KANNABIS passivoi?

puuha-pete

Olen kuullut että kannabiksessa ja sen käytössä on lukuisia vaaroja, kuten sen (kannabiksen) rasvaliukoisuus mm, mutta onko totta, että suurin ja näkyvin vaikutus esim. kannabisaktivistien keskuudessa tehdyissä epävirallisissa tutkimuksissa on ollut se, että paljon kannabista käyttävät ja niin sanotut "kannabisaktivistit" (eli suureen ääneen kannabiksen mahdollisista hyödyistä kohkaavat ääriainekset mm.) muuttuvat ajan oloon kannabispassivisteiksi, pitääkö tämä tosiaan paikkansa?

Kuulemma mikään ei enää jaksa kiinnostaa, on ihan sama vaikka minkälaiset tekemisen mahdollisuudet ja uudet innovaationäkymät käsille annettaisiin, niin porukka vaan makoilee eikä aloitekyvyn ja yrittelijäisuuden puuttuessa saa aikaan yhtään mitään.

Kannabis tuhoaa työ- ja toimintakyvyn????????

Kannabis on edelleen pidettävä tämänkin vuoksi kaikin osin laittomana?!?!?

12

2524

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ganjalainen

      tuo rasvaliukoisuus ei ole mikään todellinen vaara, sitä selittää vain palstan huru-ukko.
      lääkekäytössä kannabista käytetään päivittäin
      vuosi tolkulla eikä se aiheuta ongelmaa. jos
      aiheuttaisi olisivat hampun vastustajat käyttäneet sitä perusteluna kieltämiselle.

      passivoituminen on aika ontuva väite. omiin kokemuksiin perustuen sanoisin ettei pidä paikkaansa. tietysti jos ei tee muuta kuin kuosittaa 24/7 joka päivä niin tuleehan siitä
      ongelma mutta sama koskee kaikkia päihteitä.
      minkä tahansa päihteen jatkuva käyttö passivoi ja
      aiheuttaa muitakin ongelmia.

      kannabiksesta löytyy kaksi eri pääsuuntaa toinen on sativa ja toinen on indika. sativa antaa ns.
      korkean eli päähän menevän pilven ja indika ns. kroppaan lyövän vaikutuksen. karkeasti voidaan sanoa että indika painotteinen saa sohvan pohjalle ja sativa painotteinen saa touhuamaan.

      itse pidän nimenomaan sativa tyyppisestä mutta
      toiset taas saattavat pitää indika tyyppisestä
      ja se voi kyllä aiheuttaa sitä jumiutumista.
      kuitenkin suurin tekijä löytyy sieltä korvien välistä.

    • 0220304

      Niin mikä vaara siinä on että, thc on rasvaliukoinen? Ei kai siinä mitään vaaraa pitäisi olla. Tietääkseni D-vitamiini on myös rasvaliukoinen.

      • NIINPÄ!

        Niinpä. kohkataan ja kohkataan, että on se niin kauheaa kun on kannabis rasvaliukoinen mutta ei sanallakaan mainintaa niistä luotettavista tutkimustuloksista, jotka osoittaisivat että ko. asiasta voisi olla jotain konkreettista haittaa. on mennyt ainakin ns. "oppi perille" kun on jonkun jälkijunapsykooseista tarpeeksi hoettu.

        onhan alkoholikin sekä vesi- että rasvaliukoinen mutta ei aiheuta mitään kunnon haittoja mitä nyt sitä katkokävelyä ym. huojumista vähän ja jotain tavallista runsaampaa housuunpaskantamista korkeintaan, voihan kuttu mitä puuroa sanoi puliukko kun paskat housustaan löysi.

        olennaiseen kiitos mitä laille tulisi tehdä ja tulisiko tehdä mitään esim. ja passivoiko kannabis tosiaan ja minkä verran, meneekö aloitekyky ihan nollaan muka?

        toi sativa-indicatyyppi kirjoitti aika järkevästi muuten.


      • persoonallisuutta

        D-Vitamiini ei ole psykedeelinen, eli persoonallisuutta muuttava.
        THC muuttaa persoonallisuutta ja jos se muuttaisikin sen paremmaksi, mutta kun se hölmistyttää.


      • hölmistynyt
        persoonallisuutta kirjoitti:

        D-Vitamiini ei ole psykedeelinen, eli persoonallisuutta muuttava.
        THC muuttaa persoonallisuutta ja jos se muuttaisikin sen paremmaksi, mutta kun se hölmistyttää.

        tosi hölmöjä on olleetkin kaikki nämä julkiset historian pilven polttelijat ja sun muut liitupiippu-äijät skoonessa esim.

        hölmistyneet ihmiset matkasivat hampun siivittäminä yli merten ja mantujen ja olivat todella hölmistyneitä, kovin on ollut käytetty monin tavoin tuo aine monissa eri muodoissaan.

        olen todella hölmistynyt tekstistäsi, lienet oikeassakin sitten siis.


      • Kysyjä takarivistä
        persoonallisuutta kirjoitti:

        D-Vitamiini ei ole psykedeelinen, eli persoonallisuutta muuttava.
        THC muuttaa persoonallisuutta ja jos se muuttaisikin sen paremmaksi, mutta kun se hölmistyttää.

        Millä sinusta on noin hölmö tullut? Oletko sinäkin polttanut kannabista liikaa, vai vain valehdellut siitä liikaa? Joka tapauksessa kannabis on sekoittanut sinunkin kaalisi, aika pahastikin vielä.


      • voidaan sopia näin
        Kysyjä takarivistä kirjoitti:

        Millä sinusta on noin hölmö tullut? Oletko sinäkin polttanut kannabista liikaa, vai vain valehdellut siitä liikaa? Joka tapauksessa kannabis on sekoittanut sinunkin kaalisi, aika pahastikin vielä.

        Sovitaan vaikka niin, totaaliselta turhaumiseltakin & jonkinlaiselta masennustilaltakin kyllä ehkä vähän haiskahtaa. Noita kannabismasentuneita on joka puolella, kannabis on haitannut heidän elämäänsä ja se alkaa näkymään.

        Elää voisi varmaan myös kokonaankin ilman mitään päihteitä, ei taida luonteenlujuutta löytyä kovin monelta.


      • Voi ilman
        voidaan sopia näin kirjoitti:

        Sovitaan vaikka niin, totaaliselta turhaumiseltakin & jonkinlaiselta masennustilaltakin kyllä ehkä vähän haiskahtaa. Noita kannabismasentuneita on joka puolella, kannabis on haitannut heidän elämäänsä ja se alkaa näkymään.

        Elää voisi varmaan myös kokonaankin ilman mitään päihteitä, ei taida luonteenlujuutta löytyä kovin monelta.

        Elää voi ilman perhettä, ei taida luonteenlujuutta löytyä kovin monelta.

        Elää voi ilman kavereita, ei taida luonteenlujuutta löytyä kovin monelta.

        Elää voi ilman yhteiskuntaa, ei taida luonteenlujuutta löytyä kovin monelta.

        Elää voi ilman elokuvia, ei taida luonteenlujuutta löytyä kovin monelta.

        Elää voi ilman ranskalaisia perunoita, ei taida luonteenlujuutta löytyä kovin monelta.

        Elää voi ilman lihansyöntiä, ei taida luonteenlujuutta löytyä kovin monelta.

        Elää voi ilman elämättä, ei taida luonteenlujuutta löytyä kovin monelta.

        Elää voi ilman seksiä, ei taida luonteenlujuutta löytyä kovin monelta.

        Elää voi ilman rahaa, ei taida luonteenlujuutta löytyä kovin monelta.

        Elää voi ilman työtä, ei taida luonteenlujuutta löytyä kovin monelta.

        Elää voi ilman käymättä ulkona, ei taida luonteenlujuutta löytyä kovin monelta.


    • ----

      Monet suurkuluttajat passivoituvat jossain määrin. Kyse voi olla näiden yksilöiden sisäisestä kaipuusta passiivisempaan elämään, energian säästämiseen (tehdään vain tarpeelliset asiat).

      Lääkekäyttäjät eivät suurista käyttömääristä huolimatta kai passivoidu samaan tapaan, kun heillä se käytön motiivi on lähtökohtaisesti erilainen kuin päihdekäyttäjillä.

      • makets

        Itseäni satunnaiset hamputteluhetket (kerran kk ehkä.) aktivoivat, saatan lähteä vaikka 30 kilometrin erävaellukselle valokuvaamaan luontoa, hampussa se on todella mukava kokemus.

        Hamppu taitaa olla ainoa päihde joka on suunniteltu ihmiselle tai ihminen hampulle, ihmisellä on olemassa hamppureseptoreita,joilla ei ole muuta tekemistä kuin ottaa vastaan hampun aktiiviset ainesosat ja tuottaa nautintoa ihmiselle.


      • -Reseptori
        makets kirjoitti:

        Itseäni satunnaiset hamputteluhetket (kerran kk ehkä.) aktivoivat, saatan lähteä vaikka 30 kilometrin erävaellukselle valokuvaamaan luontoa, hampussa se on todella mukava kokemus.

        Hamppu taitaa olla ainoa päihde joka on suunniteltu ihmiselle tai ihminen hampulle, ihmisellä on olemassa hamppureseptoreita,joilla ei ole muuta tekemistä kuin ottaa vastaan hampun aktiiviset ainesosat ja tuottaa nautintoa ihmiselle.

        http://www.google.fi/search?hl=fi&sa=X&oi=spell&resnum=0&ct=result&cd=1&q=Anandamidi&spell=1


    • kassilohi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      20
      2988
    2. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      39
      2577
    3. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      38
      1443
    4. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1340
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1231
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      40
      979
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      124
      883
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      32
      806
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      27
      645
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      59
      611
    Aihe