Mikkelin kaupunki

Järkeä

Mikä järki Mikkelin oli rakentaa helvetin moinen Mikkelin puisto kuka siellä käy? Ei kukaan täysijärkinen. Mikkelin oisi pitänyt tehdä sataman eteen jotakin niilläkin rahoilla mitkä meni ihan päin persettä suoraan sanottuna. Mikkeli on muutenkin veloissa. Oisi kannattanut tehdä vähän satamalle jotain. Mihin vieras veneet laitetaan? Ei mihinkään. Kiva tulla etenpää mikkeliin veneellä kesällä kun ei saa isompaa venettä vierasvene paikoille. Ja puhumattakaan siitä liikenne ympyrästä ensinnäkin aivan liian pieni raskaalle liikenteelle ja toiseksi se vitun ruosteinen perse reikä siinä keskellä!!!

34

2067

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei ollenkaan

      Tämän paikkakunnan päättäjien yleinen ongelma on kykenemättömyys asioiden priorisointiin rajallisten voimavarojen vallitessa. Kaikki panostaminen ja tuki taiteelle, kulttuurille ja muulle sellaiselle mitä ihmiset eivät välittömästi elämässään tarvitse, on ehdottomasti tarpeetonta nykyisessä tilanteessa. Ihmiset tarvitsevat peruspalveluita, ja niiden tason säilyminen on tärkeää. Jotta tämä varmistettaisiin, niin ei todellakaan olisi varaa "kulttuuritekoihin". Kaupungin päättäjät eivät myöskään ymmärrä mitään markkinoinnista eikä varsinkaan matkailumarkkinoinnista. Monet muut paikkakunnat osaavat houkutella ihmisiä muualta matkailemaan ja tuomaan matkailutuloa paikkakunnalle. Jos täällä olisi avoinna jokin työpaikka matkailun edistämiseen, niin sillekin paikalle varmasti valittaisiin jokin päättäjien tuttu tai sukulainen mutta joka tapauksessa sellainen henkilö, joka ei ole koskaan kuullutkaan mitään markkinoinnista.

      • Peruskansalainen..

        Onko sinun mielestä matkailun markkinointi peruspalvelu. Vai mitä tarkoitat?
        Jos kaupungissa ei ole kulttuuripalveluja, ei tule matkailijoitakaan. Matkailijoille pitää olla myös mitä markkinoida. Ei riitä pelkät maisemat, tori ym.

      • Kysymykseen
        Peruskansalainen.. kirjoitti:

        Onko sinun mielestä matkailun markkinointi peruspalvelu. Vai mitä tarkoitat?
        Jos kaupungissa ei ole kulttuuripalveluja, ei tule matkailijoitakaan. Matkailijoille pitää olla myös mitä markkinoida. Ei riitä pelkät maisemat, tori ym.

        Vastaan, että matkailumarkkinointi ei tietenkään ole mikään peruspalvelu. Olipa ihmeellinen kysymys...
        Monilla paikkakunnilla matkailumarkkinointi on tapahtumien ja matkailun palveluiden markkinointia. Ruosterinkula ei ole mikään markkinoitava asia. Mutta jos järjestettäisiin esimerkiksi kottikärrien työntämisen maailmanmestaruuskisat ruosterinkulaan ympäröivässä liikenneympyrässä ja tälle tapahtumalle luotaisiin julkisuutta Suomessa, Euroopassa ja kaikissa maanosissa Australiaa myöten, niin se olisi matkailumarkkinointia...

      • veronmaksaja..
        Kysymykseen kirjoitti:

        Ala puhaamaan kisoja tai tapahtumia. Älä odota että kaupunki järjestää kaiken. Ei tapahtumia yleensäkään kunnat ja kaupungit yksin järjestä. Aloite tulee aktiivisten kansalaisten toimesta. Jos koet että kukaan ei osaa eikä ymmärrä, pane itse hösseliksi.

      • OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO...
        veronmaksaja.. kirjoitti:

        Ala puhaamaan kisoja tai tapahtumia. Älä odota että kaupunki järjestää kaiken. Ei tapahtumia yleensäkään kunnat ja kaupungit yksin järjestä. Aloite tulee aktiivisten kansalaisten toimesta. Jos koet että kukaan ei osaa eikä ymmärrä, pane itse hösseliksi.

        ETTEI JAKSA KUUNNELLA HÄIRITSEEEE KOVA METELI
        NIIN OLI AIKOINAAN DINOSAUROKIN LOPUTTAVA KU
        VANHAT HÄIRIYTYIVÄT EI MIKKELISSÄ SAA MITÄÄN
        RAHVAAN JUHLAA JÄRJESTÄÄ

        HERROILLE VAIN HINTTIEN BALETTI JUTSKIA

        TÄMÄ ON TOTUUS

      • Jurasic..
        OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO... kirjoitti:

        ETTEI JAKSA KUUNNELLA HÄIRITSEEEE KOVA METELI
        NIIN OLI AIKOINAAN DINOSAUROKIN LOPUTTAVA KU
        VANHAT HÄIRIYTYIVÄT EI MIKKELISSÄ SAA MITÄÄN
        RAHVAAN JUHLAA JÄRJESTÄÄ

        HERROILLE VAIN HINTTIEN BALETTI JUTSKIA

        TÄMÄ ON TOTUUS

        Mitä vanhoista. Rahvas alkaa vaan järjestää ja lopettaa huutamisen.
        Tiedätkö etä Mikkelissä on edelleen rock-tapahtuma. Jurasic-rock.

    • kansalainen..

      Mikkelin puisto on hieno paikka. Sinne on hyvä viedä vaikka vieraita. Sieltä saa vinkkejä omaan puutarhaan. Siellä voi järjestää erilaisia tapahtumia. Mikkelin puisto oli viime kesänäkin suosittu paikka ja samoin kuin vieressä oleva Kenkävero.
      Satamassa on vierasvenepaikkoja ja jos matkailu lisääntyy, varmaan rakennetaan lisää. Mikkelin puisto ei estä sataman palveluiden kehittämistä.

      • niinpä niin

        Miten luulet että Mikkelin kaupungilla on rahaa pistää joka paikkaan saman verran kun johonki mikkelin puistoon... vie ne vieraasi sinne omalle pihalle. Mikkelin puisto kaivurilla maantasalle

      • vastaus..
        niinpä niin kirjoitti:

        Miten luulet että Mikkelin kaupungilla on rahaa pistää joka paikkaan saman verran kun johonki mikkelin puistoon... vie ne vieraasi sinne omalle pihalle. Mikkelin puisto kaivurilla maantasalle

        Turha keskustella anarkistin kanssa

      • just joo
        vastaus.. kirjoitti:

        Turha keskustella anarkistin kanssa

        voi kuule sinä et tunnu tietävän kaupungin asiaoista mitään! Että oleppa sanomatta yhtään mitään.

    • täyttä asiaa.

      Mikkelipuistolla on täydet mahdollisuudet kehittyä
      varsin merkittäväksi matkailukohteeksi Etelä-Savon maakunnassa. Puisto sijaitsee erinomaisella paikalla Kenkäveron kupeessa. Kohde on helposti saavutettavissa niin maitse kuin vesitse.

      Puistoon ja ympäröivään alueeseen kannattaa ehdottomasti panostaa. Tulevaisuudessa luontoarvot ja vesiretkeilyreitit ovat kalliimpia kuin hiotut timantit.

      • mieltä,luontoarvot

        tulevat kokemaan vielä arvonnousun ihmisten mielissä.Jos Mikkelipuistoon voisi ostaa osakkeita,sijoittaisin nyt niihin."..Tärkeintä on puutarhanhoito.."
        Sukarin Kenkävero-ideparkki olisi ollut Mikkeliltä se viimeinen tollontempaus.Kyllä jumala ehkä sittenkin on olemassa,kun säästi meidät siltä.

      • oerutioegj
        mieltä,luontoarvot kirjoitti:

        tulevat kokemaan vielä arvonnousun ihmisten mielissä.Jos Mikkelipuistoon voisi ostaa osakkeita,sijoittaisin nyt niihin."..Tärkeintä on puutarhanhoito.."
        Sukarin Kenkävero-ideparkki olisi ollut Mikkeliltä se viimeinen tollontempaus.Kyllä jumala ehkä sittenkin on olemassa,kun säästi meidät siltä.

        Kävin tänä kesänä ensimmäistä kertaa Mikkelipuistossa ja varmasti oli myös viimeinen. Parasta mitä tuolle pellonreunalla voisi tehdä olisi jyrätä se tasaiseksi ja asfaltoida parkkipaikoiksi. Sitten katujuna voisi ajaa non-stoppina parkkipaikan ja torin väliä niin vältyttäisiin toriparkinkin rakentamiselta.

      • taida ....
        oerutioegj kirjoitti:

        Kävin tänä kesänä ensimmäistä kertaa Mikkelipuistossa ja varmasti oli myös viimeinen. Parasta mitä tuolle pellonreunalla voisi tehdä olisi jyrätä se tasaiseksi ja asfaltoida parkkipaikoiksi. Sitten katujuna voisi ajaa non-stoppina parkkipaikan ja torin väliä niin vältyttäisiin toriparkinkin rakentamiselta.

        uskoa kehitykseen? Pelloreunoja on maailma väärällään. Mutta missä näet niin paljon jengiä ihastelemassa? Ai niin, ethän sinä näe kun et käy katsomassa. Parasta onkin, että istut torinaidalla syleksimässä.

    • asiaa (HH)

      Asiaa, Mikkeli-puistossa on kisanen keinu (wu) asiaa (ank) (lidl)

      • lidli

        köpsä olet.

    • Herrojen iloksi

      Mikkeli on porvareiden kaupunki. Herrojen iloksihan noita puistoja ja ruostehäkkyröitä rakennellaan. Rahaa kyllä on! Se on hyvä kun Mikkeli saa näyttävyyttä! Täällä on kaikki hyvin!

      • kansalainen..

        Meidän kaikkien iloksi puistoja rakennetaan. Jotkut nauttii puistoista ja maisemista, kulttuuri ja liikunta ym. palveluista. Parempi niin kuin jatkuva vainoharhainen narina siitä mitä ei ole ja mitä on tehty väärin. Kannattaa miettiä mitkä asiat ovat hyvin. Mitä itse olet tehnyt asioiden eteen. Ei kaikki syys voi olla kaupungin herroissa.

    • Martin Oiva

      Mikkelipuiston sijainti on oivallinen, sillä matkailijavirtaa suuntautuu vuosittain joka tapauksessa Kenkäveroon, jolloin "samalla reissulla" mielenvirkistystä voi poimia enemmän.

      Tutustuin viime kesänä vieraitteni kanssa Mikkelipuistoon ja voin todeta, että kohde on esteettisesti miellyttävä. Lisäksi voit ladata itseäsi henkisesti vaikka kävelemällä pajukaarikäytävän lävitse.

      • tärin-kolin-tärin...

        Kadut ovat muuten aivan luokattomassa kunnossa.Kun ajaa autolla,niin paikat tippuu hampaista..

      • nimeton!!
        tärin-kolin-tärin... kirjoitti:

        Kadut ovat muuten aivan luokattomassa kunnossa.Kun ajaa autolla,niin paikat tippuu hampaista..

        Joku sanoi tuossa aukaisemmin että mikkelinpuisto on hyvällä paikalla kenkäveron vieressä. Ja siihen pääsee helposti teitse ja vesitse... Millä sinä siihen vesitse tulet. Outuveneellä korkeintaan. Itse en pääse edes mikkelin sataman vierasvene paikoille koska ei ole niin isolle veneille paikkoja. Mihin laitan veneeni parkkiin jos ahluan Mikkelinpuistoon.

      • kansalainen..
        nimeton!! kirjoitti:

        Jos sulla on iso vene, pidä polkupyörä veneessä vakiovarusteena.
        Et voi vaatia että joka paikkaan pääsee isolla veneellä. Kaupungissa sattuu olemaan todellisia ongelmiakin. Tuskin sinua varten aletaan kanavaa rakentamaan.

      • kun ei mahdu
        kansalainen.. kirjoitti:

        Jos sulla on iso vene, pidä polkupyörä veneessä vakiovarusteena.
        Et voi vaatia että joka paikkaan pääsee isolla veneellä. Kaupungissa sattuu olemaan todellisia ongelmiakin. Tuskin sinua varten aletaan kanavaa rakentamaan.

        Ei tarviisi tehdä mitään kanavia. Kun ei veneeni mahdu edes vierasvene paikoille. Niin mihinkähän jättäisin veneeni ja pyöräilisin sinne???

      • ja sou
        kun ei mahdu kirjoitti:

        Ei tarviisi tehdä mitään kanavia. Kun ei veneeni mahdu edes vierasvene paikoille. Niin mihinkähän jättäisin veneeni ja pyöräilisin sinne???

        -tele jollalla.

      • nimeton!!!
        ja sou kirjoitti:

        -tele jollalla.

        kuka tyhmä jättää sen kokoisen veneen johonkin selälle...

      • ursus__
        nimeton!! kirjoitti:

        Joku sanoi tuossa aukaisemmin että mikkelinpuisto on hyvällä paikalla kenkäveron vieressä. Ja siihen pääsee helposti teitse ja vesitse... Millä sinä siihen vesitse tulet. Outuveneellä korkeintaan. Itse en pääse edes mikkelin sataman vierasvene paikoille koska ei ole niin isolle veneille paikkoja. Mihin laitan veneeni parkkiin jos ahluan Mikkelinpuistoon.

        hyvä paikka tosissaan teollisuusalueen ja paskalaitoksen käryissä..

      • taitaa olla
        nimeton!!! kirjoitti:

        kuka tyhmä jättää sen kokoisen veneen johonkin selälle...

        hyvä satama. Jätä sinne.

    • pelastajana??

      Taistolainen maakuntajohtaja uskoo, että Saimaan matkailu pelastaa Mikkelin?? (Samaan aikaan järvimatkailuun satsanneessa Sahalahdessa konkurssi) Väestötappion korvaa maahanmuuttajat ja Pietari-johtoinen talous pelastaa Mikkelin. Suora yhteys junalla Pietariin kun on tärkeämpi kuin oikorata joka olisi tuonut maan oman pääkaupungin lähelle Mikkelin talouselämää. Ei ymmärretty käynnistää oikoradan rakentamista lama-aikana vaan itketään työttömyyttä Eläkeläisille rakennetaan kerrostaloja Urheilupuistoon ja satamaan Kauanko eläkeläinen hyödyttää kaupunkia? Milloin vanheneva ihminen on taloudellinen rasite tarvitessaan kotiapua, sairaalapalvelua ja pitkäaikais-sairaansijoja?

      • Mikkelin nuori.

        Mikkelipuistosta tulee ajan kanssa vielä hienompi paikka,ympyrä näyttää etenkin valoissa tosi hyvältä.
        Satamasta-alueesta käynnissä hyvät suunnittelut.
        Keskustaakin laitetaan kuntoon minkä keritään.
        Kirkkopuistokin toimii.
        Mukava pikkukaupunki kaikenkaikkiaan.
        Voimia päättäjät ja toimijat.

      • päättäjille
        Mikkelin nuori. kirjoitti:

        Mitä maksoi Kirkkopuiston "remontti"? Mitä maksoi tuo kolkon lautaidan takainen Mikke-puisto?Nyt Kirkkopuistoon siirretään tori???Kuka liikemies-suku hyötyy toriparkista ja kävelykadusta? ( Olivat itse mukana jääveinä päättämässä) Miksi ex-Marskin aukio tulee täyteen laatikkotaloa? Miksi juoksuradan viereen kerrostaloja Urheilupuistoon? Miksi yhteys Pietariin tärkeämpi kuin nopea oikorata maan pääkaupunkiin?Miksi Mikke on maan ylivelkaantuneeimpia kaupunkeja.... Miksi voimia moisille päättäjille????

      • taitaa olla
        päättäjille kirjoitti:

        säilyttää Mikkeli ilman uutta rakentamista. Olisit aloittanut toimintasi jo 60-luvulla jolloin alkoi kehitys päämääränä purkaa kaikki hienot puutalot ja sitä on sitten jatkettukin tähän saakka.

      • Mikkelin virkamies
        Mikkelin nuori. kirjoitti:

        Mikkelipuistosta tulee ajan kanssa vielä hienompi paikka,ympyrä näyttää etenkin valoissa tosi hyvältä.
        Satamasta-alueesta käynnissä hyvät suunnittelut.
        Keskustaakin laitetaan kuntoon minkä keritään.
        Kirkkopuistokin toimii.
        Mukava pikkukaupunki kaikenkaikkiaan.
        Voimia päättäjät ja toimijat.

        Tuhannesti kiitoksia! Sydäntä lämmittää saada kannustusta kollegalta. Nähdään saunaillassa. Voimia siihen saakka.

      • Mikkelin virkamies
        Mikkelin virkamies kirjoitti:

        Tuhannesti kiitoksia! Sydäntä lämmittää saada kannustusta kollegalta. Nähdään saunaillassa. Voimia siihen saakka.

        Tuo yllä oleva oli tarkoitettu nimimerkille "Mikkelin nuori". Näillä taidoilla ei saa edes viestiä oikealle kohdalle, mutta siitä viis. Kukapa siitä jaksaisi kitistä :)

      • virkamies,
        Mikkelin virkamies kirjoitti:

        Tuo yllä oleva oli tarkoitettu nimimerkille "Mikkelin nuori". Näillä taidoilla ei saa edes viestiä oikealle kohdalle, mutta siitä viis. Kukapa siitä jaksaisi kitistä :)

        sait hymyn karehtimaan huulillani. Erehtyväisyys on inhimillistä mutta, että sen tunnustaa WAU!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      480
      1753
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1507
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1348
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1315
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      915
    6. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      876
    7. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      51
      869
    8. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      736
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      731
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      722
    Aihe