Taantuman taikka laman vaikutus on kansalaistasolla kaksijakoinen. Lamasta kärsivät eniten ne, jotka jäävät työttömiksi, sillä heidän ansiotasonsa vähenee olennaisesti. Sama koskee talousvaikeuksiin tai konkurssiin joutuneita yrittäjiä.
Työpaikkansa säilyttävät voivat jopa hyötyä lamasta. Elinkustannukset nimittäin yleensä myös vähenevät. Nythän tämä näkyy jo erityisesti polttoaineiden hintojen laskuna. Työssäkyvien velallistenkin tilanne paranee korkojen tullessa alaspäin.
Palkankorotuksista on osin sovittu ensi vuodellekin. Ansiotaso kasvaa siis edelleen niillä, jotka onnistuvat säilyttämään työpaikkansa. Lisäksi hallitus keventää tuloverotusta, mikä parantaa työssäkäyvien asemaa.
Niin pitkään kuin taantuma ei aiheuta joukkotyöttömyyttä eikä sitä kautta paineita verotuksen kiristämiseen, tilanne on työssäkäyvien osalta hyvä. Näillä on silloin täysi syy kiittää hallitusta veroelvytystoimista, koska heidän suhteellinen asemansa vain petraantuu. Lyhyeksi jäävän taantuman poliittiset vaikutukset tullevat olemaan siten vähäiset. Vain joukkotyöttömyys ja laajemmalle vaikuttava lama johtaa poliittisiin mullistuksiin.
Ahon hallituksen aikana vuosina 1991-1993 on eletty aikoja, jolloin kansalaisten elintaso laski. Sillä oli poliittiset seurauksensa ja Kepu potkaistiin vaaleissa pihalle. 2000-luvun alkupuoliskolla kansalaisten elintaso nousi selvimmin. Ansiotulot kasvoivat selvästi enemmän kuin mitä elinkustannukset nousivat.
Tämä oivallinen käytä näyttää asian graafisesti:
http://www.etla.fi/suhdanne/hk.html
Taantuman vaikutukset kansalaistasolla
7
460
Vastaukset 7
Linkin käyristä pitää valita ansiotason ja elinkustannusten muutokset eli se oli tämä käppyrä, mitä oli tarkoitus näyttää.
- liikanen saivat
maan syvään lamaan, aholla oli kova työ saada viinasen kanssa talous jaloilleen.
Ahon hallituksella oli tosiaan niin kova työ, että se sai laman vain syvenemään. Laman pohja saavutettiinkin Ahon hallituksen aikana, jolloin työttömyys kasvoi pahimmillaan 17 %:iin. Voikin sanoa, että se oli sille hallitukselle liian kova haaste. Vasta Lipposen sinipunahallitus onnistui nostamaan sitten Suomen ja suomalaiset siitä suosta. Sauli Niinistölle jäi tästä mm. sellainen oppi, että lamahallituksen tulee aina olla sateenkaarihallitus, jos halutaan tuloksia. Tämän Niinistö on tuonut itse esille rehellisesti ja vilpittömästi.
- Totuus.
Mielipidepankki kirjoitti:
Ahon hallituksella oli tosiaan niin kova työ, että se sai laman vain syvenemään. Laman pohja saavutettiinkin Ahon hallituksen aikana, jolloin työttömyys kasvoi pahimmillaan 17 %:iin. Voikin sanoa, että se oli sille hallitukselle liian kova haaste. Vasta Lipposen sinipunahallitus onnistui nostamaan sitten Suomen ja suomalaiset siitä suosta. Sauli Niinistölle jäi tästä mm. sellainen oppi, että lamahallituksen tulee aina olla sateenkaarihallitus, jos halutaan tuloksia. Tämän Niinistö on tuonut itse esille rehellisesti ja vilpittömästi.
.selvää asiaa joku voi vielä uskoa noihin valheisiin.
Kerro totuus se kannattaa aina vaikka se vähän saattaa koskettaa.
- Ex-työtön
Itse jouduin työttömäksi edellisen laman aikana kun työnantajani ajautui konkurssiin.
Minulla oli silloin pieniä lapsia jotka olivat pivähoidossa ja joista maksoimme täyden kuukausimaksun.
Kun jäin ansiosidonnaiselle, huomasinkin yllättöen, että käteen jäävä rahasumma kasvoi siitä mitä se oli ollut työssä ollessa. Syitä oli kaksi. Ansiotaso putosi niin paljon, että veroprosenttini pieneni oleellisesti. Toiseksi siirryimme päivähoitomaksuissa alempaan luokkaan, meidän ei siis tarvinnut ottaa lapsia pois päivähoidosta.
Selvää on, että tuossa tilanteessa ei juuri houkutusta töihin ollut, rahaa jäi elämiseen enemmän, ei paljoa enenpää mutta kuitenkin, ja aikaakin oli puuhasilla kaikkea kivaa.
Tämä vaan esimerkkinä siitä kuinka meillä veroprogressio ja palvelumaksut "kannustavat" työhön. Joten suurin vaikutus työttömyydellä on valtion kassaan joka joutuu joutilaisuuden kustantamaan - Minä vaan
Unohdit sanoa hyvän analyysisi päätteeksi, että Vanhasen 2. hallitus toimii aivan oikein, kun koko sen talouspolitiikka on viritetty sen mukaan, että työllisyys säilyisi lamasta huolimatta niin hyvänä kuin suinkin.
Olennainen osa tätä politiikkaa on se, että kotimainen kulutus ei laskisi turhan takia, esim. mielialojen lamaantumisen tai panikoitumisen vuoksi.
Kun työssäkäyvät nyt saavat palkankorotuksia, veronalennuksia ja inflaatiokin on pysähtynyt, jopa niin, että sellaiset pakolliset menot kuin polttoaineet ja lainanhoitokulut alenevat, niin kotimaisella kysynnällä on hyvät mahdollisuudet korvata se, mitä viennin taantuma aiheuttaa työttömyyttä.
Vastaavaan tavoitteeseen, työllisyyden ylläpitämiseen tähtää sekin, että hallitus nyt käynnistää ittavia julkisia rakennushankkeita ja panostaa rahaa myös korjausrakentamisen ja remontoinnin tukemiseen, kun rakennusalalta vapautuu työvoimaa vielä vuosi sitten vallinneen, täysin ylikuumenneen huippusuhdanteen jäljiltä. - Obs1
Kehotin jo Kapia tuolla jossain ottamaan sinusta oppia. Ja aina vaan paranee. En oikein tiedä, mitä tuossa korjaisin. Ja hallituskin yhä selvemmin elvyttää, joten tämähän näyttää jopa konseksukselta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1072227- 103896
- 66843
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21766Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561