ParkComilta kirje

Miten sattuikin juuri tälle päivälle. Tänään nimittäin tuli ParkComilta kirje: "Pidämme nyt saatavaa teidän puoleltanne riitautettuna ja asia odottaa mahdollista käräjäoikeuden käsittelyä. Teille ei tule tänä odotusaikana maksumuistutuksia eikä perintäkirjeitä."

Kyllä pisti naurattamaan kun hovioikeuden päätös oli juuri ennen sitä julkistettu :-))
4353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

HOVIOIKEUDESSA OLI JUURI KSÄITTELYSSÄ SAVIARON JUTTU, EI SUN JUTTU.

EI OLE MITENKÄÄN VARMA ETTÄ MAHDOLLINEN SUN ASIAS KÄSITTELY PÄÄTYISI YHTÄ HYVIN KUIN SAVIAROLLE.

JOTEN NAURAKAAMME YHDESSÄ, HAH HAH HAH

Äänestä
  • Toistaiseksi kolme käräjätuomaria ja kolme hovioikeudenneuvosta ovat olleet YKSIMIELISIÄ tästä asiasta. Jos noita oikeuden päätöksen perusteluita lukee, niissä puhutaan pääosin asiasta varsin yleiseltä kannalta, joten eipä tuosta oikein sitä johtopäätöstä voi vetää, että kyse olisi vain yksittäistapauksesta. Toki jokainen juttu istutaan erikseen, mutta todennäköisyys, jolla käräjäoikeus päätyisi toiseen lopputulemaan ovat melko olemattomat.

    Sakkofirmoja ei tarvita yhtään mihinkään. Jännä juttu sinänsä, ettei tämä asia vielä hovioikeuden päätöksenkään jälkeen ole selvä kaikille.

    Äänestä

  • ei ota opikseen, vaan spämmää joka keskusteluun tuota samaa skeidaa...

    Äänestä

  • työttömyydelle! Ihana juttu. Oppisitko muuten joskus edes kirjoittamaan? Vai tarvitsetko siihenkin jotain hmmmmmfirmaa avuksesi? Onko muuten siivet pienentyneet? Ei taida kauppatorilla enää nakit suuhun muiden kustannuksella lipsahtaa... LOKKI.
    Ja voit olla varma että kusetusfirman tarina on ohi. Luovuta ja hae kunnalliseen valvontaan töihin. Ilmiselvästi olet niin älykäs ja oma-alotteinen että ei luulisi olevan ongelmia...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pisti naurattamaan... kirjoitti:

Miten sattuikin juuri tälle päivälle. Tänään nimittäin tuli ParkComilta kirje: "Pidämme nyt saatavaa teidän puoleltanne riitautettuna ja asia odottaa mahdollista käräjäoikeuden käsittelyä. Teille ei tule tänä odotusaikana maksumuistutuksia eikä perintäkirjeitä."

Kyllä pisti naurattamaan kun hovioikeuden päätös oli juuri ennen sitä julkistettu :-))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu