Puolustusmietteitä

Eilinen tv1:n varusmieskeskustelu nostatti ajatuksia mieleen. Keskusta voisi olla aloitteellinen puolustusvoimien uudistamisessa. Se lisäisi varmasti kannatusta nuorten keskuudessa.

Ensimmäinen ajatus oli, että varusmiespalvelus pitäisi muuttaa täysin vapaaehtoiseksi sekä miehille, että naisille. Halukkaat voisivat suorittaa sen oman elämäntilanteensa mukaan milloin vain 17 ja 24 ikävuoden välillä.

Varusmieskoulutuksesta voisi tehdä eröönlaisen kriisinhallinnan ammattitutkinnon, jonka jokainen vapaaehtoinen kävisi läpi, mutta sen päälle olisi valittavana myös erikoisammattitutkinto alipäällystöä varten ja johtamisen erikoisammattitutkinto upseereja varten.

Amiraali Kaskealan kuvailema 250 000 reserviläisen joukko tulisi olla koulutuksen tavoitteena, mikä tarkoittaa, että ammattitutkintojen pitäisi olla sisällöltään riittävän haluttavia, myös siviilielämän tarpeita palvelevia.

Tv-keskustelussa armejasta lähtenyt oikeustieteen opiskelija esitti monia erinomaisia mielipiteitä, samoin siviilipalveluksen valinnut kansantaloustieteen professori. Keskustalaisten kannattaisi kuunnella tämän tapaisia, uusia näköaloja avaavia puheenvuoroja kritiikittömän avoimesti eikä konservatiivisen torjuvasti.

Uskottavaa puolustusta kannattaa kehittää uudella ja tehokkaalla tavalla, mihin yksi tie on varusmieskoulutuksen tason selkeä kohottaminen, jolloin se hyödyttää paitsi isänmaata, myös koulutettavia reserviläisiä.

Mehän emme tarvitse reserviimme emmekä reservin upseeristoomme ainuttakaan sellaista tyhjäpäätä kuin keskustelussa aivottomana sotilasfraaseja hokenut upseerioppilas oli.
6141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Uskottava puolustus syntyy 250 000 reserviläisestä, jotka koulutetaan vapaaehtoisen asevelvollisuuden kautta sekä tästä joukosta edelleenkoulutettavista ammattisotilaista, jotka toimivat YK:n EU:n ja Naton rauhanturvaoperaatioissa.

Lisäksi tarvitaan Naton täysjäsenyys, jotta kustannukset materiaalipuolella saadaan halvemmiksi.

Äänestä

Keskustelun Rukin oppilas sai puistatukset aikaan. Tuollaisia aivottomia ja tahdottomia idioottejako vastusmiespalvelus tuottaa?

Äänestä
  • Rukin oppilas näytti miehekästä esimerkkiä asevelvollisuudesta ja sen suorittamisesta kunniakkasti. Onneksi suurin osa Suomen miehistä omaa vielä kykyä suoriutua isänmaan hyväksi tehtävästä palvelusta ja ennenkaikkea sopeutua sotilaalliseen kuriin ja järjestykseen.
    Nämä raukkamaiset luovuttajat eivät paljon sympatioita saa eivätkä kaipaa, suomalaiset naisetkin menevät urheudessaan näiden lusmujen ohi tullen mennen.
    Mukamas 2000-luvun armeijaan ei enää rivissä seisominen, eikä tupajärjestyksen noudattaminen sovi henkilökohtaisen identiteetin rikkoutumatta, hajanainen sikalaumoko sen pitäisi olla?
    Miten kuritonta sotajoukkoa johdettaisiin jos miehet tekisi sen mitä itse haluaisi ja tuskin sitäkään?

    Paras vitsi eilisen sivilikarkurin suusta kuultiin kun hän vastasi kysymykseen;"kuinka sinä puolustat tätä maata", "maksamalla veroja tälle maalle".
    Kuinkahan tuo puolustaminen toimisi käytännössä kun ja jos vihollisen piippu osoittaa kohti, tietenkin huutamalla viholliselle;"Olen maksanut veroni säännöllisesti, antautukaa ehdoitta".
    Ehdottaisin maassamme vietettävien liputuspäivien joukkoon uutta liputuspäivää, nimittäin asevelvollisuudesta kieltäytyneitten päivää, jolloin sinivalkoinen hame nostettaisiin salkoon näiden urheiden miesten kunnioituksen merkiksi.

    Äänestä

  • sivilikarkuruus kirjoitti:

    Rukin oppilas näytti miehekästä esimerkkiä asevelvollisuudesta ja sen suorittamisesta kunniakkasti. Onneksi suurin osa Suomen miehistä omaa vielä kykyä suoriutua isänmaan hyväksi tehtävästä palvelusta ja ennenkaikkea sopeutua sotilaalliseen kuriin ja järjestykseen.
    Nämä raukkamaiset luovuttajat eivät paljon sympatioita saa eivätkä kaipaa, suomalaiset naisetkin menevät urheudessaan näiden lusmujen ohi tullen mennen.
    Mukamas 2000-luvun armeijaan ei enää rivissä seisominen, eikä tupajärjestyksen noudattaminen sovi henkilökohtaisen identiteetin rikkoutumatta, hajanainen sikalaumoko sen pitäisi olla?
    Miten kuritonta sotajoukkoa johdettaisiin jos miehet tekisi sen mitä itse haluaisi ja tuskin sitäkään?

    Paras vitsi eilisen sivilikarkurin suusta kuultiin kun hän vastasi kysymykseen;"kuinka sinä puolustat tätä maata", "maksamalla veroja tälle maalle".
    Kuinkahan tuo puolustaminen toimisi käytännössä kun ja jos vihollisen piippu osoittaa kohti, tietenkin huutamalla viholliselle;"Olen maksanut veroni säännöllisesti, antautukaa ehdoitta".
    Ehdottaisin maassamme vietettävien liputuspäivien joukkoon uutta liputuspäivää, nimittäin asevelvollisuudesta kieltäytyneitten päivää, jolloin sinivalkoinen hame nostettaisiin salkoon näiden urheiden miesten kunnioituksen merkiksi.

    Miksi armejaan pitää pakottaa sellaisetkin, joista ei tosipaikassa olisi mitään hyötyä?

    Koulutettaisi reserviin van ne, joilla on halua ja intoa. Tulisi halvemmaksi ja olisi tehokkaampaa.

    Äänestä

Kapi on nyt tapakouluttajana eikä ota kantaa upseerioppilaisiin eikä muihinkaan siviilimiehiin.

Heh. heh.

Äänestä

Ja kaksi luuseri homoa.
Rehellisinä miehekkäinä miehinä kokelas ja eversti lupasivat puolustaa tarvittaessa myös näitä puppeli-luusereita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskustalaisittain kirjoitti:

Eilinen tv1:n varusmieskeskustelu nostatti ajatuksia mieleen. Keskusta voisi olla aloitteellinen puolustusvoimien uudistamisessa. Se lisäisi varmasti kannatusta nuorten keskuudessa.

Ensimmäinen ajatus oli, että varusmiespalvelus pitäisi muuttaa täysin vapaaehtoiseksi sekä miehille, että naisille. Halukkaat voisivat suorittaa sen oman elämäntilanteensa mukaan milloin vain 17 ja 24 ikävuoden välillä.

Varusmieskoulutuksesta voisi tehdä eröönlaisen kriisinhallinnan ammattitutkinnon, jonka jokainen vapaaehtoinen kävisi läpi, mutta sen päälle olisi valittavana myös erikoisammattitutkinto alipäällystöä varten ja johtamisen erikoisammattitutkinto upseereja varten.

Amiraali Kaskealan kuvailema 250 000 reserviläisen joukko tulisi olla koulutuksen tavoitteena, mikä tarkoittaa, että ammattitutkintojen pitäisi olla sisällöltään riittävän haluttavia, myös siviilielämän tarpeita palvelevia.

Tv-keskustelussa armejasta lähtenyt oikeustieteen opiskelija esitti monia erinomaisia mielipiteitä, samoin siviilipalveluksen valinnut kansantaloustieteen professori. Keskustalaisten kannattaisi kuunnella tämän tapaisia, uusia näköaloja avaavia puheenvuoroja kritiikittömän avoimesti eikä konservatiivisen torjuvasti.

Uskottavaa puolustusta kannattaa kehittää uudella ja tehokkaalla tavalla, mihin yksi tie on varusmieskoulutuksen tason selkeä kohottaminen, jolloin se hyödyttää paitsi isänmaata, myös koulutettavia reserviläisiä.

Mehän emme tarvitse reserviimme emmekä reservin upseeristoomme ainuttakaan sellaista tyhjäpäätä kuin keskustelussa aivottomana sotilasfraaseja hokenut upseerioppilas oli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu