toivottomat

Pääpomomme on saanut mittansa täyteen köyhien ja heikko-osaisten riistosta globaalitasolla. Suomi on halunnut päättäjiensä johdolla olla mukana kaikessa, missä ahneuden kita on avoimmillaan. Moraaliarvojen hylkääminen on yksi osa bisnestä. Kaikki inhimillisyyden piirteet pois ja heti sikiöasteesta lähtien. Kersamme kaapataan markkinatalouden voitonmaksimointitavoittelun kilpailuyhteiskunnan rengeiksi jo ennen kohdusta ulostuloa. Köyhien halutaan kuolevan ja köyhtyvän pois markkinatalouden "luonnollista tietä". Heitteelle jätetetyille jää ainoaksi mahdollisuudeksi rikollisuuteen opettelu.
Tilastoja tämä yhteiskunta syytää päivät päästään. Niin ja niin monta prosenttia sitä sun tätä.
VOI LAUPIAS TAIVAS, MIHIN TURHUUDEN MARKKINAT OVATKAAN MEIDÄNKIN KANSAMME AJANEET!
MINÄ, TAI KUKAAN MUUKAAN EI OLE % TILASTOISSA.
Me olemme ihmisiä. Te "päättäjät" olette myös VAIN SITÄ.
Ainoa ero on vastuussa. Tulee hetki, jolloin joudutte vastuuseen ahneudestanne ja vallanhalustanne. Ei käy kateeksi.
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


" TALKOOT" kirjoitti:

Pääpomomme on saanut mittansa täyteen köyhien ja heikko-osaisten riistosta globaalitasolla. Suomi on halunnut päättäjiensä johdolla olla mukana kaikessa, missä ahneuden kita on avoimmillaan. Moraaliarvojen hylkääminen on yksi osa bisnestä. Kaikki inhimillisyyden piirteet pois ja heti sikiöasteesta lähtien. Kersamme kaapataan markkinatalouden voitonmaksimointitavoittelun kilpailuyhteiskunnan rengeiksi jo ennen kohdusta ulostuloa. Köyhien halutaan kuolevan ja köyhtyvän pois markkinatalouden "luonnollista tietä". Heitteelle jätetetyille jää ainoaksi mahdollisuudeksi rikollisuuteen opettelu.
Tilastoja tämä yhteiskunta syytää päivät päästään. Niin ja niin monta prosenttia sitä sun tätä.
VOI LAUPIAS TAIVAS, MIHIN TURHUUDEN MARKKINAT OVATKAAN MEIDÄNKIN KANSAMME AJANEET!
MINÄ, TAI KUKAAN MUUKAAN EI OLE % TILASTOISSA.
Me olemme ihmisiä. Te "päättäjät" olette myös VAIN SITÄ.
Ainoa ero on vastuussa. Tulee hetki, jolloin joudutte vastuuseen ahneudestanne ja vallanhalustanne. Ei käy kateeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu