Kolaroin viime talvena mieheni mersun aika romuksi. Alamäessä vauhtini oli liian kova, taisin siinä keskittyä 'varmana kuskina' ihan muihin juttuihin kun ajamiseen. Auto oli automaattivaihteinen ja takavetoinen joten käsistä se lähti, melkein törmäsin betoniseinään mutta jotenkin sain väisetettyä. Onni onnettomuudessa oli se ettei mitään sattunut kenellekään.
Jouduin ajamaan romutetun auton kolarin jälkeen vielä kotiin - taisi olla elämäni hirveimmät 15 kilometriä siinä - moottoritiellä mentiin 50 km/h :)
Kolarin sattuessa olin raskaana ja jotenkin otin tosi raskaasti oman mogaamani kolarin. ajattelin että jos vauvalle tai miehelle olisi sattunut jotain jne. Sinä talvena en sitten enää ajanut autoa - huolimatta siitä että asumme maaseudulla jossa mitään palveluja ei ole lähellä ja julkinen liikenne tosi huono (olin jo jäänyt äitiyslomalle kotiin joten ei ollut pakko mennä töihin yms.)
Kesällä ajoin jonkun verran taas mutta nyt kun pakkaset on tullu, en pysty taas menemään ratin taakse. Pelkään nimenomaan liukasta ajosäätä. jos yritän ajaa silmissä vaan vilahtaa se kolari ja menen täysin puihin. harmittaa tosi paljon - kun ennen ajoin todella paljon säässä kun säässä ja minne vain ja nautin ajamisesta.
Sanotaan että pitäisi vaan mennä ajamaan, mutta ajotapanikin on nyt jotenkin tosi epävarmaa. Jarrua tuppailen painamaan tuon tuostakin jne...
Onko muilla kokemuksia tälläisestä ja ennen kaikkea pääseekö siitä yli? kohta pitäisi mennä takaisin töihin yms.
Jouduin ajamaan romutetun auton kolarin jälkeen vielä kotiin - taisi olla elämäni hirveimmät 15 kilometriä siinä - moottoritiellä mentiin 50 km/h :)
Kolarin sattuessa olin raskaana ja jotenkin otin tosi raskaasti oman mogaamani kolarin. ajattelin että jos vauvalle tai miehelle olisi sattunut jotain jne. Sinä talvena en sitten enää ajanut autoa - huolimatta siitä että asumme maaseudulla jossa mitään palveluja ei ole lähellä ja julkinen liikenne tosi huono (olin jo jäänyt äitiyslomalle kotiin joten ei ollut pakko mennä töihin yms.)
Kesällä ajoin jonkun verran taas mutta nyt kun pakkaset on tullu, en pysty taas menemään ratin taakse. Pelkään nimenomaan liukasta ajosäätä. jos yritän ajaa silmissä vaan vilahtaa se kolari ja menen täysin puihin. harmittaa tosi paljon - kun ennen ajoin todella paljon säässä kun säässä ja minne vain ja nautin ajamisesta.
Sanotaan että pitäisi vaan mennä ajamaan, mutta ajotapanikin on nyt jotenkin tosi epävarmaa. Jarrua tuppailen painamaan tuon tuostakin jne...
Onko muilla kokemuksia tälläisestä ja ennen kaikkea pääseekö siitä yli? kohta pitäisi mennä takaisin töihin yms.
Vastaukset 10
Vanhimmat
sinunkaltaisille ei tarvitsisi antaa ajo-oikeutta ollenkaan. päästetään mielummin mopoautoilijat motareille kun naiskolaroijat
Et sitten lukenut aloittavan viestiä ollenkaan.
Ajoi 50km/h motarilla jotta sia romuttuneen auton ajettua kotiin.
Hanki silmälasit tai sisälukutaito.
Suomessa moottoriteillä on oltava ns. rinnakkaistie hitaammille kulkuneuvoille. Ainoa paikka, missä tällaista ei ole lähettyvillä on Länsiväylällä Helsingin ja Espoon rajalla välillä Lauttasaari-Tapiola vaikeiden maasto-olosuhteiden vuoksi. Ikävää, ettei tuolle 15 km pätkälle ehtinyt partio paikalle, tai joku olisi soittanut poliisit. se olisi tässä tapauksessa ollut ihan oikein
Eräs apu voisi olla ottaa jokunen tunti autokoulusta ja selitää ajokammosi syys juurta jaksaen.
Ammattilaisilla on hyviä niksejä millä saat ajamisestasi turvallisempaa ja turvallisemman tuntuista ja voit keskittyä ajamiseen ilman jännitystä.
Toinen keino on ottaa ne ajotunnit liukkaan kelin harjoitusradalla ja käydä läpi auton ajoa luistossa ja väistötilanteissa useita kertoja turvallisissa olosuhteissa.
Minulla oli ollut kortti 2-viikkoa pamahti paha kolari. Syy ei ollut kokemattomuuteni, koska virheet teki ammatikseen ajava linja-autokuski, tosin siviiliautolla. Se oli valoristeyskolari keskellä yötä, viimeiseksi muistikuvaksi jäi ihmetys miksi kaveri ajoi suoraan keulaan vaikka väistin jakajakorokkeen päälle - hän väisti vaistomaisesti samaan suuntaa. Molemmat autot lunastukseen lievästi loukkaantuneita 3 jotka olivat minun autossani jossa ei ollut turvavöitä koska oli kuorma-auto.
Kesti monta vuotta ennen kun pystyin ajanmaan ilman paniikkia valoristeykseen. Pelkäsin saman tilanteen uusivan, jolloin risteykseen ilmestyy auto kun tyhjästä ja reagointiaikaa jää sekunti.
Ajoin saman risteykseen uudestaan ja uudestaan, itseasiassa siinä vasta tajusin miten kaikki kävi. Samalla hävisi myös pelko ja paniikki , koska totesin ajaneeni risteykseen niin hyvin kun osasin enkä äkkitilanteeseen isolla autolla pystynyt mitenkään reagoimaan.
Ei ole kovinkaan harvinaista, että kolari tai vastaava vaaratilanne aiheuttaa kammon niitä tilanteita kohtaan, jotka muistuttavat aiemmasta vaaratilanteesta. Monet ihmisten vakavistakin fobioista ovat seurausta tämäntyyppisistä, epämiellyttävistä ja pelottavista kokemuksista.
Vaarallisten kokemusten kammoaminen on meihin jopa sisäänrakennettu ominaisuus, sillä se on yksilön ja lajin säilymisen kannalta erittäin tarpeellinen kokemus.
On tietysti eroa ihmisyksilöiden välillä siinä, miten ne tällaiseen reagoivat. Toiset traumaisoituvat lähes toimintakyvyttömiksi, toiset taas muuttuvat vain hieman varovaisemmiksi. Luupäät eivät sitäkään. On erittäin luonnollista, että naiset (varsinkin, jos heillä on lapsia ti odottavat lasta) ovat miehiä herkempiä, koska jälkeläiset ovat riippuvaisia äidistään ja siksi on tarkoituksenmukaista, että äiti välttää vaarallisiksi koettuja asioita.
Ihmiset pystyvät tietysti myös manipuloimaan itseään sietämään syntymyttä pelkoa. Siinäkin on suuri ero yksilöiden välillä, kuinka itsesuggestio tässä toimii. Monilla urheilijoilla kaatumiset, joukkaantumiset tai ulosajot aiheuttavat pelkoa, joka on kuitenkin pyrittävä voittamaan mahdollisimman nopeasti. Toisilta se onnistuu paremmin, toisilta huonommin. On kuitenkin olemassa esimerkiksi mäkihyppääjiä, jotka eivät ikinä pysty hyppäämään hyvin jostain tietystä mäestä kaaduttuaan siellä joskus pahasti.
Koska et ole kokonaan menettänyt autolla ajamisen kykyä, sinulla on toivoa. Ei muuta kuin aloitat siedätyshoidon.
Tänään ajat liukkaalla 100 metriä. Huomenna 200. Jos tulee sellainen tunne, että huvittaisi ajaa enemmänkin, jätä siihen 200 metriin. Anna himon yltyä. Ylihuomenna sitten puoli kilometriä, sitten kilometri, sitten käyt lähikaupassa. Ensin ilman lapsia tai muita kyyditettäviä, sitten pikkuhiljaa kyytiläisiä mukaan. Kyllä se siitä.
Jos rupeaa tuntumaan ihan hirveältä, niin sitten vain pienennät ajomääriä. Jos olette perheen kanssa liikkeellä, sanot miehelle, että haluat ajaa osan matkasta. Parempi ajaa alkumatka, niin ei ehdi alkaa kerätä jännitystä siinä vieressä. Sitten vaihdat siinä vaiheessa, kun vielä tuntuu hyvältä. Itku kurkussa ei pidä ajaa, se vain vahvistaa kielteistä tuntemusta ajamista kohtaan.
Tsemppiä vain ja pikkuhiljaa baanalle.
huvikseen kyllä se siitä lähtee. 1v ollut paketissa kolarin jälkeen.
Kolaroin viime talvena mieheni mersun aika romuksi.... melkein törmäsin betoniseinään ...Jouduin ajamaan romutetun auton kolarin jälkeen vielä kotiin.
Ei sitten tullut mieleen, että romu voi olla hengenvaarallinen, ohjaus tai jarrut voi pettää!!!!!
Se on maalla niin helppoa, kun merellä tuulee.
Olleellista olisi myös selvittää hyvin yksityiskohtaisesti, mitä sinä kolarissa tapahtui? Mikä meni pieleen? Mitä teit väärin? Miten olisit voinut välttää tapahtuman? Miten seuraavalla kerralla ennakoisit/toimisit vastaavassa tilanteessa/vastaavan tapahtuman välttämiseksi?
Minun on vähän vaikea kuvitella tilannetta, johon automaattivaihteisto ja takavetoisuus vaikuttaisivat noinkin voimakkaasti ja vielä alamäessä. Oliko siinä niin liukasta, että jo jalan nosto kaasulta sai tuon kaiken aikaan?
Joka tapauksessa voit liittää tämän kokemuksen muiden merkittävien kokemusten joukkoon. Kaikilla ei vastaavaa kokemusta ole. Siksi voit olla myös kiitollinen siitä, että olet monia muita kokeneempi.
Loppujen lopuksi sitä vaan pitää lähteä ajamaan. Ajamiseen kannattaa tietysti keskittyä ihan kunnolla. Eli siten, että on selvillä koko ajan siitä mitä kullakin hetkellä tapahtuu. "Varmana kuskina" oloa ainakin pitää välttää, sen tiedät nyt jo kokemuksesta. Vaikka n. 95% autonajosta onkin ihan rutiinia, niin silti sitä kuskin muutaman prosentin aktiivista osuuttakin tarvitaan - joka hetki.