Seuraava kysymys ei oikeastaan liity henkirikoksiin, vaan niiden tekijöihin ja väliin muidenkin rikosten tekijöihin, joskus jopa tavallisiin kapeaa tietä kulkeviin kansalaisiinkin.
Tunnettuahan on, että jotkut raskaaseen rikokseen syyllistyneet, varsinkin jos rikos on tehty nuoruudessa, suorittavan nimenmuutoksen. Sekä etu- että sukunimi muutetaan toisiksi. Näin ollen asianomainen alkaa tavallaan esiintyä toisena henkilönä.
Kiinnostavaa olisi tietää, miten helpolla ja usein tällaisen henkilön menneisyys paljastuu, kun hän on jo vapaalla jalalla. Saako entisen nimen esim. selville henkilörekisteristä? Kuinka vedenpitävä tällainen nimi yleensäkin on? Tällaisista nimenmuuttajistahan ei kerrota julkisuudessa, poikkeus lienee herra Fougantine.
Usein kai taustaa paljastuu silloin, kun asianomainen rötöstelee uudelleen, mutta eivät ilmeisesti aina tiedotusvälineet mainitse, että asianomainen syyllistyi aikaisemmin siihen ja siihen rikokseen entisellä nimellään, joka oli Xxxxx Yyyy. Ei ainakaan tule mieleen tapausta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Noissa nimeään vaihtavissa kinnakundeissa on yksi aika jännä piirre. Jos he vaihtavat nimeä sen vuoksi, että voisivat aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä elämänsä, niin minkä ihmeen takia he valitsevat nimekseen jonkun mahtipontisen ja usein vierasperäisen Fouga Magisterin, jolla taatusti erottuvat joukosta?
Kun tilannetta ajattelee, luulisi niiden päin vastoin valitsevan jonkin aika tavallisen nimen tai nimiyhdistelmän, joka juuri ei herättäisi huomiota.
Tosin meikäläisellä ei ole tietoa käytännön tapauksista.
Niin, vain ne fougamagisterit ja feisalit tulevat julksisuuteen, mutta Pekka Peltonen (ent. Matti Meikäläinen) voi ihan rauhassa elellä uutta elämää niin, ettei sitä kukaan edes huomaa. Ainoastaan jos tekee uuden rikoksen, saavat toimittajat ja nettikeskukstelijat entisen nimen helpolla selville. Nim. tunnen tapauksen, mutta vaikenen.
Teillä ei näköjään ole mitään käsitystä siitä että Fouganthineja tallaa kymmenmäärin tällä planeetalla. Se on katsos IHAN oikea sukunimi, ei keksitty. Harvinainen vain suomessa.
Huh huh teidän luulojanne.