Helsinkiläinen, perussuomalaisten ryhmään kuuluva kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho väittää Ilta-Sanomien toimittaja Sanna Ukkolan postanneen hänen bloginsa Scriptan vieraskirjaan äärimielipiteitä julkaisten ne myöhemmin Ilta-Sanomissa esimerkkeinä perussuomalaisten rasitistisuudesta.
Huh-huh, syytös on mitä vakavin. Taannoin eräs New Yorkin Timesin menestyvä toimittajatähti Jayson Blair menetti työpaikkansa ja taisi saada vankilatuomion petoksesta tehtailtuaan itse keksimiään kohu-uutisia milloin mistäkin aiheesta.
http://www.nytimes.com/2003/05/11/national/11PAPE.html?ex=1367985600&en=d6f511319c259463&ei=5007&partner=USERLAND
Sanna Ukkola on pahassa liemessä jos Halla-ahon syytös pitää paikkansa. Halla-aho voi epäilemättä pyytää poliisitutkintaa Ukkolan toimista. Ne ovat Halla-ahon mukaan saattaneet vaaraan hänen itsensä sekä hänen perheensä turvallisuuden.
Halla-aho blogissaan:
”… ensimmäistä kertaa yhteiskunnallisen vaikuttamisen urallani pelkään omasta puolestani ja perheeni puolesta. Pelko syntyy sen tosiasian ymmärtämisestä, että tarvitaan vain yksi epävakaa Hyvän Asian Soturi, jonka päässä naksahtaa päivästä ja viikosta toiseen jatkuvan demonisoinnin tuloksena…”
Toisaalta miten moni syytön maahanmuuttaja on saanut kärsiä Halla-ahon ja hänen hengenheimolaistensa toiminnan rohkaisemien rasistiörvelöiden huuteluista ja järjettömistä kimpuunkäymisistä?

Vastaukset 4
Vanhimmat
"Toisaalta miten moni syytön maahanmuuttaja on saanut kärsiä Halla-ahon ja hänen hengenheimolaistensa toiminnan rohkaisemien rasistiörvelöiden huuteluista ja järjettömistä kimpuunkäymisistä?"
-No tuskin yksikään. Eivätkä sisulaiset varmaan edes uskalla huudella, ainakin tapaamani jannut ovat vaikuttaneet enempi säikyiltä ja pelokkailta.
Eräiden muiden tahojen toimenpiteiden uhreja lieneekin sitten lukuisampi joukko. Mutta siitähän ei saa puhua!
Alkoholista ja lääkkeistä sekaisin oleva suomalainen mölyapina huutelemassa hävyttömyyksiä paikallisjunassa vastapäätä istuvalle rauhallisesti istuvalle ulkomaalaisen näköiselle henkilölle. Tälläista joutuu todistamaan yhä useammin palatessaan työpäivän jälkeen kotiin julkisissa liikennevälineissä.
Kukaan normaali suomalainen ei voi olla tuntematta inhoa nähdessään sellaista. Suuren yleisön kasvava inho on se ase joka tulee aiheuttamaan perussuomalaisten joukkotuhon. Soini tekee suurta hallaa puolueelleen puolustaessaan niitä, jotka puolustavat rasisteja ja rasistista politiikkaa.
se Halla-ahon omalla nimellään kirjoittama spämmäyskehotus siellä vieraskirjassa edelleen on. Ja vaikka poistaisikin - kuten tavoilleen uskollisena varmasti poistaakin - niin minun ja tuhansien muiden koneilta siitä löytyy kaikki mahdolliset todisteet.
Halla-aho on vaan liian pelkuri pysyäkseen koskaan sanojensa takana. Hiiri.
Matto.
S. Ukkola varmaan parhaillaan miettii tutkintapyyntöä Halla-ahon kirjoituksesta. Eihän Halla-aho pysty edes erittelemään, mitä Ukkolan jutuissa on ollut vikana, kirjoitus on täynnä henkilöön meneviä vihjauksia ja valheita. Halla-aho, joka tehtailee rikosilmoituksia ja JSN:n kanteluita, ei ole edes uhannut Ukkolaa millään prosessilla, tyytyy vaan haukkumaan tätä ja uhkailemaan nettisivuillaan (liikut liukkaalla jäällä ja pian se romahtaa altasi). Halla-aho taitaa todella pelätä Ukkolaa.