Nimimerkki 'ex uskovainen' on kirjoittanut "Raskasta on ollut" -keskusteluun seuraavanlaista tekstiä. Kommentteja?
***
[...] Useissa tapauksissa uskontojen ja sosialististen maiden tai diktatuurien toimintamalleissa ei ole pelkästään yhtäläisyyksiä, vaan pohjimmiltaan kyse ON täsmälleen samasta asiasta. Molemmissa järjestelmissä rivijäsenen on oltava kuuliainen, eikä hän saisi kyseenalaistaa ns. virallista tietoa. Nyt onkin niin, että jonkun järjestön (olkoonpa vaikka kommareita tai uskovaisia) lapsiin kohdistuva toiminta ei ole vain harrastustoimintaa, vaan ensisijaisesti pyrkii nimenomaan palvelemaan suurempaa tarkoitusta. Nimittäin istuttamaan ihmisen mieleen jo pienestä pitäen "viralliset totuudet", jotta vanhempana tämä kokisi henkistä kärsimystä, mikäli niitä alkaisi kyseenalaistaa. Tällä tavoin järjestelmä pyrkii varmistamaan jatkuvuutensa ja erityisesti johtajat oman valtansa/valta-asemansa yli jonkin ihmisjoukon, tässä tapauksessa kansalaiset, uskonnollisen liikkeen jäsenet tms. Tällaiselle järjestelmän olemassaololle on erittäin vaarallista, mikäli virallisesta totuudesta poikkeavista asioista aletaan avoimesti keskustelemaan tai vielä pahempaa, kritisoimaan jäsenistön keskuudessa. Senpä vuoksi "ongelmatapaukset" pyritäänkin poistamaan em. systeemeissä. Neuvostoliitossa toisinajattelijat "lopetettiin" tai vietiin Siperiaan. Jehovan todistajat (Rauhan yhdistyksestä en tiedä) erottavat toisinajattelijat liikkeestä ja vieläpä katkaisevat kaikki perhesuhteet erotettuun. Syynä on tietenkin se, että saadaan luotua rangaistuspelote jäsenistön kurissa pitämiseksi.
[...]
Edellä oleva on minun käsitystäni. En halua kenenkään uskoa solvata, tai ajaa "saatanaa korvasta sisään". Jos joku vilpittömästi uskoo, se on mielestäni ihan kunnioitettavaa. Omalla kohdallani vain kävi niin, että kun aloin oikein kyseenalaistaa ja ajatella, putosi koko hommalta pohja pois, eli toisin sanoen minulle kävi juuri siten, mitä herätysliikkeiden tms. johtajat oman joukkonsa kohdalla pelkäävät. Heidän pelkonsa on siis erittäin aiheellinen, ja sen vuoksi avointa keskustelua ei käydä nyt, eikä tulla koskaan käymään. Ev.lut. seurakunnassa keskusteluja on viimeisen sadan vuoden aikana käyty, ja seurauksena on se, että suurimmalle osalle jäsenistöstä kirkko ei edusta mitään kovin merkittävää.
Ehkäisystä sen verran, että sitä ei raamattu kiellä (ainakaan tietääkseni). Jos kerran asia vaivaa, on se merkki siitä, että VL:n "virallinen totuus" ei olekaan aivan yksiselitteinen. Tutkikaa itseänne, kysykää mitä itseltänne haluatte. Älkää sokeasti uskoko liikkeen johtajia, he ovat vain ihmisiä, eivätkä mitään varajeesuksia. Mikäli päätätte ehkäistä ja uskonne silti säilyy, hyvä niin. Minä ehkä jouduin mielestänne kadotukseen, mutta älkääpä hätäilkö. Itse koen pelastuneeni.
***
[...] Useissa tapauksissa uskontojen ja sosialististen maiden tai diktatuurien toimintamalleissa ei ole pelkästään yhtäläisyyksiä, vaan pohjimmiltaan kyse ON täsmälleen samasta asiasta. Molemmissa järjestelmissä rivijäsenen on oltava kuuliainen, eikä hän saisi kyseenalaistaa ns. virallista tietoa. Nyt onkin niin, että jonkun järjestön (olkoonpa vaikka kommareita tai uskovaisia) lapsiin kohdistuva toiminta ei ole vain harrastustoimintaa, vaan ensisijaisesti pyrkii nimenomaan palvelemaan suurempaa tarkoitusta. Nimittäin istuttamaan ihmisen mieleen jo pienestä pitäen "viralliset totuudet", jotta vanhempana tämä kokisi henkistä kärsimystä, mikäli niitä alkaisi kyseenalaistaa. Tällä tavoin järjestelmä pyrkii varmistamaan jatkuvuutensa ja erityisesti johtajat oman valtansa/valta-asemansa yli jonkin ihmisjoukon, tässä tapauksessa kansalaiset, uskonnollisen liikkeen jäsenet tms. Tällaiselle järjestelmän olemassaololle on erittäin vaarallista, mikäli virallisesta totuudesta poikkeavista asioista aletaan avoimesti keskustelemaan tai vielä pahempaa, kritisoimaan jäsenistön keskuudessa. Senpä vuoksi "ongelmatapaukset" pyritäänkin poistamaan em. systeemeissä. Neuvostoliitossa toisinajattelijat "lopetettiin" tai vietiin Siperiaan. Jehovan todistajat (Rauhan yhdistyksestä en tiedä) erottavat toisinajattelijat liikkeestä ja vieläpä katkaisevat kaikki perhesuhteet erotettuun. Syynä on tietenkin se, että saadaan luotua rangaistuspelote jäsenistön kurissa pitämiseksi.
[...]
Edellä oleva on minun käsitystäni. En halua kenenkään uskoa solvata, tai ajaa "saatanaa korvasta sisään". Jos joku vilpittömästi uskoo, se on mielestäni ihan kunnioitettavaa. Omalla kohdallani vain kävi niin, että kun aloin oikein kyseenalaistaa ja ajatella, putosi koko hommalta pohja pois, eli toisin sanoen minulle kävi juuri siten, mitä herätysliikkeiden tms. johtajat oman joukkonsa kohdalla pelkäävät. Heidän pelkonsa on siis erittäin aiheellinen, ja sen vuoksi avointa keskustelua ei käydä nyt, eikä tulla koskaan käymään. Ev.lut. seurakunnassa keskusteluja on viimeisen sadan vuoden aikana käyty, ja seurauksena on se, että suurimmalle osalle jäsenistöstä kirkko ei edusta mitään kovin merkittävää.
Ehkäisystä sen verran, että sitä ei raamattu kiellä (ainakaan tietääkseni). Jos kerran asia vaivaa, on se merkki siitä, että VL:n "virallinen totuus" ei olekaan aivan yksiselitteinen. Tutkikaa itseänne, kysykää mitä itseltänne haluatte. Älkää sokeasti uskoko liikkeen johtajia, he ovat vain ihmisiä, eivätkä mitään varajeesuksia. Mikäli päätätte ehkäistä ja uskonne silti säilyy, hyvä niin. Minä ehkä jouduin mielestänne kadotukseen, mutta älkääpä hätäilkö. Itse koen pelastuneeni.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kopsaamassa sen tännekin:
Hmmm...juuri tämän kysymyksen äärellä
olen tänään askaroinut. Sanonpa kuitenkin, että olen vl, eikä omassa elämässäni tällä hetkellä ole asioita, jotka tekisivät uskomisen erityisen vaikeaksi.
Siis se askarruttaa, millaista uskontoa nykyajan ihminen saisi harjoittaa ollakseen sosiaalisten "normien" mukainen. Tulee mieleen, että parhaimmillaan uskonto olisi kuin kansalaisopiston porsliinipiirin esine, jota kerran viikossa käydään täydentämässä. Kun se on valmis, sen työstäminen unohdetaan ja siirrytään kenties toiseen harrastukseen tai toiseen porsliinikupposeen. Ilman haikeutta entisen voi hyljätä ja lopulta unohtaakin.
Jeesus taas sanoi rikkaalle nuorukaiselle: mene ja myy kaikki, mitä sinulla on ja seuraa minua. Kuten muistat, tuo nuorukainen ei halunnut seurata, vaan lähti pahoilla mielin pois. Samoin sanotaan uskosta, että se on peltoon kätketyn aarteen kaltainen. Eräs mies sai kuulla aarteesta ja myi kaiken omaisuutensa saadakseen aarteen JA koko pellon. Nykyaikana pienikin omistautuminen uskonnolle on merkillistä, lehdet myyvät hyvin jutuilla oudoista uskonnoista. Vl-liikkeelle tunnusomaisten suurperheiden elämästä on tehty lukuisia lehtijuttuja(sinänsä hyvä asia, ja olen avoimuuden kannallakin)tv-ohjelmia jne. Jos jossain perhelehdessä esiintyy ei-uskovainen suurperheinen nainen, hänen on kiiruhdettava mainitsemaan erikseen, ETTEI lasten määrä riipu vakaumuksesta. On ikään kuin häpeällistä omata erikoinen uskonnollinen vakaumus.
Kun kuvataan poikkeavaa uskonnollista yhteisöä käytetään juuri sanoja aivopesu, manipulointi, karisma, eliminointi, virallinen totuus jne. Se, mikä ennen oli katekismuksessa määrättyä perheenisännän opetusta, onkin nyt "manipulointia", lähetyskäskyn toteuttaminen "aivopesua", Raamatun sanan esilletuonti "virallisen totuuden kertomista"(miten lähelle tuossa osutaankaan, jos uskonnosta on kyse=)Tuntuu, että uskonnon harjoittaja on uhri sekä kuuluessaan joukkoon että erotessaan siitä. Kumpikaan ei ole hyvä:parasta olisi kuulua hajuttomaan ja mauttomaan yhteisöön, jonka tilaisuuksissa uskonnon harjoittamisen voisi kätevästi hoitaa. Kotona voisi taas olla tavallinen pakana muiden joukossa, taivaspaikkalippu kuitenkin takataskussa.
En halua tällä kirjoituksella korostaa, että jotkut teot toisivat autuuden, päin vastoin! Koen kuitenkin oman vakaumukseni valossa, että uskominen-niin suuren turvallisuuden kuin se elämääni antaakin-myös vaatii antautumista. Uskon itse oman omantuntoni ääntä, en "virallisen totuuden" mukaan. Olen vapaaehtoisesti tällainen, kukaan ei minua alista eikä pakota uskomaan. Suhtautumiseni uskontoon on saman tyylistä kuin suhtautumiseni yhteiskuntaan tai maailmankaikkeuteen: olen osa sitä enkä aseta kyseenalaiseksi sen arvoja.
Olen erittäin paljon samaa mielta filosofin kanssa. Hienoa että jaksoit noin pitkästi valaista asiaa.
Kommentoidakseni tän ketjun ekaa viestiä totalitarismista sanon, että kyllä vahvasti koen vanhoillislestadiolaisuuden perustuvan siihen evankeliumiin, mitä siellä ehdoitta julistetaan.
Olen silti valmis myöntämään, että keskustelukulttuurissamme on kehittymiseen varaa. Vaikka en tunnista tai tunnusta toimintaamme totalitaristiseksi, on sellaisen toimintamallin syntyminen ja kehittyminen silti meillekin vaarana. Keskustelun lisääminen ehkäisee tätä vaaraa.
Kun Jeesus eli, kristillisen seurakunnan muodostivat hän ja opetuslapset sekä muut uskovat. Oli vain opettaja ja oppilaat. Nyky-yhteiskunta on paljon hierarkkisempi, jos ajatellaan ihan maallisestikin. Aina "ylemmällä" on "oikeus" puhua asemansa takia, muut vaietkoot. Eikä asiaa yhtään auta se, että kirkkommekin on koostunut vastaavasta valtarakenteesta. Onko esittämäsi keskustelukulttuurin vajaaisuus sittenkin ihan yleinen koko suomalaisessa yhteiskunnassamme? Ajattelepa koulujen vanhempainiltoja, luentoja, kyläkokouksia jne. Kellään ei ole mitään kysyttävää, useinkaan.
Kuitenkin kaikki opetuslapset saivat Pyhän Hengen, koulutustasosta riippumatta. Tämä pitäisi muistaa vieläkin:olemme hengellinen pappeus.
Toisaalta, tilanne, jossa yleensä seurakunnassa puhutaan vaatii rohkeutta. Yleensä puhuvat ne, jotka ovat tottuneet siihen. Mutta miten ilahtuneita oltaisiinkaan "nuorten" kommenteista! Varmaankin esim. leireillä ja erilaisten ryhmien tilaisuuksissa ja eri työtapoja käyttäen olisi helpompia avata suunsa. Ainakin minulla on hyviä kokemuksia tällaisesta. Ja tietysti, kahden-kolmen kesken.
Totalitarismihan syntyy silloin, kun yksilö kokee elävänsä vain muiden ehdoilla, ikään kuin narussa. Hän ei pysty keksimään itse ratkaisuja vaan anoo niitä toisaalta tai sitten ne annetaan kysymättä toisaalta. Itse olen monissa keskusteluissa luotettujen tuttujeni kanssa havainnut, että omantunnon osuus on tärkeä. Suhtautumisesssa moniin asioihin tulee esille yksilön omat ja sukulaisten kokemukset,kriisit ja elämänkohtalot, koko hänen historiansa. Ja kuten tiedetään, näitä historioita on niin paljon kuin on ihmisiä. Ihan tavallinenkin asia näyttää erilaiselta kun sitä katsoo lähimmäisen silmin.On tärkeää keskustella, mutta ihan viime kädessä jokaisen on vastattava teoistaan itse. Tässä korostuu oman omantunnon mukaan eläminen. Jos elän jonkun toisen omantunnon mukaan, katkeroidun kenties tälle ihmiselle:sekin voi johtaa syntiin.
Loppujen lopuksi uskovainen saa luottaa siihen, että kun hän nöyrällä mielellä ja Jumalan Sanalle kuuliaisena rukoilee ratkaisua johonkin kipeään ongelmaan, se hänelle annetaan. Ei tarvitse etukäteen pohtia, miten menettelisin, jos sellaista tapahtuisi. Vaan siinä kipupisteessä omatunto neuvoo, miten toimia.
Ei varmasti ole syytä määritellä lestadiolaisuutta yleensä totalitarismiksi. Uskon olevan totta, mitä sanot evankeliumiin perustumisesta.
Mutta yhdytkö siihen näkemykseen, että totalitarististen piirteiden kehittyminen ei ole pelkästään vaarana, vaan sellaisia piirteitä on lestadiolaisuudessa ollut koko ajan? Korostan, että puhun piirteistä, en herätysliikkeestä kokonaisuutena.
Oma ajatukseni on, että toden teolla avoin keskustelukulttuuri ei lestadiolaisille ole mahdollinen. Koko lestadiolaisuskonnon olemassaolo perustuu jonkinasteiseen sensuuriin.
Todisteena kaikki ne lestadiolaiset, jotka ovat uskomuksestaan luopuneet. Heitä on painostettu ja lopulta kaikki ovat kääntäneet selkänsä ja hylänneet heidät.
Selän kääntämisestä löysin oikein malliesimerkin, kun selailin vanhoja keskusteluja. Siellä nuori nainen kertoi tulleensa raiskatuksi ja raskaaksi. Kun raskaus oli alkanut näkyä, jo oli supina alkanut ry:llä. Tyttöhän ei ollut naimisissa. Ystävät siinä olivat hänet hylänneet ja tyttö oli huomannut olevansa yksin tilanteensa kanssa. Tämä kokemus oli sitten saanut aikaan sen, että hän oli päättänyt, ettei halua tuollaiseen joukkoon kuulua.
Ei siis tarvitse vielä olla edes uskostaan luopunut, kun jo hylätään.