Sanoo tästä puolustusvoimain pukutilauksesta kaukoidästä. Finlayson menetti tämän tilauksen myötä pukujen valmistuksen ja ajautuu konkurssiin. Suomalaisia joutuu näin ollen pois töistä ja joulukin lähestyy. Uskoisin että nämä työttömäksi joutuvat ovat hyvinkin isänmaallisia henkilöitä.
Mitä Halonen
Puolustusvoimain ylipäällik...
9419
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
puolustusministeri Häkämies (kok) tilasi armeijan kankaat ulkomailta.
Se nyt vaan on niin, että presidentti ei voi perustuslain mukaan mennä toisen päättäjän tontille.
Ja kaiken huippuna kokoomuslaiset haluaisivat vähentää pressan valtaa vielä entisestäänkin.
Haloselle asia ei varsinaisesti kuulu,mutta varmaan jotain keskusteluja on tästäkin käyty.Periaatteessa tulisi puolustukseen tilatut varusteet ja muut välineet tilata Suomesta,jos meillä on valmius ja laatu riittävän hyviä.Jo pelkästään kriisiaikoja ajatellen ei tulisi olla liian riippuvainen ulkopuolisista toimittajista.Muistaakseni puolustusvoimia ei sido kilpailuttaminen siinä mitassa kuin valtion muita laitoksia tilauksia tehtäessä.Tietysti puolusvoimia riivaa sama rahapula kuin koko yhteiskuntaa,kiitos ainaisten veroalennusten ja työpaikkojen ulkoistamisen maastamme ulkomaille.Kaikkein "härskeintä" mielestäni oli kun armeijalle ostettiin joitakin vuosia sitten näkkileipää Ruotsista kilpailutuksen seurauksena.Kyllä ruoka ja varusteet kuuluvat jokaisen maan perustarpeisiin myös armeijassa,eikä niitä varsinkaan voida ulkoistaa kilpailutuksen johdosta ulkomaille.
Armeijan Ylipäällikkönä Halonen vastaa Armeijasta.
Ei ole toita Ylipäällikköä.
???????????
päättää?
poistattamaan jalkaväkimiinat, kyllä se halutessaan olisi voinut vaikuttaa näihin tekstiiliasioihinkin.
Ei myöskään tekstiileistä.
Päätöksenteon mekanismi taitaa olla sinulta hukassa.
mutta Halosen aloitteesta nämä senaikaiset lapaset ne poistivat.
Valtakunnanlaivan komentosillan ja suunta on karille, niin eikö puolustusvoimain ylipäällikön pitäisi ottaa ohjat.