Luomisen työ on tuskallista, mutta vielä tuskallisemmaksi tekee eletyssä elämässä kohdatut sattumukset, vastoinkäymiset. Voiko ihminen jonka sisin on rikkinäinen, eheytyä!??
Toisten naisten kanssa en tule toimeen ja miehet, tavalla tai toisella käyttäneet hyväksi.
Juontaako tämä lapsuudesta, siitä että synnyttäjäni oli henkisesti ja fyysisesti sairas ja siittäjäni halus silloin aikoinaan vain helpottaa paineitaan. Käytän noita " termejä " koska sanoilla: vanhemmat tai Äiti,- Isä olisi tähän ilmaisuun liian kaunis painoarvo.
On rankkaa lähteä luomaan minuuttaan, omaa arvoansa yli 30.nen vuoden iällä. Siinnä on rämmitty pohjalla useamman kerran hetkellisesti noustu pintaan kunnes taas vajottu.
Haluaisin totta vieköön lopettaa jo sellaisten ihmisten tulon lähelleni ettei lopulta meillä kummallakaan ole miellyttävää mielikuvaa toisesta. Olen oppinut pitämään puoleni mutta miksi siihen jatkuvasti joudun turvautumaan.
Toiset naiset kokevat tämän jonkinsortin uhkana vai osoittaako se heille omakohtaiset puutteensa puolensa pitämisessä. Silti ollen kyllin vahva, kykeneväinen tekemään hankalilta tuntuvia ratkaisuja, vaikeitakin. Ja niin paljon kuin se mahdollista onkaan siinä elämän tilanteessa olemaan oma itseni. En koe tarvetta elää enää toisten kautta, ohjata itseäni ulkopuolelta olemalla jotain muuta kuin olen vaikkakin se takaisi "hyvät ihmis-suhteet" mutta mihin sellainen perustuisi...Valheellisuuteen ja pinnallisuuteen.
Sisimmästään rikkinäinen, haavoitettu ihminen vaistonvarasesti vetää magneetin tavoin puoleensa kaikkea muuta kuin eheyttäviä ihmisiä ja heidän karmaansa. Se onkin heille kauhistus kun tälläinen ihminen lopulta ilmoittaa mittansa tulleen täyteen ja tämän homman nähdyksi ja koetuksi. Eihän se "palvele" enää heidän tarkoitusperäänsä, eihän toinen voi vahvistua silloinhan tältä toiselta katoaa pohja. Elämä onneksi menee eteenpäin ja jokainen päivä on arvokas lähteä pois huonosta työpaikasta, ihmis-suhteesta, elämän tilanteesta yleensäkin. Arvostaa tai pyrkiä kunnoittamaan itseään sen verran että suo itselleen tyydyttävän elämän vaikkakin useimiten kovan ja aikaa vievän työn vaatiikin. Loppujen lopuksi sitä ei ole vastuussa kenellekään muulle kuin itselleen. Et voi elää toisten puolesta.
Toisten naisten kanssa en tule toimeen ja miehet, tavalla tai toisella käyttäneet hyväksi.
Juontaako tämä lapsuudesta, siitä että synnyttäjäni oli henkisesti ja fyysisesti sairas ja siittäjäni halus silloin aikoinaan vain helpottaa paineitaan. Käytän noita " termejä " koska sanoilla: vanhemmat tai Äiti,- Isä olisi tähän ilmaisuun liian kaunis painoarvo.
On rankkaa lähteä luomaan minuuttaan, omaa arvoansa yli 30.nen vuoden iällä. Siinnä on rämmitty pohjalla useamman kerran hetkellisesti noustu pintaan kunnes taas vajottu.
Haluaisin totta vieköön lopettaa jo sellaisten ihmisten tulon lähelleni ettei lopulta meillä kummallakaan ole miellyttävää mielikuvaa toisesta. Olen oppinut pitämään puoleni mutta miksi siihen jatkuvasti joudun turvautumaan.
Toiset naiset kokevat tämän jonkinsortin uhkana vai osoittaako se heille omakohtaiset puutteensa puolensa pitämisessä. Silti ollen kyllin vahva, kykeneväinen tekemään hankalilta tuntuvia ratkaisuja, vaikeitakin. Ja niin paljon kuin se mahdollista onkaan siinä elämän tilanteessa olemaan oma itseni. En koe tarvetta elää enää toisten kautta, ohjata itseäni ulkopuolelta olemalla jotain muuta kuin olen vaikkakin se takaisi "hyvät ihmis-suhteet" mutta mihin sellainen perustuisi...Valheellisuuteen ja pinnallisuuteen.
Sisimmästään rikkinäinen, haavoitettu ihminen vaistonvarasesti vetää magneetin tavoin puoleensa kaikkea muuta kuin eheyttäviä ihmisiä ja heidän karmaansa. Se onkin heille kauhistus kun tälläinen ihminen lopulta ilmoittaa mittansa tulleen täyteen ja tämän homman nähdyksi ja koetuksi. Eihän se "palvele" enää heidän tarkoitusperäänsä, eihän toinen voi vahvistua silloinhan tältä toiselta katoaa pohja. Elämä onneksi menee eteenpäin ja jokainen päivä on arvokas lähteä pois huonosta työpaikasta, ihmis-suhteesta, elämän tilanteesta yleensäkin. Arvostaa tai pyrkiä kunnoittamaan itseään sen verran että suo itselleen tyydyttävän elämän vaikkakin useimiten kovan ja aikaa vievän työn vaatiikin. Loppujen lopuksi sitä ei ole vastuussa kenellekään muulle kuin itselleen. Et voi elää toisten puolesta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olipas hurjia mietteitä ja karmeinta että luultavimmin tosia.
Joistakin kohdista tunnistin omiakin juttuja, lähinnä ihmisiin pettymyksestä.
Pidä pintas! Voitto on meidän eikä pelastusarmeijan:::)
tuo kaikki on totta meikänkin kohdalla. ainut joka antaa elämänuskoa on omat kakskymppiset lapset joista saa voimaa ja uskoa siihen etten ole turhaan syntynyt ja elänyt. voimia sulle, jaksa uskoa uuteen päivään!
Hienosti kirjoitettu tai ylistääkseni sinua niin aivan loistavasti oivallettu kertomus. Minä omasta puolestani toivotan sinulle paljon voimia ja ole aina oma itsesi, vaikka se sitten tarkoittaisi sitä tosiasiaa että joudut viettämään loppuelämäsi yksinäisenä, mutta toivottavasti onnellisena.