Miksi

Miksi pelkään keskustelua lestadiolaisten kanssa?

En uskalla heidän kanssaan aloittaa keskustelua yleensäkin uskosta, koska minä tiedän valmiiksi että ajattelen heidän mielestään väärin jos en ajattele kuin he.
Mutta miksi pelkään sitä vaikka ajattelisinkin väärin tai heidän mielestään väärin?
Onko kyse siitä kun minulla ei ole niin voimakasta tarkkaan määriteltyä maailmankuvaa-tapaa-ajattelua kuin heillä että murrun heidän edessään ja saan taas kokea itseni niin huonoksi-pahaksi-syntiseksi ihmiseksi, koska en täytä heidän vaatimustaan ja pysty ajattelemaan kuin he?

Olen entinen lestadiolainen.
Miksi he eivät voi keskustella asioista rauhassa niin että kuunnellaan toisenkin ajatusta eikä heti vihaisesti lyntätä ettei se noin mene vaan näin, sinä olet nyt väärässä, kauhea ihminen jne. Ja sitten on näitä läheisiä ihmisiä joihin nyt pystyy vielä luottamaan joiden kanssa on yrittänyt mennä keskustelemaan niin he hiljenevät täysin tai nopeasti sanovat jotakin eivätkä anna keskustelun lähteä vapaasti virtaamaan, välttelevät noita tilanteita.=(

Harmittaa jos tällaisetkin ystävyyssuhteet ajan mittaa häviää ettei ole enää sitä oikeaa ystävyyttä jossa oikeasti välitetään toisesta, kuunnellaan toista, otetaan tosissaan, rakastetaan koska on tärkeä läheinen ihminen.=(
22652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Syntisi tulee ilmi, ja että tekisit parannuksen..

Äänestä
  • Miksi pelkään sitä mitä he pitävät syntinä ja jota minä en pidä syntinä?

    Äänestä

  • jatkan... kirjoitti:

    Miksi pelkään sitä mitä he pitävät syntinä ja jota minä en pidä syntinä?

    Niin kuitenkin omassatunossasi tiedät syntisi ja yekosi.

    Äänestä

  • avakas kirjoitti:

    ja syntini, mutta minulle on luvattu se armo johon saan turvautua ja turvaudun.

    Jos nyt lähden jatkamaan tuota pelkoni kertomusta, niin se kokemuksiini perustuen johtuu siitä että minulle ei ole alkujaankaan annettu oikeutta ajatella itse vaan minun on täytynyt vaikka väkisin ajatella niinkuin vl-oppi on.
    Myös se on minulle opetettu imeväisestä asti että jos teet jotain tätä vastaan se on väärin.
    Jos tuollaista ihmiselle toitotetaan syntymästä lähiten kokoajan niin ei ole kumma jos sellainen loinen jää sinne niskanpäälle! Se on nimittäin ihan luonnollista, luonnonlakien mukaan tapahtuvaa.
    Mutta onneksi ihmisillä on kuitenkin taipumus ajatella, ainakin suurimmalla osalla. Eli on turhaa yrittää väkisin saada kaikki samaan muottiin.

    Eli minua on koko tähän astisen elämän ajan syyllistetty jos teen toisin kuin tuo vl-oppi sanoo ja se vielä vaikuttaa minussa, en ole päässyt siitä täysin eroon.

    Siitä eroon pääseminen ei ole helppoa, juuri sen vuoksi mitä aluksi kerroin. Minut kun on juurrutettu johonkin ja sillä selvä. Toivon että joku päivä saisin selkeänä katsoa vierestä tuon joukon puuhastelua tuntematta mitään syyllisyyttä siitä etten itse ollut sellainen ihminen joka uskoo taikka alistuu tuohon ajatteluun. Toisethan alistuvat ja toiset uskovat, osa lähtee kun ei ymmärrä sitä oppia, eikä pysty sitä omantunnon vuoksi jatkamaan. Kumpi on sitten parempi, jatkaa omantunnon vastaisesti vai kuunnella sitä? Siihen on varmaan miljoonasti mielipiteitä.

    Pelkään kuitenkin sitä että minut haukutaan taas vl:n osalta miten huono olen kun en elä kuin he. Kai minä sitten olen huono enkä pysty heitä miellyttämään.
    Niin, jos se onkin vain miellyttämisen halua tai halua siihen että haluaisin kaikilla olevan hyvä olo, eikä kukaan kiusaisi toista koskaan. Tässä maailmassa se ei onnistu. Minä kun olen elänyt siinä ns. vl-pumpulissa vaikkei se ollut mitään pumpulia vaan tarkoitan sitä että maailmasta täysin eristyksissä ettei ole oppinut ettei tämä maailma voi tulla koskaan olemaan mikään taivas kun taas vl-uskoa on esitetty minulle, tai ainakin niin minä olen sen käsittänyt, että se on sitä rauhaa ja ihanuutta niin että se on vähän kuin taivas maanpäällä.
    Ehkä olen siitä järkyttynyt ettei se sitä ollutkaan, vaikka niin minulle oli uskoteltu ja olin siihen pienenä sokeasti uskonut. Nuoruus iällä kun alkoi kasvamaan irti vanhemmista sekä itse pohtimaan niin kaikki romuuntui täysin, minulle oltiin valehdeltu päin kasvoja kokoajan. Sain hirveästi kuraa vl:ltä niskaan eikä kukaan oikeasti välittänyt toisista, myös äitini muuttui aivan kamalaksi eikä isäni välittänyt pätkääkään.

    Oli hirveää seistä siinä ryöpytyksessä ihan yksin. Kukaan ei halunnut kuunnella ja jos uskalsi jotain mainita ja se oli vähänkin eritavoin ajateltu kuin tuo usko opettaa niin minun piti tehdä siitä rippiä. Koin sen täysin minun alistamisena, että kun minä olen nyt jonkun mielestä ajatellut väärin niin minun pitää mennä kumartamaan hänelle ja anomaan että saanko anteeksi että ajattelin niin väärin kuin mitä tämä oppi opettaa.

    Äänestä

  • kyllä tekoni kirjoitti:

    Sinua eniten vaivaa, juttele asiasi jollekkin ymmärtäväoselle uskon veljelle tai sisarelle.

    Äänestä

  • avakas kirjoitti:

    Sinua eniten vaivaa, juttele asiasi jollekkin ymmärtäväoselle uskon veljelle tai sisarelle.

    puhua mutta he vain hiljenytvät ja kääntävät selän.
    Etkö sinä sitten voi tässä puhua minulle jos noissa on jotain juteltavaa kun minulle sitä ehdoitat?

    Koen niin että minua vaivaa se mitä kerroin, se että minua on kohdeltu väärin ja olen joutunut heidän vuokseen sellaisiin tilanteisiin ja tähän.

    Äänestä

  • olen yrittänyt heille kirjoitti:

    puhua mutta he vain hiljenytvät ja kääntävät selän.
    Etkö sinä sitten voi tässä puhua minulle jos noissa on jotain juteltavaa kun minulle sitä ehdoitat?

    Koen niin että minua vaivaa se mitä kerroin, se että minua on kohdeltu väärin ja olen joutunut heidän vuokseen sellaisiin tilanteisiin ja tähän.

    Siellä voi jutella privaatissa,joten no vaikka jos tulet sinne olen samalla nikillä sielläkin....

    Äänestä

  • avakas kirjoitti:

    Siellä voi jutella privaatissa,joten no vaikka jos tulet sinne olen samalla nikillä sielläkin....

    voi kertoa tässä ja nyt?

    Äänestä

  • miksi et kirjoitti:

    voi kertoa tässä ja nyt?

    Jutella se näkyy heti ha voi vastatakkin heti..

    Äänestä

  • avakas kirjoitti:

    Jutella se näkyy heti ha voi vastatakkin heti..

    näkyy ja ei ole mitään haittaa vaikkei juuri sillä hetkellä vastaa. Sen verran on malttia.

    Äänestä

  • se kuule täälläkin kirjoitti:

    näkyy ja ei ole mitään haittaa vaikkei juuri sillä hetkellä vastaa. Sen verran on malttia.

    Mytta chatissa se poistuu melkein heti yleisellä mutta siellä voi jutella myös kahdestaan

    http://chat.suomi24.fi/login.cgi?cid=795

    Äänestä

  • vakas kirjoitti:

    Mytta chatissa se poistuu melkein heti yleisellä mutta siellä voi jutella myös kahdestaan

    http://chat.suomi24.fi/login.cgi?cid=795

    vaikka se jäisi tänne??
    Saapahan muutkin asiaan tietoa, jotka ehkä saattavat miettiä samaa kuin minä.

    Äänestä

  • avakas kirjoitti:

    Niin kuitenkin omassatunossasi tiedät syntisi ja yekosi.

    nyt toimit juuri niin kuin ei pitäisi. Määrittelet aloittajan psykologisen ja hengellisen tilan tietämättä hänestä muuta kuin mitä hän avauksessa sanoo. Tätä mielestäni on juuri vl-uskovaisuus: ennakkoluuloja ja arvailuja.

    Äänestä

Mun lestakaverini tai ainaskin -tuttuni välttelevät keskustelua uskonasioista. HE tuntuvat pelkäävän jotain.

Äänestä
  • pelkäävät kuin ruttoa keskustella kanssani uskomiseen liittyvistä asioista, mutta niin minäkin pelkään joitakin ihmisiä.
    Ja sitä tässä juuri ihmettelen miksi me pelkäämme toisiamme?=)

    Äänestä

  • kerroin, jotkut kirjoitti:

    pelkäävät kuin ruttoa keskustella kanssani uskomiseen liittyvistä asioista, mutta niin minäkin pelkään joitakin ihmisiä.
    Ja sitä tässä juuri ihmettelen miksi me pelkäämme toisiamme?=)

    ylivoimaisesti fiksuimmat ystäväni ovat
    lestadiolaisia. Miksi seura ei tee kaltaisekseen? ;)

    Äänestä

  • jle-66 kirjoitti:

    ihan fiksu ihminen, vai mitä?

    Äänestä

  • sinä ole kirjoitti:

    ihan fiksu ihminen, vai mitä?

    jaa-a, jäävi tuohon olen vastaamaan. Kiitoksia
    "arvonimestä". Oletko vl? Tulin uteliaaksi

    Äänestä

  • jle-66 kirjoitti:

    ylivoimaisesti fiksuimmat ystäväni ovat
    lestadiolaisia. Miksi seura ei tee kaltaisekseen? ;)

    Voinee johtua siitä, että alkoholi rappeuttaa kehoa ja aivoja. Ei tarvitse kovinkaan pitkään käydä aina silloin tällöin 'yhdellä' kunnes onkin jo melkoinen puli ja järjenjuoksu sen mukainen (tämä on kyllä nähty yläasteella, lukiossa ja nyt korkeamman asteen koulussa.. mielenkiintoinen huomio: lukiossa porukka on paljon fiksumpaa kuin täällä 'korkeakoulussa'..). Lestadiolaiset ja muuta fiksut ihmiset taas kieltäytyvät erittäin viisaasti alkoholista. Toki joku voi tietysti olla hidas luonnostaankin =)

    Äänestä

  • Punkrock-vl-nuori kirjoitti:

    Nyt se selvisi tuokin. Saanko tarjota yhden, tuon kunniaksi?

    Äänestä

Hakomaja-keskustelufoorumia? Sieltä löytäisit vertaistukea.

Äänestä
  • ei voi vastata täällä mitään??
    Samoinhan ne on luettavissa hakomajassa, eikä minua voisi vähempää kiinnostaa vaikka ne keskustelut näkyisi täällä. Osaan kyllä huolehtia ettei juttujeni perusteella kukaan tunnista minua ja jos tunnistaa, tunnistakoon!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pelkään heitä? kirjoitti:

Miksi pelkään keskustelua lestadiolaisten kanssa?

En uskalla heidän kanssaan aloittaa keskustelua yleensäkin uskosta, koska minä tiedän valmiiksi että ajattelen heidän mielestään väärin jos en ajattele kuin he.
Mutta miksi pelkään sitä vaikka ajattelisinkin väärin tai heidän mielestään väärin?
Onko kyse siitä kun minulla ei ole niin voimakasta tarkkaan määriteltyä maailmankuvaa-tapaa-ajattelua kuin heillä että murrun heidän edessään ja saan taas kokea itseni niin huonoksi-pahaksi-syntiseksi ihmiseksi, koska en täytä heidän vaatimustaan ja pysty ajattelemaan kuin he?

Olen entinen lestadiolainen.
Miksi he eivät voi keskustella asioista rauhassa niin että kuunnellaan toisenkin ajatusta eikä heti vihaisesti lyntätä ettei se noin mene vaan näin, sinä olet nyt väärässä, kauhea ihminen jne. Ja sitten on näitä läheisiä ihmisiä joihin nyt pystyy vielä luottamaan joiden kanssa on yrittänyt mennä keskustelemaan niin he hiljenevät täysin tai nopeasti sanovat jotakin eivätkä anna keskustelun lähteä vapaasti virtaamaan, välttelevät noita tilanteita.=(

Harmittaa jos tällaisetkin ystävyyssuhteet ajan mittaa häviää ettei ole enää sitä oikeaa ystävyyttä jossa oikeasti välitetään toisesta, kuunnellaan toista, otetaan tosissaan, rakastetaan koska on tärkeä läheinen ihminen.=(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu