Financial Times nimesi Jyrki-boyn Euroopan parhaaksi valtiovarainministeriksi. Hilkulla oli, kun jo samana päivänä yksi kriteeri petti: valtiontalous meneekin alijäämäiseksi. Elvytystä tietysti tarvitaan, sen hallituskin nyt tunnustaa. Lomautus- ja irtisanomisaalto on valloillaan.
Kataisen
kunnianpäivä?
3209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lahtaus on alkanut, ja optio-lahtareiden juoksupoika pikkukatainen on onnensa kukkuloilla!
Taitaa puolet tuosta kahdesta miljardista mennä FT:lle ja loput lahtarien taskuun puhtaana käteen?
Lahtarien tarkoitus on sulkea täältä jokainen työpaikka ja tappaa orjat nälkään.
Mikään muu ei riitä eikä kelpaa!
liikaa velkaa, kerrotaan tänään Kalevassa:
Albero Claramunt
Kaleva
HELSINKI Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen pitää hallituksen elvytyspakettia myönteisenä, mutta hallituksen reagointinopeutta surkeana. "Siitä on jo kolme kuukautta, kun vaadin talousarvion lähetekeskustelussa hallitukselta reagointia taloustilanteeseen", Korhonen päivittelee. Hän epäilee, ettei hallitus halunnut ennen vaaleja kertoa talouden tilasta aivan oikeaa kuvaa.
Hieman yllättäen Korhonen arvostelee hallitusta myös liian kovasta velanotosta. Hänen mukaansa hallituksen yhtäaikainen veroale ja menojen lisäys ohentavat talouden puskureita kertaheitolla. "Ongelma on se, että haetaan suoraan lisävelkaa. Sillä syödään mahdollisuuksia elvyttää taloutta myöhemmin."
Korhonen tekisi hallitusta pienemmät veronalennukset ja tukkisi verotuksen porsaanreiät heti. Yksi niistä on palkkatulojen muuntaminen pääomatuloiksi.
"Uuden velan ottamista ei ehkä voida välttää, mutta melko lailla pienemmäksi sen määrä tällä reseptillä jäisi."