Puolueet ovat liittoutumassa Suomen Sisua vastaan, Soini pakoilee ja persukenttä ottaa hämmennyksen ja häpeän vallassa kaiken loan niskaansa. Puolueen johtaja on heidät hylännyt oman onnensa nojaan. PETOS, huutaa kenttä. Me emme tienneet äänestävämme natseja!
Joukkokato on alkamassa, kaikki vähänkin kyvykkäät loikkaavat kokoomukseen.
Perussuomalaiset on hajoamaisillaan
7
303
Vastaukset
- mitään uutta..
..ettei Soini ota johtajan vastuuta. Nyt vain kärsijöitä on enemmän.
- suomessa
piipertäjillä meni housuun kun perussuomalaiset ottivaat vaalivoiton.
- asiassa yksin
Siis enää vaalien jälkeenkään.
Vaaleja ennenhän puolueet seisoivat yhdessä rintamassa Suomen Sisua vastaan.
Kaikki on menetetty, se työ minkä kenttäväki teki oli turhaa, Soinille se ei merkinnyt mitään. Todellinen johtajuus mitataan hädän hetkellä ja perussuomalaisten kannattajakuntahan on nyt kokonaan vailla johtajaa.
Soini ja Piirainen, johtajuutta vuonna 2008. - Perussuomalaisten ryhmän
Puolella sillä kasvava lama ja takaiskut älyttömässä elätettävien maahan tuonnissa saa monet epäröimään nykypuolueita.
Se puolestaan tuo meille valtavan voiton jo eurovaaleissa puhumattakaan kannatuksen noususta eduskuntavaalehin mennessä.
on ainakin Kymen piirissä hyvin yhtenäinen, kymen piirin kokous osoitti sen että pystymme
ratkaisemaan ongelmakohdat kaikkien tyydyttävään ratkaisuun ja ilman uhkauksia, järkeviä ihmisiä pystyvät keskustelemaan myös vaikeasta aiheesta, jos muissa piireissä on sama henki me vain lisäämme suosio, kansa haluaa suoraa puhetta, niin kuin asiat ovat.
Munkkilatina sopii tosikoille joka kukaan ei ymmärrä, mutta äänestetään sen takia kun naapuri tekee niin
ihmisellä on kuulemma aivot, joissakin tilanteessa olen tosin ruvennut epäilemään. .- Vai miksi siellä
kirjoittelet? Ei kukaan epäile ettettekö olisi yhtenäisiä. Ongelma on siinä, että kaikki muutkin puolueet ovat yhtenäisinä , teitä, mutta myös meitä vastaan jotka emme ole sisuun sekaantuneet.
Vai miksi siellä kirjoitti:
kirjoittelet? Ei kukaan epäile ettettekö olisi yhtenäisiä. Ongelma on siinä, että kaikki muutkin puolueet ovat yhtenäisinä , teitä, mutta myös meitä vastaan jotka emme ole sisuun sekaantuneet.
Myös vihreässä langassa vaikka en ole vihreä, suomen sisu ja myös vihreä lanka ovat avoimia
kaikenlaisille kirjoitukselle, jos kirjoitan kommentti jostain, se ei tarkoitta että olisin jäsen haluan
herättää keskustelu ja ajatusten vaihto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin27110054IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3257223Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?851913Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1161620Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61491- 1091181
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751169Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin48959Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26818MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312762