Yhteiskunta hiljaisesti painostaa yksineläjää - pariutumaan, lisäytymään jne. enkä ymmärrä miksi.
Minun kaltaisiani löytyy todella vähän, joille tämä on hyväksytty ja (kenties) pysyvä asia elämässä.
Samanikäiset kaverit elävät parisuhteessa, suunnittelevat lapsia jne. ja vähän vanhemmat kaverit tulevat lastensa kanssa käymään.
Joka kerta minulle vihjaillaan että ei kun miestä etsimään (jne. siihen kuuluvaa)
Miksi ihmeessä?
Minulla on ollut hetkeni jolloin olen ajatellut haluavani tulevaisuudessa kumppaniksi, äidiksi jne. mutta olen ymmärtänyt ettei se kuulu minulle.
Se on vaan ollut sitä hätää, kun yhteiskunta olettaa että jos ihminen on yksineläjä, niin on jokin haku päällä. Olen yrittänyt vain miellyttää. Läheisyydenkaipuu varmasti vaivaa kaikkia ajoittain, mutta mielestäni minä saan tyytyväisen olon tästä nykyisestä.
Hauskanpidon, nuoruuden jne. vietto ei liity tähän sillä paljon ystäviä minulla ei ole ja tuntuu että nuo pariutuneet ja jatkuvasti läheisyyttä etsivät ovat täysin eri maailmasta kuin minä. En myöskään käy baareissa, tai muuta vaan vietän rauhallista kotielämää.
Minusta kaikille ei vaan sovi vilkas sosiaalinen elämä ja vakiintuminen.
Minun kaltaisiani löytyy todella vähän, joille tämä on hyväksytty ja (kenties) pysyvä asia elämässä.
Samanikäiset kaverit elävät parisuhteessa, suunnittelevat lapsia jne. ja vähän vanhemmat kaverit tulevat lastensa kanssa käymään.
Joka kerta minulle vihjaillaan että ei kun miestä etsimään (jne. siihen kuuluvaa)
Miksi ihmeessä?
Minulla on ollut hetkeni jolloin olen ajatellut haluavani tulevaisuudessa kumppaniksi, äidiksi jne. mutta olen ymmärtänyt ettei se kuulu minulle.
Se on vaan ollut sitä hätää, kun yhteiskunta olettaa että jos ihminen on yksineläjä, niin on jokin haku päällä. Olen yrittänyt vain miellyttää. Läheisyydenkaipuu varmasti vaivaa kaikkia ajoittain, mutta mielestäni minä saan tyytyväisen olon tästä nykyisestä.
Hauskanpidon, nuoruuden jne. vietto ei liity tähän sillä paljon ystäviä minulla ei ole ja tuntuu että nuo pariutuneet ja jatkuvasti läheisyyttä etsivät ovat täysin eri maailmasta kuin minä. En myöskään käy baareissa, tai muuta vaan vietän rauhallista kotielämää.
Minusta kaikille ei vaan sovi vilkas sosiaalinen elämä ja vakiintuminen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mistä sun kaverit sitten ovat kumppanit löytäneet? Itse kun en löydä vaikka kovasti tahtoisin saada mukavan seurustelukumppanin (naisen).
ovat baarit ja netti. Mutta aina löytyy poikkeuksellisiakin tarinoita.
Kuulostaa tutulta. On ahdistavaa kuunnella aina samaa "rankutusta" pariutumisesta, perheen perustamisesta jne. En ymmmärrä miksi joidenkin on niin vaikea ymmärtää ettei yksi elämäntapa ole välttämättä se oikea ja sovi toiselle.
Mielestäni mailmassa on ihan tarpeeksi jo muutenkin lapsia, kokoajan syntyy lisää. Ihminen voi olla onnellinen vaikka eläisikin yksin. Minä olen ainakin. Ei ole lapset meluamassa ja sotkemassa. Ei ole turhia riitoja miehen kanssa.
Uskoisin että ystäväsi kuitenkin tarkoittavat vain hyvää. Voihan se olla että he eivät tiedä päätöksestäsi elää yksin tai sellainen elämäntapa on ollut heille aina itsentäänselvyys. Minusta kuitenkin hyvä että olet tiedostanut oman tilanteesi ja vielä parempi että uskallat myöntää sen.
..mutta kuitenkin loukkaamatta siitä että rankutus pariutumisesta saa nyt loppua.
Se että uskaltaa myöntää on iso asia.
Tottahan sekin että maailma ei kyllä yksineläjien vuoksi kärsi, terveitä lapsia syntyy ja aina on niitä jolle perheen perustaminen tuntuu omalta.
Minäkin olen useasti miettinyt, että ehkä parisuhde ei ole vain minua varten. Mutta ongelmana on että tätä ei voi tietää varmasti, jos ei yritä. Ja vaikka nyt tuntuu, että pärjään hyvin yksinkin, niin myöhemmin saattaa se yksinäisyys ja tyhjyydentunne iskeä päälle - silloin saattaa olla jo liian myöhäistä muuttaa elämän suuntaa. Siispä olen yrittänyt edes passiivisesti pitää verkkoja vedessä, mutta toistaiseksi aika laihoin tuloksin. Kesällä oli yksi lyhyt suhde, mutta jo se aiheutti paljon stressiä, ja huomasin että en pysty oikeasti nauttimaan yhteisistä illanvietoista, kavereiden tupareista ja kaikesta muusta mikä kuuluu normaaliin seurusteluun. En ole ollenkaan niin varma, että seurustelun hyvät puolet ovat sen negatiivisia puolia suuremmat.
Koen että nykyisessä tilanteessani ajaudun tavallaan kierteeseen: lähtökohtaisesti kaltaiselleni erakkosielulle on keskimäärin vähemmän potentiaalisia kumppaniehdokkaita, mikä tarkoittaa, että tuskin se oikea tulee vastaan ihan ensimmäisellä yrittämällä. Koska suhtaudun negatiivisesti omiin mahdollisuuksini, tämä vähentää motivaatiota lähteä ulos yrittämään. Toisaalta olen hyvä kehittämään itselleni mielekästä tekemistä ja tavoitteita elämälle, jolla korvaan sosiaalisen elämän rajoittuneisuutta. Tästä tosin on seurauksena yrittämismotivaation lasku edelleen.
Olen vähän kateellinen sinulle kun pystyt olemaan yksin ilman kumppanuuden kaipuuta. Pystyt nyt hyvin keskittymään vain itseesi, opiskeluihin tai työhön. Ja mikä hienointa, se kumppani sitten vaan jostain tulee yllättäen ja vie jalat altasi. Sitä se rakkaus on.