Olen tuntenut ystäväni kauan, mutta seuraavanlainen se ei aina ole ollut:
Se odottaa kehuja silmät päästä pullistuen ja kieli poskessa. Noloa. Jos se saa kehuja niin se toistelee niitä muille ihmisille. Nolompaa. Kaikenlainen kehu on hänestä uskottavaa. Äijä uskoo olevansa maailman paras, jos se hänelle kerrotaan, faktoista riippumatta.
Ei tuo vielä mitään, mutta se sabotoi vaivihkaa muiden töitä (!), jotta hänen työnsä näyttäisi parhaimmalta.
Mikä neuvoksi? Missä sillä heittää päässä? Vai onko tuo vielä "normaalia"?
Olen tuntenut ystäväni 20 vuotta ja tuollainen se ei ollut 20 vuotta sitten. Tuo on ilmeisesti jatkunut jossain määrin jo 5-10 vuotta mutta itse olen tajunnut jotain olevan enemmänkin pielessä vasta noin 4 vuotta. Nyt sitten uutena ilmiönä tuli tuo kärähdys työn sabotoinnista.
Onko mahdollista, että hän on mennyt sekaisin esimerkiksi työpaikalla harjoitetusta "positiivisesta palautteesta", jota on annettu motivointimielessä, mutta, kuten kaikki tiedämme, pohjautuu usein valkoisiin valheisiin, joilla manipuloidaan ihmisille hetkellinen hyvä mieli. Ystäväni on aika kyvytön huomaamaan, jos hänelle valehdellaan ja sellaista myyjää ei tunnu olevankaan, joka ei saisi häntä manipuloitua ostamaan. Tuo naivius ja lapsellisuus kuuluu hänen normaaliin luonteeseensa, tuollainen se on ollut aina.
Se odottaa kehuja silmät päästä pullistuen ja kieli poskessa. Noloa. Jos se saa kehuja niin se toistelee niitä muille ihmisille. Nolompaa. Kaikenlainen kehu on hänestä uskottavaa. Äijä uskoo olevansa maailman paras, jos se hänelle kerrotaan, faktoista riippumatta.
Ei tuo vielä mitään, mutta se sabotoi vaivihkaa muiden töitä (!), jotta hänen työnsä näyttäisi parhaimmalta.
Mikä neuvoksi? Missä sillä heittää päässä? Vai onko tuo vielä "normaalia"?
Olen tuntenut ystäväni 20 vuotta ja tuollainen se ei ollut 20 vuotta sitten. Tuo on ilmeisesti jatkunut jossain määrin jo 5-10 vuotta mutta itse olen tajunnut jotain olevan enemmänkin pielessä vasta noin 4 vuotta. Nyt sitten uutena ilmiönä tuli tuo kärähdys työn sabotoinnista.
Onko mahdollista, että hän on mennyt sekaisin esimerkiksi työpaikalla harjoitetusta "positiivisesta palautteesta", jota on annettu motivointimielessä, mutta, kuten kaikki tiedämme, pohjautuu usein valkoisiin valheisiin, joilla manipuloidaan ihmisille hetkellinen hyvä mieli. Ystäväni on aika kyvytön huomaamaan, jos hänelle valehdellaan ja sellaista myyjää ei tunnu olevankaan, joka ei saisi häntä manipuloitua ostamaan. Tuo naivius ja lapsellisuus kuuluu hänen normaaliin luonteeseensa, tuollainen se on ollut aina.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Syököhän se jotain lääkkeitä, jotkut lääkkeet voi muuttaa persoonaa, eikä välttämättä parempaan suuntaan????
voimakasta itsetunnon puutetta, liittyy se sitten masennukseen, työnarkomaniaan tms.
Jokin on saanut hänen itsetuntonsa totaalisesti romahtamaan ja mielen alas,nyt on vakuutettava kaikille, että olen hyvä.Voisiko olla ikään liittyvää? Alkaa tuntua vanhalta ja ystäväsi tuntee, että on tarpeeton, pelkää työpaikan menetystä tms.?
Anna aiheesta kehua,sano asiallisesti käytöksestä jos tunnet sen tarpeelliseksi.Voithan kysyä suoraankin.Ei kannata kuitenkaan kysyä, että onko kaikki kunnossa, koska todennäköinen vastaus on, kyllä. Sano ennemmin, että sinusta hän näyttää muuttuneen jne.
Hän on siis saanut paljon kehuja. Hän ei koe itseään niiden arvoiseksi ja kehuja saamalla hän kokee ainakin muiden pitävän häntä parempana mitä hän onkaan. Ja mitä hän epätoivoisesti haluaisi olla itsekkin. Nyt hänellä on paineita olla kehujensa arvoinen kun sisimmässään ei niin koe, niin hänen on tehtävä kaikkensa että hän olisi saamiensa kehujensa arvoinen ja ehkä esimiehensä silmissä mielellään vielä parempi kuin ne kehut. Yksinkertaisesti hänellä on huono itseluottamus.Oliks tää nyt ihan sekava selitys.Tais olla... =)
Olen itse kokenut vaikean lapsuuden, jolloin rakkautta ei koskaan saanut omana epätäydellisenä itsenään, vaan rakkautta joutui "ostamaan".
Kehut, taputukset, ystävälliset sanat kuuluivat ainoastaan tilanteisiin, jolloin olin suoriutunut poikkeuksellisen hyvin esim. urheilussa, tuonut kotiin superhyvän todistuksen jne. Muulloin oli paras pysytellä hiljaa ja poissa näkyvistä, turvassa vanhempien äyskinnältä tai vielä pahemmalta.
Aikuisena tästä seurasi pahoja mielenterveysongelmia. Pääsin terapiaan vasta vaikean, psykoottistasoisen depression kourissa.
Ehkä ystäväsikin on saanut liian varhain kokea, ettei voi koskaan olla "tarpeeksi hyvä" ihan vain sellaisena kuin on? Että ainoa keino saada rakkautta ja hyväksyntää on suoriutua näennäisesti paremmin kuin muut, keinolla millä hyvänsä?
Tällaisessa tilanteessa terapia taitaa olla ainut mahdollisuus paikata jo lapsena särkynyttä sydäntä.