hei! kärsin omasta mielestäni erittäin pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta.kaikki alkoi kun äitini koitti ensimmäsen kerran itsemurhaa noin 6 vuotta sitten.tämän jälkeen hän yritti sitä useaan otteeseen kunnes noin 2 vuotta sitten hän varasti miesystävältään insuliini piikin ja teki sen.muistan kuinka niin monet kerrat yöllä en uskaltanut mennä nukkumaan koska pelkäsin että jos hän tekee itselleen jotain.hän usein soitti minulle tai laittoi viestin kun hän yritti itsemurhaa mutta ehdin aina nopeasti paikalle ja saamaan hänet perumaan päätöksensä tai soittamaan ambulanssin jos hän oli jo ehtinyt ottaa yliannostuksen lääkkeitä.äitini kuolema oli elämäni kovin paikka koska minusta tuntui että hän oli ainoa kuka ymmärsi minua ja antoi rakkautta.nuorempana olin eirttäin itsevarma ja sosiaalinen mutta nykyään pelkään sosiaalisia tilanteita ja varsinkin naisten kanssa.en lähde paikkoihin ollenkaan jos on edes pieni mahdollisuus että törmään sielä johonki tuttuun naispuoliseen henkilöön.olen pitkään jo miettinyt että minun pitäisi hakea apua mutta olen aina päätynyt vaan siihen lopputulokseen että tää helpottaa ajan kanssa, mutta enää en usko niin.siispä mistä voisin hakea apua?kaikki ketkä sairastaa kyseistä fobiaa tietävät kuinka vaikeaa apua on hakea joten en ole menossa esim lääkärin luukulle varmaan aikaa että"terve mä kärsin sosiaalisten tilnteiden pelosta pääsiskö lääkärille".onko jotain puhelin numeroa antaa mihin voisin soittaa kunhan saan kerättyä tarpeeksi rohkeutta?pelkään kylläkin että siihen saattaa mennä aikaa koska olen jo vuosia miettinyt tätä.mutta elämäni ei voi jatkua enää näin.anteeksi avautumiseni mutta tämä on ainoa paikka mistä voisin saada tietoa ja apua muilta samaa "oiretta" sairastavilta:) vastauksia odotellessa
sosiaalisten tilanteiden pelko
frank87
288959
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
sosiaalisten tilanteiden pelko = ujous.
lääkärit on keksineet uuden taudin, johon tarvitaa pilleri. eläköön lääketeollisuus..
Sosiaalisten tilanteiden pelko on eri asia kuin ujous. Ihminen voi olla luonteeltaan rauhallinen ja "ujo", mutta ei silti varsinaisesti pelkää ottaa kontaktia muihin. Kun on todella paha sosiaalisten tilanteiden pelko, ei uskalla edes mennä kauppaan jne.
Ujous on siis enemmänkin luonteenpiirre.
Sosiaalisten tilanteiden pelko puolestaan rajoittaa elämää huomattavasti.
sosiaalisten tilanteiden pelko = ujous
Olipa taas lohkasu.
Kiva että olet keksinyt tälläisen kivan jutun mutta perehdy aiheeseen edes vähän tai pidä naamasi kiinni. Tuo lause aliarvioi ja loukkaa luultavasti kaikkia ongelman kanssa painivia. Omien aivojen käyttö on sallittua vaikka oletkin kuullut jonkun radikaalin teorian.
Hei sinä ketjun avaaja,
hyvä, että uskallat miettiä avunhakumahdollisuuksia. Sosiaalisten tilanteiden pelko on elämää rajoittava vaiva, samoin kuten paniikkihäiriö ja muut häiriöt. Suosittelen todella, että haet apua itsellesi terapien muodossa. Rohkeasti vain lääkärille keskustelemaan asiasta. Terapia, mahdollisesti lääkitys ja elämäntaparemontti ovat tie toipumiseen. Toivon sinulle rohkeutta hakea apua! Se kannattaa.
Hei!
Jätä kahvi/kofeiini pois ja kaikki mikä kiihoittaa pelkokeskusta aivoissa. Koska ne ajatukset muodostuvat sisäisestä/ulk. stressistä, mikä aiheuttaa jännitystä ja pelkotiloja, sekä tilaa aika lekurille, varmasti hän ymmärtää mitä sinä ovat tarvitset tai mene terkkariin. Xanor ja ehkä masennuslääkkeet auttavat. Siirry teehen ja syö kunnon ateria ainakin kerran päivässä ja viim. 2,5 - 3 tunnin välein välipala. Leipä on siihen tosi hyvä. Sillä verensokerin vaihtelut ja stressi lisäävät pelkoja,jännitystä, paniikkia, ahdistusta ja masennusta, pelot lisäävät stressiä ja se taas pelkoja joten kierre on valmis. Eli stressi jota kofeiinikin aiheuttaa, laskee verensokeria ja saa pelot ja ahdistuksen lisääntymään, mikä lisää stressiä j.n.e. Joten koita muuttaa elämäntyyliäsi ja hae todella apua. Kun tulee vanhemmaksi, niin oireet helpottuvat, mutta on hyvä olla jokin peruslääkitys noihin oireisiin. Lisäksi psykosomaattisiin oireisiin auttaa peruslääkityksen lisäksi 100 mg aspiriinipilleri entero, voi ottaa ilman nestettä.
Kyllä se siitä helpottaa.
mulla on myös paha sos.til.pelko.
Lääkäriin vaan ja saat lääkkeet, mulla ainakin auttaa. Tsemppiä!
Mistä olette tuon lääkäriajan varannu? Ihan terveyskeskuksesta vai? Mitä te ootte sinne sanonu, ihan vaan et kärsii sosiaalisten tilanteitten pelosta vai mitä?
Mä kärsin sos.tilanteiden pelosta ja soitin juuri viime viikolla terveyskeskukseen ja varasin ajan lääkärille. Vastaanottohenkilö kysyi syytä ja sanoin että voin henkisesti vähän huonosti, että tarvitsisin apua. Hän antoi ajan ja se siinä. Ens viikolla menen sitten lääkäriin, selitän hälle sitten tarkemmin ongelmistani. Voita tämä pelko ja soita lääkäriin. Minäkin pystyin siihen, joten kyllä sinäkin pystyt! Sen jälkeen on toivoa saada apua ja elämän uusille urille!!! Mulla ainakin on nyt toiveet korkealla.... Voimia ja halauksia sinulle!
.
kärsin myös kyseisestä ongelmasta! minullekkin oli suuri kynnys hakea apua. mutta kun olo alkoi tuntua jo tappavalta, päätin nyt tai ei koskaan!! enkä ole hetkeäkään katunut että menin lääkärini vastaanotolle; itkin hysteerisenä, kirkkaan puna täplikkäänä ja kerroin kuinka mikään ei enää onnistu, en jaksa!! siihen lääkärini joka yleensä oli koppava ja kylmä sanoi: nyt me hoidetaan sun asiat kuntoon, hyvä että tulit! niin sain lähetteen terapiaan ja lääkityksen. lääkkeet alkoi auttaa 2kk kuluttua ja terapia nosti itsetuntoani hyvin korkealle. varasin silloin lääkärille ajan puhelimitse. ja sanoin vain puhelimessa kärsiväni ahdistuneisuudesta. tsemppiä, varaa aika lääkärille ja meni vastaanotolle! elämäsi hymyilee vielä!!! myöhemmin mietit että miksi en mennyt aijemmin kun eihän se edes ollut vaikeaa!!!
Samasta kärsin ja olen kärsinyt niin kauan ja pitkään kun jaksan muistaa. Nyt käyn psykiatrilla hyvin auttava, mutta hän maksaa aika paljon. Hän on minulle suositellut läkkeen Aurorix jossa ei pitäisi lainkaan olla SEKSUAALISIA sivuvaikutuksia. Niistä olen aina kärsinyyt kun olen syönyt noita SSRI ja muut masennutläkkeet niin seksi ei ole lainkaan onnistunut niin varmasti ymmärrätte että tämä asia on minulle pitkä kynnys tai pitkä askel ottaa. En haluasi syödä mitää lääkkeitä muutta lääkärin mukaan minulla on esynyt personnallisuus vaikka en koe olevani ujo, ja isken tyttöjä ja välillä tykkään paljon jutella ihmisille mutta tämä estyneisyys tule esiin monella lailla kun välillä panikoi kun joku huutaa nimeni, ei uskalla kattoo ihmisiä silmiin, melkeen mahdotonta julkinen tai pitää puheita, ja aina jännitän päiviä ellei jo viikkoja aijemmin jos on jokin puhetilaisuus. Toisaalta tykkään käydä juhlissa kun olen hieman juonut. Kuulostaako tämä tututa jollekin ja oletteko kuulleet tästä Aurorix lääkkeestä ja mitäs kokemuksia teillä on?
