolasta apua.On kaikkia tukiperheitä mihin saisit lapsen välillä.Että et vaan itse pala aivan loppuun.Voimia sulle aivan kamalasti.Mulla itellä on useempi lapsi ja kyl oon pikkusen perillä uhma hommista..tosin luulen että oon silti selvinny aika helpol,ei mun oo vielä ihan noin hurjaan tapaukseen tarvinnu törmäää.Kysy vaan apua rohkeesti ammattikasvattajilta.

hanki tukiperhe

Hei väsynyt äiti!

Nyt järki käteen ja pysäytä tuo peli, jossa olet itse samalla tasolla kolmivuotiaan kanssa. Eli ota se aikuinen puoli haltuusi mikä sinussa on. Ole rauhallinen ja toimi lapsen kanssa koko ajan samalla tavalla mitä tulee riehumiseen ja lyömiseen. Sitä ei voi sallia. Senkin voi sanoa rauhallisesti ja toistaa aina samaa niin kauan kuin on tarvetta. Leiki lapsen kanssa sellaisia leikkiä mistä hän pitää. Anna lapselle aikaa päivittäin heti kun haet hänet päiväkodista, jos hän on siellä. Lapsi hakee huomiota riehumisella ja rajoja myös, miten pitkälle voi mennä. Lapsi on myös itse hämmentynyt omasta käytöksestään. Ei hän tee sitä kiusatakseen äitiä. Kun tiedät mitä lapsen ajatusmaailmassa tapahtuu uhmaiässä, ymmärrät paremmin häntä. Siis kertauksena vielä:
- mitä enemmän lapsi riehuu sitä rauhallisempi ole itse
- anna huomiota lapselle ja katso mitä tapahtuu lapsen käytöksessä
- kehu lasta eri tavoin
- pidä sylissä lasta
- lukekaa kirjaa yhdessä, katsokaa tv:tä yhdessä
KUn näin jaksat tehdä säännönmukaisesti, lapsen ei tarvitse hakea huomiota riehumisella ja se loppuu vähitellen. Nauti lapsestasi. Puhukaa joulusta ja joulun monista tarinoista.
Hyvää Joulua ja voi paremmin lapsen kanssa.

jos on vain yli vilkas tai ei pysy perässä ja kaikki asiat ei kiinnosta...jne. Voisimme, ehkä kysyä asiaa neurolooggilta ammattilääkäriltä. en kirjoittanut tätä viestiä satuttaakseni ihmistä. ehkä ei ole mahdollista, että 3vuotiaalla olis ad-hd, mutta itselläni on ja se todettiin vasta 20 vuotta täytettyäni. Toisinaan elämä on joskus rankkaa.

Koen myötätuntoa väsynyttä, uhmaikäisen pojan äitiä kohtaan (itsekin yh.,kahden pienen lapsen äiti). Sitten luen näiden yhteiskunnan ylpeyksien vastauksia ja iskee suuttumus! Te, jotka kirjoitatte noita typeriä kommentteja apua pyytävälle saisitte painua ******! Arki voi olla joskus raskasta lapsiperheelle ja yhtä rakkaita ja haluttuja ne naperot ovat, vaikka joskus purkisi nettipalstalla tuntojaan ja hermojaan! Paskanjauhajat voivat "mennä itseensä" ja hankkia elämän!!! Tsemppiä kaikille äideille (myöskin isille)!

mitä luin niin oot kyllä tosi masentunut ja ihan kamalasti varmasti väsyt poikasi kiukutteluun, oletko ajatellut että voisitte pitää miehesi kanssa keskustelu-illan pojastanne, että mitä tehdä, jos hänkään ei sinua auta, vaikka ihan selvästi tarvitset omaa aikaa itsellesi, ja sanot miehellesi että et jaksa yksin kaikkea hoitaa, että joko hän rupeaa auttamaan tai sitten saa lähteä, niin luulisi että rupeaisi toimimaan tuo sinun auttamisesi?! poikasi saa raivokohtauksia useampana kertana päivässä, ja ne kestää aika pitkään. Se ei ole tietenkään oikein, että poikasi sinua lyö, mutta sinun pitää yrittää kaikin tavoin vaikka miehesi kanssa, että saatte pojan kuuntelemaan, ja koitatte yhdessä rauhotella häntä, tai sitten annatte olla pojan omissa oloissaan, keksiä vaikka hänelle jotakin leikkiä, ja katsotte vaan vierestä, kun hän leikkii, jos hän vaikka siihen sitten rauhottuisi. Kirjoitit tuossa että poikaasi ei suostu hoitamaan kukaan muu? Entäs joku sukulaisistasi, jos suostuisi ottamaan pojan hoitoon edes yhdeksi päiväksi,että sinä saisit vaikka ihan levätä ihan rauhassa, ja se että ei olisi siinä ketään, saisit olla ihan rauhassa hiljaisuudessa? tai menisit shoppailemaan vaikka yksin niin saisit sitä omaa aikaa itsellesi...Mutta toivottavasti poikasi raivokohtaukset loppuvat. Mutta hyvää Joulun odotusta koko perheelle!:)

Ehdottomasti hae apua! Ota yhteys neuvolaan ja kerro tilanteestasi ja lapsesi raivoamisesta. Ehdottomasti Sinulle pitää löytyä nyt helpotusta ja apua tilanteeseesi.

kannattaa alku vaiheessa miettiä tekeekö lapsia ja pystyykö kasvattamaan sen ite että ei jää tuuli ajolle nykyään sekopää äidit ei siihen pysty henkinen kantti loppuu se on nähty moneen kertaa...

Lapselle saa osoittaa myös oman väsymyksensä. Ei äidinkään tarvitse olla täydellinen, hyväntuulinen ja jaksava...loputtomiin. Lapsen kasvuun kuuluu omien rajojen etsintä ja oman paikan löytäminen. Varaa heti alkuillasta yhteistä aikaa lapsellesi ja tehkää jotain vähän aikaa yhdessä,ruokaa(lapsesi voi pestä perunoita,porkkanoita yms,sotkua varmaankin syntyy enemmän kuin itse tehdessä, mutta se on kuitenkin yhteistä aikaa!) välipalaa; iltapala leivästä mukavan näköisen naaman kasviksia käyttäen tai vaikka toive lemmikki eläimen näköisen...järjestäkää vaikka eteisen kengät yhdessä ojennukseen! Päivät hoidossa ovat pitkiä ja vailla oman tärkeän ihmisen huomiota.Lapsesi hakee huomiotasi negatiivisin keinoin, mutta jos pystyt ja jaksat antaa hänelle positiivista huomiota,uskon tilanteen rauhoittuvan. Toisaalta tarvitset myös omaa aikaa ja sen järjestämiseen pitäisi myös lapsen isän osallistua.Mikäli hän ei sitä sinulle suo, ota yhteyttä asuinpaikkakuntasi lastensuojeluviranomaisiin. Sinun ja lapsesi yhteinen taival kestää koko elämän. Lapsen kasvamisesta pitäisi voida nauttia, niin että maailman tärkein suhde ei katkeaisi jo sen ensivuosina väsymykseen.

annat remmiä puoli tuntia perseelle jos ei ala olee
hiljaa niin pistä ulos se pentu huutamaan ja sano että sitten kun olet rauhallinen niin pääset sisään
takas jos ei sekään toimi nosta naulakkoon se pentu
kyllä yhden pennun kuriin saa kaikki hemmottelu pois jos ei itku lopu noi nyky kakarat on lian lelli poikia kaikkea mitä ne näkee pitää saada kaupassa.. ei hyvä

No niin...olisit miettinyt erosi hetkellä.Arvaan melkein et oot ite halunnut eroa.Ja nyt sitten "huudat" exääsi apuun.Pyytäisit nitä uusia "kamujasi" apuun.Sä varmaan luulet et exäsi tulee apuun heti ku vaan haluut.Mut eihän se niin mene.Ja kyllä tollanen 3.vee tajuaa missä
mennään.Eli tajuaa et sä oot syypää.Oot varmaan "kärähtänyt" ennen eroo ja se siitä.Olisit miettiny asiaa mitä teet.Kyse on arvoista ja valinnoista.Et varmaan uskonut jääväsi kiinni.Haluat varmaan kostaa exällesi.
Mut hae apua ennenkuin on liian myöhäistä.
Olen itse eronnut isä.Ja suoraan sanottuna mulla on lapsiin paremmat välit kuin lasten äidillä.Johtuu varmaan siitä että lapset tietää tasan tarkkaan kuka on tehnyt mitä.
Mutta elämä on valintoja.Ja exän (miehen) sit pitäis olla ilmeisesti joku lapsenvahti et nainen sais huidella missä haluaa.Kypsymättömyyttä ja toisten hyväksikäyttöä......

niin...itsellä kaksi lasta ja todella tiedän mitä on uhmaikä!!tee niin että viet miettimään vaikka tuolille hetkeksi mitä tuli tehtyä. jos ei pysy niin aina uudelleen vaan. ei saa huutaa, koska sitä lapsi vain pelästyy.puhu matalalla äänellä ja vakavalla ilmeellä! se on parempi tapa. se aika, jonka vietät lapsesi kanssa, tee jotakin mukavaa. pulkkamäkeen, piirtelyä, yhteinen piirrettyhetki (että itsekkin katsot sen), pelit, satujen lukeminen, lastenlaulujen kuuntelu, leipominen jne...yritä ehtiä tekemään edes yksi huippumukava jutska lapsesi kanssa päivittäin. paljon haleja ja suukkoja, paljon hymyä. tiedän, että päivässä saa laskea hitaasti kymmeneen pirun monta kertaa, mutta siihen auttaa hermosavut, jos et polta niin haukkaa muuten vain raitista ilmaa. lapsesi ikävöi sinua, kun olet paljon poissa ja ilmaisee tuskansa kiukuttelemalla. pienet tekee niin! äidinrakkaus on tärkeintä, joten ota rauhallisesti ja koita noita puuhastelukonsteja. kun pieni piirtelee tai katselee telkkua, voit siinä samalla vaikka siivoilla ja laittaa ruokaa. älä ota stressiä!!äläkä anna itsesi masentua!!!löydä elämästäsi ne tärkeimmät ja rakkaimmat asiat!!!oma lapsi, joka kaipaa vain rakkautta!!!sillä mennään nyt eteenpäin kamu!!!

