Lainaus Parkcomin kotisivuilta:
Lehdistötiedote
20.11.2008
ParkCom hakee valituslupaa Helsingin hovioikeuden päätöksestä korkeimmalta oikeudelta
Helsingin hovioikeus on hylännyt ParkComin Vantaan käräjäoikeuden päätöstä koskevan valituksen yksityisen pysäköinninvalvonnan laillisuudesta Suomessa. ParkCom on pettynyt oikeuden ratkaisuun ja hakee päätökseen muutosta korkeimmalta oikeudelta. Yhtiö perustelee valitustaan sillä, että omaisuudensuoja ja sopimusvapaus ovat perustuslaillisia oikeuksia, joita ei voi tällä tavoin rajoittaa.
Koska päätöksellä ei vielä ole lainvoimaa, laskujen maksu on nyt jokaisen omassa harkinnassa.
"Mikäli me voitamme tämän riita-asian, tästä aiheutuu laskunsa maksamattomille jälkiseurauksia aikanaan. Olemme voittaneet vastaavat riidat aiemmin muissa Pohjoismaissa", sanoo ParkComin toimitusjohtaja Tom Ek.
ParkComin liiketoiminta perustuu perustuslaissa kiinteistönomistajille määriteltyihin oikeuksiin omaisuudensuojasta ja sopimusvapaudesta. ParkCom valvoo kiinteistönomistajan toimeksiannosta pysäköintisopimuksen noudattamista yksityisellä alueella. Valvottavia kohteita on tällä hetkellä noin 700, pääasiassa pääkaupunkiseudulla. Kohteet ovat asunto-osakeyhtiöitä, liikekeskuksia ja toimitiloja.
Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kyse siitä, että kiinteistönomistaja haluaa säännellä pysäköintiä omistamallaan alueella.
ParkCom valitti Helsingin hovioikeuteen Vantaan käräjäoikeuden joulukuussa 2007 antamasta päätöksestä, jonka mukaan valvontamaksu olisi pysäköintivirhemaksu, jonka voisi määrätä vain poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvoja. ParkComin mukaan sen liiketoiminnassa ei ole kysymys pysäköintivirhemaksusta vaan yksityisoikeudellisesta sopimusrikkomuksesta.
Toisessa kappaleessa kirjoitetaan, ettei hovioikeuden päätös olisi lainvoimanen, mutta totuus on T. Ek:n mielestä muuta, joten löytyykö pykälää millä perusteella ao. tieto viranomaisten toimesta voitaisiin oikaista ????

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei voi kuin ihmetellä, millä innolla toimitusjohtaja Ek edelleen pitää firmansa ja oman nimensä esillä! Eilen tästä tapauksesta sentään uutisoitiin näkyvästi kaikkialla.
Eikö normaalisti ihminen haluaisi päästä tällaisesta julkisuudesta eroon, kun näkee että koko Suomen kansa vastustaa hänen tekemisiään? Ei lehdetkään olisi vetäneet Parkcom-otsikoita jopa etusivulle, jos ne olisivat firman puolella!
Toimitusjohtaja pitää hyvää huolta siitä, että hänen nimensä kuten myös sidosryhmän nimet jäävät koko kansan muistiin. Negatiivisempaa julkisuutta ovat mielestäni keränneet enää nämä viime aikojen pyssymiehet! Firma on sentään Suomessa ennennäkemättömällä tavalla ottanut laintulkinnan omaan haltuunsa.
Ei liene helppoa Parkcomin vastuuporukalla:
http://www.inoa.fi/Pys%E4k%F6intihalleja,%20Pys%E4k%F6intipaikkoja/ParkCom%20Oy%20Ab/HELSINKI/vastuuhenkilot/530018/
Luulenpa, että vielä monen vuoden päästäkin kyseinen herra törmää kysymykseen "hei, etkös sinä ollut silloin joskus sen sakkofirman toimari?"
""Mikäli me voitamme tämän riita-asian, tästä aiheutuu laskunsa maksamattomille jälkiseurauksia aikanaan. Olemme voittaneet vastaavat riidat aiemmin muissa Pohjoismaissa", sanoo ParkComin toimitusjohtaja Tom Ek. "
Muistuuko mieleen yhtään palveluyritystä, joka suorastaan UHKAILEE asiakkaitaan tällä tavalla? Eikö normaalisti yritys koeta kiilloittaa julkisuuskilpensä mahdollisimman positiivisia mielikuvia herättäväksi?
Eikös asiakas yleensä tilaa joltakin jotakin. Nämä maksut tulee kyllä yllättäen ja pyytämättä