T. M
Melko samantuntuinen kun minulla. En koe ujoksi itseäni vaikka moni siihen kategoriaan mut yleensä tunkee. Puhuminen ei oo pelottavaa, voin huutaa jos haluan tai tehdä mitä vaan. Mut, se miltä se näyttää muille / muiden reaktio ja mahd. mielipide pelottaa. Käyn päässä läpi moneen kertaan kaikki tilanteet/repliikit, etten saisi epämiellyttävää huomiota. (Mikä on hyvin stressaavaa henkisesti sekä fyysisesti). Esitelmät / Esiintymiset vaivaa etukäteen sekä jälkeenpäin hyvin paljon, muistelen AINA asioita missä "törppäilin" vaikken välttämättä mokanut edes, vuosienki jälkeen. Löytyy myös paljon näköönliittyvää epävarmuutta ja pitkä masennus. Saatan näön takia jättää paikkoihin menemättä monestikkin. (Jep, omistan finnejä).
Persoonallisuudesta sen verran, etten oikeen pysy oman personaallisuuteni perässä kun joudun vaihtamaan naamaa aina kun puhun eri ihmiselle. Toisaalta, ikänikin saattaa vaikutta asiaan. (18v)
Itse viihdyn parhaiten kaksiten kenen tahansa kanssa olenki, kolmas on vaikeeta kun täytyis kahta miellyttää niin väkisinki törppää jossain kohassa. Joten, useinmiten päädyn olemaan hiljaa. Huom. Vaikka oisinki kaksiten niin, myös vieraat kävelijät ynnä muut häiritsee.
Paikkoja missä on erittäin epämiellyttävää olla:
- Yleiset ruokailupaikat / Kahvilat
- Koulun välitunnit? (Meen vessaan istumaan, kun en keksi että mihin menisin.. :P)
- Ja onhan niitä lisää.. Mainitsin nyt muutamat.
Lyhyesti, oon oma itseni vaan jos ollaan kirjaimellisesti kahdestaan. Mikä on todella hanurista, kun pidän periaatteessa muiden ihmisten kanssa olemisesta, ja kuitenkin pelkään samalla.
ps. Saatan mennä ns. paniikkiin/pakko päästä pois tilaan ja lopettaa monet touhut kesken, se missä mä oon on yks hailee siinä vaiheessa.. Oon lähtenyt töistä ilmoittamatta kenellekkään kävelemään kotiin (matkaa 10 kilsaa). Ja lopetin siellä myös samalla. Kesken koulutuntien oon tätä myös harrastanu.
Itselläni todettiin joskus yläasteen lopussa paniikkihäiriö ja kärsin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta. Lääkityksenä minulla on propral tarvittaessa ja olen huomannut myös liikunnan auttavan. Tärkeintä on se, ettei välttele niitä pelottavia tilanteita, itse olen näin tehnyt ja siitä on ollut paljon haittaa. En usko että koskaan tulen täysin parantumaan paniikkihäiriöstäni mutta sitä voi oppia hallitsemaan juuri niin, että menee niihin tilanteisiin jotka pelottavat. Itse pidän ensimmäistä kertaa elämässäni luennon yli sadalle ihmiselle ja olen siitä aivan kauhuissani, mutta kuitenkin olen päättänyt selviytyä siitä kunnialla. Tsemppiä muille saman ongelman kanssa painiville :)
hei vaan. Minäkin kärsin jonkun asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja olen myös ujo. Ujous tulee esiin sellaisissa asioissa, kun pitäisi jutella vieraiden ihmisten kanssa. En oikein keksi ikinä mitään puhuttavaa ja olenkin usein melko hiljaa ja yritän miellyttää muita kaikin tavoin. Sosiaalisten tilanteiden pelko on kuitenkin ihan eri juttu :o En esimerkiksi uskalla soittaa kenellekään vieraille ihmisille ja välillä minulla on vaikeuksia soittaa tutuillekin. Jännitän puhelinsoittoja aina ihan sikana. Sydän hakkaa ihan hulluna, hikoilen, punastun ja ääni värisee. Tästä en pääse eroon vaikka olen monestikin puheluiden jälkeen todennut, että eihän se niin kamalaa edes ollut. Asia hankaloittaa elämääni sen verran ,että en saa esim. ikinä varattua aikaa kampaajalle :oo Kaupoissa saatan pelätä kassalla asioimista tai myyjältä avun pyytämistä. Esitelmät ja puheenpidot on ihan kamalia ja välttelen niitä aina viimeiseen asti. Lisäksi jos kaupungilla satun näkemään jonkun puoli tutun yritän vältelä heitä aina viimeiseen asti, koska pelkään sitä, jos he alkavat puhua minulle :// typerää!! Normaalisti olen kuitenkin puhelias ja iloinen persoona ja viihdyn ihmisten seurassa. En silti tiedä, että olisinko avun tarpeessa ja entä jos tämä kaikki onkin vain ujoutta??
mutta tsemppiä kuitenkin sinulle. toivottavasti saat apua!!
Tässä on muutama kirja, jotka auttaa pääsevän pelosta.
"Älä huoli"
"Hyvä itsetunto"
"kyllin hyvä"
"toimiva yhteys"
"näkökulman vaihtamisen taito"
Voin myös lähettää pari laadukasta naisteniskemiskirjaa jos haluat. Laita sähköpostiosottees, niin lähetän. Muista kuitenki laittaa tyyliin *****(at)suomi24.fi ihan esimerkiksi.
kuosmanen9(at)gmail.com
Joo mul kans sosiaalisten tilanteiden pelko. Koulussa aika vaikeeta kun tuntuu että kaikki vihaa mua ja pitää tosi luuserina. Oon ollu aina tosi ujo mut aina jotenkin luullu että on suunta ylöspäin mutta varsinkin nyt kun koulu taas alko niin pelottaa ja ahdistaa koko ajan että ei se taida olla niin yksinkertasta. Oon käyny koulupsykologilla monen monta kertaa mutta se ei koskaan sano mitään muutakun perus ahaa no miltä se susta tuntuu ja mikään kevyt jutustelu ei tosiaan tepsi tähän tilanteeseen. Silleen menny hyvin että aina meen kuitenkin kouluun ja muualle mihin pitäis vaikka kuinka pahalta tuntuu että toimintakyky jotenkin pelaa. Mun äidillä on ollut vakava masennus kymmenisen vuotta ja suhtaudun mielialalääkkeisiin tosi epäileväisesti koska en haluis muuttua yhtään tän enempää tokkuraiseks tai hitaaks vaan päinvastoin nopeeks ja nokkelaks. Kaikki kelle yrittää jutella siitä että on niin vaikee ottaa kontaktia sanoo aina että mee vaan rohkeesti mukaan niin sit siitä tulee ajanmittaan helpompaa mutta miten pääsee alkuun kun tuntuu että saisin tyyliin turpaani jos menisin johonkin mukaan ja en ylipäänsä tiedä miten mennään mukaan. Just ujouden takia en oo koskaan oppinut tollasia. Itsetuntoo pitäis ekana kohottaa että ei aina tuntuis että muut inhoo mua. Kaiken ton päälle oon kuitenkin ite niin ylpee niin oon mielummin yksin kun keittenkään limasten nörttien ja niiden lähelle en uskalla mennäkään ketkä mun mielestä olis kivoja. En keksi oikestaan mitään syytä miks oisin muiden mielestä kamala paitsi ehkä kun oon aina niin hermostunut mutta yritän olla mukava ja oon oikeesti aika kaunis. Nytkin ajattelen että kaikki ketkä lukee tän inhoo mua eikä kukaan koskaan vastaa. On se elämä joskus rankkaa.
Mulla on kanssa ollut sosiaalisten tilanteiden pelko murrosiästä lähtien,kun jouduin koulukiusatuksi ja se pilasi itsetuntoni vuosiksi.Nyt olen opiskelja ja edelleen ujo,mutta terapian ja lääkkeiden avulla pysyn kuitenkin toimintakykyisenä ja kykenen jonkinlaiseen vuorovaikutukseen.Esiintymiset olivat aiemmin mulle yhtä helvettiä,mutta kun harjoittelee etukäteen ja ottaa hyvissä ajoin yhden napin (itse käytän 15 mg Opampxia) niin sujuu helpommin eikä pelota niin paljon.Lääkkeistä on oikeasti apua tuollaisissa tilanteissa,kunhan muistaa pysyä kohtuudessa.Sosiaalista toimintakykään pystyy aina parantamaan,esim.terapian avulla.Tsemppiä kaikille,kyllä se siitä :)
Miks kukaan sua vihais. Yleensä ihmiset, jotka on kokenu vaikeita aikoja osaa ottaa muutkin huomioon. Luultavasti otat jengin liiankin, jopa niin paljon että teet sen itsesi kustannuksella. Liian kilttejä ihmisiä on helppo käyttää hyväkseen.
Toisinpäin sun viha ihmisiä kohtaan voi joutuu yksinkertaisesti siitä että vihaat sitä mitä sinussa ei ole (tai luulet niin koska se on niin vaikeaa). Älä opettele vihaamaan ihmisiä, se on tuhoontuomittu reitti (isä oli ahdistunut ja vihasi kaikkia).
Mutta asiaan. Jutun avain on että pelot sulla tulee aina olemaan. Niiden kanssa on opittava elämään. Opettele tuntemaan kehosi terapialla, joogalla, hengitysharjoituksilla ja rentoutumistekniikoilla. Kirjotin tämmösen: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8495443
Vaikka sitä ei uskoisi, tärkeimpiä asioita ovat uni, liikunta, ei liikaa kahvia yms perusasiat.
Lääkkeillä syöt oireita piiloon mutta vaikka niitä söisi, on parempi samalla käydä terapiassa ja käyttää muita tekniikoita, jotta tietää mikä hommassa on oikeasti takana. Mitään pikatietä asiaan ei ole. Itse olen pähkäillyt asioiden kanssa noin 5 v, ja alkaa tuntua oikeasti paremmalta.
Moi. Oon kans miettiny et kärsinkö sosiaalisten tilanteiden pelosta. Kun esimerkiks koulussa aina jos joku opettaja puhuu mulle ni mun naama alkaa hehkuu ihan tulipunasena kädet hikoilee ja sydän jyskyttää..ja tilannetta pahentaa se et aina joku sanoo siihen päälle jotain et "minkä värinen paloauto on" sin naama menee vielä munasemmaks. oon aina ollu melko ujo ja pelänny kaikkii esitelmiä koulussa. Yritän aina vältellä jotain puhumista koulussa mut aina ne opettajat kyselee multa jotain. Oon aatellu et hankkisin apua tähän mut en uskalla. Oon kuullu Cipralexista et se vois auttaa tähän. mut kuinka helposti lääkärit niitä määrää ja eiks siin oon 18v ikäräjä?
ja vielä toho edelliseen et toi oikeesti häiritsee mun elämää aika paljon. Ja sit ku pitäis jossai vaihees töitäki hankkii ni mites ne työhaastattelut:(
Hei, löytyisikö täältä naispuolista ystävää joka myös kärsii sos.til. pelosta? Yhdessä voisimme auttaa toisiamme ja tehdä elämästä helpompaa, koska on joku joka oikeasti ymmärtää. Olen 31 v. nainen Helsingistä. [email protected]
Hei! Olen Tampereen yhteiskoulun lukiossa opiskeleva tyttö ja teen dokumenttia sosiaalisten tilanteiden pelosta elokuvakurssin lopputyönä. Haluaisin haastatella henkilöä, jonka elämään ahdistus vaikuttaa tai on vaikuttanut suuresti. Elokuvassa ei näytetä kasvoja koko ajan tai ollenkaan, vaan pääosassa on puhe ja niiden kuvitus muulla kuvamateriaalilla sekä musiikilla. Haluaisin myös kuvata normaalin sosiaalisen tilanteen haastateltavan kanssa, mutta tarvittaessa voidaan käyttää näyttelijää. Olisiko kukaan kiinnostunut lähtemään mukaan projektiin? Tarvitsisin vastauksen jo mielellään 2.5 mennessä. Henkilön iällä ei ole väliä, kunhan uskaltaa puhua kameralle ja asuisi Tampereen seudulla. Elokuvasta tulisi n. 5-8 min pitkä, eikä sitä esitetä muualla kuin kouluni oppilaille.
Yhteydenotot, kysymykset ym. emailiin [email protected]
Itelläni on myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa, en uskalla olla ainakaan isoissa kaupoissa yksin (Olen 15-vuotias) kaverin kanssa helpointa, mutta jos jään jonnekkin kaupan keskelle yksin niin minua alkaa ahdistamaan. Minulla on masennus, huono itsetunto, olen ujo yms.. joten kai noi kaikki voi jotenki liittyykkiin toisiinsa. Olen käynyt psykologilla, tosin lääkkeitä en ole koskaan mihinkään saanut. Tällä hetkellä minulla on tukihenkilö jonka kanssa sitten käydään aina 2 kertaa kuussa jossaan (leffassa, kaupoissa yms) se on auttanut hieman, ehkä tä sit jossaan vaiheessa lähtee poiski os nyt täst masennuksesta pääsis ensin eroon.
Olen itse saanut paljon apua ihmissuhdetaitokirjoista ja muista itsensä kehittämisen oppaista. Elämä on paljon ihanampaa nyt kuin joitakin vuosia sitten. Suosittelen esim. näitä blogeja suosituksineen (ja on myös kursseja):
http://jaanmurtajat.blogspot.com
http://elaparemmin.fi
Tsemppiä! Elämä voi muuttua paremmaksi, kun sen eteen tekee töitä.
hei! minulla on kans sosiaalisten tilanteiden pelkoa! olin monta vuotta yksin noitten asioitten kanssa ja ajattelin että kai tämä on normaali tunne,mut sit myöhemmin aloin tajuamaan että eii tällästä voi kukaan kestää ..ku eii voinu enää mennä edes kauppaan kavereittenkaa ,yksin piti joka paikassa käydä.se vaan ahdisti mennä kaverinkaa joka paikkaa..olen omasta mielestä tosi sosiaalinen,iloinen ja tempperamenttinen ihminen . mutta kun olen tullut aikuiseksi ni ne luonteen piirteet ovat alkaneet hiipua:( olen kohta 24 vuotias ja olen ollut johonki 19 asti melko normaali ja siitä on alkanu hirveä ahistus ja tuntuu et eii oo enää oma ittensä et mussa ois 2 eri ihmistä ja se tuntuu iha hirveltä ku eii enäää tunnista itteä vaikkaki tietää oikeesti mikä on ! välill huomaan että oho olen oma iloinen itteni ,puhelias yms.tai se menee vähä yli koska noita tilainteita tulee vähän.sit ihmiset sanovat joskus et heii rauhotu mikä sulle tuli..se masentaa..olen käyny terapiassa ainaki 3 vuotta ja syön lääkkeitä.mut välil tuntuu et eii saa mistään silti apua. tai siis ku väsymys on monesti liian suuuri ja eii meinää jaksa tehä mittää ..olen harrastanu liikuntaa melkeen vuoden ja olen saanut siitä vähän apua mut nyt keväällä on jääny vähän vähemälle..pahinta tässä onse et olen oikeasti hyvä ihminen ja olen kaikille ihana mut kun ahdistaa ni olen kärttynen monille kavereille ja se tuntuu pahalta koska en kuitenkaa tahalteen tee!! olis kiva saada vinkkejä !!?
Itteeni alakaa kans pikkasen hatuttamaan tämä elämä. 10 vuotta kohta tämän pelon kanssa paininu ja oon vasta 19v. Eihän sitä pienenä ees tajunnu mistä on kyse. Ja lisäks on kiusattu koulussa ja esitelmiä pelänny ku kuolemaa eikä kukaan tajua ongelmaa ku yrittää selittää. Ne sanoo vaan että kaikkia vähä jännittää. Paskapuhetta. Nyt oo ketään kaveria ku kaikki pyörii omissa porukoissa ja ite joutunu totaalisesti pihalle kuvioista. Kolmen viikon päästä armeijaan, ei hyvin mene. Normaalisti olen luonteeltani sosiaalinen ja hyvin kiltti. Paitsi itsekkyyttä oon joutunu ihan opettelemaan oman itseni takia ettei kaikki muut mene aina edelle. Mutta voimia kaikille saman ongelman kanssa painiville, I know how you feel...
Sanon kaikille sen, että älkää missään nimessä käyttäkö pelkästään lääkkeitä. Ensisijaisena vaihtoehtona terapia (mitä itse en ole saanut vieläkään aikaiseksi), ja lääkitys ainoastaan sen kanssa..
Jos joku nainen haluaa keskustella miehen kanssa kenellä on myös tämä loppuunkuluttava elämää pilaava olo, lähetä s-postia.. [email protected]
Alan olemaan ihan aikuisten oikeasti siis niin lopen lopen uupunut kuin olla ja voi..