Minun on vaikea ymmärtää, kuinka monet löytävät elämäänsä seurustelukumppanin. Tai kyllähän se kuuluu terveen ihmisen elämään kokea rakastumista ja yhteiseloa. Tuon tuostakin saa kuulla, kuinka ihmiset ovat löytäneet seurustelukumppanin. En vaan tiedä, miten he sen tekevät.
Itse en sitä ole osannut. Vaikka en tietenkään ole tervekään, sillä kärsin yksinäisyyden tuomasta masennuksesta ja ahdistuksesta. Ja lisäksi pelkään kohdata ihmisiä ja harjoittaa tavallista kanssakäymistä. Sosiaalinen estyneisyys ja negatiivinen minäkuva aiheuttavat yksin jäämiseni.
Uuden viikon alussa on aina raskasta kuulla seurustelevien (kelvanneiden) viikonlopun vietosta. Kuinka perheineen tai kumppanin kanssa on vietetty aikaa yhdessä jne. Ymmärtävätköhän he, miten paljon helpompaa heillä on? Hehän eivät ole yksin!
Itse en sitä ole osannut. Vaikka en tietenkään ole tervekään, sillä kärsin yksinäisyyden tuomasta masennuksesta ja ahdistuksesta. Ja lisäksi pelkään kohdata ihmisiä ja harjoittaa tavallista kanssakäymistä. Sosiaalinen estyneisyys ja negatiivinen minäkuva aiheuttavat yksin jäämiseni.
Uuden viikon alussa on aina raskasta kuulla seurustelevien (kelvanneiden) viikonlopun vietosta. Kuinka perheineen tai kumppanin kanssa on vietetty aikaa yhdessä jne. Ymmärtävätköhän he, miten paljon helpompaa heillä on? Hehän eivät ole yksin!
Vastaukset 31
Vanhimmat
sinun kirjoituksesi oli ihan kuin omasta elämästäni.
Mistä päin olet?
Minä Turusta, entä itse?
Liian kaukana :(
Olen itse siis Helsingistä. Haluatko sähköpostiosoitteen? Kai sitä voisi kuitenkin jutella.
Jos sua siis kiinnostaa...
Kukaan meistä ei ole täydellinen. Nämä henkiset ongelmat ovat sun taakkasi. Masennus, ahdistus ja sosiaaliset pelot. Sä et ole kumminkaan ainoa ongelmiesi kanssa. Yksinäisiä löytyy varmaan paljon, jotka miettivät päänsä puhki mikseivät kelpaa kenellekään. Sä tiedostat omat syysi ja sieltä pääkopastahan se vastaus löytyykin. Ne on ne henkiset paskat mitkä estelee. Sun täytyy vaan yrittää asennoitua tähän tilanteeseen. Eikä miettiä jatkuvasti miksei joku kelpuuta.
Muista myös, että naiset on nykyään aika nirppanokkia ja sulla on itselläsikin jonkinmoiset kriteerit olemassa. Ehkäpä ne naiset joista sä mahdollisesti voisit olla kiinnostunut, katseleekin ihan toista miestä. Sulla ei ole käynyt mäihä edes treffipalveluiden välityksellä, jos oikein muistan.
Ehkäpä jotkut meistä on tarkoitettu olemaan yksin? Ehkäpä sä saat paremmat eväät ja mahdollisuudet sun toisessa elämässä.
"Ehkäpä jotkut meistä on tarkoitettu olemaan yksin?"
Ketään ei ole tarkoitettu, vaan itse sen aiheutamme. Ei minussa muuta vikaa kumppanin saamiseksi ole kuin vähäinen sosiaalinen verkosto ja perkeleen ujo luonne.
"Ehkäpä sä saat paremmat eväät ja mahdollisuudet sun toisessa elämässä."
Ensi elämässä on asiat vieläkin paremmin.
Onneksi minulla on tylsä työ jossa ei ihmisiä näe, pari työkaveria ja niiden kanssa ei montaa lausetta tule päivän aikana vaihdettua, ja ei koskaan jutella mitään yksityisasioista.
Ja kun ei ole ystäviäkään niin eipä ole tuotakaan ongelmaa että pitäisi kuunnella kenenkään viikonlopunvietosta tarinoita.
Joskus aikoinaan huomasin että ei kannata lähteä ulos sunnuntaisin, silloin ihmiset liikkuu vain pareittain ja alkaa vaan masentamaan.
Ei se ole aina niin helppoa meillä pariutuneillakaan. Itselläni on kyllä ihana mies, mutta eipä sitten juuri mitään muuta sosiaalista elämää. Mieheni on tosi sosiaalinen ja välillä ahdistaa tosi rankasti se, että mä vaan roikun himassa ja se kuinka se ansaitsisi sellaisen sosiaalisen ja iloisen tytön toisin kuin mä. Ja joskus tuntuu että olisi helpompaakin olla yksin. Tuntuu et silloin sais helpommin kavereitakin kun ei vaan nojautuis omaan parisuhteeseen ja sen tuomaan "turvalliseen" sosiaalisuuteen. Koita sinä tehdä asioita mistä sä tykkäät sun kavereiden kanssa, niin kyllä se oikea yleensä löytyy melkein vahingossa. Pelkkä seurustelukumppani ei sun elämään tuo paljoa sisältöä jos ei sitä siellä ole valmiiksi..
Mun ystävä iski itselleen hiljaisen ja hieman epäsosiaalisen tyttöystävän. Nykyään ovat kuin majakka ja perävaunu. Mies ei mun käsitykseni mukaan mene vapaa-aikanaan minnekään ilman naistaan. Hänen kavereistaan tuli myös naisen kavereita. Vaikka nainen onkin aika tuppisuu melkein jokapaikassa. Mutta joo, eikös sun mies ota sua mukaansa illanviettoon kun lähtee kavereidensa luokse?
Ottais kyllä joo, mutta suurin osa sen ystävistä on ns. "nörttejä" ja niiden keskustelunaiheet on just sellaisia mistä mulla ei ole mitään hajua (hän opiskelee diplomi-insinööriksi), tyyliin tietokonepelit, koulujutut ja silleen..Lisäksi sen kaveritkaan ei oo hirveen sosiaalisia..
Mutta mä en todellakaan ole sellainen ripustautuja-tyyppi, niin etten koskaan ole kieltänyt poikaystävääni menemään mihinkään, päinvastoin. Ja kyllä hän meneekin vaikka joudun kyllä usein todisteleen ettei se haittaa vaikka jään himaan yksin.. Joskus tuntuu ettei hän tahdo mennä koska häntä harmittaa jättää mut kotiin yksin, tai sit jos oon mukana, nii tapahtuu just toi tuppisuu-ilmiö kun ei oo mitään kommentoitavaa.Olis vaan hauskaa saada oman henkistä seuraa..
Mistä sä sitten tykkäät keskustella ja mitkä on sun mielenkiinnonkohteet? Mikä sut sai ihastumaan ns. nörttiin? Kiltteys ja älykkyyskö? Ehkäpä sun pitäisi kysellä poikaystävältä ja ottaa enemmän näistä insinööri ja tietokone hommista selvää. Jos se nyt kiinnostaa sua edes pätkääkään?
Rakastuin mieheeni kyllä juuri niiden sen ei-nörttien piirteiden vuoksi..Hänellä on paljon mielipiteitä yhteiskunnallisista asioista kuten mullakin ja ollaan molemmat musiikista kiinnostuneita. Mun on vaan tosiaan niin helppo jutella hänen kanssaan mistä tahansa..ehkä siitä syystä joo.
Mutta tuntuu että hänen kaverit on lähinnä kiinnostuneita tietokoneista ja peleistä ja siksi kun ne tulee meille kylään, on poikkikseni luontevaa jutella heidän kanssaan just näistä asioista. Lisäksi olen vaan tosi ujo yleensä poikien seurassa, enkä sitten kehtaa mennä loistamaan mun nolla-tiedoilla noista asioista.
Mun poikaystävä kyllä valistaa mua usein ihan pyytämättäkin netin ja tietokoneiden ihmeellisessä maailmassa, mutta mulla menee usein hiukan yli noi jutut.. Musta tuntuu, että mun pääongelma onkin toi ujous.. Ehkä jos mun poikaystävän kaverit olis yhtä sosiaalisia kuin se, niin olis helpompaa, mutta tuntuu, että ne on varmaan yhtä vaivautuneita mun seurassa kun mäkin niiden seurassa..
Olen huomannut sen, miten henkisesti hauras olen. En kestänyt elämää ilman mielialalääkitystä. Olen saanut aina turpiini mt-ongelmistani, joten olen nyt alistunut osaani. Silti tuntuu pahalta, enkä voi ymmärtää, miksi sain tällaisen elämän. Haluan nyt vain kuolla, mutta elän silti velvollisuudesta omaisia kohtaan...he eivät kestä kuolemaani ainakaan vielä. :(
Minä tiedän että avioliitossakin voi olla yksin. on kohtuutonta vaäittää että vain se on onnellinen jolla on perhe...
Ilta tosiaan minäkin toivon ettei aamua tulisi. Kun olemme molemmat samassa tilanteessa, mahtaisiko auttaa jos auttaisimme toisiamme. Vaikka puhumalla. kirjoita mailiini: [email protected]. Älä jää yksi en minäkään halua jäädä. Auta sinä minua vaikka silä tavalla.
Yksinäisyys on toisinaan raskasta. Sellaisetkin asiat kuten naapurin kettuilu päin naamaa ei ottaisi pannuun varmaan millään tavalla, jos olisi rinnalla joku joka lohduttaisi. Ihan tavan kaveri edes.
Helppoahan se on sanoa, että rohkaise mielesi ja tutustu ihmisiin. Itselläni on kiikarissa yksi mies (entinen työkaveri) jonka tunteista haluan ottaa selvää...Haluaisitko miehenä antaa vinkkiä tässä, kuinka teitä oikein voisi lähestyä?
Minua ainakin saa tulla rohkeasti jututtamaan. En minä aja pois, vaan saa tulla juttelemaan. Juttelen mielelläni.
Sun kanssa olis kyllä mielenkiintoista jutella niin ikään. Ei vaan varmaan olla tavattu...
Minäkin haluisin tutustua uusiin ihmisiin (etenkin naisiin), mutta ujona on vaikeaa. En osaa sanoa, olemmeko tavanneet. Nyt on pakko mennä nukkumaan kun väsyttää niin ankarasti. Katsotaan, onko kiinnostusta kirjoitella vaikka sähköpostin välityksellä. Hyvää yötä.
Antaa sähköpostiosoitteesi niin voitaisiin vaihtaa muutama sana, jos ei muuten niin huvin vuoksi?
Hyvää yötä sinullekin :)
Varmaan aika helpostikin voi lähestyä.. Luulen että miehiä voi ylipäätään lähestyä (vastakkainen sukupuoli) helpommin kuin taas toisinpäin.. Tietysti voithan aloittaa jollakin juttelulla tai kysyä jotakin jne. Voithan soittaa ja kysyä kuulumisia tai kysyä lähtisikö elokuviin tms.
[email protected]
Näinköhän...
Aika kornihan se tosiaan on, eikä siinä ole tarkotus mainostaa mitään särkylääkettä. Minulla on käytössä varmaan neljä eri sähköpostia. Tämä on nyt muistaakseni 4. tai 5. kerta kun tuon osoitteen annan Yksinäisyys-palstalla sitä kysyville. Jos tulee asiallista viestiä, vaihdan sen sitten tarvittaessa Luukun parempaan ja varmempaan osoitteeseen.
-Yleinen vuodattaja
Lääkkeet näemmä määrää herran elämää siinä määrin, että sähköpostiosoitekin jo "ibusal". Aika epätoivoista. Ei naiset kauaa tuollaista ongelmakimppua katsoisikaan.
Yksin olemisessakin on omat valopuolensa :))) Mitenkä voi ystävystyä ja tulla toimeen muiden kanssa ellei tule juttuun edes itsensä kanssa? Me olemme kaikki erilaisia, ja kaikilla on myöskin omat ongelmansa :)
Esimerkiksi onko tosiaan noin, että seurustelevat ovat onnellisia yhdessä ja ylipäätänsä viettävät paljon aikaa yhdessä? Mitä jos kuuluttavat siitä vain silloin kun oikeasti on jotain tapahtunut ja he ovat iloisia ja tyytyväisiä? Tapahtuukokaan sitä ihan joka viikonloppu? Vai onko sinulla oikeasti käynytkin onni ja olet saanut sellaisia ystäviä ketkä pälpättävät innolla pienimmästäkin asiasta? Osaavat nauttia elämästä eli nappaa sinäkin niihin pieniin juttuihin kiinni ;)
Minä taas nautin paljon yksinäisyydestä! Käyn töissä 3-4:nä iltana viikossa ja juttelen vaan asiakkaiden kanssa puhelimella. Työkavereista en tiedä mitään, ehkä nimen. Muun ajan olen paljon itsekseni. On mulla sentään kaksi tosi läheistä ystävää, että en ihan täysin yksin ole. Ehkä pahinta on silti viikonloput. Se kun tietää miten muut kokoontuu yhteen juttelemaan, syömään hyvää ruokaa jne ja itsellä ei ole mitään. Silloin voi tulla tunne, että miksi minulla ei ole ketään. Mutta viikolla tykkäänkin olla itsekseni. On mulla joitain virityksiä ollu, mutta ei niistä oo mitään tullut. Oikeastaan taidan pelätä seurustelua ja läheisyyttä. Eniten seksiä. Tässä yksi syy, miksi en edes hirveästi vaivaudu ettii ketään.
Mitkäs on mr. Yv:n lääke resepti tällä hetkellä? Mies vetää kohti neljääkymmentä ja lentelee pilvissä mielialatropeillaan. Onko sulla ns. mieltä tasaavia lääkkeitä eli antipsykoottisia yhtään määrätty? Jos vähänkään ymmärrän lääketieteen päälle, niin ne vois olla toimiva ratkaisu yksinäisyyden(= parisuhdettomuuden) 'oireiden' apuun. Mulla ainakin elämä on hyvää nyt kun on antipsykoja mukana. Luen, kirjoitan, keskustelen, harkitsen ja ulkoilen.
Mitä muuten on sanottu sulle tosta sun päähuolestasi, eli naisen puutteesta? Olis kiva tietää mitä noi 'kaikkitietävät' psykiatrit oikein tohon osaa sanoa, kun ei siihen oikein lääkettä taida olla koska se on ainut ongelma mikä esiintyy juuri meidän ikäisissä miehissä.
Siihen ei ole yhteiskunta tai media puuttunut, koska me olemme miehiä ja meidän tulee kestää kaikki henkisest ja fyysiset kivut ja säryt valittamatta.
"Mitkäs on mr. Yv:n lääke resepti tällä hetkellä? Mies vetää kohti neljääkymmentä ja lentelee pilvissä mielialatropeillaan".
Mr. Yv:n lääkitystä on vähennetty. Ei ole kyseessä ns. lääkehakuinen lentely. Olen vain 'hupsu tällainen', kuten Rauli Someron mieskin aikoinaan laulaa luikutti.
Ei ole koskaan ollut tarvetta käyttää lennokkaita ajatuksia tasaavia antipsykootteja. (Minulla ei ole koskaan ollut harhoja tai psykoosia). On vaan nostettu ylös niillä antidepressiiveillä. Nyt on lähdetty ns. purkamaan lääkitystä. No, kai se essitalopraami menee pienellä määrällä vielä pitkään, mutta ei se enää latista minua niin voimakkaasti. On se kumma, että 5 mg:n eron jo huomaa. Mirtatsapiini, tuo unieni palauttaja, sen sijaan jatkuu vielä pitkäänkin osana lääkitystä.
Yleensä kumppanin puuttumista ei kovin suuresti noteerata niissä keskusteluissa. Onhan se totta, ettei tässä lainkaan ainut sinkku kaupungissa ole.
Olen miettinyt sitäkin, että voihan sitä olla yksin loppuelämän. Ehkä sitten ystävien ja mielekkään tekemisen merkitys kasvaa entisestään. Niin kun olen sanonutkin, kai minä tulevaisuudessa tulen työnarkomaaniksi (mikäli joku ottaa töihin). Ei minulla ole mielenkiintoa haalia maallista tavaraa, vaan haluaisin maksaa joskus opintolainani pois. Siinä se minun 'elämäntyöni' tällä hetkellä taitaa olla. Ja voi olla, että menen vielä joskus työn ohella opiskelemaan jotakin yliopistoon. En vielä tiedä, mitä tällä 'taustalla' kannattaa lukea.
Tällä hetkellä olen hyvin onnellinen mies. Olen käynyt läpi vaikeita prosesseja. Ehkä vaikeinta on ollut tulla näkyväksi. Edelleenkin se on usein vierasta ja pelottavaa. Tommy Hellstenin 'Muutos'-kirja kertoo meistä muutokseen lähteneistä sankareista. Myös Ylen Areenalla olevassa Inhimillisessä tekijässä on mainio 'häpeäkeskustelu'.
"Me kaikki olemme sankareita. Varsinkin he, jotka pelkäävät".
Naisettomuudesta vielä... Oman ujouteni vuoksi olen yksin. Ei siihen juuri muut voi vaikuttaa. Tietenkin laajennan entisestään sosiaalista verkostoa, jolloin voi tutustua kiinnostaviin nuoriin naisiin. Usein tietysti saa huomata, kuinka niin monet ovat jo liitossa. Elämäntilanteet muuttuvat ja monet vaihtavat kumppania. Mutta miksei nykyään vanhemmat ihmiset voi toimia 'puhemiehinä' meille ujoille hissukoille? Kyllä tämä tästä, kunhan saan vielä enemmän rohkeutta ja uusia ystäviä.
Tsemppiä ja rohkeutta kaikille muutoksen tielle lähteville kanssapelkääjille!
-Yleinen vuodattaja
Nuo mielialantasaajat ainakin itselleni tuonut lisää toimintakykyä. Perhe ja parisuhde ovat osa aikuisuuden vastuuta. Niillä ei ole mitään tekemistä onnellisuuden kanssa. Vain kaunosieluisella ajattelulla ja elämänmyönteisyydellä saavuttaa 'zenith'.
Mukava kuulla, että olet onnellinen. Itsekin olen, koska minun elämäni on hyvää.