Tosiaan, 2 viikkoa sitten tuon aloituksen tein tunnemyrskyssä ja vastausten määrän kasvaessa miettinyt monesti, että olisipa jättänyt tekemättä (niinkuin lapsikin olisi pitänyt jättää osan kommentoijien mielestä; aika mustavalkoisessa maailmassa nämäkin tallaajatkin taitavat elää), onneksi kuitenkin kirjoitin.

Tilanne rauhoittunut aika päiviä sitten, edelleen painotan että en lyönyt lastani.
Tukasta nappaamista ja huoneeseensa liian kovakouraisesti/vauhdikkaasti ohjaamisesta en puolustele yhtään, vääryys lasta kohtaan, olisin voinut hoitaa asian toisinkin, kipua nämä toimenpiteet tuskin tuottivat, mutta ensimmäinen kerta kun kosken lapseeni "kuritusmielessä".

Monta hyvää vinkkiä ja näkökulmaa, yh:n ihanuudet ja kamaluudet käyty läpi. Mielenkiintoista luettavaa. :)

Pojan kanssa jutellut paljon, yllättävää miten paljon 3 vuotiaan kanssa saa aikaan "syvällistä" keskusteluja jos vain jaksaa apukeinoja käyttäen yrittää. Päivähoidon aloitus ja todellisen läsnäoloni puute siis ollut kaiken tämän kiukkuisuuden takana.

Nyt sanoisin asioiden olevan paremmin, kuin 2 viikkoa sitten. Ehkä kiireinen/läsnäoloton arki tuki pojan voimakasta uhmavaihetta tai ehkä pojalla liikaa muutoksia elämässä, niin tai näin. Lyöminen käsitelty meillä loppuun, edelleen koittaa lyödä jos kiellän jotain.. sitkeä kaveri.
Mutta ei siihen enää itse hermostu, jaksaa kuunnella toisen kiukuttelut.

Hyvähän tälläisistä asioista on ilmeisesti nostaa kissa pöydälle.

Kiitoksia edelleen kovasti hyvistä neuvoista ja lastenhoitoavun tarjouksista! :D

Ja kiitos myös näistä EI NIIN varteen otettavista neuvoista ja kommenteista, saitte tekin jotain hyvää aikaiseksi monin adjektiivein kuvattavilla mielipiteillänne ja piristitte päivääni. ;)

Jokaisen tulleen kommentin lukeneena, ikimuistoinen päivä.. tattis.

Hei!

Tiedän tasan tarkkaan, miltä sinusta tuntuu.

Itselläni oli sama tilanne muutamia vuosia sitten. Olin yksinhuoltaja, täysipäiväinen opiskelija ja iltani menivät kotitehtäviä tehdessä. Tyttäreni sai aivan mahdottomia raivareita ja suurin piirtein hakkasi päätään seinään, jos en pitänyt hänestä tiukasti kiinni. Tyttäreni alkoi näissä tilanteissa lyömään ja puremaan minua ja olin oikeasti jo hätää kärsimässä, en uskaltanut edes hiuksista ottaa kiinni, koska pelkäsin saavani vielä viranomaiset kimppuuni (tukistaminenkinhan on nykyään lastensuojelulaissa pahoinpitelyä). Sain kuitenkin jonkin verran hoitoapua vanhemmiltani ja siellä kullannuppuni oli oikea enkeli, ei minkäänlaista kiukuttelua ym. Sairastuinkin sitten lievään masennukseen, koska ajattelin olevani maailman huonoin äiti.

Sitten yhtäkkiä, ajateltuani asiaa ymmärsin, että lapseni haki vain huomiota. Sen jälkeen vietin illalla aikaa lapseni kanssa pelaten ja leikkien, laitoin hänet tuntia aikaisemmin nukkumaan, uhrasin hieman omia yöuniani, että sain tehtyä tehtäviä ja kans kummaa, rauha alkoi pikku hiljaa palautua elämäämme.
Vaikka jouduin supistamaan omaa yöuntani, jaksoin silti huomattavasti paremmin, kun ei enää tarvinnut käyttää energiaa taistelemiseen.
Tänä päivänä, jokunen vuosi näiden tapahtumien jälkeen, olemme tyttäreni kanssa parhaimpia ystäviä.

Tokihan lapsien käyttäytymiseen on eri syitä, mutta tämä kuitenkin auttoi meidän perheessämme...

Toivon teille molemmille rauhallisempaa jatkoa ja lämmintä joulun aikaa.

Hei hei.
Varmasti olet väsynyt,mutta älä haaskaa aikaasi tällä palstalla,sillä aika menee ohi sinulta,mene vaikka vain makaamaan lattialle lapsesi kanssa sekin aika kun olet koneella. Lapsesihan vain tarvii sinun läsnä oloasi. Masentaa vain nämä tyhmät kirjottelijat,(jos tosiaan lueskeletkin niitä).
Onhan täällä aivan kultaisiakin ihmisiä,ja niitä on sinun ympärilläsikin jos jaksat vain avautua.
Tuo sun ukkos on luku sinänsä, jos tietäisimme teidän sijainnin, niin tulisimme pari pappaa ja mummoa käymään teillä mielellämme, olis vähän puhumista.

olen ihan sun tukenasi tiedän mitä on lapsen kiukuttelu mut se vaan on tämmöstä tässä kiireessä missä ei mikään tunnu riittävän vaikka mitä tekis mut jos haluat ni voisin auttaa sinua ja ottaa vaikka jos kus ulos ja kuhan tutustutaan ni vaikka yökylään ni saat vähän omaa´aikaasi vataile ni tutustutaan
terv yks äiti

Mene jollekkin sellaiselle palstalle juttelemaan ongelmista missä ihmiset oikeasti ovat kiinnostuneita keskustelemaan, eivätkä vain pura omia patoutumiaan verkossa.

harmi kun sulle on käynyt näin ikävästi että 3v.lapsi kiukuttelee mutta ei hätää se menee ohi kun se lapsi täyttää 25vuotta

Nyt nayttaa silta etta et ole asettanut lapsellesi rajoja. Eika lapsesi kunnioita sinua, kun han lyo sinua ja raivoaa sinulle.. minulla kolme lasta jotka olemme mieheni kanssa yhdessa kasvattaneet tiukoilla rajoilla ja suurella rakkaudella ja kunnioittamaan meita.lapset ei tieda mitaan kun he tulevat taha maailmaan, joten kaikki pitaa opettaa lapsille!!!lapsen kasvattaminen on rankaa mutta viela rankempaa tulee olemaan jos ei kasvata lasta ollenkaan, jolloin han alkaa juuri noin raivoamaan ja lyomaan sinua, hanen omaa aitiaan!! nyt ota yhteys johonkin mista saat apua asettamaan lapsellesi rajat ja etta lapsesi oppisi kunnioittmaan sinua. tuntuu mahdottomalta mutta kaikki on mahdollista.. tsemppia sinulle ja voimia sinulle! pista lapsellesi nyt kuriin RAKKAUDELLA ELI MUISTA ETTA RAJAT ON LAPSELLE RAKKAUTTA NIIN LAPSI TUNTEE OLONSA TURVALLISEKSI JA RAKASTETUKSI EIKA ALA KAYTTAYTYA NOIN. LAPSELLASI ON TODENNAKOISESTI TURVATON OLO JOTEN HAN PURKAA HANEN PAHAA OLOAAN NOIN SINULLE. LAPSESI KAIPAA RAJOJA JA RAKKAUTTA!!! KAIKKEA HYVAA TEILLE!

LASTASI ET SAA PAHOINPIDELLÄ. TOIVOTTAVASTI TULET JÄRKIISI JA ANNAT LAPSESI SOSIAALIVIRANOMAISEN HUOSTAAN ENNEN KUIN TEET MITÄÄN ANTEEKSIANTAMATONTA. JA HANKKIUDUT ITSE HOITOON VÄKIVALTAISUUTESI VUOKSI.

Toi on niin tutunkuulosta että. mulla on kolme nyt jo teini ikästä ja tappelu jatkuu( poikien kesken) mutta yritän asettaa itseni heidän asemaan,se ei ole helppoa.sanoisinko että ymmärrystä???

Ota yhteyttä neuvolaan ja sitä kautta saat apua, tarvitset selvästikin apua jo. Ei avun hakeminen ole tuotta tilanteessa häpeä vaan se ettei sitä hae ja on sitä kautta huono vanhempi. Temppiä sinulle ja toivottavasti Joulu on jo toisenlainen.

Minä hoidan välillä vähän yli 3-vuotiasta lastenlastani. En muistanutkaan, että uhmaikä on noin voimakasta ja hurjaa. Vuodet ovat kullanneet omat lastenhoitomuistoni, mutta otan lapsen tiukasti halaukseen ja vastustelusta huolimatta noudatamme tarkoitettua ohjelmaa. Juttelen lapselle ja joskus hän sitten rauhottuu, leppyy ja halaa mummoa.

Toivon kaikkien pienten lasten mummojen ja pappojen auttavan välillä nuoria perheitä. Nykyään äidit ja isät ovat tosi kovilla, kun työ- ja opiskeluhaasteet ovat aika kovia. - Ja hyvän luotettavan ystävän apu on myös verratonta.

Minä aloin pitää lasta kiukkukohtausten ajan sylikoulussa ja se alkoi tuottaa muutamien kertojen jälkeen selvästi tuloksia. Esikoinen nyt 8 v, keskimmäinen 7 v ja nuorin 1v. Keskimmäisen toinen uhmakausi menossa, mutta sylikoulu helpottaa.

Vaikeinta on silloin, kun yksin lasten kanssa kotona ja yhden kiukuttelijan kanssa menee aikaa, mutta keinot on löytyneet aina sillä hetkellä. Esim. esikoinen tutkii keittiön laatikoita vauvan kanssa, minä ja keskimmäinen istumme hänen sängyllään ja pidän sylissä niin kuin vauvaa.

Sylikoulu siis ainakin meillä tarkoittaa sitä, että:

- otan kiukuttelevan (hakkaavan, huutavan, sylkevän, purevankin) lapsen syliini istumaan sellaiseen asentoon, että näemme toistemme silmät koko ajan.

- Yleensä pidän niinkuin vauvaa, kädet hänen ympärillään, että saan estettyä häntä satuttamasta itseänsä tai itseäni.

- Sanon rauhallisesti, että "äiti on sinua voimakkaampi, et pääse tästä äidille tai itsellesi kipeää tekemällä".

- Toistan moneen, moneen kertaan, että rakastan häntä hirmuisen paljon, vaikka hän onkin kiukkuinen ja että äidin syli on hyvä paikka olla kiukkuinen.

- Jos oikein hankalaa, saatan sanoa, että " tässä on minusta oikein kivaa istua ja pitää ihanaa pientä poikaa sylissä."

- Kerron aina, että hänestä itsestä on kiinni, miten kauan hän siinä istuu niin, että äiti pitää käsiä ympärillä (jolloin hänen kätensä eivät ole vapaana)

- On tärkeää olla itse rauhallinen ja muistaa sanoa, ettei äidin rakkaus lopu, vaikka kuinka paljon kiukuttelet.

- Näet sitten sopivalla hetkellä, kun hän on valmis tekemään sinun kanssasi "rauhan". Voisit silloin joskus itsekin ehdottaa vaikkapa, että haetaanko kaapista piparit ja luetaan vaikka pieni kirja yhdessä, mikä olisi mukavampaa kuin sylikoulu. Tai kysy häneltä onko hän rauhoittunut ja sopiiko jo jutella rauhassa jne.

- Kehu häntä heti pienimmästäkin keskusteluyrityksestä, että hän osaa hienosti jutella miltä tuntuu jne.(opeta häntä siihen, kolmevuotias alkaa osaamaan jo nopeasti sellaisen, kun saa sopivalla hetkellä hyvää palautetta)

- Muista, että myöskään sylikoulussa et saa satuttaa lastasi. Hän rimpuilee ja vääntelee itseään, mutta ota sellainen asento, että annat "raamit rimpuilulle" eli kätesi (ja jalkasi, kun lapsi isompi) eivät anna periksi tuumaakaan, mutta et tietenkään purista häntä mistään. Itse pidän sellaista isoa haliasentoa.

Olet voiton puolella, kun ääneen kerroit tuskasi kiukuttelijan äitinä. Hän lyö sinua, koska ei ole saanut vielä sinua näyttämään missä raja menee. Samalta kuin sinusta , tuntuu varmaan monesta meistä äideistä ja isistä, jotka näitä pieniä tahtojia ja uhmaajia yrittävät elämänkoulua varten valmentaa. Yksi varma asia on, että jos myös sinä käyttäydyt kuin lapsesi isä, niin sinulla on todelliset ongelmat edessäsi viimeistään 8-10 vuoden kuluttua. Silloin et enää saa lapseesi ehkä otetta, mieti millaista on silloin esim. odottaa yömyöhään murkkuikäistä uhmaajaa kotiin omilta reissuilta ja sitä, missä kunnossa hän on.

Nyt hän on vielä kovin pieni ja mahtuu hyvin syliisi. Ota hänet siihen, keskity vain häneen (varsinkin jos hän on ainoasi, ja ellei ole, vaikuta siltä että keskityt vain häneen).

Vakuutan sinulle, että muutaman sylikoulun jälkeen pääset jatkossa helpommalla ja varmasti helpommalla kuin vain katselemalla ja osallistumalla tuntienkin kiukutteluun. Kun hän kiukuttelee, hän kokeilee rajojaan: mitä tekee äiti, jos teen vielä näin ja näin. Teet nyt parasta nuorisotyötä, mitä voit koskaan hänen eteensä tehdä.

Teen itse myös kotona töitä ja opiskelen olosuhteiden pakosta, rahatkin tosi tiukalla. Joskus pinna on kireällä kuin viulun kieli ja lapsille tulee ärjyttyä. Vanhemmiten olen kuitenkin huomannut, että se on "hullun hommaa", koska vain yltyvät siitä. Parempi pysyä niin viileänä kuin ikinä ja sitten kun on itse vähän tyyntynyt, antaa niin kaunista puhetta ja halia ja syliä, kuin vain äiti voi ikinä pienelle lapselleen antaa. Olet hänelle kaikki kaikessa, siksi hän sinulle kiukkuaa. Muista se aina kiukun hetkellä.

Yllätä hänet ja kerro kiukun hetkellä hänelle, miten hän on maailman ihanin poika.

Muista, että esim. neuvolasta saat apua, jos oma jaksamisesi ei parane. Älä jää odottamaan lapsesi kanssa, mikä on seuraava reaktiosi väsyneenä kiukkuun. Lapsellasi on oikeus saada purkaa paha olonsa äidilleen ja isälleen niin, että voi olla varma siitä, ettei hänelle käy silti siinä kuinkaan. Sellaista elämän opettelu on.

Kokeile sylikoulua ja kommentoi muutaman kerran jälkeen, miten meni!

Tsemppiä ja äitienergiaa sinulle kanssasisko, kyllä sinä selviät!

Päivät koulussa, illat töitä. Mihin väliin se lapsi mahtuu?!! 3-vuotias ei ole tyhmä. Hän takuulla ymmärtää milloin hän on ylimääräinen ja tiellä. Otappas joka viikko muutama päivä aamusta iltaan niin, että olet vain ja ainoastaan lapsesi kanssa. Kehu, ota syliin ja kuuntele. Sanokaa tätä vaikka lässytykseksi mutta tämä toimii!!! Se ettei pysty järjestämään aikaa omalle lapselle on valhe! Jokainen joka kokee sen tärkeäksi PYSTYY. Selkäsauna ei toimi vaikka moni niin väittääkin...ongelmat vain vaihtaa muotoaan. Kasvattaminen ei ole helppoa mutta eiköhön sitä kaikkensa yritä kun kyseessä kuitenkin oma lapsi. Lapsen kanssa oleminen ei ole sitä että äiti istuu tietokoneella ja tuijottaa ruutua kuulemaatta ja näkemättä mitään. Tuon ikäiselle on mielettömän tärkeää, että äiti seuraa ja on kiinnostunut. 3-vuotias ei osaa kesustella, ainoa keino yrittää helpottaa omaa hankalaa oloa on kiukutella: saada jotenkin äiti huomaamaan. Voimia sinulle! Apuakin saa silloin kun sitä todella tarvitsee. Soita vaikka neuvolaan.

Pitääkö niitä pentuja tehdä jos niiden kanssa ei jaksa eikä huvita olla....pitäs tehdessä jo miettiä,että jossainvaiheessa ne tulee siihen veemäiseen ikään ja teininä ne ovat samanlaisia veemäisiä....

Muistatko huolehtia että nukut tarpeeksi, väsyneenä ei tahdo jaksaa. Voisitko helpottaa arjen sujumista, tinkimällä esim kodin siisteydestä, omista menoista jonkin aikaa, tms. Ajattele mikä on nyt tärkeintä; pärjätä tulevaisuudessakin lapsesi kanssa. Lapsi voi hakea huomiotasi kiukuttelullaan, ei hän osaa sitä sanoin kertoa. Yritä jaksaa olla mahd paljon lapsesi kanssa kiireettä edes pieni hetki päivittäin. Kuuntele mitä lapsella on sanottavaa, 3v osaa jo kertoa mikä harmittaa. Lapselle voi perustellen kertoa miksi ei saa jotain, 3v ymmärtää jo paljon asioita vaikka muisti ei vielä ole kovin pitkä. Keksi jokin korvaava asia jos kiellät toisesta, esim ei voi ottaa mustekynää, koska se on aikuisten kynä ja sillä tulee sellaista jälkeä mikä ei lähde pois, mutta etsitäänpä sinulle oma kynä ja mistähän me löydettäis sinulle omaa paperia. Ota lasta mukaan omiin touhuihisi, ainakin meidän 3v on innokas auttaja. Meidän 3v:llä on kovasti energiaa, täytyy vain yrittää ohjastaa sitä parenpaan suuntaan ja keksiä sille touhua, muuten se alkaa tekemään töllöntöitä. Yritä olla johdonmukainen; aina samat säännöt. Minusta tuntuu että meillä ed mainitut jutut ovat auttaneet. Hae apua, esim. jos lapsi on hoidossa, kysy hoitajalta mistä voit saada apua, tai soita tai käy neuvolassa ja kerro tilanteestasi rehellisesti ja kysy apua, tai soita kotipalveluun tai sosialitoimistoon. Ei ole ollenkaan häpeä hakea apua kun ei jaksa. Ajattele lapsesi parasta, ethän halua että etäännyt lapsestasi nyt jo. Elämä lapsen kanssa on toisinaan tosi rasittavaa. Onnea matkaan ja jaksamista!

Ei normaalia lapsen kiukttelutahtia! Oletko lukenut Deborah Spungenin kirjan Nancy? Jos et, lue ihmeessä. Se ei ole sepitelmä vaan tositarina elävästä elämästä. Löydät lapsesi kaltaisen lapsen kirjan päähenkilönä.

ja anna sotkujen olla.Kokeeleppa ruveta itkemään lapsen nähden niin voi olla että rupee rauhottumaan ja mee vaikka sänkyyn lepäämään niin kohta se on sun vieressä.Ei sitä väkisin kannata yrittää saara loppumaan se kohtaus kyllä loppuu aijemmin kun et kiinnitä häneen huomiota liikaa.Täähän on normaalia kaikilla lapsilla eikä tartte heti ruveta ajttelemaan että nyt se on joku hd.Sun kyllä kanattaa hakia apua jostain oliskohan sulla maharollisuus viedä lapsi vaikka manneheimin lastensuojeluliiton päiväkotiin se on ilimaanen mun tietääkseni ja sinne voi viedä iliman mitään hakemuksia.Terv.etäisi

Yksi heittäytyi lattialle ja raivosi. Annoin aikansa raivota, kyllä se loppui. Jos kaupassa alkoi riehua kun ei saanut jotain, niin vein ensin ostokset autoon, ja sitten raivoava lapsi kainaloon, ja kotiin. EI lapsi jaksa iän kaiken riehua jos jaksat vain pitää pintasi jonkin aikaa. Lapsi koettelee sinua. Olen sen itse kokenut. Mutta älä, huom. älä missään tapauksessa mitään ammatti- auttajia hanki. Silloin olet lirissä!

Ota yhteyttä terveyskeskuksen psykologiin, sieltä saat apua uhmaikäisen lapsen raivareiden käsittelyyn vanhempana. Ja yritä hoitaa itseäsi, ottaa omaa aikaa muuten et jaksa. -kolmen tytön yh

ymmärrän että lapsen kasvatus on vaikeaa kun on yksin,koska uhmaikäiset voivat olla tosiaan hankalia tapauksia.ainyt neuvo mitä voin sinulle antaa on että hae itsellesi ja perheellesi apua jostakin ennemin kun tilanne pahenee,ymmärrät varmaankin mitä tarkoitan.lapsia kun ei saa lyödä ja just sen takia hae apua.en epäile yhtään ettetkö rakastaisi lastasi mutta ei ole häpeä pyytää apua.on aika vakavasta asiasta kyse.kaikkea hyvää ja voimia sinulle

Tässä tilanteessa on vastakkain pieni HUOM.3 VUOTIAS LAPSI ja aikuinen.En osaa muuta sanoa että nyt järki käteen ja vähän miettimään asioita.Lapsi on kumminkin altavastaajan asemassa vaikka kuinka olisi uhmaikä.Lapsi katsoo esimerkkiä vanhemmista eli rauhoittukaa ja keskustelkaa keskenänne asiasta.Lapsi on kuitenkin hankittu eikä hän ole voinut sitä valita.Menemisistä vaan se että ne ovat sivuseikka niin kauan kun lapset ovat pieniä.
En tunne tapausta tarkemmin mutta olen huomannut
että nuoria vanhempia vaivaa,ei kyllä voi yleistää itsekkyys suuressa määrin.Kaikkea pitää saada heti,matkustamaan ,juhlimaan yms.vapautta
pitää saada oli hinta mikä tahansa.
Toivotan jaksamista kumminkin se tulee korkojen kanssa aikanaan takaisin !

aikuisen huomiota vailla. Ei saa sitä isältään eikä äidiltää. Äiti on koulussa ja tekee töitä. Milloin poikasi saa sinun aikaasi. Mitä jos lopettaisit ne työt. Anna mieluummin lapsellesi aikaa kun tavaraa...

Rauhoita itsesi,ei ole häpeä puhua tuntemuksistaan, ymmärrä vetää raja, minkä yli et mene.Lapsi kaipaa aikaasi tai taustalla voi olla muutakin esim.kiusaako häntä joku hoidossa tai jotain muuta. Osaako hän ilmaista tunteitaan vielä sanoin? Mieti missä tilanteissa raivopuuskat tulevat? Ota illasta aika vain hänelle ja keskustele ja ennen kaikkea kuuntele.Koita itse käyttäytyä rauhallisesti.Jos tuntuu, että rauhaa ei synny, ota yhteys perheneuvolaan,vaadi apua! Et ole asioitten kanssa yksin. Joskus voi jopa tässä vaiheessa paljastua, että taustalla onkin sairaus joka vaikuttaa.Tsemppiä ja jaksamista!

Tiedän, että tuon ikänen lapsi tarvitsee yhteistä aikaa mieluiten molempien vanhempien, mutta ainakin toisen vanhemman kanssa vietettyjä yhteistä laatuaikaa. Omasta kokemuksesta tiedän, että tällä hetkellä on vähän vaisu ihmissuhde elossa olevan vanhempani kanssa ja se juontaa kun oli 6 - vuoden vanhempani erosivat ja sitäkin ennen toinen vanhemmistani oli jotenkin etäinen, koksa en ollut saanut viettää laatuaikaa vanhempieni kanssa silloin myöhemmässä vaiheessa siitä on haittaa jos ei lapsi ole saanut riittävästi rakkautta ja rajoja niin joten suosittelen lämpimästi, että järjestät aikaa lapsellesi etätöitä jätät vähän vähemmälle voit tehdä pieniä tekoja arjen rutiinissa niin ja huomioi lapsesi siten, että "Nyt (ä)iskällä on hyvä mieli kun oot ollut todella reipas poika tänään ja sen voi palkita jollakin pienellä tarralla tarratauluun niin sitten voi ottaa jäähytuolin käyttöön varotat kahdesti jos hän haukkuu sinua jos haukut äitiä niin joudut istumaan jäähytuolille 3 minuutiksi (koska hän kolmevuotias) ja sen jälkeen kun hän on ehkäpä rauhottunut niin keksustelet miksi sinä haukuit äitiä, että se on rumasti tehty .... ja tässä vaiheessa lapsi pyytää anteeksi tai sitten jos ei Lapsen isä ole väkivaltainen niin sovit lapsen isän kanssa ja menette naimisiin. ps. Jeesus Kristus haluaa sinunkin pelastuvan synnistä ja ottaa Hänet vapahtajana ja pelastajana omaan eläämääsi.

