Obama sai perinnöksi pussirotan järjestämän yleismaailmasen laman ja "valuuttakriisin"
Kaikeen vaikuttaa heti jenkkipirulan kurssit:
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2008/11/15/taas-tappioviikko-wall-streetilla/200829601/170?rss=uusimmat-uutinen
Se "imperiumi" tulee onneksi lähiaikoina katoamaan , sanokaas minun sanoneen. Ei sitä tarvitse "ennustaa", asiat puhuvat puolestaan.
Kaikeen vaikuttaa heti jenkkipirulan kurssit:
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2008/11/15/taas-tappioviikko-wall-streetilla/200829601/170?rss=uusimmat-uutinen
Se "imperiumi" tulee onneksi lähiaikoina katoamaan , sanokaas minun sanoneen. Ei sitä tarvitse "ennustaa", asiat puhuvat puolestaan.
Vastaukset 36
Vanhimmat
mutta tapahtuneiden tosiasioden myöntäminen mahdoton monelle. missä on neuvostoliitto?
Olemme hyvin samaa mieltä, imperiumi katoaa ja katoaa samalla porvariston uho, kun persustaansa uhkaa tuho.
Tules sen verran pernakellarista päivän valoon
että huomaat Suomenkin kuuluvan huomattavaan
talousalueeseen nimeltä EU!
Ei Ameriikka.
Porvaristo on housuissasi. Naputtelet sitä vaan
ja puhelet sille mukavia. Nassautat "kuivat"
ja iloitset kun "porvari" menee ihan vetämättömäk-
si.
Saadaan me tavalliset ihmiset olla rauhassa seurus-
telemassa ilman täyskahjoa valehtijaa joka uskoo
utopioihin.
vaan kyseessä on itsensäkorjaavuus joka kommunismista puuttuu, siellä lauletaan samoja virsiä tapahtui mitä hyvänsä. Äläkä taas sano, ettei kommunismia ole vielä ollutkaan koska kovasti ne neukut vakuuttelivat sen olemassa oloa.
Pohjalla käydään kuten kunnon lamassa tai laskussa ja sieltä noustaan pienellä viiveellä taas uuteen kukoistukseen. Porvarillisessa järjestelmässä sentään on niitä hyviäkin aikoja kun vastakohtaisesti komuyhteiskunnissa, niissä joita on yritetty, on ollut pelkkää laskua.
Laiva uppoaa keula edellä, siis USA edellä...Pulp pulp ja hups, hyppivät porvarit uppoavasta laivasta ja alkavat ryöstään kansaa sosialisoimalla sen varoilla rikoksiaan.
Eikö ole hieno sana tämä itseäänkorjaavuus. Otitte sen mieluusti käytöön ja todistatte näin heijastusteorian pätevyyttä selittää tajuntaamme.
Se ei kuitenkaan muuta tosiasioita, niillä, kun on oma objektiivisuutensa.
Teoreettisesti toteutuu nyt liikuntaa, jolla yritetään korjata virheitä toisten laskuun. Se, ei ole vielä perustan ratkaiseva amuutosta,mutta on selvä askel siihen suuntaan.
Tunnemme tämän DM tietoeorista "kieltämisen kieltämisen lakina", jossa otetaan yksi askel taaksepäin ja kaksi askelta eteenpäin. Nyt otamme kapitalismissa taka-askelia, yritämme peruuttamalla kääntää talouselämä kelloa suuria virheitä edeltäneeseen aikaan ja käytämme tässä liikkeessä hiivana sosialismia, rikosten sosialisointia.
Todellinen muutos on kuitenkin aina vasta sitten, kun se on laadullinen muutos, ja siitä ei siis ole vielä kyse. Nyt on menossa rikosten pimittämisen vaihe uusilla rikoksilla ja nämäkin rikokset oikeuslaitos tulee peitteleen laillisiksi. Sinä nimität tätä itseäänkorjaavuudeksi, mutta tosiasissa on kyse rikoksesta ja sen peittelystä ja sitä mieltä ovat jo myös tomaatteja munia heittelevät Islantilaiset.
Suomessa tätä peittely prosessia oikeuslaitoksessa johtaa Vihreät!
"jossa otetaan yksi askel taaksepäin ja kaksi askelta eteenpäin."
eikös se ollut näin?
Mene huomen aamulla polille niin pääset taas
edes vähän tolkkuihisi.
Mitähän tarkoittaa "ja alkavat ryöstää kansaa sosia-
lisoimalla sen varoilla rikoksiaan"?
En ymmärtänyt.
Olet siis lukenut nähtävästi ko. kirjan, vaikka en oikein usko tuota.
Ja niisrä koulumurhisra.
Ei niihin ole koulumurhiiin käsittääkseni ei muuta selitystä, kuin vapaasti levitttävät murhavideot, jenkkilän koulumurhat toki vaikuttavat myöskin suomalaisten oppikaiden päähän, mutta internetin valvonta jää vain haaveeksi, ei ole mitään keinoja.
Ei, koska kyseessä ei ole mikään leninin oppi.
Josko ajattelet hieman lisää, mutta autan ensin alkuun...
Porvarikapitalisti tekee rikoksen sijoituspelillään, sehän on selvä, tästä tuskin tulee erimielisyyttä. Rikoksilla hankittu häviää viheltäen, tämäkin on selvää, eikös olekin. Sitten hän valjastaa sosialisoinnin käyttöönsä saadakseen uutta rahaa, eikö näin. Tämä raha tulee veron maksajilta, vai taivaanisältä?.
Sijoittajien tappioita kun ei kukaan maksa.
Ei veronmaksajat eivätkä kuormasta syöjät kuten
sinä.
Jos kerran tieteen teko on hallussa niin kehoitan
tutustumaan taloustieteeseen sen verran ettet
valehtelisi ihan jatkuvalla syötöllä.
Pankkijärjestelmän pystyssä pitäminen on toinen
asia.
Ja sen kaatuminen on työläisille karvasta kalkkia.
Kuten luottolamasta jo näkee.
Että ajattelet itse vaan. Et ymmärrä vastusta-
mastasi järjestelmästä yhtään mitään.
Se on kyllä positiivistakin sillä tietämätön
ristiretkellä on yhtä tyhjän kanssa.
Kuten kommari Rainesto.
Sijoittajat HÄVIÄVÄT ihan oikeesti.
Kuralla olevia pankkeja pönkitetään, koska
niiden kaatuminen syöksee työläiset kilometri-
tehtaalle.
Siinä ei auta kommunismi eikä sosialismi, koska
edellä mainitutkaan eivät tule ilman rahnaa
toimeen.
Yritä nyt edes vähän paskan puhumisen sijaan.
leninin tahto vallankumouksen jälkeen vaikeassa taloustilanteessa NEP. yksi askel taakse ja kaksi eteen. ei kuitenkaan tanssin askeleista ollut kysymys.
http://fi.wikipedia.org/wiki/NEP
kommunismi on hissutellut itsensä suohon..
kuka palstalainen on muuten kertonut tappaneensa ihmisiä? arvooppa! oletko koulumurhaajaa parempi? arvooppa.
"Gorbatshovin katsannon mukaan Lenin oli aito demokraatti, joka tajusi totalitarismin vaarat ja ryhtyi toimenpiteisiin tuon vaaran torjuakseen. Lenin oli "valtaisan älyn omaava mies, joka analysoi jälkivallankumouksellista kokemusta ärimmäisellä vilpittömyydellä ja täsmällisyydellä" ja joka "johdettuaan maan vallankumouksen läpi ymmärsi tehdyt virheet". Niinpä Lenin päätti aloittaa NEP-kauden, uuden vapaamman, yksityisyritteliäisyyttä tietyssä määrin sallivan talouspolitiikan. Politiikankin alueella Lenin oli vapaamielinen: "Kun Lenin oli elossa, puolueessa vallitsi vielä vahva demokraattinen perintö." Gorbatshov ei käy selvittämään tämän terroristijärjestöiltä toimintamallinsa omaksuneen ja vasta maan alta nousseen puolueen sisäisen demokratian perintöä sen tarkemmin - sen paremmin kuin pohtimaan, mitä demokraattisia periaatteita noudatettiin puolueen ulkopuolella venäläisessä yhteiskunnassa Leninin ollessa vallassa."
pieni lainaus jostakin. kerrotaan itsensä leninin keksinnöksi(NEP). eli et ystävä hyvä tunne neuvostoliiton historiaa.
Kapitalismissa on kyse keskittymisestä ja keskittymisen hyödyt jaetaan hyötyjille ja tappiot köyhille, kuten tehtiin jo 90-luvulla Suomessa. Seuraus, 14.500 itsemurhaa, 70.000 yritystä nurin, 90 miljardia pankkitukia uusille omistajille. Maataloudessa tämä tarkoitta jo lopetettua 100.000 tilaa, 25.000 vielä odottaessa vuoroaan.
Ei tässä ole mistään muusta kyse, kuin keskittymisestä, monopolisoitumisesta, eikä se ole suhdanne kysymys kuten johtavat talouspoliitikot ja omistajat meille kokoajan valehtelee, vaan menetelmä, joka on kiinteä osa kapitalismia. Keskittymistä ei voi suorittaa hajauttamalla, vaan purkamalla sitä aika ajoin suurien kriisien avulla.
Hajauttamalla luodaan kehitystä, keskittämällä sen hedelmät korjataan suuromistajille. Ei se nyt ole yhtään tämän kummempaa tämä kapitalistinen kansantaloustiede, jota toiset lukee hiki hatussa kauppakorkeakouluissa, pelkkää itsepetostahan tuo.
Jos omaisuutta ei keskitetä omiin käsiin niin se käy lopulta omistavan luokan kimppuun, heidän on siis pakko tehdä juuri näin, murhata osa omiaan.
Jos entiset omistajat nyt lähtevät kadulle kuten Islannissa, he saavat pian niskaansa poliisin ja armeijan, ei se sen kummempaa ole, kun etsitään näyttöä siitä, mikä on valtio ja kenen se on. Islannissa jo hirttävät nukkeja lyhtypylväisiin, nämä entiset omistajat ja porvarit. Kommareita siellä ei edes ollut..
Eipäs, koska dialektiikan tietoteoria ei ole nep politiikaa ja sitähän sinä kysyit.
Kieltämisen kieltämisen laki eli yksi askel taaksepäin on kaksi askelta eteenpäin. On materialsitsen dialektiikan yksi keskeinen laki.
Nep kaudesta voimme lukea enemmän kirjoista jos kiinnostaa. Se, että politiikkaa käytännössä toteutuu joskus kuin dialektiikan lakien mukaan on kiinnostavaa, mutta vasta se on oikein kiinnostavaa, kuinka voimme ohjata käytäntöä dialektiikan lakien ja kategorioiden mukaan.
Nep kausi oli oma aikaansa ja konkreettisesti sisällä NL:n sosialismin alkuajassa, nyt on nyt. Minä en osaa etsiä selitystä tämänpäivän konkreettiseen tilanteeseen historiasta, sillä siellä sitä ei ole. Osaan etsiä sitä tietoteoriasta ja nykyhetken konkreettisesta tilanteesta.
Olemme nyt keskellä kapitalismin kriisiä v. 2008.
yksi askel taakse ja kaksi eteen. eli uusiks talous jutut.kyseessä ei ollut tanssi askel kuvioista.
et tunne neukkulan historiaa. enkä viitsi opetella käsitettä dialetiikka. sitä sanaa on turha käyttää.
Minulla on Neuvostoliiton historia niminen kirja hyllyssä, mitä siitä halut tietää? Suom. Paavo Ruonaniemi 1978. Edistys Moskova.
NEP kaudesta voi sanoa, että se oli NKP:n (VKP) aloite, ei Lenin. Lenin piti asiasta luennon 10:ssä edustajakokouksessa, jossa asiaa (uutta talousoppia) hahmoteltiin, mutta on turha väittää, että Lenin saneli NKP:lle asiat.
Dialektiikan opiskelu on se joka sinua auttaa, ei sen poisjättäminen ja historiasta tehdyt väärät tulkinnat.
joka ei tunne historiaa ei tunne tätäpäivää eikä voi ennustaa tulevaisuutta
Hienoa, miten johdat historista tulevaisuuden??
No joko suoni lakkas sykkimästä, vai eikö vastausta ole.
On helppoa huudella historiasta, sehän on jo eleettyä ja ylös kirjoitettua. Mutta eipäs ole helppoa kertoa tulevasiuudesta, varsinkaan siitä, jonka kuvittelee voivansa johtaa historiasta.
Tulevaisuuden tutkimus on oma tieteen alansa, niin uusi, että moni sitä harrastava ei tiedä siitä itsekään vielä mitään.
Ilmoitit melkein väheksyväsi dialektiikaa, mutta ilman sitä, et nyt selityksestäsi tule mitään.
olin eilen humalassa. . en tunne omaa eilispäivän historiaa...en muista...mutta missä on autoni????mistä ruhjeet kropassani??
ps. juttu ei tutussa porukassa leviä...se auto on ajettu ojaan...näin minulle kerrottiin....tämänpäivän tieto...auto ojassa ja minä en tiedä miksi autoni on ojassa...en tunne omaa eilispäivän historiaa... ilmoitanko viranomaiselle ajoneuvoni varastetuksi vai vaikenenko...jos tietäisin itse ohjanneeni autoani ojaa...eli jos tietäisin ja tuntisin historian omalta osaltani.. jaska sitä ajoi...voisin ennustaa konstaalin käyttäytymisen tulevaisuudessa ajokin ja ajolupani suhteen??
näin on marjat
koska en tunne varmasti tältä osin historiaani ...niin joudun päättelemään toisenkäden tietoihin.... itse pyrin hankkimaan ja vääntämään itselleni myöteisen historian tarinan
mitä on suomenkielellä....dialetiikka??? onko sille muuta vastiketta, kuin teuvo pakkalan? noveilleista sana tiiknafuulia.
kerro ystävä hyvä!
pohjoismaiseen demokratiaan luottava henkilö ei viitsi utopistien sanoja opiskella
Ontuva selitys.. Mitä on historia, mitä on historia tiede, miten johdat tulevaisuutta historista, oletko sinä itsellesi historiaa, mitä on luonnonhistoria ja mitä tietoinen historia jne..
Tämä on erinomainen vastaus kysymykseesi, sisäistä.
Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto, Konetekniikan osasto
PL 20, 53851 Lappeenranta
tel. 05 - 6212445
[email protected]
Etelä-Karjalan Kesäyliopiston kurssin Tieteenfilosofia harjoitustyö v. 1998
Hyväksynyt: Sami Pihlström
MATERIALISTISEN DIALEKTIIKAN TOTUUSKÄSITYKSESTÄ SOVELLETTUNA TEKNISIIN TIETEISIIN
Johdanto
Dialektinen materialismi (DM) on entisessä Neuvostoliitossa nykyiseen muotoonsa kehitetty tieteenfilosofinen lähestymistapa, joka perustuu mm. Karl Marxin, Friedrich Engelsin ja V. I. Leninin filosofisille töille. Myöhemmistä teorioista suuri vaikutus DM:in on ollut
suhteellisuusteorialla, kvanttimekaniikalla, L. S. Vygotskin ns. kulttuurihistoriallisella kielellisellä tajuntateorialla ja kaaosteorialla.
Dialektinen materialismi asettaa filosofian peruskysymykseksi kysymyksen tajunnan ja todellisuuden suhteesta sekä maailman, ns. objektiivisen todellisuuden, periaatteellisesta tiedostettavuudesta, joihin DM olettaa johdonmukaisesti ns. tieteellisen realismin /8/ mukaisen ratkaisun: Tajunta on korkeasti järjestäytyneen materian ominaisuus, joka voi olla olemassa vain ihmisen (tai muun vastaavan ns. sosiaalisessa liikemuodossa elävän kielellisesti kommunikoivan olennon) aivoissa. Maailma on tiedostettavissa aistimustemme, kielen ja käytännöllisen toimintamme välittämänä ulkoisen todellisuuden heijastuksena tajunnassamme ilman, että esimerkiksi mitkään synnynnäiset ”aprioriset ”ikuiset ei-yhteiskunnalliset ajatusmallit voisivat tälle asettaa historiallisesti pysyviä esteitä, tai että jotkin todellisuuden puolet olisivat ”tuomittuja ”ikuisesti jäämään tiedostusprosessin ulkopuolelle.
Tieteen tehtävä on DM:n mukaan objektiivisen todellisuuden kohteiden ja ilmiöiden, erityisesti luonnon ja yhteiskunnan lakien heijastaminen ennen kaikkea teorianmuodostuksen kautta. Objektiivisuutta omaavat, suhteellisesti todet, sisällöltään havaitsijasta riippumattomat teoriat johdannaisineen toimivat käytännöllisen toiminnan suhteellisen luotettavana teoreettisena perustana, tietona. Tietynlaisiin tutkimuskohteisiin liittyvien teorioiden järjestelmä on tieteenala, esimerkiksi fysiikan, kemian ja biologian tutkimuskohteena on luonnon prosessien sisältö, matematiikan tutkimuskohteena ovat kohteiden määrälliset suhteet ja avaruudelliset muodot,
muodollisen logiikan, joka on siis erityistiede, tutkimuskohteena on kielellisten j ärjestelmien muoto /3/. Tieteenalan olemassaolon edellytys on objektiivisen tutkimuskohteen olemassaolo, tätä edellytystä eivät DM:n mukaan täytä esimerkiksi teologia (ymmärrettynä ”jumalien ”tutkimukseksi) tai ”filosofinen antropologia ”(ymmärrettynä ”ikuisen ihmisluonnon ”tutkimukseksi), niissä on (ainakin DM:n mukaan) kyseessä jokin muu yhteiskunnallisen tajunnan ilmiö kuin tiede. Tieteenalat jaetaan ensinnäkin tutkimuskohteen lainalaisuuksien tyypin mukaan ihmistieteisiin (gumanitarnye nauki), joita ovat esimerkiksi yhteiskunta- , kieli- ja historiatieteet sekä luontotieteisiin (jestestvennye nauki), joita ovat perusluonnontieteiden (prirodnye nauki) ohella myös matematiikka sekä informaatio - , systeemi- jne tieteet /3/.
Edelleen tieteenalat jaetaan perustieteisiin (osnovnye nauki), kuten fysikaalisiin, biologisiin ja yhteiskuntatieteisiin, sekä sovellettuihin tieteisiin (prikladnye nauki), kuten teknisiin, lääke- , maatalous- , hallinto - , kasvatus- jne tieteisiin, johon jakoon palataan /4/.
DM ei tunnusta kaikille tieteenaloille samanlaisen metodologian mahdollisuutta, jota ajoivat takaa esimerkiksi loogiset empiristit. Erityisesti tehdään ero materian eri liikemuotojen välillä, joita ovat ainakin fysikaalinen (laajasti), biologinen ja sosiaalinen eli yhtei skunnallinen /2/. Ylemmän liikemuodon piirissä johtavat, keskeiset, olennaisimmat lainalaisuudet eivät palaudu eli redusoidu alemman liikemuodon lakeihin, viime mainitut ovat vain edellytyksinä, eräänlaisena kasvualustana edellisille. DM on siis ns. emergenttiä materialismia, jossa tunnustetaan periaatteellisesti uudenlaisen laadun syntymismahdollisuus materian itsekehityksessä /8/. Tämä merkitsee mm. sitä, että meillä on mahdollista olla testattua totta tietoa esimerkiksi psyykkisistä prosesseista, vaikka näiden eräänä perustana olevat biokemialliset, molekyylibiologiset rakenteet ja prosessit olisivatkin vielä suhteellisen tuntemattomia. Aivan samoin esimerkiksi ydinvoimateknologiassa olennaisten ilmiöiden puitteissa nykyinen atomiteoriamme on mitä ilmeisi mmin tosi, vaikka sitten atomitason ilmiöitä edelleen selittävässä kvarkkiteoriassa ilmenisikin vastaisuudessa jotakin olennaista korjaamisen varaa.
Olemisen yleisimpiä, kaikille tieteenaloille yhteisiä piirteitä ja lainalaisuuksia, kuten syy- ja seuraussuhteita, sisällöllisiä ja muodollisia (kuten informatiivisia) prosesseja, materian ja liikkeen ja näihin liittyen ajan ja avaruuden, ykseyden ja erillisyyden, määrän ja laadun, mahdollisuuden ja todellisuuden jne. kysymyksiä tutkivaa tieteenalaa nimitetään (objektiiviseksi) dialektiikaksi /2/. Jos jonkin dialektiikan osa- alueen ilmiöitä ja lakeja onnistutaan formalisoimaan ja matematisoimaan, syntyy uusi erityistiede. Näin tapahtui mm. syy ja seuraus sekä sattuma ja välttämättömyys - kategoriapareihin liittyen kaaosteorian syntyessä.
DM ei sulje silmiä erilaisia yhteiskunnallisia etuja heijastavien ideologioiden vaikutukselta tietojemme piirissä eikä myöskään tieteessä /2/. Tieteellinen tiedon aukkopaikat täytetään, halusimme sitä tai emme, todistamattomilla ideologisilla selityksillä esimerkiksi kokonaisvaltaisen fysikaalisen maailmankuvan, ihmiskuvan tai yhteiskuntakuvan muodostamiseksi, jotka osaltaan ohjaavat uuden tieteellisen tiedon etsintää. Fysikaalisen maailmankuvan, ihmiskuvan ja yhteiskuntakuvan muutokset ovat aloillaan tieteellisiä vallankumouksia, joissa edellisen kuvan ideologiset ainekset (ja joskus jopa osa sen avulla kerätyistä tosiasioistakin) kumotaan (dialektisesti) ja korvataan uusilla, aikanaan mitä todennäköisimmin myös joiltain osin ahtaiksi
käyvillä asettamuksilla. /6/ Luontotieteissä ideologia on eriytettävissä tieteellisestä tiedosta helpommin, sen sijaan ihmistieteissä (jotka toki nekin voivat saavuttaa objektiivista tietoa) ideologisten etunäkökulmien vaikutus on väistämätön; me tiedämme, että tieteellisen ja ideologisen tiedon raja on olemassa, mutta vasta historiallisesti todentuu, missä se esimerkiksi juuri nyt sijaitsee /2/. Tarkastellessaan objektiivista todellisuutta tieteellisesti jonkun intressiryhmän kannalta yhteiskuntatieteen on perusteltava tieteellisesti ”puolueellisuutensa ”/2/, jotta kyseessä todella voisi olla tiede eikä esimerkiksi (vain) bisnes tai politiikka.
Uutta tietoa koskevat hypoteesit asetetaan periaatteessa aina ideologisista lähtökohdista, sillä ideologia on jo määritelmänsä mukaan tietoa (tai ”tietoa ”), jonka objektiivisuudesta joku on vakuuttunut, mutta jota ei ole ainakaan vielä tieteellisesti osoitettu todeksi. Tieteellinen ideologia on sellainen, jossa ideologisille hypoteeseille asetetaan periaatteessa samat pätevyysvaatimukset (esimerkiksi periaatteellinen empiirinen testattavuus) kuin tieteellisillekin.
Tieteellisenä maailmankatsomuksena DM ei voi sitoutua mihinkään _tiettyyn_ fysikaaliseen maailmankuvaan (joista ns. big bang on nykyisin vallitseva), puhumattakaan, että se ryhtyisi luomaan erityistieteistä riippumatta ”omaa ”maailmanmalliaan, kuten tekivät aikanaan ns. luonnonfilosofiat /3/. Tieteenfilosofiahan juuri tutkii mm. eri maailmankuvien vaikutusta tiedon kehitykselle historiallisesti ja lo ogisesti. Tarkasti ottaen tiede ei voi _ehdottoman kategorisesti_ sitoutua edes puhtaasti yhteiskunnalliseen psyykemalliin, sillä esimerkiksi psykologiassa ja psykiatriassa on konkreettisen tutkimuksen kysymys, voisiko esimerkiksi jollakin poikkeavuudella olla geneettisiä syitä. Todistamisvelvollisuus on kyllä synnynnäisten psyykkisten ilmiöiden olemassaolon olettajalla /11/, ja ilman muuta selvää on, että sellaisista ”tiedosta ”sosiaalisesti omaksutun kanssa kilpailevana olisi tiedostusprosessin kannalta j a muutenkin pelkkää harmia. Biologiseen ja sosiaaliseen liikemuotoon kuuluvat ilmiöt voidaan kuitenkin kategorisesti erottaa toisistaan, sillä yhteiskunnalliset lainalaisuudet eivät ole mitään yksilöllisen tajunnan lainalaisuuksien ”kuvia ”, vaan pikemminkin päin vastoin /2/.
Tarkasti ottaen objektiivisen tieteellisen löydön merkitys varsinkaan luontotieteissä ei juuri riipu siitä, mitä alunperin ideologisesti on lähdetty etsimään, eikä siitäkään kenen etuja tai ennakko - oletuksia se lyhyellä tähtäyksellä tukee, ja kenen heikentää: Mendelin ja Pasteurin löydöt vahvistivat ensi vaiheessa aikansa kreationistien, luomisoppiin uskovien, ideologisia asemia (mikä oli ainakin Mendelin tarkoituskin), sillä nimenomaan aikansa tieteellisen, periaatteellisesti testattavissa olevan, maailmankuvan kannattajat uskoivat tuolloin yksinkertaisten olioiden alkusyntyyn ja hankittujen ominaisuuksien periytymiseen (voidakseen olla turvautumatta mielestään vielä epätyydyttävämpiin selityksiin), mutta olivat sillä kertaa väärässä.
Ideologioiden suhteen on siis syytä olla tieteessä vapaamielinen. Pahin ajateltavissa oleva mahdollisuus kuitenkin on, että nimenoman tieteellinen maailmankatsomus työnnettäisiin hallinnollis-terroristisin keinoin vaikkapa hyvinkin tilapäisesti sivuraiteelle.
Dialektinen logiikka tieteenä ajattelun kehityslaeista ja suhteesta todellisuuteen
Ajattelun yleisimpiä liikelakeja sekä sen ja todellisuuden keskinäisiä suhteita tutkivaa tieteenalaa nimitetään dialektiseksi logiikaksi. Lyhyt filosofian sanakirja /5/ määrittelee seuraavasti: ”Dialektinen logiikka on tiede ajattelun yleisistä laeista j a liikevoimista, objektiivisen todellisuuden tiedostamisen teistä tieteellisen ajattelun keinoin, tiede, joka tutkii filosofisten kategorioiden keskinäisiä suhteita.
Dialektista logiikkaa ei ole olemassa ilman dialektiikkaa, oppia kehityksen yleisimmistä l ainalaisuuksista. Dialektisen logiikan pääkysymys on kysymys totuudesta ja sen saavuttamisen teistä. Se kartoittaa perusvaatimukset, joita ajattelun tulee seurata kutakin kohdetta tutkittaessa. Näitä ovat vaatimukset kohteen objektiivisesta tarkastelusta kaikkine ominaisuuksineen, yhteyksineen ja suhteineen, liikkeessä olevana, kehittyvänä. Dialektinen logiikka alleviivaa ihmisten käytännöllisen toiminnan määräävää roolia materiaalisten objektien tiedostamisessa, vain käytäntö mahdollistaa näiden kohteiden eriyttämisen todellisuuden ilmiöiden loputtomasta virrasta, osoittaa niiden ihmiselle merkittävät ominaisuudet, todentaa, missä määrin oikein ne on ajattelussa tiedostettu. ”
”Todella tunteakseen kohteen on hallittava, tutkittava sen kaikki puolet ja ”välitykset ”, tämä on tärkeintä. Toiseksi dialektinen logiikka edellyttää, että kohde on tiedostettava sen kehityksessä, itseliikunnassa. Kolmanneksi inhimillisen käytännön tulee sisältyä kohteen ”täydelliseen ”määrittelyyn niin totuudellisuuden kriteerinä kuin kohteen suhteen määrittäjänä (opredelitel) siihen, mikä on hyödyllistä ihmiselle. Neljänneksi dialektinen logiikka opettaa, että ”abstraktia totuutta ei ole ”, totuus on aina konkreettinen ”(Lenin).
”Dialektisen logiikan tärkeä periaate on tarkastella ilmiöitä vastakohtien ykseytenä, mitä ilman on vaikea saada käsitystä niiden omalakisesta kehityksestä, päästä niiden olemukseen. Dialektinen logiikka on ”ristiriitojen logiikkaa ”, se tarjoaa metodin heijastaa ajattelussa kohteiden objektiivisia ristiriitoj a. Se myös paljastaa itse ajattelun ristiriitaisen luonteen, vastakkaisten puolten ja menetelmien ykseyden sen piirissä, analyysin ja synteesin, induktion ja deduktion, abstraktin ja konkreettisen, loogisen ja historiallisen (sekä empiirisen ja rationaalis en, RK). Tiede pyrkii objektiiviseen totuuteen, kiinnittäen tiedostuksen tulokset ajattelumuodoiksi: käsitteiksi, lauseiksi, päätelmiksi (ja teorioiksi, RK). Näiden muotojen tutkimus on aina ollut logiikan tehtävä. Dialektinen logiikka ei tarkastele näitä ajattelumuotoja muuttumattomina, toisistaan erillisinä, vaan keskinäisessä yhteydessä, liikkeessä. Ajattelumuodot ovat aina sisältöpitoisia, ne muuttuvat inhimillisen tiedon tunkeutuessa syvemmälle ulkoisen maailman kohteisiin ja ilmiöihin ja paljastaessa tämän yhä uusia ominaisuuksia ja suhteita. ”
”Dialektinen logiikka ei kumoa välttämättömyyttä muodollisessa logiikassa, joka tutkii ajattelumuotojen loogista rakennetta abstrahoituen niiden konkreettisesta sisällöstä. Dialektinen logiikka käyttää muodoll isen logiikan kuten muidenkin tieteenalojen tuloksia muodostaessaan ajattelun yleisiä liikelakeja kohti totuutta. ”
Termiä ´logiikka´ käytetään siis kaikista tieteistä, joiden tutkimuskohteena ovat ajattelun
lainalaisuudet, ei vain kielellisten järjestelmien muotoa ilmaisevista muodollisista logiikoista. ´Dialektinen ristiriita´ merkitsee ennen kaikkea kehityksen sisäistä liikevoimaa, mikä se kulloisessakin konkreettisessa tilanteessa sitten lieneekin. Muodollislooginen ristiriita ei (yleensä) ole dialektisen ristiriidan heijastuma, vaan se on ristiriita kielellisessä järjestelmässä, jossa kohde on kuvattu, ja yleensä merkitsee sitä, että kuvauksessa on jotakin vialla, että se ei ole objektiivinen. Toisinkin voi olla, esimerkiksi lauseiden ”Valo on hiukkasvirtaa ”ja ”Valo on aaltoliikettä ”ristiriita palautuu nimenomaan hiukkasen ja aallon, aineen ja energian, materian ja liikkeen objektiiviseen dialektiseen vastakohtaan, ja nämä muodollisloogisesti ristiriitaiset lauseet ovat siis periaatteessa molemmat to sia (eikä tästä silti voida päätellä, että valo - opissa mikä tahansa lause olisi voimassa). (DM:n mukaan ei ole olemassa materiaa ilman liikettä, eikä liikettä ilman materiaa. Toisin olettavat mm. ”kilpailevat ”mekanistinen materialismi ja energetismi.) Käytännössä yksi ja sama kohde, valo, oli pitkään muodollisloogisten ristiriitojen välttämiseksi mallinnettava kahdella eri teorialla, aalto - ja hiukkasvalo - opilla, joiden välinen vastakohtaisuus on sittemmin uuden ja yleisemmän teorian myötä kumoutunut.
Materialistinen dialektinen logiikka on siis ennen kaikkea käsitteen- ja teorianmuodostusoppia, joka ei tunkeudu _muodollisten logiikoiden_ alueelle, osoittaen kuitenkin näiden kuten muunkin tiedon suhteellisuuden. Se ei ole vaihtoehtoinen formaalinen päättelymenetelmä erityistieteille eikä anna ”oikoteitä ”erityistieteellisiin tuloksiin /10/.
Dialektinen logiikka tarjoaa tieteellisen näkökulman sellaisiin yleiskäsitteisiin, kategoriapareihin, kuten ´sisältö ja muoto´, ´syy ja seuraus´, ´määrä ja laatu´, ´sattuma ja välttämättömyys´ jne., joita ilman erityistieteet eivät tule toimeen, mutta joita toisaalta yksikään erityistiede ei tyhjentävästi selitä. Nämä ovat niin sanottuja dialektisia vastakohtapareja, joita ei ole olemassa ilman toisiaan, ja jotka eivät ole ns. kategorisesti toisensa pois sulkevia muodollisloogisia vastakohtia. Kahden eri käsitteen ero palautuu usein joidenkin dialektiikan kategorioiden väliseksi eroksi, esimerkiksi ´syy´, dialektiikan kategoria sekin, suhtautuu ´aiheeseen´ suurin piirtein samoin kuin ´materia´ ´informaatioon´. Materialistisen dialektiikan mukaan kategoriat ovat, kuten muutkin (todet) käsitteet, objektiivisten ilmiöiden subjektiivisia kuvia, kulttuurisesti omaksuttuja ja muun aistikokemuksemme vahvistamia malleja, tajunnassamme /10/.
Materialistista dialektista logiikkaa ei pidä sekoittaa idealistisen hegelistisen dialektiikan kanssa, jota ansiokkaasti käsittelee esimerkiksi lähde /7/. Oppien perusero on niiden totuuskäsityksissä: Materialistisessa dialektiikassa se on ari stoteelisen korrespondenssiteorian mukainen ajatuksen, nyt viime kädessä teorian, vastaavuus kohteensa kanssa, hegeliläisessä dialektiikassa päin vastoin kohteen vastaavuus ajatuksensa, tässä tapauksessa yleensä käsitteensä eli ´ideansa´ kanssa, kuten ilmauksissa ´tosi saksalainen´ tai ´oikea tiedemies´ /7/. Hegelistisenkään dialektiikan ei sinänsä tarvitse olla pelkkää humpuukia siinä mielessä, etteikö sen kuvaamaa ajattelua olisi kautta aikojen esiintynyt yhteiskunnassa, ja etteikö hegelistinen käsitteenmuodostus saattaisi olla suorastaan välttämätöntäkin kulttuurin joidenkin puolien kehitykselle, mutta se ei ole objektiivisen todellisuuden systemaattisen tiedostusprosessin eikä siis tieteen dialektiikkaa.
Perus- ja sovelletut tieteenalat, perus- ja soveltava tutkimus
Tekniset tieteet kuuluvat tyypillisimpänä esimerkkinä ns. sovellettuihin tieteenaloihin, niiden perustutkimuskohteena ovat teknisten järjestelmien objektiiviset lainalaisuudet. Teknisiä järjestelmiä ovat fysiikan, kemian, matematiikan ja informaatioteknologian laeille rakentuvat hyödykkeet ja tuotantovälineet. Teknisiin tieteisiin eivät kuulu esimerkiksi lääke- , maatalous- tai taloustieteet, joiden tutkimuskohteet omaavat itsenäisen kehitysmahdollisuuden, vaikka nämäkin tieteet kuuluvat p ääosin sovellettuihin tieteisiin, ja niiden tutkimus hyödyntää myös teknisten tieteenalojen kehitystä ja luo näille haasteita ratkaistavaksi /5/.
Laki on yleinen, olennainen ja välttämätön yhteys ilmiöiden välillä /12/. Tämä lause koostuu muuten yksinomaan dialektiikan käsitteistä. Teoria, sanan ns. suppeassa merkityksessä, jos se on tosi, kuvaa luonnon tai yhteiskunnan lain oikein. Lakia ei voida luoda tai hävittää muuttamatta samalla itse kohdetta joksikin olennaisesti muuksi kohteeksi. Laki on siis objektiivinen, tajunnastamme riippumaton, mutta sen ei tarvitse olla ikuinen, vaan se voi olla ja usein onkin, historiallinen. Sen ei tarvitse olla myöskään deterministinen, aina välttämättä tietyllä tavalla toteutuva, vaan se voi olla, ja tarkasti ottaen lähe s aina onkin, tilastollinen tai kaoottinen, se voi ilmentää myös kohteen tendenssiä, taipumusta, pyrkimystä kehittyä tiettyyn suuntaan, kuten esim. taloudelliset tai populaatiolait /2/.
Sikäli kuin määrittelemme tieteenalan tiettyyn tutkimuskohteeseen liittyvien teorioiden ym. tutkimustiedon kokonaisuudeksi, jakoa perus- ja sovellettuihin tieteenaloihin ei pidä sekoittaa tieteellisen toiminnan jakoon perus- ja soveltavan tutkimuksen sekä tuotekehityksen osa- alueisiin. Viimemainittu jako nimittäin luonnehtii tutkimuksen välitöntä päämäärää: myös teknisissä tieteissä perustutkimuksen välittömänä päämääränä on teorianmuodostus, soveltavassa tutkimuksessa, jota tehdään myös perustieteissä, teoriat oletetaan tunnetuiksi.
Niin perus- kuin soveltavienkin tieteiden teorioiden tutkimien ja kuvaamien lainalaisuuksien tulee olla yleisiä ja välttämättömiä, jotta kyseessä todella olisivat lait, eivätkä jotkin muut ilmiöt. Tietyistä kohteeseen kohdistetuista vaikutuksista pitää olla tietyt seuraukset, usein tosin todennäköisyysjakautumien muodossa. Se, mikä sovelletuissa ja perustieteissä eroaa on se, millä perusteella jotkin ilmiöt ovat tai eivät ole olennaisia, tai jotkin ilmiöt ovat olennaisempia kuin jotkin toiset. Perustieteissä tämä määräytyy ensisijaisesti itse tieteenalan teoriarakenteen vastaisen kehityksen näkökulmasta, soveltavissa tieteissä puolestaan ongelmien olennaisuuden ratkaisevat tuotannolliset ja muihin hyötyihin liittyvät objektiiviset sovellutusmahdollisuudet.
Insinööritieteilijän tutkima ongelma saattaa olla perusfyysikon kannalta ns. marginaalinen, ja päin vastoin, joskaan mitään ehdotonta rajaa tässä ei ole, yllätykset ovat kaikkiin suuntiin mahdollisia. Teknisten tieteenalojen perustutkimuksen tyypillinen kysymyksenasettelu ei ole se, miten vallit sevasta asiantilasta A jossakin teknisessä järjestelmässä päästäisiin tuotannollisesti toivottavammaksi arvioituun asiantilaan B, se on itse teknisen ym. suunnittelun, kuten tuotekehityksen, peruskysymys.
Teknistieteellisen perustutkimuksen peruskysymys on, mitkä kaikki objektiiviset lainalaisuudet
suunnittelemissamme A:n ja B:n kaltaisissa järjestelmissä objektiivisesti ovat olemassa vaikuttaen siihen, mitä suunnitelmiemme tuloksena todella syntyy ja mitä ei, ja erityisesti onko näissä ilmiöissä jotakin sellaista, mitä emme vielä toistaiseksi tunne tai emme ole oikein mallintaneet. Soveltava tutkija tutkii, miten näitä lainalaisuuksia voidaan hyödyntää tuotannossa yleensä ja jossakin tietyssä konkreettisessa tuotantoprosessissa erityisesti. Selvää on, että perustieteissä painottuu perustutkimus, ja sovelletuissa tieteissä soveltava tutkimus ja tuotekehitys. Perustieteenalojen joskus jopa tärkeimmäksikin tehtäväksi, erotukseksi soveltavista tieteenaloista, on usein asetettu _tieteellisen maailmankuvan_ luominen. Periaatteessa näin onkin jossakin määrin asia. Tieteellinen maailmankuva koostuu kuitenkin _ideologisista_ kokonaisuuksista: kulloinenkin fysikaalinen maailmankuva, ihmiskuva ja yhteiskuntakuva, jotka sisältävät todistetun tiedon ohella todistamatonta, ovat nekin ”tiedon kehityksen oman logiikan kannalta ”myös ja ennen kaikkea välineitä, joita voi verrata silmälaseihin, valokeilaan tai siivilään, joka kohdistaa tieteellisen etsintätyön ja mielenkiinnon tiettyihin ilmiöihin, joidenkin muiden jäädessä ehkä entistä pahemmin taustalle tai sivulle /3/. (Hegelistinen ilmaus lainausmerkeissä on pelkkä kielikuva.) Fysikaalisen maailmankuvan tai ihmiskuvan vaihtuminen merkitsee ns. normaalitiedetilan rikkovaa paradigmanvaihdosta mainitulla tieteenalalla, mutta tällainen paradigmanvaihdos ei milloinkaan hävitä kaikkea edellisten paradigmojen puitteissa kerättyä tietoa, sikäli kuin kyseessä todella on ollut objektiivinen, kohteesta määräytyvä tieto, vaan aiempi tieto sisältyy uuteen ns. kumoutuneessa muodossa, kuten erikoistapauksena, raja- arvona, kohteen kehitysvaiheen ilmentymänä jne /6/. Jos jokin jossakin paradigmassa totena pidetty ”tieto ”(esimerkiksi teoria) paradigmojen dialektisissa kumoutumisissa häviää pysyvästi olemattomiin, se on tuskin koskaan ollutkaan tosi. Aivan varmaa ei ainakaan ”teoriassa ”ole, että maailmankuva lähestyisi jotakin tiettyä stabiilia tilaa: ainakin periaatteessa fysikaalisesta todellisuusta voisi paljastua yhä uusia rakennetasoja, kuten esimerkiksi jotkut DM:n perustajat ennakoivat ( ”Elektronikin on ehtymätön. ”Lenin /1/). Yhteiskunnan ei myöskään aivan välttämättä tarvitse kulkea lainalaisuuksiltaan kohti jotakin stabiilia tilaa. Mikään tällainen ei ainakaan ole välttämätön edellytys sille, että tietomme todellisuuden kohteista voisi olla objektiivista, totta.
Tieteen päämäärä on objektiivinen, kohteesta määräytyvä, todistettu tieto, oli tämä sitten kokonaisvaltaista tai detaljiluonteista. Jotta esimerkiksi fysikaalinen tieto olisi teknisiä sovellutuksia varten riittävän objektiivista, sen on suorastaan välttämätöntäkin olla käynyt läpi ainakin yhden kumoutumiskierroksen, sillä tulisi toisin sanoen olla kokeellisesti testattavissa oleva yleistys, joka antaa teorialle sen sovellettavuuden rajat, varsin olennaisen seikan. (Ns. määrällisten muutosten laadullisiksi muuttumisen lain mukaan jokaisella teorialla on sovellettavuuden rajat.) Käytäntöä, teorioiden todenperäisyyden viimekätistä kriteeriä, lähempänä olevien sovellettujen tieteiden osalle sattuu usein välttämättömyys pudottaa perustieteilijöitä ideologisista sfääreistä maan pinnalle, minkä ei missään tapauksessa pidä ymmärtää tarkoittavan ”teorian-vastaisen ”ns. lattean empirismin ihannointia.
Oikein hyvä esimerkki saatiin aivan viime viikkoina soveltavan naapuritieteenalan
turkistarhaustutkimuksen alueelta. Perusbiologin, ekologin, epidemiologin, riistanhoitajan tai
siipikarjankasvattajan kannalta on varsin marginaalinen kysymys, kaivaako kettu maata synnynnäisen lajityypillisen käyttäytymismallin ohjaamana suojautuakseen ja kätkeäkseen ruokaa ja jätteitä, kuten muurahainen raahaa kortta tai kana nokkii kaikkia jyvänmuotoisia kappaleita, vai pitääkö jokaisen villin ketun oppia tämä ahtaassa ekologisessa lokerossa menestymisen kannalta elinvälttämätön taito mallioppimisen ja ”kantapään ”kautta. Heille riittää, että kaikki villit ketut tekevät niin. Mutta turkistuotannolle tämä kysymys tuotantoeläinten hyvinvoinnin eräästä osatekijästä on olennainen, ja sitä kautta myös tieteelle yleensä. Nyt ”mullistavaksi ”luonnehdittu tulos oli, että ainakaan täysikasvuisella ketulla ei ole vähäisintäkään innostusta eikä halua kaivaa maata, ellei se näin saavuta jotakin sellaista uutta etua hyvinvoinnilleen, jota sille ei jo muutoin olisi tarjolla. Tämä osoittaa, että tuskinpa ketun, ja muidenkaan koiraeläinten, muutkaan keskeiset käyttäytymismallit ovat myötäsyntyisiä; pääasiassa nämä otukset käyttäytyvät opittujen ns. ehdollisten refleksien järjestelmän mukaisesti, kuten mm. apinat ja varislinnutkin.
Vielä 20 - 30 vuotta sitten tämä hyvin suoritettu ja ansiokas tutkimus olisi aiheuttanut eduskuntakyselykierroksen veronmaksajien rahojen tuhlauksesta ”ilman muuta selvien ”asioiden nollatutkimukseen. Mikä siis on muuttunut, ovatko naapurit maataloustieteilijät mahdollisesti kloonanneet rahastusautomaatin humpuukitoimittajalta, jonka tämän päivän sensaatiouutinen on, että eilinen shokkipaljastus iskelmälaulaja(tar) Lahtisen seksielämästä olikin perätön? Tätä nimenomaista asiaa (ketun kaivamista siis) ei kuitenkaan ole koskaan aikaisemmin tutkittu. Ongelman lienee viime kädessä aiheuttanut ”normaalitieteen paradigman ”asemaan aiemman behavioristisen teorian tilalle julkisuudessa tuputettu ns. sosiobiologinen teoria, joilla teorioilla on pyritty selittämään kaikkea käyttäytymistä ameebasta ihmisyhtei skuntaan. Yhteiskunnalle molemmat paradigmat ovat vääriä, ”uusi ”vieläpä edeltäjäänsä selvästi väärempi, sillä ajattelu mm. hyödyntää nimenomaan ehdollisten refleksien järjestelmän myötä kehittynyttä koneistoa, eikä synnynnäisten ehdottomien refleksien, jo ita niitäkin marginaaalisina on. Säilyttääkseen vähäisenkään ripauksen uskottavuutta ihmisyhteiskunnan biologistisille selityksille
sosiobiologismin ideologien pitäisi ehdottomasti häivyttää näkyvistä koko ehdollisten refleksien järjestelmä (jonka behaviorismi puolestaan absolutisoi) ajattelun ja synnynnäisten
käyttäytymismallien välistä. Ja tästä sitten jotkut ovat vetäneet (myös) täysin muita, mutta sinänsä omalla tavallaan ”rationaalisia ”johtopäätöksiä, kuin niitä, mitä ”projektilla ”alun perin on tarkoitettu.
Edellä mainittu esimerkki osoittaa muun ohella, että aina ei ole niin, että aina keksittäisiin ensin alkeellisempi ja yksinkertaisempi malli, joka sitten paradigmanvaihdoksessa korvattaisiin välttämättä kehittyneemmällä, joskus on voinut poikkeuksellisesti käydä myös päin vastoin. Paradigma on jossakin määrin puolustanut paikkaansa, jos se tuonut edes joitakin uusia pysyviä, tosia tuloksia esiin joistakin olennaisista kohteista.
Paradigmoja on periaatteessa aina useita, sosiobiologismia ei toki koskaan ole hyväksytty yhteiskuntatieteiden ”perusparadigmaksi ”.
Teknisten tieteiden filosofisia ongelmia
Uuden tieteellisen tiedon tuottamisen filosofiset kysymykset yhtenevät teknisillä tieteenaloilla pitkälle näiden perustana olevien fysiikan, mekani ikan, kemian, matematiikan ja
informaatiotieteiden vastaavien kysymysten kanssa. Erityisen keskeiseksi nousee fysikaalisen (laajasti), matemaattisen ja loogisen tiedon keskinäisten suhteiden ongelma.
Jos vilkaisemme, mitä eräät eniten siteeratut tieteenharjoittajat ovat asiasta olleet mieltä, saamme lukea vaikkapa seuraavaa: muodollinen logiikka on ”biologista ”alkuperää (Chomsky), matematiikka on ”palautettavissa ”muodolliseen logiikkaan (Russel) /3/ tai teoreettisella fysiikalla ja geometrialla on ”yhtenevä ”tutkimuskohde (Einstein) /13/. Lainaukset ovat erittäin vapaita, enkä tiedä, pitikö esimerkiksi Russel koko ikänsä kiinni tästä teoriastaan. (Se oli alun perin suunnattu platonismia vastaan, jota taas Einsteinin näkemys lähenee.) Jos kaikki nämä teoriat pitäisivät paikkansa, niin kosmologia ja kvanttimekaniikkakin olisivat ”biologisia ”tieteitä! Tästä kyllä useimmat sellaisetkin, jotka hyväksyvät jonkin edellä esitetyistä oppi- isien olettamuksista, myöntävät, että jossakin on taatusti mätää.
DM katsoo kaikkien näiden kolmen teorian olevan periaatteellisesti vääriä. DM:ssa myös ns. formaalisten tieteiden kuten matematiikan ja kaaosteorian katsotaan tutkivan ihmisestä ja ihmiskunnasta riippumattoman objektiivisen todellisuuden ilmiöitä, jotka tosin ovat erilaisia kuin sisällöllisten luonnon- ja yhteiskuntatieteiden tutkimat /3/. Tämä on erityisen ilmeistä kaaosteoriassa, jossa prosessien formaalien laadullisten muutosten kokeellinen havainnointi on helppoa. DM torjuu virheellisinä näkökantoina sekä kanti smin, joka olettaa loogiset ja matemaattiset muodot apriorisiksi, ja jonka huonoimmat puolet ovat ”rikastuneet ”sosiobiologismin ideologiaan, että loogismin, joka pyrkii palauttamaan matemaattiset lainalaisuudet loogisiin, kielen lakeihin, kuten myös platonismin, joka näkee matemaattiset, loogiset, informatiiviset tmv. muotoja koskevat lainalaisuudet fysikaalisia ym. sisällöllisiä lainalaisuuksia perustavampina, tai aineellisesta todellisuudesta riippumatta olemassa olevina, johtaen loogisesti uskonnollisiin oppeihin /3/. Matematiikan tutkimuskohteena ovat DM:n mukaan (mm.) avaruudelliset muodot ja määrälliset suhteet. Tällöin matematiikka, kaaosteoria jne. eivät ole riippumattomia kokeellisesta todentamisesta fysikaalisen ym. tulkinnan välityksellä /3/. Matemaattisten konstruktioiden tulee loogisen ristiriidattomuuden ohella läpäistä ainakin yhden kokeellisesti todennettavissa olevan fysikaalisen tmv. tulkinnan kriteeri. Logiikka ei määrää, millaisia matemaattisia objekteja tulee määritellä, kunhan määritelmät eivät sisällä loogista ristiriitaa /3/. Lisäksi ns. loogiset totuudet eivät ole vailla informaatiosisältöä, ne voivat kertoa mm., miten jaottelemme todellisuutta: lauseet ”Jokainen ovi on avoin tai suljettu ”ja ”Jokainen ovi on avoin tai lukittu ”ilmaisevat kaksi suuresti poikkeavaa näkökulmaa siihen, onko jokin tietty avoin vai ei.
Ristiriidaton tulkinnan omaava matemaattinen konstruktio voidaan periaatteessa yleistää N:llä eri tavalla. Sen, mitkä näistä yleistyksistä ovat sellaisia, jotka ehdottomasti jopa pitääkin tehdä, määrää viime kädessä tulkintojen välityksellä juuri kokeellinen tiede. Erilaiset kohteet saattavat edellyttää erilaisia määritelmiä vaikkapa integraalille tai sarjan summalle, eikä pelkästään erilaista sisällöllistä tulkintaa.
Mikään ei tietenkään estä rakentelemasta järjestelmiä puhtaan matematiikan omin keinoin, näin tekivät esimerkiksi Lobatshevski ja Bolyai tunnetuin tuloksin, jotka vaikuttivat ratkaisevasti suhteellisuusteorian keksimiseen /6/, /13/. ”Todellista matematiikkaa" niistä tulee ensimmäisen objektiivisen tulkinnan myötä. Tulkinta voi olla välillinen sellaisessa matemaattisessa ym. formaalisessa järjestelmässä, esimerkiksi euklidisessa geometriassa, jolla entuudestaan tiedetään olevan kokeellisesti todennettu fysikaalinen ym. tulkinta. Matemaattisen konstruktion perustulkinnat voi(si)vat periaatteessa olla myös biologisia tai yhteiskunnallisia.
Muodolliset ja määrälliset lainalaisuudet, joita kuvaavat tietomme piirissä juuri matemaattiset lait, ovat olemassa objektien välillä ihmisen ja ihmiskunnan tajunnasta riippumattomina, mutta niitä ei ole olemas sa, ei edes avaruutta eikä aikaa, erillään, riippumattomina vuorovaikuttavista materiaalisista kappaleista ja kentistä /2/.
Matematiikka on fysikaalisesta sisällöstä äärimmilleen abstrahoitua tietoa rakenteiden ja prosessien keskenään analogisista, muodollisesti yhdenmukaisista puolista. Esimerkiksi teknisen mekaniikan tutkijat ja käyttäjät ovat voineet noin yhden sukupolven kuluessa havainnoida, miten ns. äärellisten alkioiden menetelmä (FEM, finite element method) on kehittynyt ns. sauvarakenteiden kuormitus- ja muodonmuutosyhtälöiden ratkaisemiseksi ATK:lla kehitetystä puhtaasta mekaniikan ”palikkamenetelmästä ”yleistysten kautta (ensin muuntyyppisille rakenteille ja sittemmin muihinkin prosesseihin) minkä tahansa differentiaali - ja integraaliyhtälöiden likimääräiseen ratkaisemiseen soveltuvaksi sovelletun matematiikan teoriaksi, jonka pätevyys, mm. suppenevuus, tiettyyn tarkoitukseen on todistettava tavallisen matematiikan tapaan.
DM torjuu _intuitionismin_ ja _konventionalismin_ näkökannat, jotka nihil isoivat tulkinnan välityksellä tapahtuvan kokeellisen (käytännöllisen) todentamisen merkityksen matemaattisille järjestelmille, vaikkakaan intuitionistisen kehitysmahdollisuuden olemassaoloa matematiikassa tai konventionaalisen aineksen väistämätöntä läsnäoloa niin matematiikan kuin sen välityksellä fysiikankin teorioissa ei kiistetä /3/. Erilaiset ”sopimukset ”, konventiot, joilla on taipumus vanhentua, kuuluvat matemaattisten ja fysikaalisten teorioiden ongelmakysymyksiin /6/, mitä enemmän jonkin tieteenal an tieto koostuu niistä, sitä huonompaa tiedettä. Toinen ongelmakysymys on matemaattisten mallien usein sisältämä fysikaaliselta merkitykseltään epäselvä ns. epäkonstruktiivinen aines /6/.
Kielellisten järjestelmien muodollisia ominaisuuksia tutkivat logiikat eivät tarkasti ottaen nekään ole riippumattomia siitä, millaisista kohteista niille rakentuvan kielen tulisi olla kelvollinen välittämään objektiivista tietoa. Sellaisen opin absolutisoiminen, että mikä tahansa ominaisuus jossakin kohteessa joko täysin on tai sitä ei ole lainkaan, joka on sisäänrakennettuna ns. klassiseen logiikkaan, saattaisi jättää todellisuuden joitakin puolia periaatteellisesti tiedon ulkopuolelle /3/. Tässä suhteessa loogismi on itse metafyysinen oppi juuri siinä mielessä, jossa loogistit joskus väittävät samaa mm. dialektiikasta.
Loogismille ominainen näkökulma tieteellisen ´totuuden´ käsitteeseen on, että totuus on ehdottomasti nimenomaan lauseen totuutta, mahdollisesti sellaisella lievennyksellä, että laajempikin
tiedon kokonaisuus voi olla tosi, jos se koostuu vain tosista lauseista. Loogismiin sisältyy ikäänkuin ”vakaumus ”siitä, että sen, mitä olemme tiedostaneet, olemme tiedostaneet jo täysin oikein, ja että se on teoreettisesti ongelmatonta. Tässä suhteessa loogismi on sukua lattealle empirismille. Mainituista syistä loogismi ei ole aina omiaan suuntaamaan tieteenharjoittajien huomiota uuden objektiivisen tiedon etsintään, vaan vanhan järjestelemiseen. Loogistinen materialismi on yleensä epädialektista materialismia. Sitä ilmenee lähteen /12/ totuusmääritelmässä.
Objektiivisia, kohteesta määräytyviä, voivat olla tietomme piirissä paitsi lait, myös _periaatteet_. Lain ja periaatteen ero on se, että laki on olemassa sekä ulkoisessa todellisuudessa että tietomme piirissä, periaate vain jälkimmäisessä, menettelytapana, jota noudattaen tiedostustoimintamme todennäköisimmin kulkee kohti objektiivista tietoa /6/. Objektiivisesta periaatteesta ei käytetä kuitenkaan termiä ´tosi´, vaan ´oikea´, koska se ei ole asiaintilan kuvaus, vaan toimintamalli. (´Tosi periaate´ on sellainen periaate, jota joku todella toiminnassaan noudattaa, on se sitten oikea tai väärä, tässä on kyseessä ns. käsitteen totuus.) Koska fysikaalisessa todellisuudessa ei ole muodollista logiikkaa, myös loogiset päättelysäännöt ovat eräänlaisia periaatteita, joita noudatettaessa lauseiden totuusarvo säilyy tai sitten muuttuu ennakoitavissa olevalla tavalla (ns. subjektiivinen todennäköisyys).
Ainakin jotkut logiikat ovat kuitenkin ”materiaalista ”tietoa siinä miel essä, että ilman loogista muotoa ei ole kieltä, ja ilman kieltä ei ole materian yhteiskunnallista liikemuotoa. Jokaisen on opittava logiikka suurin piirtein samalla tavalla oppiakseen puhumaan ja ajattelemaan. Sitä ei ole ”sisäänrakennettu ”geeneihimme, vaan äidinkieleemme.
DM:n perustanlaskijat pitivät logiikan aksioomia yhteiskunnalliseen käytäntöön erittäin lujasti fikseerautuneena tietona, mutta torjuivat ehdottomasti niiden aprioristiset ja mystis-platonistiset tulkinnat. ”Inhimillisen toiminnan on täytynyt saattaa tietoisuus miljardi kertaa toistamaan tiettyä loogista kuviota, jotta siitä tulisi aksiooma ”, totesi Lenin /1/. Nykyisin tämä on jäänyt historiaan sellaisena aksiooman käsitteen "pavlovilaisena" määritelmänä, "selviönä", joksi se on epäonnistunesi joskus suomennettukin: nykyaikaisen aksioman eitarvitse olla "ilmeinen" (esimerkiksi suhtellisuusteoriassatai kvanttimekaniikassa) kunhan se johtaa kokeelisesti vahvistettaviin objektiivissiin tuloksiin jonkin luonnontieteellisen teorian osana.
Kuten jo on tullut mainituksi DM ei ole metafyysisesti sitoutunut mihinkään tiettyyn universaaliseen logiikkaan (oli se sitten ”selkäydinlogiikkaa ”tai jotakin muuta) kaikkien mahdollisten kielellisten järjestelmien pohjana, vaikkakin kaikkien kielten pohjana on jokin logiikka.
Loogisessa aksioomajärjestelmässä tehty _pätevä_, aksioomien mukaan oikein muodostettu _päätelmä_ on johtopäätöksen totuuden _ennuste_, jonka totuus viime kädessä on empiirinen kysymys. (Vain tulkitsemattomissa aksiomaattisissa järjestelmissä ´totuus´ ja ´pätevyys´ovat sama asia.)
Nykyisin myös muilla kuin ns. klassisella logiikalla on laajoja sovellutuksia esimerkiksi ohjausteoriassa, ja matemaattisissa konstruktioissa voidaan käyttää muitakin kuin klassista tai
konstruktiivista logiikkaa. Toki on oltava tiedossa, mitä logiikkaa tietty matemaattinen konstruktio soveltaa, ja miten.
Detaljisoidun teoreettisen mallin pohjalta suoritettava ja vakioitavissa olevissa olosuhteissa toistettavissa oleva laboratoriokoe on nimenomaan teknisille tieteenaloille ominainen totuuskriteeri. Tällainen koe perustuu luonnollisesti aina yhdelle tai useammalle fysiikan, matematiikan, vieläpä logiikankin teorialle, ja se ”tekninen ”ilmiö, joka meille kokeessa esittäytyy, ei ole fysiikkaa sinänsä tai matematiikkaa sinänsä, vaan fysikaalisen, matemaattisen ja loogisen tiedon kokonaisuus, ykseys.
Teknologian kehityksen syyt ovat yhteiskunnallisia. Yhteiskunnalliset, poliittiset ja taloudelliset, instituutiot asettavat haasteita, rajoituksia jne. tekniikan kehitykselle. Haasteita ja rajoituksia ja aiheutuu myös biologisista, ekologisista jne. kysymyksistä.
Tekniset tieteet on kuitenkin syytä rajata niin, että sosiaaliset ja biologiset ilmiöt _eivät_ niiden tutkimuskohteiden sisältöön kuulu /4/.
Erilaisten ihminen ja kone- , elimistö ja kone- , viljely- jne järjestelmien kehittämisessä ”johtavan roolin ”tulee kuulua yhteiskunta- ja biotieteilijöille, esimerkiksi lääkäreille, sekä poliittisille päättäjille. Vaikka tekniset mahdollisuudet laajasti ottaen vaikuttavatkin jopa ratkaisevasti yhteiskunnallisten tavoitteiden asetteluun, on sitä parempi, mitä vähemmän tekniset ”välttämättömyydet ”määräävät ”suoraan ”ihmisten olemista.
Tekniikka on työkaluoppia, jonka pitää vaikuttaa tarjoamiensa mahdollisuuksien kautta ja lutviutua monimutkaisempien itsekehittyvien järjestelmien tarpeisiin päätösten tekijänä ollessa käyttäjä eikä kone /4/.
On vieläpä niinkin, että joidenkuiden taloudellisten, poliittisten, ideologisten jne etujen esittäminen ”teknisinä välttämättömyyksinä ”, on _teknistenkin_ tieteiden näkökulmasta vilpillistä toimintaa. Teknisten ja yhteiskunnallisten ilmiöiden välille asettuvat usein taloudelliset lait, jota ovat riippuvaisia kulloisestakin teknologisesta tasosta, mutta eivät mekaanisesti. Sitä ilmiökokonaisuutta käsittelee oma filosofian alansa, historiallinen materialismi /2/.
Yhteiskunnallisten päätöksentekijöiden tulisi saada käyttöönsä kaikki ongelmansa tekniset ratkaisuvaihtoehdot. Insinööri vaikuttaa yhteiskunnallisesti normaaleja poliittisia, taloudellisia, tiedotus- ym. kanavia pitkin.
Ainoastaan silloin, jos tämä ei ole mahdollista, asia mutkistuu, varsinkin, jos muilta tahoilta esitetään teknisinä välttämättömyyksinä kysymyksiä, jotka todellisuudessa ovat jotakin muuta (teknokratismi).
Totuuden käsitteen määrittelemisestä teknisillä tieteenaloilla
Useimmat tieteenalat ovat erityisesti kokeellisessa toiminnassaan riippuvaisia tekniikan kulloinkin tarjoamista mahdollisuuksista. Eräs filosofian ikuisuuskysymys on, missä määrin havaintomme ovat aistimiemme ja teknisten havaintovälineidemme ”väärentämiä ”. Puuttumatta lähemmin tähän ongelmakenttään todettakoon, että tietopitoiset aistimuksemme ovat olennaisesti tarkempia ja ”todenperäisempiä ”kuin mitä pelkät aistimiimme saapuvat fysikaaliset viestit tulkitsemattomina kertoisivat: ne kertoisivat mm., että muut ihmiset ”pienenevät ”kulkiessaan minusta poispäin, että aurinko on ”noin lautasen kokoinen ”tai että ”kuu liikkuu taivaalla seuraten juuri minun liikkeitäni ”/14/.
Jos ”kohteen määrittelyyn tulee sisältyä inhimillisen käytännön ”, se merkitsee mm. sitä, että teknisten tieteiden totuuskäsityksen on oltava eräällä tavalla sisäänrakennettuna esimerkiksi fysikaalisten tieteiden totuuskäsitykseen, eikä pelkästään päinvastoin.
Dialektiikan kategorioita, joita totuuden käsitteen määrittely näyttää edellyttävän, ovat siis ainakin subjektiivinen/objektiivinen sekä abstrakti/konkreettinen. Totuus on myös aina sekä suhteellista, eli tietomme kohteesta on puutteellista ja kohdekin epämääräinen, että absoluuttista, sellaista, joka ei tule täysin kumoutumaan tullessamme tuntemaan kohteen entistä paremmin.
Tieteen yleisestä päämäärästä, objektiivisesta totuudesta Lyhyt filosofian sanakirja /5/ toteaa mm: ”Objektiivinen totuus on tietoa, jonka sisältö ei riipu ihmisestä eikä ihmiskunnasta. Ollen objektiivista sisällöltään tosi tieto on samalla subjektiivista muodoltaan, se ei siis kuulu ulkoiseen todellisuuteen, vaan ihmiselle ollen hänen tiedostustoimintansa tulosta...Tietojemme objektiivisuutta ei pidä sekoittaa niiden muuttumattomuuden kanssa, kuten ovat tehneet metafyysiset materialistit. ”
(Tieteellistä objektiivisuutta ei pidä sekoittaa myöskään ´erilaisten näkökantojen oikean ja tasapuolisen esiintuomisen´ kanssa, joka on tieteellisen tai poliitti sen ym. journalismin objektiivisuutta suhteessa subjektiiviseen kohteeseen, ja saattaa olla kyllä sekin tärkeää tiedon kehitykselle.)
Esitetyn pohjalta voitaisiin kokeilla seuraavaa työmääritelmää ´teknistieteelliselle totuudelle´: Teknisillä tieteenaloilla käsite ´totuus´ ilmaisee objektiivisen todellisuuden suhteellisen itsenäisyyden omaavien objektien eli kohteiden, niiden ominaisuuksien ja suhteiden sellaista kuvautumista, heijastumista yhteiskunnallisen tajunnan piirissä kielellisen tiedon muodossa, joka kuvautuminen on kohteensa kanssa yhtäpitävää, yhteiskunnallisen käytännön piiriin olennaisina tulleiden objektiivisten luontotieteellisten lainalaisuuksien puitteissa isomorfista.
Siitä, millaisen materiaalista objektia koskevan tiedollisen yksikön kohdalla totuus on
objektiivisimmillaan ja ilmaistavissa ja testattavissa mahdollisimman riippumattomana muista totuuksista ja epätotuuksista, Marxilais- leniniläisen filosofian perusteet /2/ toteaa seuraavaa: ”Totuus ei voi olla objektiivinen, ellei se ole konkreettinen, ellei se ole kehittyvä tietojen järjestelmä, ellei se rikastu jatkuvasti uusilla aineksilla, jotka ilmaisevat objektin uusia puolia ja yhteyksiä ja syventävät aikaisempia tieteellisiä käsityksiä. Tässä suhteessa totuus on aina _teoreettinen tietojärjestelmä_, joka heijastaa objektia kokonaisuutena. ”/2/, s. 230, /10/, s. 217-219 ´Teoria´ esiintyy tässä ns. suppeassa merkityksessä, ajattelumuotona, joka heijastaa kohdetta kokonaisuutena ja samalla ilmentää analyysin ja synteesin dialektista yhteyttä /10/.
Teoria on ajattelumuodoista sisällöllisesti perustavin, sillä kehittyneillä tieteenaloilla käsitteenmuodostus on erottamattomassa yhteydessä teorianmuodostukseen: kohde jaotellaan analyysissä edelleen suhteellisen itsenäisyyden omaaviksi ominaisuuksiksi, joiden lainalaisena yhteytenä kohde rakennetaan uudelleen teoreettisen mallin muodossa. Käsitteet suhtautuvat tässä yhteydessä teoriaan kuin osat kokonaisuuteen tai abstrakti konkreettiseen. Teoria ilmentää tiedon, myös käsitteiden liikettä. Lauseiden ja käsitteiden totuus on alisteista teorioiden totuudelle. Tämä on peruskuvio, johon käytännössä tietysti liittyy paljon muutakin erityisesti yhteiskuntatieteissä, esimerkiksi tieteen ja taiteen vuorovaikutus käsitteenmuodostuksessa.
Paitsi että tieteellinen käsite toimii jonkin teorian osana, myös käsitteen ”takana ”on yleensä jokin teoria, joka osoittaa, että käsitteen määritelmässä yhteen niputetut tuntomerkit muodostavat todellisuudesta oikein eriytetyn aidon objektin. Ellei tällaista yhteistä nimittäjää ole, käsite voi olla ”tosi ”, mutta epäadekvaatti: esimerkiksi ´höyhenettömät kaksijalkaiset´, joka yhdistää yhden käsitteen alle ihmiset ja lentoliskot, on muodollisesti tosi, mutta epäadekvaatti käsite. (´Lentolisko´ ei ole muuttunut epätodeksi käsitteeksi, vaikka nämä otukset ovatkin kuolleet sukupuuttoon /14/.) Epäadekvaatein käsittein suoritetut päätelmät, toisin kuin adekvaatein, eivät vie tietojamme kohti suurempaa va staavuutta todellisuuden kanssa. Teorian osana käsitteen tulee olla paitsi tosi ja adekvaatti, myös oikea: esimerkiksi ehdoton refleksi on kyllä tosi ja adekvaatti käsite, mutta yhteiskuntatieteellisen teorian rakennuspuuna se on väärä.
Lauseen totuuden alisteisuus teorioiden ja käsitteiden totuudelle ei merkitse sitä, että lause olisi tosi tai epätosi ”jossakin teoriassa ”, hieman samaan tapaan kuin on ´totta Seitsemässä veljeksessä´, että Jukolan Jussi meni naimisiin Männistön Venlan kanssa. Tällaiselle l auseen, päätelmän tai teorian vastaavuudelle joidenkin subjektiivisten puitteiden kanssa (vaikka nämä samalla olisivat objektiivisiakin) on oma terminsä, se on jo mainittua pätevyyttä joissakin (subjektiivisissa) ”raameissa ”, usein aksiomaattisessa järjestelmässä, usein jossakin muodollisessa logiikassa. Esimerkiksi ´DM:n mukaan pätevä´ on moni sellainenkin hypoteesi on joka lopulta tulee kuitenkin osoittautumaan epätodeksi. Sen sijaan vastaavuus tiettyjen (objketiivisten) lainalaisuuksien puitteissa on obj ektiivinen ilmiö, vaikka kulloinenkin käytäntömme, tiedostusprosessin kannalta jollakin hetkellä objektiivinen ilmiö sekin, määräisi nämä puitteet.
Lause on tosi ja mielekäs, jos se kuvaa adekvaatein käsittein kuvattujen todellisuuden objektien välisen relaation tmv. sillä tavalla kuin kyseinen asia todellisuudessa on. Niiden _lauseiden_ totuus,
joissa todellisuuden objektin teoreettinen malli _lopulta_ formuloidaan, on kuitenkin enemmänkin tiedostusprosessin lopputulos kuin lähtökohta.
Ulkonaisesti lauseiltaan aivan samannäköisen kuvauksen sisältö saattaa esimerkiksi olennaisesti muuttua, jos teoriat ja sitä kautta lauseiden sisältämien käsitteiden sisältö muuttuu. Ajateltakoon vaikkapa tekstejä, joissa sinänsä ilmeisen adekvaateille käsitteille ´demokratia´ tai ´edistys´ annetaan vastakkaisia tulkintoja.
Käyttämästäni tutkimuskohteen määritelmästä johtuen teknisissä tieteissä voidaan yleisyyttä (enempää) rajoittamatta asettaa totuudelle kovempia vaatimuksia kuin perustieteissä. Periaatteellisen empiirisen testattavuuden sijasta voidaan puhua (aktuaalisesta) kokeellisesta testattavuudesta. Periaatteessa, mutta ei aktuaalisesti, testatavissa olevat lauseet koskevat yleensä juuri toistaiseksi yhteiskunnallisen käytännön ulkopuolella olevia kohteita, kuten ”Jupiterilla on/ei ole elollista materiaa ”tai ”On/ei ole olemassa gravitoneja. ”(Varmasti jompikumpi vaihtoehdoista on tosi, mutta tietoa meillä ei asiasta vielä ole.) Jos olosuhteet eivät ole vakioitavissa, toisin kuin tekniikassa, saattaa toteutuneiden luonnonhistoriallisten kehityskulkujen havainnointi olla laboratoriokoetta luotettavampi empiirinen tutkimusmenetelmä (esimerkiksi ekologiassa). Isomorfismia jonkin ilmiöjoukon puitteissa ei voida asettaa _perustieteissä_ ainakaan laajimpien ja yleisimpien teorioiden totuudellisuuden edellytykseksi, niissä joudutaan usein olettamaan toistaiseksi koettelemattomissa olevia suureita. Isomorfismi voi olla olemassa vain _jonkin ilmiöiden joukon puitteissa_, tässä tapauksessa tietyllä tieteenalalla yhteiskunnallisten käytäntöjen kannalta merkitystä omaavien lainalaisuuksien, jotka jo nyt siis vaikuttavat objektiivisesti siihen, mitä teknisten suunnitelmiemme pohjalta todella syntyy ja mitä ei. Tällainen vaatimus asettuu siksi, halusimme sitä tai emme, että suunniteltavat tuotteet pyritään mallintamaan tietojärjestelmän piirissä niiden toimivuuden testaamiseksi virtuaalisesti, ja koetulosten ennustamiseksi, jotta voisimme luottaa yleensä matemaattisten malliemme antamaan tietoon. Tällainen isomorfismi merkitseekin nimenomaan objektien periaatteellista mallintamismahdollisuutta tietojärjestelmien piirissä. Tämä ei tietenkään ole kaikilla tieteenaloilla, esimerkiksi yhteiskuntatieteissä, mahdollista. ´Tiedon´ (Erkenntnis, poznanye) käsitteen Philosophisches Wörterbuch /12/ määrittelee seuraavasti: ”Tieto on tiedostusprosessissa objektiivisen todellisuuden omaksumisen, haltuunottamisen tuloksena syntyvää objektiivisen todellisuuden ominaisuuksien, rakenteiden ja lainalaisuuksien heijastusta inhimillisessä tajunnassa sell aisen empiirisen ja teoreettisen tietämyksen (Wissen, znanye) muodossa, joka on suhteellisen luotettava perusta inhimillisen käytännöllisen toiminnan tarkoituksenmukaiselle muotoutumiselle. ”
Tiedon ja totuuden määritelmät muistuttavat toisiaan, mutta edellisen olemus on tietyn todellisuuden osan objektiivisessa kuvautumisessa, jälkimmäisen olemus on toiminnassa käytännöllisen toiminnan suhteellisen luotettavana teoreettisena perustana. (Muilla kuin teknisillä tieteenaloilla kaikki ´totuus´ ei välttämättä ainakaan vielä olekaan ´tietoa´. ´Tiedolla´ on myös suppea merkitys ´signaalin sisältö´ /2/, tässä on kyseessä laaja merkitys.)
Monet ovat korostaneet, ilmeisen oikein ja dialektisesti, että totuus on prosessi. Tämän on tulkittu merkitsevän mm. totuuden samaistamista sen verifioimisprosessin kanssa (mm. William James,
/8/), totuuden samaistamista tutkimusprosessin subjektiivisen tuloksen kanssa ( ”konsensusteoria ”, Habermas /8/), sen samaistamista (muuttumattoman?) raja- arvon kanssa, jota totuudenkaltainen tietomme lähestyy, muttei koskaan saavuta (näin tulkitsen Niiniluodon näkemystä /8/), todellisuuden prosessiluonteen heijastumana, kuten myös suhteessa prosessiin, jossa tieto ilmaantuu tietämättömyydestä (Lenin, /1/).
´Prosessi´ on dialektiikan kategoria, jonka dialektinen vastakohta on ´rakenne´. Jos siis totuus on prosessi, niin formalistinen dialektikko kysyy, mikä on vastaava rakenne. Tämä avaa vielä yhden näkökulman totuuden prosessiluonteeseen. ´Rakenne´ on systeemin elementit toisiinsa kytkevien relaatioiden joukko /12/). ´Prosessi´ on esineen tai asian (Dinges) tilojen dynaamista seuraavuutta toistensa pohjalta (dynamische Aufeinanderfolge) /12/). Kategoriaparin määräävä komponentti on prosessi. Kaikki rakenteet ovat prosessien tulosta, mutta kullakin prosessilla on aina myös rakenteelliset ominaisuutensa.
Tajunnan tiedolliset rakenteet ovat ajatteluprosessissa havaintoprosessien tuloksista systematisoituja. Prosessi ilmaisee usein jonkin rakenteen (aika)derivaattaa, rakenne jonkin prosessin integraalia.
Tulkintani mukaan ´totuus´ suhtautuu ´tietoon´ (laajassa merkityksessä) kuten ´prosessi´, liike kohti objektiivisuutta, ´rakenteeseen´, tiedolliseen ideaaliseen todellisuudenkuvaamme, jonka pohjalta toimintaamme suunnittelemme. Totuus luonnehtii tietojemme kokonaisuuden etäisyyden derivaattaa todellisuuden ”täysin yhtäpitävästä kuvasta ”, teknisissä tieteissä ns. objektiivisesti mahdollisesta totuudesta nähden, kunkin ajattelumuodon (teorian, käsitteen, päätelmän tai lauseen) kohdalla /3/). Ajattelumuodon totuus ratkaisee sen, pitääkö se liittää kohdetta kuvaavaan tietojärjestelmään vai ei, tässä suhteessa vaihtoehdot ovat tosi tai epätosi. Tällöin teorian, ja sitä tietä myös lauseen ja käsitteen, totuus riippuvat paitsi teoriasta ja todellisuudesta itsestään, suhteellisesti myös edeltävistä tiedollisena ”oletusarvona ”toimineista teorioista. Tästä seuraavat sellaiset seikat, että yksi ja sama teoreettinen formulointi samannäköisine käsitteineen saattaa olla tänään selkeä, joskin suhteellinen tosi, mutta huomenna epätosi. Suhteellisesti tosi teoria saattaa ennustaa yksittäisiä epätosia lauseita, ja sisältää vieläpä epätosia käsitteitäkin, kuten Newtonin mekaniikassa ´absoluuttinen aika ja avaruus´ sekä ´äärettömän nopea kaukovaikutus´. Saattaapa jokin l ause muuttua ”nollatiedosta ”tarpeelliseksi todeksi tiedoksi, kuten osoitti
esimerkkilauseemme aiheesta ”Kettu kaivaa maata vain, jos siitä on sille jotakin hyötyä. ”Koska tekninen totuus koskee yhteiskunnallisen käytännön palvelukseen sovellettavissa olevia luontotieteellisiä ilmiöitä, niin ´objektiivisesti mahdollinen totuus´ on jotakin sellaista, mikä jo ilmenee esimerkiksi tuotannossa (aluksi yleensä ongelman muodossa) tai koelaboratorioissa, mutta joka ei ole vielä välttämättä tullut kuvatuksi oikein tietojärjestelmämme piirissä ainakaan teoreettisen mallin muodossa. Tällainen objektiivisesti mahdollinen totuus ”pakenee ”teorioitamme, normejamme ja suunnitteluohjeitamme siinä mielessä, että uusia ilmiöitä tulee jatkuvasti teknisesti olennaisten ilmiöiden piiriin, ja tunnettujen lainalaisuuden tehokkaampi hyödyntäminen nostaa välttämättömyyttä mallintaa tarkasti myös aiemmin ”marginaalisiksi ”tiedettyjä tai luultuja ilmiöitä. Jos siis miellämme geometriseksi suoraksi materiaalisen todellisuuden kohteen ”sellaisena kuin se yhteiskunnallisen käytännön piiriin tulleiden objektiivisten ilmiöiden puitteissa on ”, tai siis
todellisuuden objektiivisesti tiedostettavissa olevat puolet, niin tietomme kokonaisuus kohteesta voidaan ilmeisestikin mieltää käyräksi, joka (luultavimmin asymptoottisesti), lähestyy tätä suoraa. Mitä objektiivisempaa tietomme on, sitä lähempänä suoraa kulkee ”tiedonkäyrä ”. Jokainen ajattelumuotona ilmenevä lisäys tähän tiedonkäyrään, uusi arvostelma, päätelmä, käsite tai teoria, on uusi jananpätkä tiedonkäyrän jatkoksi. Ajattelumuoto on kussakin historiallisessa tilanteessa tosi tai epätosi sen mukaan, osoittaako tämä jananpätkä suoraa kohti vai siitä poispäin, toisin sanoen lähestyykö tietojärjestelmä olettamuksemme vaikutuksesta isomorfismia kohteen kanssa käytännön piiriin tulleiden fysikaalisten jne ilmiöiden puitteissa, vai etääntyykö se tästä.
Paitsi että totuus on sisällöltään historiallista eli sisällöltään rikastuvaa ja että myös tietyn teoreettisen konstruktion totuudellisuus on hi storiallista, kuten esimerkiksi kosmologisten mallien, niin myös itse ´totuuden´ _käsite_ on historiallinen: tällaista isomorfismin vaatimusta ei ole aina voitu asettaa tiedoillemme, eikä sille olisi ollut sellaista tarvetta eikä käyttöäkään kuin nykyisin. Esimerkiksi mikrobit ovat aina olleet (bio)teknologisen käytäntömme piirissä, mutta mitään kohteestaan isomorfisesti määräytyvää tietoa niistä ei ole voinut olla ainakaan ennen mikroskoopin keksimistä.
Sellaisen hieman epädialektisen ja epähistoriallisen totuuskäsityksen, joka palauttaa kaiken totuudellisuuden lauseiden totuuteen, ei tarvitse olla varsinaista humpuukia, eikä sitä yleensä tiedon etenemisen esteeksi, tai muiden ilmiöiden portiksi tieteen nimikkeen alle, markkinoidakaan (kuten relativistista tai hegelististä totuuskäsitystä tai koherenssiteoriaa tai konsensusteoriaa). Se ilmentää pikemminkin jonkinlaista edelleen suppeampaa ohjaus- tai systeemiteoreettista totuuskäsitystä, jossa tähtäintä ei kohdisteta uuden tiedon luomiseen, vaan vanhan tiedon prosessointiin, jolloin oletetaan kohteet entuudestaan täysin oikein tiedostetuiksi, sikäli kuin niitä on tiedostettu lainkaan. Tämä seuraa muodollisen logiikan piilo - olettamuksesta, että kohteessa jokin ominaisuus joko täysin on tai sitä ei ole lainkaan.
Periaatteessa filosofian pitäisi kuitenkin osoittaa kyntensä nimenomaan uuden erityistieteellisen tiedon tuottamisen apuvälineenä.
Totuus ja todennäköisyys
On olemassa kahta periaatteellisesti aivan erilaista todennäköisyyttä, nimittäin objektiivi sta ja subjektiivista. Dialektisen määritelmän mukaan objektiivinen todennäköisyys on mahdollisuuden määrällinen mitta /12/. Jälleen tässä on ilmaus, joka koostuu pelkästään dialektiikan käsitteistä. Objektiivinen todennäköisyys osoittaa sen mahdollisuuden asteen, että tietty tapaus muuttuu todellisuudeksi, se on jonkin objektin kenenkään tajunnasta riippumaton ominaisuus, (propensiteetti /9/), jossa ei tarvitse olla mitään subjektiivista, tiedostettua. Jos esimerkiksi arpakuutiota hieman muotoillaan uudell een, on kullakin silmäluvulla nytkin jokin objektiivinen todennäköisyys, joka ehkä voidaan nyt selvittää vain empiirisesti ja joka nyt voi riippua myös alustan laadusta, jolle noppaa heitetään.
Subjektiivinen todennäköisyys on arvo, jonka tarkkailija tapauksen todennäköisyydelle olettaa. Subjektiivisessa todennäköisyydessä ei tarvitse olla mitään objektiivista, subjektiivisia todennäköisyyksiä voidaan olettaa sellaisillekin asioille joista objektiivisen todennäköisyyden käsite on epämielekäs, voidaan päätyä vaikkapa äänestämällä tulokseen ”Jupiterilla on elollista materiaa 5% todennäköisyydellä ”tai ”Napoleon murhattiin 75% todennäköisyydellä ”.
Koska lait ovat usein tilastollisia, teorioiden ennustaman subjektiivisen todennäköisyyden yhteenkäyminen empiiris esti mitatun objektiivisen todennäköisyyden kanssa on teorioiden totuuden ilmaus.
Lähteet:
/1/ Lenin, V.I.: Materialism and empiriocriticism, Progress Publishers 1977
/2/ NL:n Tiedeakatemia: Marxilais- leniniläisen filosofian perusteet, Edistys n. 1972
/3/ Meljuhin, S.T.: Filosofskie problemy jestestvoznanija, Vy aja kola, 1985
/4/ Shapovalov, E.A.: Obshtshestvo i inzhenjer, Leningradskij universitet, 1984
/5/ Blauberg, I.V., Pantin, I.K.: Kratkij slovarj po filosofii, Politizdat 1982
/6/ Stepin, Vjateslav: Tieteellinen teorianmuodostus, Progress 1983
/7/ Manninen, Juha: Dialektiikan ydin, Pohjoinen 1987
/8/ Niiniluoto, Ilkka: Tieteellinen päättely ja selittäminen, Otava 1983, s.291,292
/9/ - ”- : Johdatus tieteenfilosofiaan, Käsitteen- ja teorianmuodostus, Otava 1983
/10/ Kopnin, Pavel: Dialektiikka, logiikka, tiede, Edistys 1975
/11/ Sereno, Marty: A Brain that talks, Discover 6/1996
/12/ Buhr, M., Klaus, G.: Philosophisches Wörterbuch, Verlag das europäische Buch, 1975 /13/ Kuznetsov, Boris: Einstein, Progress 1987
/14/ Leontjev, A.A.: Kieli ja ajattelu, Kansankulttuuri 1979
se tialetiikka. olet sen vanki.. ken latua hiihtää on ladun vanki...vapauta on vain umpihanki
tätä älytön porukkaa...historiaa väännetään ihan miten vaan..
ONNEA ELÄMÄÄN???
kysyvät kapakassa viskisieppo naaraat..
nep nep opetti lenin... et tunne historiaa....haluat uskoa notta jaska ajoi
Siksi juuri dialektiikkaa, ettei joudu umpihankeen..
MOLSKIS!
Herra HR!
MITÄ TARKOITTAVAT SELKOKIELELLÄ DIALEKTINEN JA HISTORIALLINEN MATERIALISMI?
Mitä Te tarkoitatte, kun väitätte, että Histariatieteen avulla ei voi ennustaa tulevaisuutta? Onko Teille Erikoisnerot ja Iskurit tuntematon TILASTOTIEDE-sana? Oletteko kuulleet sellaisesta Tilastotieteen osa-alueesta kuin Aikasarjat ja erityisesti Regressioanalyysi?
Jos Te Iskurit ja Erikoisnerot sanotte ja kirjoitatte siten, että HISTORIA ei ole TIEDE, niin mitä ovat Teidän Iskurit mielestänne Dialektinen ja Historiallinen MATERIALISMI? Minä tarkoitan sellaista Dialektinen Materialismi rp:tä, jonka Substanssi eli Peruslause on seuraava:"AINE-MATERIA ja Kolmiulotteinen Luontoavaruus sekä N-ulotteinen Laatuavaruus."
Tämä edelläoleva poikkeaa rajusti Täydellinen tieteellinen Teoria Marxismi-Leninismi rp:stä. Marxismi-Leninismi erottaa täysin Materia-käsitteen ja Ainekäsitteen toinen toisestaan. Ainekäsite tarkoittaa Luonnontieteellistä suuretta ja Materia-käsite jotain yhteiskunnallista Ihmisympäristöön kuuluvaa kuten erilaisia heijasteita Päällysrakenteen ja alempien kerrosten välillä sekä erilaisia muita syy-ja vaikutussuhteita Yhteiskunnan eri Ihmisryhmien välillä.
Jos jotenkin yrittää yksinkertaistaa, niin Marxismi-Leninismi rp:n mukaan AINE-käsite tarkoittaa Luonnontieteellistä ja MATERIA-käsite Ihmisyhteisöjen erilaisia Virta- ja Liikesuureita. Jos me hyväksymme Marxismi-Leninismi rp:n määrittelyt sekä AINE-käsite- että MATERIA-käsiteympäristöissä, niin Erittäin HYVÄ Kysymys on se, että miten meidän pitäisi edelläolevaan perustuen ymmärtää seuraavat käsitteet Dialektinen Materialismi ja Historiallinen Materialismi. Tarkoittaako Materialismi-sana Selkokielellä AINEELLISUUS vai mitä muuta ehkä? Kuka osaa vastata, sillä minä ainakin olen kuin KÄKI?
KIVIMESTARI ja KULKURI
kuin mikähän se liene ollut kalevalassa?
Kerro se miten historista johdetaan tulevaisuus, kun sellaista väität? Sehän auttaisi kummasti..
Ei sinulla ole tieteellisyyttä hallussa pätkääkään!
Tieteellisyyden hallitseva ihminen osaa perehtyä
annettuun tehtävään siten että pääsee siitä
jyvälle.
Tieteellisyytensä avittamana.
Sinä jauhat samaa paskaa aina vaan. 90 luvun
Suomessa tuli konkkaa niin yrittäjille, sijoitta-
jille kuin palkan saajille!
Meni Kourit ja kumppanit.
Tässä on siitä kysymys että älä sijoita velka-
rahalla.
Ihan yksinkertaisesti.
Ja samasta oli kysymys Suomessakin 90 luvun
alussa.
Otat pankista 20 tonnin luoton kun nousu alkaa.
Saa Rainestokin keskittymää eikä kukaan huuda
että "KOMMARI TULI OSILLE"!!!!!
Kysymys on vaan siitä viitsitkö vai et.
Eli omasta laiskuudesta ja tyhmyydestä.
Minä en voi joutua maksamaan siitä että sinä
olet tyhmä.
Vai mitä?
Eihän se minun vikani ole!
Se on isäsi ja äitisi ansiota!
Eikös ole hienoa olla porvari, ei tarvitse mistään välitää. Voi kaiken kiertää ja kartaa, kun on emootioköyhä porvari.
Olette te kansakunnan raukkamaisin osa, oikeita paskiasia..
Tieteellisyytesi ei riitä muuhun kuin papukaijana
oloon ulkomuistista luettuun.
Olen kyllä työläinen ihan yhteiskunnankin mielestä.
Että se siitä.
Kyllä köyhä henkisesti olet sinä. Et vaivaudu
olemaan selvillä edes siitä mitä kritisoit.
Joko selvisi ettei sijoittajien tappioita kukaan
maksa?
Vai pitääkö sedän ihan silkka sosiaalisuuttaan
avittaa pikku prihaa?
Jätät tuon nimittelyn ihan suosiolla tuntematto-
misa ihmisistä.
Emootioiden suhteen.
Tässä ollaan kuitenkin luottokelpoisia ja
sisäsiistejä lähiöihmisiä.
Kansakunnan raukkamaisin osa?
VEROJA MAKSAVAT IHMISET?
Menes itsees vitun vapaa matkustaja!