Kunnianloukkaus

9 § (9.6.2000/531)
Kunnianloukkaus
Joka

1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

10 § (9.6.2000/531)
Törkeä kunnianloukkaus
Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa

1) rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka

2) aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa

ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
4130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

linnassa.

Äänestä

Lainaus: "...teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa"........."aiheutetaan suurta ja pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta ja tuntuvaa vahinkoa"

Mitä kunnianloukkauksiin tulee, niin eiköhän Suomessa ole vain yksi taho, joka loukkaa koko Suomen kansaa. Teoillaan he loukkaavat työmiehen ja -naisen kunniaa ylläpitämällä työttömyyttä ja laittamalla työikäisiä ahdinkoon, ja niin ollen häpeämään itseään.

Työnteko on monelle, minullekin, erittäin pyhä asia ja perheen elanto on saatava omin avuin. Olisi erittäin nöyryyttävää käydä sosiaalitoimiston luukulla syystä, joka on toisen aiheuttama. Moni oman arvonsa tunteva joutuu näin tekemään ja he häpeävät sitä syvästi. Saavat myös perheineen osakseen muiden pilkan. Tästä kärsivät erityisesti lapset, kun kaverit haukkuvat köyhiksi ja pummeiksi.

Näitä työttömiä ja varattomia on paljon. He häpeävät osaansa, joka ei ole ihmisarvon mukainen. Heitä hävettää ahdinko, johon he ovat ilman omaa syytään joutuneet. Heiltä hajoaa perhe, tulee avioeroja, lasten huostaanottoja, velat kasvavat, alkoholismi lisääntyy sekä muuta asiaan liittyvää.

Niin että jos jollain on syytä nostaa kunnianloukkaussyytteitä, niin heitä löytyy tarvittaessa satoja tuhansia. Heillä vain ei ole mahdollisuutta tehdä niin, koska työtään osaamattomat nyhveröt ovat varmistaneet selustansa lain ja asetusten avulla.

Äänestä

Olematonta ei voi loukata.
Eihän vankiloissa istuvilla kriminaaleillakaan ole kunniaa.
Holkeri eroaa heistä siten, että hänen tekonsa ovat aiheuttaneet moninverroin enemmän tuhoa ja vahinkoa, ja valtioneuvos Holkeri on kriminaali vapaudessa.

Äänestä

ja hänen mielipiteitään, ei ole kysymys henkilöön käyvästä kunnianloukkauksesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RL 24: 9-10 §:t kirjoitti:

9 § (9.6.2000/531)
Kunnianloukkaus
Joka

1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

10 § (9.6.2000/531)
Törkeä kunnianloukkaus
Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa

1) rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka

2) aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa

ja kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu