Miten käy huorissa käynnin nyt kun talous menee taantumaan. Itse en aio vähentää naintia vaan tingin jostain muusta.
Taantuma uhkaa
Atte Panokoski
401123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Olen tosiaan ajatellut vähentää seksinostotapahtumia. Syy ei ole yksin lama, vaan halu säästää. Nyt on kyllä todettava, että liha on heikko. Vimmatun itsekasvatuksen olen aloittanut, jotta pysyisin seksistä erossa. Tarvitsisin oikeastaan tukea seksin vastaisessa kamppailussani. Minulla ei yksinkertaisesti ole varaa seksuaalisuuteen. Ehkä se on niin, että vaikeuksien kautta voittoon.
Tasokkaat huorat perii sen minkä ennenkin. Itseasiassa lamahan vaikuttaa meihin siten, että rahat menee entistä tiukemmalle, niin periaatteessa hintoja pitäisi jopa nostaa, mutta ei "raski" kun pitäähän miesten saada seksiä. ;)
Terveisin yksi huora ;)
Viime laman aikanakin kävi niin hassusti, että Suomi-huorien kertaveloitushinta laski 1980-luvun 1000 mk:sta (168 egee) 1990-luvun 500 mk:aan (84 egee). Viron tytöt veivät silloin kullin Suomi-huorien suusta vuokraamalla peppujaan 200-300 mk:lla (34-50 egee).
Sama kuvio toistuu nyttenkin. Syynä ovat ihan tavalliset talouden lama-ajan realiteetit, kysyntä laskee ja tarjonta lisääntyy, joten yhdelle ei riitä niin paljon tuloja kuin ennen.
Kysyntä laskee: Äijiä joutuu työttömäksi ja niiden raha on tiukalla. Ihan ekaksi tingitään huorissa käynnistä, onhan useimmilla pillua tarjolla kotonakin. Itse asiassa oman vaimon yhdessä asennossa lahnana tarjoilema löysä ja karvainen piparjuuri alkaa siinä tilanteessa tuntuakin ihan soivalta peliltä!
Tarjonta lisääntyy: Alalle tulee nuoria ja vähän vanhempiakin neitoja enemmän kuin aiemmin vuosittain, koska tavisduunia ei riitä kuten ennen. Virossa on vielä huonompi taloustilanne eikä sosiaaliturvaa. Niinpä sieltä pukkaa tulijoita tänne, missä voi poiketa päiväseltään ja saa tuplahinnan Tallinnaan verrattuna.
Kaupanteko helpottuu: Asuntokauppa on seis. Asuntoja on tyhjillään tuhatmäärin. Korot hakkaa koko ajan, joten niihin kelpaa nyt sellainen lyhytaikainen vuokralainen, joka nousukaudella jätettiin ottamatta.
Ei pidä paikkaansa. Minä en tule taatusti koskaan laskemaan hintojani. Onneksi olen ennen lamaa ehtinyt sen verran että ei ole tarvetta hintojani laskea. Ottaa tuplamäärä duunia nyt niin saa jättää halvan huoraamisen muille. Siinäpähän ukot menee sitten panemaan tautisia huoria suomen rajan ulkopuolelle, jos ei kiinnosta suomalaiset naiset. Jos tosiaan on noin köyhä, että yksi lama vaikuttaa noin paljon lompakkoon, niin silloin ei koskaan rikas ole oikeasti ollutkaan. En oikein usko tuohon että ukot alkaa tinkimään huorista, kyllä siinä tingintään jostain ihan muusta, tuskin huorissa alettaisiin käydä jos ei olisi pakko. Miksipä tarve siitä kummemmaksi muuttuisi.
Vaihtelu kuuluu normaaliin talouteen. Jatkuavaa tasaista nousua ei ole, on nousukausia ja on laskukausia.
Säkin alat laskea hintojas sitten kun sulla ei enää käy mielestäs tarpeeks niitä asiakkaita, jotka maksaa mitä sä nyt haluut. Tai sit meet muihin hommiin.
Ei se seksin myynti ole mikään alennusmyynti, missä voi pudottaa hintoja naurettaviin summiin.
Lamaan mennessä minä (kuten Yvakin) olen ehtinyt tienata säästöön jo sievoisen summan rahaa, niin että selviän hyvin laman loppuun asti. Onneksi on näitä oikeasti rikkaita miehiä, joiden lompakkoon ei lama näin suuresti vaikuta. Saat ihan vapaasti panna kuvottavaa vaimoasi, jos niin haluat. Myös tautisia viro/venäjä käytä aivan vapaasti, ei vaikuta millään tapaa minun kauppoihini.
Kuten Yvakin kirjoitti, tämä oli vain yhden(sinun)mielipide asiasta. Kukaan minun asiakkaistani ei ainakaan ole samaa mieltä kanssasi.
Ja kun kauppa käy, hinnat nousee.
Tää on tätä.
mielellään maksaa saman kuin ennenkin. Asia on ollut sovittu alusta asti.
Millähän perusteella sä alat määräämään mun hinnoista? Elä luule että pystyt siihen. Mun hintoja ei kukaan muu päätä, eikä sun mielipiteesi tuu asiaan vaikuttamaan.
Mut myös sun asiakkaat saa itse päättää suostuuko ne maksaan sulle mitä pyydät, vai naivatko mieluummin jotain nuorempaa ja monipuolisempaa halvemmalla.
alaikäinen.
Kyllähän ovat jo sanoneet, ettei tälläinen ns.lama vaikuta niiden seksin ostoon, maksavat saman kuin ennenkin.
Ensi kesänä on taas uusi vuosikerta tuoretta tavaraa tyrkyllä.
Ja edulliseen hintaan!
halpaa lihaa sitten, ei vaikuta minuun millään tapaa ;)
Mutta silloin tällöin kyllä vuokraan hetkeksi.
Hinnat päinvastoin nousevat.
Selitys on siinä, että kun miehet irtisanotaan tehtaalta ja rakennuksilta, niin ruotsalaistutkimuksen mukaan naiset ottavat heistä helposti eron, kun mies ei enää tuokaan mukavaa tiliä kotiin.
Jos taas nainen jää työttömäksi, niin hän ottaa miehestä entistä harvemmin eron, koska mies elättää.
Nykyinen lama puree eniten teollisuuteen ja rakennuksiin, palveluista kuljetukseen. Miehiä jää työttömäksi, vaimot ottaa eron, työtön mies ei kelpaa kellekään naiselle, miehelle jää mahdollisuudeksi saada seksiä vain ostamalla. Kysyntä nousee, hinnat nousee.
Naiset - eikä vain Suomen naiset - tarvitsevat rahaa. Kun tavisduunia ei ole, alkaa keikan heittäminen.
Kun asiakkailla on aiempaa vähemmän rahaa käytettävissä yhä useampiin huoriin, kakku yhtä huoraa kohti pienenee. Jotkut niistä kuitenkin haluaa pitää kokonaisansionsa ennallaan, joten hintakilpailu alkaa!
Miksi niitä venäläisiä ja virolaisia tarvitsee haukkua tautisiksi? Ei ne sen tautisempia ole kuin suomalaisetkaan.
Näyttää asiakkaiden väheneminen kuitenkin pelottavan, kun täytyy sortua tuollaiseen herjaan! Kortsuilla pannaan tietysti kaikenmaalaisia.
niin kyllä mäkin epäilen että hintataso saattaa olla laskemaan päin kun laman seurauksena uusia innokkaita nuorianaisia alkaa kuoria kermaa päältä
On kokemusta ja tietoa.
Kyllä ne taudit tarttuu kondomin kanssakin! Vapaasti asiasta selvää ottamaan ja kokeilemaan, ei haittaa minua yhtään, ehkä vaimoasi sitten!!
toivoa. Toinen juttu että käykö koskaan toteen. Suomalaisten naisten keskuudessa.
Eikä Viron tytöillä pahemmin sp-tauteja ole, on niitä sen verran tullut ajeltua paljaalla ilman muuta seurausta kun yhdet onnittelut suvun jatkumisesta..
Oma moka jos nussii paljaalla jotain epäsiistejä itsensäpiikittäjiä.
Joku lopettaa, joku jatkaa markkinahinnoilla.
Ei seksibisnes loppujen lopuksi ole sen kummallisempaa kuin muukan bisnes, vaikka kukkahattutädit niin koittaa toitottaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=1000000000000004&subcat=1190
En jaksa vängätä kanssasi, olet jo jokaisessa väitteessäsi ollut väärässä. Asiakkaat odottaa, joten en enää vänkää kanssasi täysin päivänselvistä asioista.
mutta toiset ovat asiassa huolellisempia!
Kyllä kortsu on oikein käytettynä toiseksi paras suoja tauteja vastaan.
Paras on tietysti se, että sä valat itsesi betoniin ja lemppautat itsesi Mariaanien hautaan. Eipä pöpöt sinuun tartu. :))))
Tuo palsta käsittelee sukupuolitauteja. Niitä saa Suomestakin, jos on tyhmä. Totta on, että jotkut kännikalaturistit panee alatasoisia tautisutturoita Virossa ja Venäjällä paljaalla, mutta oma vikansa. Nämä tyypit eivät luultavasti edes käy maksullisissa Suomessa; turistireissu ja känni laukaisevat harkintakyvyttömyyden.
Sinänsä kunnon venäläiset ja virolaiset ammattilaiset ovat keskimäärin ammattitaitoisempia kuin suomalaiset, ja hintasokin on lisäksi kukkarolle sopiva, jos ei erehdy maksamaan "porolisää".
Mä vaan vähän täällä neuvon että kantsii perehtyä asioihin. Jos SULLA on tauteja, se ei taas ole mun ongelma ;)
vai etkö sä enää kykene ajattelee kun kuppa on syöny sun aivot! :))))
niillä barbeilla.
Olipa oiva veto!
Kyllä löi jauhot suuhun.
... tieto lässytyksen seassa, kiitos!
juomista lopeta vaikka viinan hinta nousee ja tupakoitsija ei myöskään jätä sätkäänsä vaikka leipä loppuis.
Äijät alkaa taas nussia vaimojaan.
koska vaimo on löytänyt uuden ja paremman.
Paljonko saa linnaa kuoliaaksi naurattamisesta?
Olet vaarassa.
ottamatta!
Vai oletko muuten niin tollo että luulet miesten vain pystyvän löytämään sitä "parempaa"? Jos niin arvelet niin kyllä oletkin tynnyrissä kasvanut.
Lääkekortin esiin vetäminen nettikeskustelussa kertoo asia-argumenttien päässeen loppumaan
Se on tappio se sellainen...
siinä jo kysymyskin esille mutta vastausta siihen en saanut!
Löytyy niitä hyväksi havaittuja asioita joita ei kaikille huorissa kävijöille kerrota, ei edes sille jonka kanssa asuu. Laitetaan mies "maksamaan" hypyistään ja nautitaan itse toisella rintamalla. Ymmärsitkö mitä tarkoitan?
Kovin harva nainen haluaa nautiskella itse monella rintamalla. Siihen naisella on aina hyvät mahdollisuudet, paljon paremmat kuin miehellä. Se on kuitenkin miehen juttu se, eikä se naista tyydytä. Nainen haluaa kyykyttää ja komentaa sitä yhtä ainoaa miestä.
Kostamisessa on muuten sellainen iso ongelma, että se kuviteltu kosto ei välttämättä tunnu toisesta yhtään miltään, jolloin siitä on teho kokonaan poissa, vaikka kostaja kuinka sillä itsekseen hekumoisikin...
kostona vaan jos äijä kerran on ollut niin tyhmä että on laittanut kaiken perhe-elämän omien himojensa jälkeen kakkoseksi niin antaapa sitten äijän elää niissä muisteloissa omassa huoneessaan ja laitetaan äijä tekemään kotitöitä ym.ta. Saapahan niitten parissa muuta miettimistä välillä.
Kannattaa pitää äijän kassit sen verran keveinä, ettei sen päässä muut pyöri...
kun naisetkin käyvät töissä jää äijälle sillä aikaa itse vapaana ollessaan ylimääräistä aikaa himotteluun. Niin se soitteli minun eräs työkaverinikin töistään ja otti joka päivä selvää että onko äijänsä huoran luona, että ei sitä saa aviovaimo olla rauhassa edes töissään.