Tänään haudattu metsänhoitaja, res. kapteeni, Mannerheimin ristin ritari Pentti Iisalo oli Paavo Lipposen äidin, terveydenhoidon opettaja Hilkka Iisalon veli, siis Paavon eno. Myös Paavon isä, ylimetsänhoitaja Orvo Lipponen oli monin kunniamerkein palkittu ansioitunut reservin upseeri.
Paavo itsekin aikoi upseerin uralle. Mutta aikomus tyssäsi siihen, että hän joutui RUK:ssa onnettomuuden uhriksi. Maastoharjoituksissa raskas sinko kaatui poterossa olleen Paavon päälle niin, että hän loukkasi selkänsä niin vakavasti, että joutui olemaan sairaalassa kuukauden, ja sen varmasti aiheellisesti katsottiin olevan liian pitkä katko neljän kuukauden kurssilla, joka hänen osaltaan keskeytyi siihen.
Varmasti Paavosta olisi tullut erinomainen upseerikin, mutta ehkä sittenkin oli parempi, että hänen RUK:n kurssinsa keskeytyi. Niin ollen saimme hänestä erinomaisen pääministerin, ehkä parhaimman sotiemme jälkeen, ja toistaiseksi viimeisen valtiomiessarjaan kohonneen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mainiosti kiteytit Paavo Lipposen merkityksen viimeisessä kappaleessa.
öykkärien öykkäri.
"Maastoharjoituksissa raskas sinko kaatui poterossa olleen Paavon päälle niin, että hän loukkasi selkänsä niin vakavasti, että joutui olemaan sairaalassa kuukauden, ja sen varmasti aiheellisesti katsottiin olevan liian pitkä katko neljän kuukauden kurssilla, joka hänen osaltaan keskeytyi siihen."
----------
Vai oli Paavo poterossa, kun yhtäkkiä viereen ilmestynyt raskas sinko kaatui hänen päälleen.
Paavon "sotilasura" taisi tyssätä jo tuohon poterossa oleskeluun.
"poterossa oleskelulla"?
Onko sinulla empiiristä tietoa asiasta?
paavoa-60-luvulla vanhalla.hki-ei savo
tuomioja ja i-l.b,mielenos tsekk.
ajattelin herra varjele ettei nää
oo koskaan meitin päättäjiä
toisin kävi.yritän edelleenkin.
saas nähä kuin äijän käy......