Mekin siirryytään kokoomuksen äänestäjiksi

On katsottava tulevaisuuteen, eikä jähmetyttävä paikoilleen valittamaan ja vaatimaan aina vaan yhteiskunnalta lisää rahaa.

Lauantai-aamuisin sitä huomaa, että yhteiskunnan alkoholipolitiikka on "v-rallaan".
Kaikenikäiset alkoholin väärinkäyttäjät täyttävät klo 9 maissa maitokauppojen ja huoltoasemien kassajonoja kaljan ostossa.
4124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

veronmaksajien rahat ulkomaisiin konkurssipesiin eikä laiteta senttiäkään oman maan rakentamiseen.

Äänestä

Ja kokoomus kannattaa kaiken lisäksi kauppojen vapaata aukioloa.

Vasemmistoliiton Lapintie joutui puolustamaan keskiviikon ajankohtaisohjelmassa yhtä viikottaista lepopäivää kun kokoomuksen Ravi oli riemuissaan viimeisenkin lepopäivän tuhoamisesta.

Äänestä
  • sunnuntailisien poistamisen? Jos koko yhteiskunta siirtyy 24/7 -tilaan viikonloppulisät menettävät merkityksensä. Työntekijöille jää yhä vähemmän rahaa ja rikkaat rikastuvat.

    Äänestä

  • Tällä hetkellä mielestäni olisi ihan hyvä jos kaupat saisivat oikeuden olla auki sunnuntaisin - enemmän ihmisiä saisivat töitä. Eihän vakituisten välttämättä edes tarvitsisi olla töissä viikonloppusin - kyllä varmasti opiskelijoita löytyy jotka ilomielin tekisivät töitä sunnuntaisin jotta saisivat vähän ylimääräistä käyttörahaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ilo sirtyä kokoomukseen kirjoitti:

On katsottava tulevaisuuteen, eikä jähmetyttävä paikoilleen valittamaan ja vaatimaan aina vaan yhteiskunnalta lisää rahaa.

Lauantai-aamuisin sitä huomaa, että yhteiskunnan alkoholipolitiikka on "v-rallaan".
Kaikenikäiset alkoholin väärinkäyttäjät täyttävät klo 9 maissa maitokauppojen ja huoltoasemien kassajonoja kaljan ostossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu