Haluaisin kysyä sellaista, että kuinka vanhana jättäisit vauvasi hoitoon, esim. mummulle tai jollekin muulle luotettavalle henkilölle puoleksi päiväksi?
Kyseessä itsellä on siis että meille on tullut kutsu ensi kesän häihin (jaa vähänkö etukäteen kutsun lähettivät...) Noh, itse olen raskaana ja häiden aikaan meidän tuleva vauva on silloin 2 kuukauden ikäinen. Häihin toki voi ottaa lapsen mukaan, mutta viitsisikö sitä niin pientä nyyttiä meluisiin häihin ottaa... Noh, en ole vielä vakavissani edes miettinyt mitä silloin tehdään vauvan kanssa, mutta jättäisitkö itse 2 kukauden ikäisen vauvasi esim. luotettavan mummun hoitoon? Oletetaan tietty että lapsi on terve, hänelle on varattu maitoa etukäteen jne? Häissä en toki olisi tappiin asti vaan lähtisin jo hyvissä ajoin.
Mutta uskaltaisiko sitä silti jättää niin pientä toisen hoitoon... Älkää nyt ihmiset hyvät saako tästä hepulia ja alkako saarnata ettei olisi lapsia kannattanu hankkia alunperinkään. Ei mua niin kauheesti edes huvita häihin lähteä.
Kyseessä itsellä on siis että meille on tullut kutsu ensi kesän häihin (jaa vähänkö etukäteen kutsun lähettivät...) Noh, itse olen raskaana ja häiden aikaan meidän tuleva vauva on silloin 2 kuukauden ikäinen. Häihin toki voi ottaa lapsen mukaan, mutta viitsisikö sitä niin pientä nyyttiä meluisiin häihin ottaa... Noh, en ole vielä vakavissani edes miettinyt mitä silloin tehdään vauvan kanssa, mutta jättäisitkö itse 2 kukauden ikäisen vauvasi esim. luotettavan mummun hoitoon? Oletetaan tietty että lapsi on terve, hänelle on varattu maitoa etukäteen jne? Häissä en toki olisi tappiin asti vaan lähtisin jo hyvissä ajoin.
Mutta uskaltaisiko sitä silti jättää niin pientä toisen hoitoon... Älkää nyt ihmiset hyvät saako tästä hepulia ja alkako saarnata ettei olisi lapsia kannattanu hankkia alunperinkään. Ei mua niin kauheesti edes huvita häihin lähteä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
meidän poika oli 2,5 kk, kun oli yhden yön mummollaan hoidossa, mummo muutenkin tuttu lapselle ja hyvin oli mennyt. Ei vaikuttanut vauvan käytökseen mitenkään. Meilläkin oli ystävän häät silloin.
Jos lapsi tulee hoitajan kanssa toimeen eikä vierasta, minun mielestäni voi kyllä poikkeuksellisesti jättää hoitoon, kunhan ei joka viikko toistu. Ja varsinkin, jos et meinaa edes yöksi jättää, niin ihan hyvällä omallatunnolla vaan :D
asti hetkeksi. Aluksi omalle isälle ja pikku hiljaa myös naapuriin sekä tädille. Kovin pitkiä aikoja tyttö ei ole ollut hoidossa, aluksi ihan tunnin pari, n. 8 kk:n iässä oli pitkän päivän klo 9.00-18.00. Hyvin on aina mennyt.
Riippuu siitä huoliiko vauva pulloa vai onko täysimetys päällä. Itse en missään nimessä jättäisi vielä tuon ikäistä hoitoon noin huonon syyn takia, tottakai vauva häihin mukaan jos kerran on sallittua ottaa mukaan (Ja siellähän ei tarvitse yömyöhään roikkua). Eri asia jos on erikseen pyydetty että ei vauvoja otettaisi mukaan, mutta silloin miettisin kyllä tarkasti viitsiikö itse sellaiseen paikkaan mennä. Mutta siis se että en itse jättäisi vauvaa hoitoon ei tarkoita sitä että olen sitä vastaan jos muut jättävät. Kannattaa odottaa siihen asti että vauva on syntynyt ja tunnet hänet jolloin voit tehdä kaikille parhaan ratkaisun.
Itellä kaksi lasta ja kummatkin ensimmäisen kerran jätin omalle äidilleni noin kk ikäsinä kun itse halusin mennä kavereiden kanssa suoraan sanottuna dokaamaan!
Ei se sinusta huonoa äitiä tee jos tahdot itsellesikin hieman omaa aikaa. Jaksat vaan paremmin sitten kotona :)
Kyllä äideilläkin on oikeus ihan omaan aikaan, sano muut mitä sano!
Mun "henkinen napanuorani" on molemmista lapsista ollut aikalailla sen mittainen mitä psykologit eron pituudeksi suosittavat. Eli tunti/vauvan ikä kuukausissa. Toista en ole kyllä edes niin pitkäksi ajaksi jättänyt...
Tuota asiaa et voi tietää etkä päättää ennen vauvan syntymää. Huomaat sitten vauvan syntymän jälkeen miltä ajatus tuntuu.
Itselle olisi täysin itsestäänselvää ottaa 2-kuinen häihin mukaan. Ensimmäisen puoli vuotta olen vauvan kanssa ollut aika erottamaton paketti, sellaiseen paikkaan ei ole menty mihin vauva ei voisi tulla. Täysimetyskin on ollut yksi tekijä, minusta on ollut paljon helpompaa ja mukavampaa kulkea vauva mukanani, kuin lypsää maitoa ja keitellä pulloja.
Itseasiassa olin yksissä aika railakkaissa häissä aika pitkälle yöhön puolivuotiaan vauvan kanssa. Vauva kulki kantoliinassa, kuulosuojaimet pistin päähän kun bändi aloitti. Nukkumaanmenoaikaan vauva nukahti liinaan. En minä sen jälkeen enää tanssilattialla pyörinyt tms, mutta syrjemmällä juttelin ihmisten kanssa aika pitkään. Majoittuminen oli tosin juhlapaikalla, joten tilannetta oli helppo seurailla ja lähteä nukkumaan heti kun siltä alkoi näyttää.
Se on niin helppoa, yksinkertaista, ja huoletonta. Sitä paitsi se on asenteena mielenterveydellisesti hyvä että tottuu kulkemaan vauvan kanssa kaikkialla, eikä jää neljän seinän sisään.
Ilman vauvaa, olisin vain huolissani hänestä, eikä ilonpidosta tulisi mitään.
Meidän poika oli ensimmäisen kerran illan ja osan yöstä hoidossa mummulassa kun oli 3 viikon ikäinen. Hyvin oli mennyt. 2 kuukauden iässä oli ensimmäistä kertaa koko yön hoidossa. Hyvin mennyt myös nämä. Ehkä n. kerran kuussa on hoidossa illan/yön että isi ja äiti saavat omaa kahdenkeskistä aikaa. Eipä ole mitään traumoja näkynyt ja hyvin mennyt. Kuhan on luotettava ja tuttu hoitaja niin en ole kokenut mitään ongelmaa. Päinvastoin, tarvitsee äiti ja isi mielestäni myös omaa aikaa silloin tällöin :)
Meidän vauva oli 3kk vanha, kun olimme häissä. Hyvin meni. välillä itkeskeli tietysti, mutta ei mitään katastrofia. Varmaan voit häiden ajaksi jättää hoitoon, mutta en tosiaankaan vielä yöksi noin pientä hoitoon jättäisi. Meidän lapsi nyt 7kk ja ei ole yötä vielä ollut hoidossa.
6kk ikäistä naperoani vielä koskaan yökylään enkä hoitoon ylipäätänsä. Ei ole tullut edes mieleenikään!! Ensimmäiset 2kk olin ihan vauvan lumoissa, sitten osasin jo alkaa tekemään omiakin juttuja ilman, että koko aika tuijotin lastani... edelleen näin puolen vuoden jälkeenkin olen onnesta sekaisin enkä halua häntä muiden hoiviin antaa, isä ja äiti ovat parasta noinkin pienelle.
Me mentiin häihin vauvan kanssa, kun hän oli 1kk ikäinen. Mukana tuonikäinen kulkee. Tietysti se vähän harmittaa, että ei pystynyt samanlailla irrotelee ja bailaa kuin ennen, mutta sehän tiedettiin jo ennen lapsen "hankkimista" että semmosta se elämä tulee olemaan. Kivaa siellä oli vauvankin kanssa. =)
Meidän muksut on ollu tosi aikasin jo yökylässä mummulassa. Poika oli vain 5vkoa ja tyttö 3vkoa. Tosin molemmat söi sillon tuttelia että siinä mielessä oli helppo jättää. Kuitenkin, niin ihanaa kuin se vauva-arki onkin, niin isin ja äidin pitää välillä päästä tuulettumaan että jaksaa taas. Tietenkään en jättäisi mihin tahansa vaan ainoa vaihtoehto on ah niin ihana mummula. =)