Pelko työpaikan puolesta koskettaa jo lähes 40000 suomalaiskotia. Työntekijälle on tänä vuonna rapsahtanut kutsu yt-neuvotteluihin ja tahti loppua ei ole näkyvissä. Äskettäin palkittu posliiniposkinen ministeri on puhunut posket hehkuen palvelurakenneuudistuksesta, on kuullut joltakin myös hienolta kuulostavan sanaparin, yhteisöllisyys ja perheiden laatuaika. Palvelurakenneuudistus ministerin tarkoittamassa mielessä tarkoittaa kuntapalveluiden alasajamista, kauppojen jatkuvaa aukoilemista, työntarjonnan vähenemistä ja palkkojen alentamista kun palkanlisät näillä päätöksillä uhkaavat loppua.
Kaikille elämänalueille suuntautuneet huonot ratkaisut ovat ajaneet kansakunnan tyhjän
päälle. Suomi hakee nyt oikeutta jatkaa tuotantoon sidottuja tukia muodossa tai toisessa.
Ministeri Anttila on härskisti koko ajan kansan kukkarolla. Eikö maajussi opi milloinkaan elämään oman rahalompakkonsa mukaaan? Mihin on johtanut tuotannon tehostaminen, millaista kyytiä esimerkiksi teuraseläimet ja maito saa? Millainen on maitotuotteiden hygieninen laatu kun maitolitra useampaan kertaa tilasäiliöstä autoon, välivarastoon ennen sen saapumista määräpaikkaan. Yhä harvempi kuluttaja pystyy juomaan käsiteltyä maitoa, mitä kestomaidon, kaikki maito, käsittelyprosessiin kuuluu, ei täysin tiedetä, juodaanko meilläkin melamiinimaitoa? Entäs teuraseläimet, syömmekö stressitöntä lihaa kun eläimet viruvat satoja kilometrejä kuljetusautoissa, parkkipaikoilla ja ahtaissa teurastamon navetoissa? Kysymyksiä on monia. Anttilankin mielestä maatalous on yrittämistä ja yrittämiseen kuuluu toimiminen markkinoiden
ehdoilla, viljelijän on tosin vapauttavaa olla yrittäjä kun taitamattoman toiminnan seuratersssa maksumiehenä on koko kansakunta.
Meillä olisi paljon muitakin aloja jotka ansaitsisivat Anttilan ajamia säälitukiaisia, kuljetusyrittäjät, pienyrittäjät yleensä, parturit, leipurit, käsityöläiset, työttömät, opiskelijat, eläkeläiset ja pienituloiset yksinhuoltajat, kaikki haluaisivat elämäänsä helpotusta, vaikka Anttilan neuvottelemia tukiaisia.
Kaikille elämänalueille suuntautuneet huonot ratkaisut ovat ajaneet kansakunnan tyhjän
päälle. Suomi hakee nyt oikeutta jatkaa tuotantoon sidottuja tukia muodossa tai toisessa.
Ministeri Anttila on härskisti koko ajan kansan kukkarolla. Eikö maajussi opi milloinkaan elämään oman rahalompakkonsa mukaaan? Mihin on johtanut tuotannon tehostaminen, millaista kyytiä esimerkiksi teuraseläimet ja maito saa? Millainen on maitotuotteiden hygieninen laatu kun maitolitra useampaan kertaa tilasäiliöstä autoon, välivarastoon ennen sen saapumista määräpaikkaan. Yhä harvempi kuluttaja pystyy juomaan käsiteltyä maitoa, mitä kestomaidon, kaikki maito, käsittelyprosessiin kuuluu, ei täysin tiedetä, juodaanko meilläkin melamiinimaitoa? Entäs teuraseläimet, syömmekö stressitöntä lihaa kun eläimet viruvat satoja kilometrejä kuljetusautoissa, parkkipaikoilla ja ahtaissa teurastamon navetoissa? Kysymyksiä on monia. Anttilankin mielestä maatalous on yrittämistä ja yrittämiseen kuuluu toimiminen markkinoiden
ehdoilla, viljelijän on tosin vapauttavaa olla yrittäjä kun taitamattoman toiminnan seuratersssa maksumiehenä on koko kansakunta.
Meillä olisi paljon muitakin aloja jotka ansaitsisivat Anttilan ajamia säälitukiaisia, kuljetusyrittäjät, pienyrittäjät yleensä, parturit, leipurit, käsityöläiset, työttömät, opiskelijat, eläkeläiset ja pienituloiset yksinhuoltajat, kaikki haluaisivat elämäänsä helpotusta, vaikka Anttilan neuvottelemia tukiaisia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ne joille maksetaan eniten tukiaisia, ne joille on valmiiksi rakennetut markkinointikanavat, osaksi yhteiskunnan ylläpitämät organisaatiot, ns takuuammatti. Päättävät kunnissa muiden asioista. Onko ihme, että meillä menee heikosti.
yrittäjällä ja "yrittäjällä" on tässä maassa melkoiset erot.Olen funtsinut että onko tämä hyysäyspolitiikka jotain Kekkosen ajan peruja,että yksi kansanosa on päässyt loisimaan näin kritiikittömästi? Olen sen verta nuori että en pysty hahmottamaan tuota historiaa niin selkeästi.Kirjat eivät kerro kaikkea.Kertokaa te.