Taas on aika viimeistää alkaa suunnittelemaan joululahjoja... Ongelmana vaan se että rahaa on hädin tuskin omien lasten lahjoihin. Eli kaipaisin edullisia/halpoja lahjavinkkejä seuraaville ihmisille...
1. Anoppi : yksineläjä, tein viime vuonna suklaajoulukakun ja edellisenä vuonna itsetehtyä sinappia.
2. Miehen sisko : vajaa 40v sinkku
3. Miehen kummityttö : 17v, ns. taiteellinen nuori
4. Oma siskoni ja perhe : 3 lasta( 11v ja 9v pojat sekä sukumme 4v prinsessa)
Lahjapaniikki
5
628
Vastaukset
- Joulumamma
...jos sopisitte tänä vuonna, ettei osteltaisi lahjoja, kuin omalle perheelle? Me olemme vihdoin saaneet sovittua niin, että me emme osta minun ja mieheni sisaruksille ja heidän lapsilleen ( yht. 7 aikuista ja 5 lasta) mitään, eikä hekään meille. Eli kaikki ostavat vain omalle perheelleen lahjat. Mummuloihin, joita on kolme, olemme tehneet itse lahjat, joihin sisältyy mm. vanerista tehdyt "Mummula Vaarila"- kyltit, ne on maalattu ja koristeltu akryylimaaleilla ja lopuksi lakattu. Ostin myös tiimarista kalenterit, joihin saa itse askarrella kuvat tai printata valokuvat. Lisäksi olen Novitan Huopanen- langasta virkannut ja huovuttanut yhtä ja toista, mm kassin ja erilaisia patalappuja, joita on sitten viimeistelty neulahuovutuksella. Ja vaikka meillä onkin 3 pientä lasta (vanhin 4 v), niin kyllä sitä aikaa kummasti löytyy noihinkin puuhailuihin. Ja pienellä rahalla saa kivaa aikaiseksi.
- täältä
http://www.huuto.net/fi/showlist.php3?sellstyle=K&class ification=0&status=N&stype=A&tits=&seller=Postel&bidder =&location=&odir=A&cat=%&start=0&num=50
Tarjolla laadukkaita ja edullisia Joulutekstiilejä,tilkkutekniikalla ym mukavaa.Ja lisää tulee koko ajan. Seuraa tilannetta.Heippa! - ale-ostaja
verkkokauppojen löytönurkkia. Löytyy kaikkea välillä tosi halvalla. Esim hobbyhall, catalog.fi, ellos, netanttila..Noissa ainakin on ns.löytönurkka. Itse löydän näistä hyvin kaikkea pientä.. =)
- mitä tästä tulee
1. Anoppi: jalkakylpyallas, joku Miete- tai runokirja (omalle anopille lähtee Paulo Coehlon Elämä), piparkakkutalo (jos tulee lapsenlapsia kylään)
2. Oi, lahjakortteja riittäisi maailman tappiin asti... itse nauttisin hierojasta. Leffapaketti? Hyvä viini, viinipulloteline?
3. Jaa-a. Omille siskoille tuli tuon ikäisinä ostettua meikkejä ja koruja, mutta toisen makua on vaikea tietää. Jos taiteenlaji tai tarvikemaku on selvillä, joku aiheeseen liittyvä kirja tai maalaus/piirrustusvälineet olisi hieno juttu, mutta mitkä tahansa puuvärit ei harrastajalle riitä.
4. Pojat hyppään sovinnolla yli, ellei Geomatics -magneettilelut nappaa. 4v. prinsessoille on tullut hankittua satukokoelmakirja, helmiaskartelusetti, vaaleanpunainen saunatakki ja siihen kruunukoristeiset tohvelit.- hdghdfhdfhdfhdfhdfhdfsgkjfw...
Geomatics -magneettilelut on aivan mahtava valinta lapselle tosi hauska lelu millä voi tehä mitä vaan... itse ostin kanssa viime juolunA ja oli pakko käydä ostamassa ittelleni kans paketti =) -Jouluja!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2251598- 371459
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊631299Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!741290- 781214
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761199Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 541008
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans181002Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per181894