Hän, ihastukseni, on maailman ihanin mies (siis minun mielestäni). Siniset silmät, jotka tuntuvat näkevän lävitseni. En kuitenkaan tajua häntä...
Tuntuu kuin joskus hän haluaisi, että olen läsnä. Halaa ja puhuu sekä katsoo pitkään ja syvälle silmiin. Seuraavana päivä ei sano sanaakaan. Parin päivän kuluttua puhuu aivan normaalisti. Vie kävelylle. Lähtee mukaani juhlimaan. Puhuu kanssani kaikesta. Sitten, kolme päivää hiljaisuutta... Minä en ymmärrä... Ahdistaa, kun ei tiedä, että mitä toinen haluaa.
Tuntuu kuin joskus hän haluaisi, että olen läsnä. Halaa ja puhuu sekä katsoo pitkään ja syvälle silmiin. Seuraavana päivä ei sano sanaakaan. Parin päivän kuluttua puhuu aivan normaalisti. Vie kävelylle. Lähtee mukaani juhlimaan. Puhuu kanssani kaikesta. Sitten, kolme päivää hiljaisuutta... Minä en ymmärrä... Ahdistaa, kun ei tiedä, että mitä toinen haluaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mulla sama vika kun olen parisuhteessa sitten tulee 2-3 pv kausi että haluaa olla rauhassa.Oli tosi rankkaa olla aviossakin kun ei meinannut jaksaa vaikka eroon johti ihan muut syyt...
mutta nyt seurustelen ja en vois enää kuvitella meneväni ukon kaa yhteen koskaan...alkaa senverran ahistaa jatkuva yhessä olo että muutamanpäivän päästä saatava olla 2-3 pv rauhassa muuten ei jaksa olla...se vaan on niin
vaikka on itsekin samanlainen... ei ole kysymys siitä, etteikö jaksaisi olla toisen kanssa tai ettei toinen olisi tärkeä, vaan sitä vajoaa jonnekin syvälle itseensä, toisten ulottumattomiin ja tarvitsee tilaa ympärilleen. Ei sinne kuitenkaan voi jäädä tai edes haluakaan, vaan sieltä sitten tulee takaisin "ihmisten ilmoille", eikä aina ymmärrä, että joku pitää sitä outona. Tästä piirteestä huolimatta kaikki ne tärkeät ihmiset ympärillä ovat korvaamattomia.