Onkohan näistä psykoterapioista oikeasti mitään apua? Siis muuhun kuin psykiatrien palkkapussien lihottamiseen? Olen käynyt nyt viisi vuotta, eikä mitään ole tapahtunut. Samaa paskanjauhamista ja kyvyttömyyttä edes kysyä mitään, mikä koskettaisi minua henkilökohtaisesti eikä vain virallisia psykologisia "totuuksia" ihmiselämästä. Pitäisiköhän lopettaa? Ehkä voisin vaikka tappaa itseni sitten tai jotakin, sekin olisi mielekkäämpää kuin tämä pelleily.
Terapia pelkkää pelleilyä?
ihminen, ei hoidettava
21827
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tukholman yliopistolla tiede on todennut että psykiatriassa on kyse sosiaalisesta valvonnasta.
Terapiassa terapeutti muodostaa oman mielipiteensä ptilaan pärstäkertoimesta ja sen perusteella suorittaa joko paapomista, kansanvalistustyötä tai tapalasvatusta.
Suomen mielentervyslaki ei määrittele mitä mielentervystyö on tai miten sitä on tehtävä. Psykiatrin rooli on saada potilas uskomaan psykiatriin.
Ööh... "tiede on todennut Tukholmassa"...? :) No, enpä pidä tutkimusta ja tiedettä minään taikasanoina, ihan ajattelemallakin löytää samat näkökulmat, ja on löydettykin, kauan sitten ennen sitä seuranneita tutkimuksia ja tieteilyjä. Voihan jälkimmäisissäkin toki perää olla...
So. ongelma on juuri se, että koko toiminta on valtavan tiede-, hoito-, lääketuotanto- ja lakikoneiston ikiliikuntaa, jossa ihmisiä ei kohdata.
Minun terapeuttini ei vuodenkaan käyntien jälkeen osannut sanoa muuta kuin että minun olisi jotenkin haluttava muuttua.
Olisi ollut hyödyllisempää asioida jossain jossain olisi aito aikuiskasvatustieteellisen koulutuksen saanut neuvojana.
Tässä sekä ruotsiksi että englanniksi Tukholman yliopiston tutkimus joka todistaa että psykiatria on sosiaalista valvontaa:
http://www.diva-portal.org/su/theses/abstract.xsql?dbid=8244
Kiitos, en nyt millään ehdi alkaa lukea läpi tuota. On ehkä vähän liikaa sanottu yhden tutkimuksen "todistavan" tämänkaltaista asiaa, tärkeän osoituksen aiheesta se toki voi antaa - mutta ehkä tämä on vähän pilkunviilausta pointtisi kannalta. (Tietyssä mielessä psykiatrian toimiminen sosiaalisen vallankäytön muotona on itsestäänselvyys, suora seuraus inhimillisen yhteisöllisyyden luonteesta. Sen toteutumia ja tarkempaa luonnetta voidaan sitten tarkastella spesifisemmin tutkimuksin.)
Amerikassa on 42 eri tutkimuksessa tutkittu mielenterveystyön ammattilaisten antamaa terapiaa ja verrattu niiden terapioiden hyödyllisyyttä opettajan ja sosiologin koulutuksen saaneiden henkilöiden antamaan henkiseen neuvonpitoon. Tuloksena on ollut että mielenterveysolettamiin koulutetut ja uskovat ammattiauttajat ovat HUONOMPIA terapeutteja kuin valistuneet maallikot.
sanot.:
Minun terapeuttini ei vuodenkaan käyntien jälkeen osannut sanoa muuta kuin että minun olisi jotenkin haluttava muuttua.
Kertokaa omia kokemuksiannne ja ajatuksianne myös, kun luettekin!
jo pari vuotta sitten. En koe saavani enää yksilöterapiasta mitään hyötyä, elämäntarinani on jauhettu tarkkaan läpi. Aikoja sitten psykoottisen kauden jälkeen terapia oli aiheellista, ei enää. Psykiatrilla käyn parin kuukauden välein. Viime keväänä kävin ryhmäterapiassa, jossa oli muita nuoria aikuisia, ja se oli ihan hyvä kokemus. Muuten yritän pitää terveellisistä elämäntavoista kiinni (ruokavalio, liikunta) ja tavata toisia ihmisiä riittävän usein, etten tule mökkihöperöksi.
Kiitos vastauksistanne... Yön yli nukuttua tänään omat näkymät vähän valoisampia asiaan, ehkä jatkan vielä omalla kohdallani käyntejä ja yrityksiä koettujen epäkohtien korjaamiseksi ottamalla niitä puheeksi. Hankalaa näiden kaikkien asioiden kanssa tietty on, mutta ei kai auta luopua ennen kuin on varma, että saavutettavissa olevat tulokset on saavutettu.
avaa sitä suutasi. Ei mikään muutu ellet itse tuo asioita esille psykiatrille, josta hän voi sitten puhua kanssasi. Se on kaikki itsestä kiinni!
Joopajoo... Et kai luule, etten ole suutani availlut viiden vuoden terapian aikana ja tuonut asioita esille? No, ehkä itsekin esitin asiat lyhyesti ja äärikielteisesti avauksessani. Mutta on tässä asioita jauhettu ja menetelmiin ja niiden "yksilölliseen lähestymiseen" pyritty uskomaan, voin kertoa. Eikä se ole kaikki itsestä kiinni, ei koskaan kahden ihmisen kohtaamisessa, ei myöskään yhden ihmisen ja yhden hoitoinstituution ja -kulttuurin välillä. Tottakai itseäänkin on hyvä tutkia, mutta niin on muutakin.
-
Mikä koulutus terapeutillasi on?
Ainakin minulla herää epäilys, että kyse ei ole (psyko)terapiasta lainkaan vaan ns. keskusteluavusta.
Yksikään psykoterapeutti ei sovi kaikille, eikä yksikään terapoitava hyödy kenestä tahansa psykoterapeutista. Joskus on parasta todeta, ettei hommasta ole hyötyä ja lopettaa tai siirtyä toisen terapeutin juttusille.
Kyllä kyse on ihan virallisesti pätevästä psykoterapiasta.
Usein tuntuu kyllä siltä, että epävirallisempaa "keskusteluapua" muualta saadessani tulen kohdatuksi enemmän kokonaisena ihmisenä kuin terapiassa.
Olet tietty oikeassa tuossa terapeuteista sanomassasi. Olenhan miettinytkin vaihtamista, mutta en tietty halua ainakaan hätiköiden lähteä vaihtamaan terapiasuhdetta, vaikka se ei tunnukaan täysin toimivan...
-
"ihminen, ei hoidettava" kirjoitti:
"... en tietty halua ainakaan hätiköiden lähteä vaihtamaan terapiasuhdetta, vaikka se ei tunnukaan täysin toimivan..."
Kerrot käyneesi terapiassa viisi vuotta ja että se on koko ajan ollut vain samaa paskanjauhamista.
En usko, että sinua voi syyttää hätiköinnistä jos nyt viiden vuoden jälkeen toteat, ettei ko. terapeutti ole oikea sinulle.
PS. Kävin itsekin kolme vuotta terapeutilla ja aika meni täysin hukkaan; terapeutti petti lupauksensa ja kolme vuotta terapiaa meni samantien viemäristä alas.
Ihminen voi tulla riippuvaiseksi mistä tahansa kuten tupakoinnista, pornografiasta, rahapeleistä ja tietenkin myös terapiasta. Täällä tuntuu olevan liikkeellä terapeuttiriippuvuutta.
Minun elämäni parhaita henkisiä neuvonantajia ovat olleet nuoruusvuosieni urheiluseurojen valmentajat joilla oli joku ihan OIKEA ammatti kuten insinööri, palomies, pappi tms. niin että he tunsivat OIKEAA elämää.
Vaikuttaapa vahvasti siltä, että tuollaista kirjoittava ei tunne kovin syvälti "OIKEAA" elämää mielenterveysongelmien kanssa ja siihen liittyviä asioita... Muuten asiallista, mutta ehkei kannata olla niin huolissaan otaksumistasi toisten riippuvuuksista. :)
Nimim. Kellastuneelle: Joo se "pelkkää paskanjauhamista" oli tietysti myös vähän kärjistetysti ja vittuuntuneena kirjoitettu. Halusin herätellä keskustelua aiheesta, kuulla ihmisten kokemuksia. Joitakin tulikin, mikä kiitollista.
-
Olisiko siinä tapauksessa syytä näyttää terapeutille täällä käyty keskustelu ja katsoa poikisiko se jotain uutta jutunjuurta tai näkökulmaa?
Heh, ehkäpä jotain sen suuntaista yritän joo.
että jos tuolla asenteellä siellä käyt, että se auttaisi?
Ai meinaat, että ennemmin pitäisi ottaa moralisoinnistasi vaarin ja kieltää oma turhautumisensa, niin sitten olisi hyvä asenne ja muuta?
Mitä itse mahdat kuvitella "viisaita" neuvojasi jaellessasi? Idiootti.