Olen 20 vuotias mies. "Huonoa oloa" ollut jo oikeastaan pienestä pitäen. Olen aina ollut hieman herkkä ja ujo. Jonkinlaista koulukiusausta on ollut joskus ala-asteella, asia ei pahemmin enään itseäni häiritse. Itsemurha ajatuksia yli 3 vuotta, ja noin vuoden verran ollut vakavia, olen saattanut harkita sitä lähes joka päivä, ja välillä jäänyt moneksi tunniksi miettimään elämääni. Harvassa ovat ne päivät kun en itsemurhaa ajattele. Tunnen itsessäni lisäksi vihaa ja raivoa sekä väsyneisyyttä kaikkeen. Mietin joka päivä milloin vain tarttuisin tuohon aseeseen. Mistään teiniviiltelystä ole koskaan ollut kyse. Vakavia ja ei niin vakavia syitä huonoon olooni löytyy paljon, mm. terveyteni josta on varsinkin tuntemattomille hankala puhua, enkä osaa sanoa kuinka paljon asioita suurentelen. Läheiseni saattavat olla ainoa syy miksi vielä elän. Vanhemmat omien sanojensa mukaan aina rakastaneet ja tukeneet. Silti masentaa joka yö eikä meinaa tulla unta. Päivisin todella väsynyt ja tekee mieli vaan olla yksin nukkumassa. Eräälle tuttavalääkärille kerroin asiasta humalassa, koska ei löytynyt muuten uskallusta, mutta ei ottanut asiaani todesta, koska olin todella humalassa. Kerran varasin ajan puhuakseni asiasta lääkärille/psykiatrille mikä lieneekään, mutta en vain halua kertoa yksityisimpiäni asioita tuntemattomille, ja tutuille/puolitutuille hävettää liikaa kertoa, esim. vanhemmille voisin kertoa, mutta en pystyisi kestämään sen aiheuttamaa häpeää itsessäni, en pystyisi katsomaan heitä enään silmiin. On vaan ollut niin paha ja väsynyt olo niin kauan, enkä odota tulevaisuudeltani paljoa, sen verran olen asiat onnistunut möhläämään. Joku täälä suositteli tekemään tukiasema.netin masennustestiä jonka tulos oli vakava masennus. Kuten sanoin, en pysty asiasta kenellekkään sanomaan, enkä usko sen auttavan, korkeintaan häpeän ohella tuovan lohdutusta väliaikaisesti. Mitä mieltä muut...
Huonosta olosta, vakavasta masennuksesta
nimim.
3544
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinulla on ollut aika rankkaa..
Hienoa huomata että luonteeltasi olet taistelija mutta joskus on hyvä ottaa myös apuakin vastaan.
Jos todellakin et voi puhua vanhempies kans,ehkäpä voisit tehdä itsellesi palveluksen ja varata aika paikkakuntasi mielenterveystoimistosta.
mutta miksi sinun pitäisi odottaa niinkauan ja elää vaivoinesi.Puhumistahan se apu sielläkin on mistä sinä sitä haet.Ensimmäinen tehtävä on oppia luottamaan hoitavaan henkilöön.Jo siinäkin voi mennä kauan aikaa.koska voit pelätä naurunalaisuutta,salaisuuden säilyttämistä,ymmärtämistä ,no sekin kai on persoonasta kiinni.
Et ole vielä kypsä ymmärtämään ,että ei ole kuolemansynti ,että on vaikeuksia,siksi salaat niitä vanhemmiltasi,et halua tuottaa heille pettymystä ja toisaalta he eivät halua nähdä ,että sinulla on välillä vaikeaa.Se on vanhemman tavallinen tapa ,että kaunistellaan asioita ja sinä haluat leikkiä mukana sitä leikkiä.
Voisitko varovasti ilmaista ,että silloin tällöin sinulla on ahdistuneisuutta.
Kokemuksesta sanon ,että yksin on ihmisen pitkä tie viisastua.Nopeammin se käy ,kun saa jutella jonkin viisaamman kanssa,joka osaa johdattaa oikeaan suuntaan.
Olin juuri sinun ikäinen kun masennuin,en osannut
hakea apua ja lopulta yritin itsemurhaa.Jouduin
psykiatriselle osastolle,mitään ihmelääkettä
masennukseen ei ole,minä käyttäydyin hyvin itse-
tuhoisesti.Monta kertaa viiltelin ranteita,otin pillereillä yliannostuksia.Sitä kesti noin vuoden
eräänä päivänä vain näin elämän kauneuden,linnut,kukat,löysin sisäisen rauhan.Ajattelin että kuollaanhan tässä joka tapauksessa,miksi en siis eläisi viellä yhtä päivää ja niin pikku hiljaa päivä päivältä paraneminen alkoi.Nyt olen 40 vuotta,minulla on lapsia jotka antavat minulle voimaa jaksaa.Ei elämä ole koskaan helppoa mutta älä luovuta elämällä on varmasti viellä sinullekin paljon annettavaa.