Painottaa paljon lapsen käyttäytymistä mutta onko väsymys aiheuttanut tunteen että riistäytyy voimavarojen yli ja mikä on väsymyksen syy - tarvit
säännölliset lepo ja muut vuorokauden toiminta-ajat. Painaako työuupumus. Paranisiko elämän laatu jos hakisit tilapäisesti sairaslomaa. Refleksillä tukistaa tai muuta on taipumus uusia ja tulee provosoiva vaikutus. Lapsi ottaa mallia ja uhmaa, pyrkii tasaamaan voimasuhteita.
Ennen pitkää koet ettet voi jatkaa samaa rataa ja tulet tilanteeseen jossa tarvit muutosta elämään tai tukipalveluja kriisinhallintaan. Kriisi on jo puhjennut kun etsit apua.
Ota yhteyttä psykologiin ja tuo siellä esiin että haluat asiat takaisin hallintaan ja rauhan perheeseesi koska pelkäät varmasti jo mihin tuo voi mennä pidemmän päälle. Ei tuo ole vielä niin vakava mutta ilmeistä on ettei voimatoimet auta, vaan käytöksen taustalla on jotain niin vahvaa että joutuisit vain kierteeseen.
Pojan käyttäytymiseen voi olla synnynnäinen neurologinen syy, muistetaan että pienikin poikkeavuus voi aiheuttaa suuria yksilöpoikkeavuuksia. Pojilla esimerkiksi tulee yhtenä nähtynä esimerkkinä liian sokerin yhteys näihin riehaantumisiin mutta toiseksi myös unenaikaiset häiriöt nukkuessa tai vuorokausirytmi ja sen sellaset. Väsymys aikusella
viittaa usein aineenvaihdunnan muutoksiin kuten diabetes tai kilpirauhaset joten terveydenhuollon tutkimuskierros ei perheessä tekisi pahaa?
Sosiaalipuolella saattaisi olla fiksua hakea tukiperhetoiminnan piiriin.
MUISTUTAN että ellet itse hae apua ongelmaan ja jotain tapahtuu tai tulee jotain ilmiantoa niin olet pulassa ellet ole hakenut apua ongelmaan, koska sosiaalipuolella se tulkitaan siten ettei ongelma ole hallinnassa. Perhetukityön henkilö voi myös toimia oppaana ja välittäjänä kasvatuksessa. Jonkin vuoden taival näiden palvelujen piirissä voisi auttaa perheesi jaloilleen.

Mies ei halua moista riesaa ja itsekkin uuvut niin miksi yleensäkkin lähdit siihen projektiin harkitsemattomasti? Tiesit ettei siitä pääse enään perääntymään.

Mitenkä kuvittelit että omaa aikaa olisi kun kakaran tekee? Se vie 24h vuorokaudessa ja siihen on varauduttava. Kuvittelitko saavasi siitä lomaa niin kuin työpaikasta? Otitko sen ennen kakaran tekoa huomioon ettei välttämättä häntä ole kukaan valmis hoitamaan ainakaan ilmaiseksi jos suuresta maksustakaan? Ehkä ei kakaran isäkään ole kovin innokas hoitamaan idioottia jälkeläistään!

Olette kummatkin vanhemmat laiminlyöneet lastanne joka reagoi agressiivisesti siihen. Kummatkin vanhemmat vain hakevat omaa aikaansa välittämättä lapsesta yhtään mitään ja siinä syy lapsen pahoinvointiin.

Olisit ajatellut monta kertaa ennen kuin alat tehdä kakaroita kun et edes kykene parisuhteeseen!! Ennen kakan tekoa olisi syytä seurustella 5-10 vuotta vähintään tuntiakseen kumppaniaan ja kaikkein tärkeintä itseään ennen kun alkaa lasta vääntään!

mll, sossu tai diakoni , tai vaikka neuvola, voi antaa sulle perhetyöntekijän yhteystiedot, siis henkilö joka tulee teille kotiin aina sillon tällön juurikin sitä varten kun vanhemmilta alkaa loppua virta. luultavasti jos oikein hannu hanhi oot saat sellasen perhetyöntekijän joka osaa neuvoa nuitten kiukkkukohtausten kans.

Se on totisinta totta, että kun olet itse hajalla lapsi on entistä kiukkusempi tms.
Älä ota mitään stressiä kotihommista ja ruuanlaitosta.Väliaikaisesti valmisruokakin menee ja siivota ehtii myöhemminkin.Yritä hillitä itseäsi mene toiseen huoneeseen kun tuntuu, että räjähdät lapsi ottaa kaiken mallin sinusta ja alkaa itsekin lyödä toisia lapsia.Ota tiukka ote lapsesta kun se raivoaa ja sano napakasti, että ketään ei saa lyödä anna lapsen rauhoittua sylissä.Älä vihaa lastasi se on syytön ja kokeilee vain rajojaan pieni ihminen.Omaa aikaa ei kukaan tyrkytä se pitää itse järjestää.Neuvolan kautta perhetyöntekijä järjestyy tässä tapauksessa.Tarvitset tukea arkeen ja nyt on aika sitä hakea.Masennukseen saat myös apua.Oma väsymyksesi ja lyhyt pinna on masennuksen oireita.

mene maate jos väsyttää. pojalle kunnolla selkään.Koivuniemen herraa perseelle, että punottaa, eiköhän ala olla kunnolla.

On sitten hyvä myös kysyä lapselta että miksi se lyö, ettei ainoastaan kiellä. Lapsella ei sanallallinen ilmaisu vielä ole kehittynyt joten ärsyyntyminen purkautuu raivoamisena. Juu, ja sellaistahan se on monella aikuisellakin.

N INKÖ

pienet lapset eivät osaa ilmaista tunteitaan "aikuismaisen oikeasti" ja siksi purkautuminen voikin olla aika dramaattista. tässä kohdin vanhempien täytyy ohjata ja kasvattaa ilman ylireagointia. käsiksi käyminen opettaa lasta vain Pelkäämään eikä oppimaan fiiliksien käsittelyä ja toimintaa sen mukaisesti.