Perussuomalaiset

Mielestäni erittäin hieno vaatimus!


http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Perussuomalaiset vaativat maahanmuuttajalle oleskelulupaa/1135241272480?ref=rss
4208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On hienoa, että perussuomalaiset näyttävät linjakkuutensa. Nähtäväksi jää, tuleeko ministeri Thors ratkaisuineen perussuomalaiselle linjalle.
Toivottavaa olisi.

Äänestä

...eli siis se, että inkeriläiset saivat paluumuuttajina tulla Suomeen. Sodan jälkeen kaikki Suomen inkeriläiset pakkosiirrettiin NL:oon. Tiedän tämän sattumoisin, kun kuulin vanhempieni joskus juttelevan, kuinka eräs naapurikylän emäntä oli joutunhut ottamaan jonkun tollon miehekseen, jotta säästyi niiltä pakkokyydityksiltä Eli että siis eriparinen pariskunta...ja surkuttelivat inkeriläisten kohtaloa. hehän olivat kumminkin suomalaisia, jotka NL laski heikäläisiksi. Mihin lie joutuivat rajan ylitettyään.

SIKSI Koivisto teki oikein.

Vaikka heillä on ollut sopeutumisongelmia, ja heistä on ollut monista enemmänkin kuin harmia, iin ei Koiviston päätöstä oikeasti voi moittiakaan.

Tuo persujen aloite on aivan oikea.

Jos afrikkalaisen isäkin on taistellut Suomen talvisodassa ja(tai jatkosodassa, niin kyllähän siitäkin voi antaa plussapisteitä ; )

Mielenkiintoinen peruste tuo, että isä on ollut sodassa. Joskus sitä kieltämättä ajattelee, että kyllä tässä on oikeus sanoa sitä sun tätä, kun se isäkin oli siellä sodassa. Joo, ei voi kieltää...että se tavallaan on takaraivossa. Ettei tarvii tulla silimille hyppelemään...kuten Simo Salminen aikanaan lauloi.

Äänestä

mitä tuohon keskusteluun on tullut, niin huomaatte että pyyhkeitä tulee persuille. Tässä yksi persuille tuttu ketjuun osallistunut.
   
>fariseuksien vaatimus
KÄDE | 21.11.2008 0:03
   
Inkeriläisillä ei ole ollut suomalaisuuden kanssa mitään tekemistä 200 vuoteen, joten paluumuutosta ei voida edes puhua. Se että joku inkeriläinen mies on ollut sotimassa suomen rintamalla, ei anna oikeuksia koko heimon massamuutolle suomeen . Kumma kun perussuomalaisille kelpaa maahanmuuttajiksi suoraan eläkeläisikäinen valkoinen, mutta ei työikäinen tummaihoinen. Maahanmuutto kriittisyys onkin ihonväri kysymys, Soinille ja kumppaneille.<

Juosta voitte mutta karkuun ette pääse, sanoi tiikeri hiirille!

Äänestä

Kuulostaa jotenkin tutulta. Muistaakseni asia tuli puheeksi jossain viime keväänä ja monet puolueet siihen heittivät kommenttinsa, mutta perussuomalaiset pysyivät muistaakseni hiljaa.

Miksiköhän kaivelevat noin vanhoja asioita juuri nyt, kun ei silloin kiinnostanut kun se oli vielä ajankohtaista?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taas asialla! kirjoitti:

Mielestäni erittäin hieno vaatimus!


http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Perussuomalaiset vaativat maahanmuuttajalle oleskelulupaa/1135241272480?ref=rss

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu