Olen tosissani miettinyt, että poikaystävälläni saattaa olla kaksisuuntainen mielialahäiriö... Olen asiasta lukenut ja oireet täsmäävät osin. Aiheesta on yhdessä vähän puhuttukin ja selvää on, että ainakin paha masennus poikakaverillani ollut jo pitkään. Myöntää itse että ei ole terve, mutta ei halua ammattiapua. Viiltelyä on kokeillut ja viiltelee välillä vieläkin ja kuulemma ainakin yksi itsemurhayritys on ollut joskus. Luulin aiemmin, että viiltely on joku teinien juttu, mutta ei näköjään. Poikakaveri on 25-v.
Olemme seurustelleet vasta vajaan puoli vuotta ja siitäkin puolet kaukosuhteessa. Keväällä hän palaa kokonaan suomeen. Ja joulun aikaan on tulossa. Skype ja mese on ollut paljon käytössä. Välillä olemme aivan onnessamme toisistamme ja kaikki on niin hyvin kuin voi. Mutta välillä poikakaverin kiukuttelu aiheuttaa ongelmia. Jos minulla on ongelma ja huolia, hän ei aina osaa lohduttaa ja auttaa, vaan kääntää asian itseensä, ja lopulta minä olenkin se lohduttelija. Muutenkin kun tulee kinaa ja haluisin selvitellä asiat, hän häipyy Skypestä sanomatta mitään. Hän on ollut korkeintaan päivän poissa ja sitten jo ottanut yhteyttä ja pyytänyt anteeksi. Minä olen sillä välin laittanut mailia perään ihmetellyt, mikä on ongelma.
Olen joutunut hillitsemään omaa käyttäytymistä todella paljon, etten loukkaisi poikakaveria ja nielemään oman pahan olon kun toisella on vielä huonompi olla. Olen oppinut, että hän saattaa monesti ahdistuksissaan sanoa asioita, mitä ei tarkoita ja yritän suodattaa sanomiset, enkä loukkaannu enää niin helposti niistä. Välillä mielipiteeni ja pienikin kritiikki häntä kohtaan on liikaa ja aiheuttaa mökötystä.
Nyt on ollut muutama huono päivä ja poikakaveriani ahdistaa kovasti. Hän sanoo, että haluaa olla viikon rauhassa ja miettiä omia asioita. En saa kuulemma ottaa yhteyttä, koska se tuntuu painostukselta. Kysyi jopa, mitä hänen pitää tehdä, että en enää rakastaisi häntä. Olen kuullut kaikki kliseet, että ansaitsen parempaa ja kyllästyn häneen kohta. Nyt tuntuu, että tahallaanko hän yrittää pilata meidän jutun. Suhteen alussa hän taas kyseli jatkuvasti, että enhän huijaa häntä ja olenhan tosissani. Epäilen, ettei hän jaksa olla viikkoa ottamatta yhteyttä, mutta toisaalta kun hän on myös niin itsepäinen, että voi sen tehdä vain kun on päättänyt niin.
Olen tällä hetkellä hänen elämässään ainoa joka asioista jotain tietää. Olen yrittänyt ymmärtää, auttaa, puhua ammattiavun tarpeesta. Miten saan poikakaverin menemään hoitoon, ei kai sinne voi pakottaa? Voinko itse ottaa yhteyttä johonkin hänen puolestaan? Onko tulevaisuus yhdessä aina tällaista? Ollaan puhuttu yhteen muuttamisesta. Mietin omaa jaksamista. Olenko minä pian itse terapian tarpeessa jos jatkan suhdetta. Ajatus suhteen loppumisesta ahdistaa kuitenkin aivan kamalasti.
Olemme seurustelleet vasta vajaan puoli vuotta ja siitäkin puolet kaukosuhteessa. Keväällä hän palaa kokonaan suomeen. Ja joulun aikaan on tulossa. Skype ja mese on ollut paljon käytössä. Välillä olemme aivan onnessamme toisistamme ja kaikki on niin hyvin kuin voi. Mutta välillä poikakaverin kiukuttelu aiheuttaa ongelmia. Jos minulla on ongelma ja huolia, hän ei aina osaa lohduttaa ja auttaa, vaan kääntää asian itseensä, ja lopulta minä olenkin se lohduttelija. Muutenkin kun tulee kinaa ja haluisin selvitellä asiat, hän häipyy Skypestä sanomatta mitään. Hän on ollut korkeintaan päivän poissa ja sitten jo ottanut yhteyttä ja pyytänyt anteeksi. Minä olen sillä välin laittanut mailia perään ihmetellyt, mikä on ongelma.
Olen joutunut hillitsemään omaa käyttäytymistä todella paljon, etten loukkaisi poikakaveria ja nielemään oman pahan olon kun toisella on vielä huonompi olla. Olen oppinut, että hän saattaa monesti ahdistuksissaan sanoa asioita, mitä ei tarkoita ja yritän suodattaa sanomiset, enkä loukkaannu enää niin helposti niistä. Välillä mielipiteeni ja pienikin kritiikki häntä kohtaan on liikaa ja aiheuttaa mökötystä.
Nyt on ollut muutama huono päivä ja poikakaveriani ahdistaa kovasti. Hän sanoo, että haluaa olla viikon rauhassa ja miettiä omia asioita. En saa kuulemma ottaa yhteyttä, koska se tuntuu painostukselta. Kysyi jopa, mitä hänen pitää tehdä, että en enää rakastaisi häntä. Olen kuullut kaikki kliseet, että ansaitsen parempaa ja kyllästyn häneen kohta. Nyt tuntuu, että tahallaanko hän yrittää pilata meidän jutun. Suhteen alussa hän taas kyseli jatkuvasti, että enhän huijaa häntä ja olenhan tosissani. Epäilen, ettei hän jaksa olla viikkoa ottamatta yhteyttä, mutta toisaalta kun hän on myös niin itsepäinen, että voi sen tehdä vain kun on päättänyt niin.
Olen tällä hetkellä hänen elämässään ainoa joka asioista jotain tietää. Olen yrittänyt ymmärtää, auttaa, puhua ammattiavun tarpeesta. Miten saan poikakaverin menemään hoitoon, ei kai sinne voi pakottaa? Voinko itse ottaa yhteyttä johonkin hänen puolestaan? Onko tulevaisuus yhdessä aina tällaista? Ollaan puhuttu yhteen muuttamisesta. Mietin omaa jaksamista. Olenko minä pian itse terapian tarpeessa jos jatkan suhdetta. Ajatus suhteen loppumisesta ahdistaa kuitenkin aivan kamalasti.
Vastaukset 15
Vanhimmat
koitahan jaksaa siihen asti että poikaystäväsi palaa suomeen.Asioista on helpompi puhua kasvokkain ja kun hän on samalla maan kamaralla kanssasi voi sekin jo helpottaa hänen ahdistustaan.Tunnetko hänen ystäviään tai perhettään? Hänen selän takana ei kannata mennä mitään tekemään siinä katoaa luottamus.Voithan aina ottaa yhteyttä esim tk-lääkäriin ja jutella peloistasi ja olostasi,se voi helpottaa omalta osaltasi jaksamista.Ammattiapua ei kannata koko ajan tuputtaa,se saa vastahakoisen vieläkin vastahakoisemmaksi.Tk-lääkäri osaa varmasti jotenkin neuvoa sinua mitä tilanteessa voi ja kannattaa tehdä.
en kyllä nää kirjoittamasi perusteella aihetta epäillä kaksisuuntaista...vai onko oireita muita?toki sekin on mahdollinen, mutten ihan heti kyllä lähtisi sitä epäilemään...
pikemminkin luettuani juttusi, mieleeni tuli vain ajatus, että hän ei ole ihan varma suhteestanne tai toinen vaihtoehto:hän on varma, ettei halua kanssasi jatkaa, muttei tiedä miten sen sinulle sanoisi.anteeksi jos kuulosti tylyltä, mutta nämä ovat ajatukset, jotka minulla tuli mieleen.
viiletely homma ei kyllä ole tervettä.tiedän sitä itsekkin harrastaneena...minulle se jäi tavaksi purkaa pahaa oloa.vähän kuin siirtäisi kivun sisältä, johonkin ulkoiseen kipuun.tosin se vaihe elämässäni on onneksi jäänyt taa jo vuosia sitten.silti elävästi muistan nekin tunteet, mitä silloin sisälläni velloi.olin niin paha olla, ettei tiennyt miten olisi ja mitä kautta lähtisi purkamaan kasaantunutta ahdistusta,suorastaan tuskaa.löysin viiltelystä keinon päästä hetkeksi pakoon pääni sisäisiä kummituksia,pakotin itseni ajattelemään muuta.muulla tavoin se ei onnistunut kuin satuttamalla itseään ulkoisesti.niin sai hetkeksi rauhan.kun sitten aloin hoitaa asioitani ammattiavun kera( lääkitys), opin hallitsemaan tuntemuksiani ja niin jäi myös viiltely ihan itsestään pois. en enää tarvinnut sitä.
neuvoni sinulle on, että selvität nyt suoraan kysymällä haluaako poikakaverisi varmasti jatkaa ja on tosissaan kanssasi?teet selväksi, ettei hänen tarvi pelätä sanoa asioita suoraan, etkä sinä hänen sanoistaan rikki mene, vaikka pahalta ne voikin tuntua kuulla.kerro myös miksi sinusta tältä tuntuu ja mikä sinut on saanut epäilemään suhdettanne...jos, ja toivottavasti kun hän haluaa jatkaa suhdettanne, kerro hänelle kuinka pahalta sinusta tuntuu katsoa häneen pahaa oloaan vierestä.ei ole oikein toista kohtaan joutua kärsimään toisen sairaudesta, jos asialle voisi jotain tehdä. korosta, että kävisi edes kerran juttelemassa jollekin esim.psykologille tai vastaavalle, että saisi ammattilaisen mielipiteen tilanteesta ja suosituksen jatkotoimenpiteistä.
jos et kaikesta huolimatta hän ei suostu em.asioihin ja tilanne jatkuu samanlaisena, suosittelen etsimään itsellesi terveempää seuraa tai pian tilanne voi olla se, että teitä on yhden sijaan kaksi sairasta.senkin tiedän kokemuksien kautta, omakohtaisina sellaisina ja myös vierestä seuranneena. muista, että sinä et ole hänestä vastuussa, eikä sinun tarvitse kantaa syyllisyyttä hänen "hylkäämisestään" jos siihen tulokseen päädyt.harva pystyy elämään vakavasti masentuneen ihmisen kanssa ilman, että se vaikuttaisi häneen itseensä,mielialoihinsa ja lopulta mielenterveyteensä.jos hän hakisi hoitoa tilannehan olisi vain tilapäinen, eikä loputtomiin jatkuva ja aina vain paheneva, niin kuin se hoitamattomana tulisi olemaan.
mieti tarkkaan mihin tämän tapauksen kanssa ryhdyt.omaa terveyttään ei kannata uhrata ihanimmankaan miehen takia.löydät varmasti miehen, joka ei altistaisi sinua ikinä moiseen vaaraan.raskasta tulee varmasti olemaan, vaikka saisitkin hänet suostumaan hoitoon , mutta se osoittaisi, että hän on ainakin tosissaan kanssasi ja silloin se kaikki vaiva voisi olla sen arvoista...?jos taas hän ei ota apua vastaan, voit todeta, että hän ei ole valmis tekemään töitä suhteenne eteen, joka kuitenkin olisi edellytys onnelliselle parisuhteelle.toki apua hän tarvii oli kanssasi tai ei...
onnea ja voimia sinulle suhteenne kanssa.toivottavasti tästä oli edes jotain pientä apua sinulle.jos haluat kysyä vielä jotain mihin luulet osaavani vastata, niin autan mielelläni!
lämmintä joulun odotusta!!!
20 vuotta elin suhteessa missä miehellä oli tuo kaksisuuntainen mieliala häiriö ja kuten sinunkin poikakaverillasi vaikutaisi olevan myös narsistinen luonnehäiriö.Saimme kolme lasta tuossa ikuisessa päättymättömässä vuoristoradassa.Joskus huokaisin ,että kunpa olisit edes yhden viikon suora viiva eikä aina ylös alas menossa.
suosittelen lämpimästi että mietit järjellä ei sydämmellä ,että haluatko lapsia tuollaisen miehen kanssa ja elää jatkuvassa epätoivossa.Se on järkyttävän raskasta ja minä sairastuin itse pehmytkudosreumaan sen valtavan stressin alla.Eronkin jälkeen sain tehdä ja teen vieläkin surutyötä vuosia myöhemmin.
Eroa hänestä ,mutta kehoita menemään lääkäriin.tosin ennuste kummassakaan sairaudessa ei ole hyvä.
Jos aina kantaa toisten reppuja jää omat kantamatta.
Voi helvetti teidän keski-ikäisten naisten valitus ja ainainen narina kaikesta. Ja AINA nykyään KAIKKI miehet/poikäystävät on automaattisesti NARSISTEJA. Siitä on tullu joku hiton trendi"sairaus". Sä oot vaan tyhmä akka lukenu sen jostain ja "HEI MUN MIES ON IHAN SAMANLAINEN". Avaa silmäs stna
Hmmm kuulostit ihan mun entiseltä mieheltä kielenkäyttöä ja suhtautumistapaa myöten!
Tämä kaikki tapahtui vuosina 1980-2000 ,joten trendi(juuri nyt oleva ilmiö tai tapa tms)se ei voi olla!!
Lisäksi tämän diagnoosin ovat tehneet minua viisaammat asiantuntijat minähän olin siinä myrskyssä ihan hoo moilasena enkä tiennyt mikä miehelläni oli.Yritin parhaani mukaan auttaa ja rakastaa ja ymmärtää ja olla entistä parempi vaimo,mutta mikään ei autanut.
Kun sitten sain asiantuntijoilta apua mistä on kysymys,minulta pääsi niin surkea itku,koska ymmärsin,myös mikä hänen kohdallaan oli siihen johtanut.Valitettavasti minulla ei kuitenkaan kolmen pienen lapsen äitinä ollut voimia enää itsellä auttaa häntä.Lisäksi minulle sanottiin ,että tällaiset ihmiset ovat aika mahdotomia parannettavia.Surullista.
Ainoa mitä olen osannut tehdä on että olen kaikesta tästä huolimatta opettanut pojille,miten tärkeää heidän on rakastaa isäänsä ja pitää häneen yhteyttä vaikka ovatkin kokeneet kovia hänen käsissään.Periaatteeni on ollut ,että huonompikin isä on parempi kuin ei isää ollenkaan.Nuorimmainen on isänsä luona joka toinen viikonloppu.ja minä olen puheväleissä hänen kanssaan.
Hän on nyt menossa kolmatta kertaa naimisiin.Keskimmäisellä vaimolla on samanlaisia kokemuksia (onneksi ei ollut lapsia)joista hän avautui minulle eronsa jälkeen kertomaan.
Joten eipä kalikkasi kalahtanut!Toivon vain ,että tästä puhuttaisiin enemmän ,jotta asioihin voitaisiin puuttua aiemmin ja auttaa myös näitä sairastuneita paremmin asiantuntija voimin ja myös niitä ,jotka ovat saaneet kärsiä läheisinä.
Jos itse tunsit piston sydämmessäsi hankki asiantuntija apua pikaisesti!!Tiede menee kokoajan eteenpäin ehkä saat avun nykyisellään paremmin.
tekstisi oli kuin omasta elämästäni.olen itse venynyt loputtomasti ,yrittänyt ymmärtää,antanut anteeksi,koettanut kestää ja jaksaa,mutta nyt mitta on täyttynyt lopullisesti.
Olen itse elellyt reilun vuoden naisystäväni kanssa ja hänellä on nämä kaikki kuvailemasi oireet, lisättynä vielä sillä että hänen mieliala saattaa joskus vaihtua minuutissa iloisesta naurusta täyteen raivoon.... jolloin kyllä koko astiasto ja huonekalut ovat vaaravyöhykkeellä. Raivopuuskan jälkeen hän lukkiutuu jopa kolmeksi päiväksi täysin, niin ettei häneen saa mitään yhteyttä.
Myöhemmin rauhan laskeuduttua hän perustelee tekoaan sillä että oli kaikesta vain niin väsynyt. Tähän väsymykseen riittää monesti vain se että postista on tullut muutama lasku jota hän ei osanut juuri silloin odottaa tai joku muu todella vähäpätöiseltäkin tuntuva asia. Postin hakemisesta onkin muodostunut varsinainen fobia, laatikolla käyntiä suunitellaan monta päivää etukäteen ja sitä pelätään aivan todella.
Nukkumisongelma on myös lähes jatkuvana päällä, eli yön nukkuminen on satunnaisia pätkiä ja niiden yhteenlaskettu aikakin jää usein vain neljästä kuuteen tuntiin yössä.
Lisäksi vaivana on kausittain myös syömisongelma, joka surkastaa kumppanini välillä aivan langanlaihaksi, ja saa hänet tietysti erittäin väsynneksi jolloin ärtyisyys lisääntyy ja kynnys tälle raivonpuuskalle laskee.
Ikävimpänä oireena tulee sitten se masennuskausi joka huipentuu yleensä siihen että hän ilmiselvästi järjestää jostain mitättömästä asiasta riidan, jonka varjolla hän pääsee mököttämään omiin oloihinsa ja siellä aloittaa vaivihkaa juomisen. Tämä juomiskausi kestää kolmesta päivästä jopa puoleentoista kahteen viikkoon, jonka jälkeeen seuraa tietysti monen päivän katumusjakso ja sarja lupauksia paremmasta. Mutta sama homma toistuu yleensä jo alle kuukauden päästä edellisestä.
Kiukuttelupuuskat ovat kuitenkin tiheämpisyklisiä, eli noin viikon puolentoista välein iskee tarve aloittaa kiukuttelu jostain pienestä aiheesta. Eli aina kiukuttelun päämääränä ei ole juomisen syyn keksiminen vaan välillä tilanne menee jollain ontuvalla selityksellä ohi. Yleensä syyksi kiukunpuuskalle kerrotaan joku aivan muu asia kun mistä oli kiukutellessa kyse.... siis aivan mikä tahansa muu, ettei tarvitsisi myöntää että se aihe mistä kaikki sai alkunsa oli aivan mitätön kiukuttelun mittasuhteisiin nähden. Ja lopulta asia vielä yritetään kaataa toisen osapuolen syyksi ja aiheuttamaksi.
Mutta sen reilun vuoden jaksamisen kannustimena on sitten se täydellinen vastakohtaisuus sen hyvän kauden päälle osuessa. Naisystäväni on todella rakastettava, huolehtivainen ja mukava silloin. Ja toisaalta tuntuu etten voi jättää häntä koska hänen lapset (jotka eivät siis ole minun) jäisivät silloin oman onnensa nojaan tämän heikon kauden sattuessa. Ja toisaalta yritin aikaisemmin kertoa hänelle että mikäli hänen juomisongelmaansa ei saada ratkaisua, en halua hänen kanssaan jatkaa... tämän kuultuaan hän on toistuvasti uhannut tehdä itselleen jotain jos jätän hänet.... näitä uhkauksia satelee vuorokauden ympäri, varsinkin niinä jaksoina kun hän on linnoittautunut omiin oloihinsa juomiskierteessä.
Tällainen elämä on kyllä todella rankkaa vuoristorataa kaikille läheisille. Voin tuskin kuvitella miten pienet lapset voivat käsitellä tällaista vuoristorata-elämää, ja selvitä siitä ilman että jäisi jotain ongelmia tulevaan elämään, kun aikuisella, jo niin monessa liemessä keitetyllä aikamiehelläkin on vaikeuksia sulattaa välillä kaikki tämä.
On varmasti raskasta jaksaa noissa kuvioissa ja kestämistä riittää teille kaikille, lapsillekin. Miten lapset jaksavat äidin mielentilojen vaihtelut. Itselläni on huono kuulo tosessa korvassa ja lapseni ei tahdo millään jaksaa kun en kuule. Hänen pitää huutaa että kuulen ja joutuu toistamaan kokoajan kaiken. Lisäksi toisen tyttärelläni poikakaverilla on vastaavat oireet kun mitä täältä lukee, mutta saa hoitoa kuitenkin. Tyttäreni on väsynyt kun kokoajan miettii töittensä ohella mitä toiselle kuuluu ja onko asiat miten ja tuleeko mistään mitään. Jotenkin näyttää että turhautuu kokonaan välillä. Hän sairastaa jo itsekin paljon, eli nähtävästi mitä nyt ymmärrän, niin kierre tytölläni on jo alkanut, eli pitää kohta lähteä itse hoitoa hakemaan ja olen sitä jo ehdottanutkin.
Tunnut älykkäältä yksilöltä kirjoituksesi peruseella. Varmasti löydät parempaa / tasavertasempaa seuraa. Itse olin juuri samanlaisessa tilanteessa kuin sinä ja menin jopa niin pitkälle että melkein lopetin paremmasta elämästä haaveilemisen kokonaan. Onneksi asiat ovat nyt toisin. Jos mainitsemasia oireita on kumppanillasi jatkuvasti niin kannattaa oikeasti harkita onko suhde sen arvoinen loppupeleissä. Ihminen ei muutu.
Lähde hyvän sään aikaan suhteesta pois.Et tee muuta kuin satutat itseäsi. Ei se miksikään siitä muutu.
heitä vielä kaikkea menemään!Asiat eivät kohdallasi välttämättä ole noin huonosti kuin tänne kirjoittaneilla.Keskustele ensin poikaystäväsi kanssa.Mieluiten kasvokkain.Kerro hänelle huolestasi ja peloistasi.Hänellä voi olla aivan tavallinnen masennus ja kun on vielä poissa rakkaittensa luota asiat ovat huonommin.Minä sinnittelisin vielä siihen asti että hän palaa suomeen ja voitte nähdä toisianne.Yhteenmuuttoa kannattaa silti vielä miettiä.Jaksamisia!
tueksi lääkärin vastaanotolle.sillä lääkityksen hän varmaankin tarvitsee.Bibolle tuo ei vaikuta,Kaksisuuntaisessa tuhlaa yli varojensa,on nukkumatta pitkiä aikoja,ja touhuaa lakkaamatta,sekä puhuu.Asiat ovat lennokkaita,ja vaihtelevat asiasta toiseen.Pelkälle masennukselle tuo vaikuttaa,johon kokeilemalla löytyy lääkkeet.Yhteenmuuttamisen unohtaisia ainakin vähäksi aika.Masentunutta ei kiinnosta mikään,eikä hän tee mitään,kaikki jäisi sinun harteille,jopa hänen henkilökohtainen hygienensa hoito.Masennus ei parane itsestään,vaan vuosien aikana lääkkeitä nauttien,ja ehkä jos mahdollista terapiassa.Tsemppiä teille silti.
en edes lukenut viestiäsi sanasta sanaan - ei tarvitse, kuulostaa niin tutulta.
poikakaverisi manipuloi sinua. hän ei välitä tunteistasi. sen sijaan hän saattaa esittää aitoja tunteita, kuten esittää olevansa pahoillaan. se johtuu siitä, että poikakaverisi on riippuvainen sinusta.
ainoa ongelma asiassa on se, että ihan nopeastikin vilkaistuna poikakaverisi vaikuttaa narsistilta - ja sinä narsistin uhrilta.
näille lienee oma palstansa..
hyvää jatkoa sinulle.
Jätä se ja eti terveenpi kaveri hyväks sulle.
"Nyt tuntuu, että tahallaanko hän yrittää pilata meidän jutun. "
Voi olla hyvinkin mahdollista.
On paljon helpompaa tuhota olemassaolevaa kuin yrittää rakentaa uutta yhteistä hyvää.