Missä on rahat, rikkaudet?
Ei ole pitkäkään aika kun väitettiin suomen olevan vauras maa. Rahaa piti tulla ovista ja ikkunoista.
Missä ne nyt ovat?
Ettei vain käynyt niin että se raha mikä pyöri suomen markkinoilla, olikin kansainvälisiä pelimarkkoja joilla vaan köyhdytettiin ennestään meidän kansallisomaisuuttamme, kokoomuksen ja niitä lähelläolevien avuliaalla suojeluksella.
Nyt huudetaan jo eläkerahastojakin apuun!?
Ensimmäisen alamäen tullessa joudutaan ottamaan lainaa.
Onko tällainen varakkaan valtion tapaista.
Lainallakin on tarkoitus avustaa, antaa verohelpotuksia varakkaimmalle kansanosalle.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Huonomuistisetkin muistavat, kun tässä parin vuoden ajan on mennyt tosi kovaa ja valtiolle on rahaa tullut, ei ole veronalennuksia toteutettu, kun suhdanteet ovat olleet jo kuumina - jopa työvoimasta ja materiaalista on ollut pulaa. Onpa silloin jotkin puolueet ja julkinen sana ihan pilkaksi asti kovasti kummastelleet ja pitäneet huonona, ettei valtiovalta ole lisännyt palvelujaan ja kustannuksiaan ja että rahaa sen sijasta on käytetty jopa ennenaikaiseen lainan maksuun.
Nyt kun ollaan siirrytty lamatilanteeseen, on varaa lainata ja antaa veronpalautuksia talouden elvyttämiseksi ja tätä mahdollisuutta käytetään hyväksi, taas sama parku ja hämmästely. Tämähän on täysin oikeaoppinen toimenpide.
Joittenkin mielestä olisi kai pitänyt toimia täysin päinvastoin, korkasuhdanteen aikana ottaa lisää lainaa sekä veroja ja jakaa se julkisen vallan toimesta julkiselle vallalle kulutukseen. Kai sitten laman tullessa olisi haluttu nostaa veroja ja lyhentää lainoja.
Sosialistisille puolueille eivät veronalennukset sovi periaatteellisesti milloinkaan. Sen puoleen lähtemättömänä periaatteena on tilanteessa kuin tilanteessa korkean veroasteen puolustaminen ja kasvattaminen.
"Sosialistisille puolueille eivät veronalennukset sovi periaatteellisesti milloinkaan. Sen puoleen lähtemättömänä "
Demuilla leikausindeksi ja veroalet ansiotulovähennykseen. Nyt työväentalon kivilinnassa itku ja parku, kun eläkeläisten veroja alennetaan. Koko eläkeläisten vuosien demujen kusetus valuu hukkaan. Alv ale ruuasta saa demut raivoihinsa. Köyhiä autetaan. Ei perk...
Se velka jota lyhennettiin oli reilun kymmenen vuoden takaista kokoomuspolitiikan aikaista velkaa, joka syntyi Holkerin hallituksen aikaisten väärien toimien vuoksi.
Se siitä.
Muistatko senkin, että valtiovarainministeri Erkki Liikanen piti eduskunnassa talousarviopuheen ilman kirjallisia muistiinpanoja
Nyt lankesi maksuun sota Irakiin, jota suomen porvaritkin lämpimästi kannattivat.
Tämä on juuri sitä verhottua tukea jolla pankit jakoivat rahaa amerikkalaiselle sotakoneistolle ja aseteollisuudelle.
pankkitileiltä.