Näin minulle kävi kun elin yksin lapsuudesta aikuisuuteen. Muutama kaveri/ystävä on aina ollut, mutta ei koskaan sellaista kenelle sydäntään jakaa tai purkaa, ei ketään kuka oikeasti kuuntelisi.
Naisrintamallakin asiat menee aina päin... Mutta se on melko standardi, etten kuulu kellekään. Minun piti vain hyväksyä se, että olen yksinäinen ja luotu yksin kulkemaan. Nyt on aivan sama olenko enää elossa vai en, elämäntyöni on tehty. Kaikkea maailmaa en ole nähnyt, mutta ei se haittaa.
Kun katson tähtiin, tiedän etten kuulu tänne elävien joukkoon oravanpyörää juoksemaan. Itken joka ilta, koska tahdon niin, jos en itkisi, en olisi normaali. Nukkumaan mennessä toivon, etten heräisi aamulla, mutta jos herään, ei sekään haittaa. Teen työni, harrastan, elän...
Ihan sama mitä huomenna tapahtuu tai ylihuomenna. Luottamuskin muihin ihmisiin on kadonnut lapsuutenikin vuoksi ja varsinkin naisiin. Yleistän ikävästi naisten kohdalla nykyään, koska olen katkera siitä syystä, etten koskaan kohtaa muita kuin seksiseuraa hakevia naisia.
Ei jaksa tätäkään kirjottaa, pääsis vaan nukkumaan jotta voi taas alkaa tuhlaamaan aikaansa työpaikalla ja tienaamaan säälittävää rahaa, jotta voi joskus saada säälittävää eläkettä.
Pointti tässä oli kertoa, että kun yksinäisyys tulee liian voimakkaaksi se menee tietyn rajan yli. Aivan kuin kattila keittää yli. Sen jälkeen kaikki on samantekevää. Oloni on vapaa, stressitön ja surullinen. Tuntuu hyvältä, kun tuntee ettei omalla elämällä ole mitään väliä ja vain kourallinen ihmisiä huomaisi poistumiseni.
Naisrintamallakin asiat menee aina päin... Mutta se on melko standardi, etten kuulu kellekään. Minun piti vain hyväksyä se, että olen yksinäinen ja luotu yksin kulkemaan. Nyt on aivan sama olenko enää elossa vai en, elämäntyöni on tehty. Kaikkea maailmaa en ole nähnyt, mutta ei se haittaa.
Kun katson tähtiin, tiedän etten kuulu tänne elävien joukkoon oravanpyörää juoksemaan. Itken joka ilta, koska tahdon niin, jos en itkisi, en olisi normaali. Nukkumaan mennessä toivon, etten heräisi aamulla, mutta jos herään, ei sekään haittaa. Teen työni, harrastan, elän...
Ihan sama mitä huomenna tapahtuu tai ylihuomenna. Luottamuskin muihin ihmisiin on kadonnut lapsuutenikin vuoksi ja varsinkin naisiin. Yleistän ikävästi naisten kohdalla nykyään, koska olen katkera siitä syystä, etten koskaan kohtaa muita kuin seksiseuraa hakevia naisia.
Ei jaksa tätäkään kirjottaa, pääsis vaan nukkumaan jotta voi taas alkaa tuhlaamaan aikaansa työpaikalla ja tienaamaan säälittävää rahaa, jotta voi joskus saada säälittävää eläkettä.
Pointti tässä oli kertoa, että kun yksinäisyys tulee liian voimakkaaksi se menee tietyn rajan yli. Aivan kuin kattila keittää yli. Sen jälkeen kaikki on samantekevää. Oloni on vapaa, stressitön ja surullinen. Tuntuu hyvältä, kun tuntee ettei omalla elämällä ole mitään väliä ja vain kourallinen ihmisiä huomaisi poistumiseni.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sä siis tavallaan pidät elämästäsi, mutta aikainen hengenlähtö olisi sulle ihan se ja sama vai? Onko sulla sitten tarvetta kuuntelijalle? Ei kai miehillä ole samalla tavalla tarvetta purkaa sydäntään kuin naisilla? Tai on mutta ei yhtä vahvasti luulisin. Etkä sä edes ole täysin 100% yksin. Eikös ne muutamat kaverit ole hieno juttu?
Kyllä tavallaan pidän elämästäni, siitä mitä on jäljellä. Samalla on jo aivan sama kuolenko vai elänkö, ehkä kuulostaa tyhmältä, mutta ei sitä voi sanoiksi pukea.
Ja tarvetta oli joskus oikealle parisuhteelle, ei millekään seksisuhteelle. Suhteelle missä on oikeaa välittämistä jne. Mutta epäonni ihmissuhteissa, yksinäisyydentunteen kera meni ihan överiksi, siihen viellä lapsuus päälle... Olen rakentanu kilven itseni ympärille ja elän todennäköisesti lopun elämääni katsellen turvalliselta paikalta maailmaa, samalla hyväksyen itseni yksin ja hyväksyen oman kuolevaisuuteni.
Kyllä ne muutamat kaverit on hyvä juttu, mutta kun "kattila keitti yli"... Samalla kun oma elämä on samantekeväksi tullut, on kaikki muukin samantekevää. Mutta ovat he silti elämässäni ja pidän yhteyttä, en vain välitä heistä enää niin paljon kuin ennen.
että onko sun elämä muuten kuitenki hyvää ku käyt kuitenki töissä ja harrastat, mut haluaisit sen hyvän parisuhteen vielä siihen?
Elämä on ns. laadullisesti hyvää. Saan uusia vaatteita ja osaan hemmotella itseäni, olenkin kait itseni tosiystävä.
Niin... On samantekevää kohtaanko jonkun naisen kenen kanssa seurustelisinkin. En ainakaan jaksa etsiä ketään, enkä tehdä aloitteita. Olen hyväksynyt itsessäni yksinäisyydentunteen, se on kuin varjo minkä kanssa vain pitää minun elää.
Sittenhän mul menee kivasti kun ei ole edes niitä seksiseuraa hakevia naisia.
Kyllä uskon, että omanlaisen voi löytää jos vain jaksaa yrittää etsimistä.
Piti edelliseen viellä kirjottaa, ettei seksiseura sovi välttämättä kaikille. Koska jos haluaisi syvempää suhdetta, niin seksiseura vaan haittaa. Se on usein sellasta, että ihastuu johki ja samalla tietää, että se on vain seksisuhde, niin ei siinä muuta tee kuin satuttaa itteään.