Istukka revennyt, varma keskenmeno?

Olen raskausviikolla 13 ja täysin ongelmitta tähän asti sujunut raskaus päättyi seinään kaksi päivää sitten. Oireitta alkanut kirkas, runsas verinen vuoto oli merkki ajaa kaasu pohjassa sairaalaan. Siellä todettiin sikiöllä olevan kaikki hyvin(ainakin silloin vielä), mutta istukan ala-osassa näki lääkäri repeämän, mistä johtuen verinen vuoto. Sain kahdeksi päiväksi verenhyydyttämislääkityksen ja tiukan ohjeen pysyä makuulla turhia heilumatta. Ei osannut/halunnut kertoa mistä johtui ja miten tästä eteenpäin, muuta kuin: luonto korjaa jos pystyy ja mitään konkreettista ei ole tehtävissä. Tarkoittaako se lähes varmaa keskenmenoa, onko kokemuksia? Saisi alkaa henkisesti varautuun jo, elättelemättä liikoja toiveita. Etisistukasta ja vasa praeviasta löysin netistä tietoa, oireet täsmäisivät, tästä tietoa kellään? Tuntuu niin väärältä. Yli kolme vuotta lasta yrittäneenä ja rankoissa hoidoissa käyneenä oli heittänyt jo toivonsa ja sitten tapahtui maailman ihmeellisin LUOMUraskaus meille. Ja nyt sitten tämä, ei ole elämä reilua.
4565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei,

Meillä kävi rv13 niin, että istukan alareuna lähti vuotamaan kirkasta verta. Hädissäni soitin neuvolaan ja sain sinne ajan, jolloin kuunneltiin sydänäänet ja oli ok. Parin päivän päästä myös kuunneltiin sydänäänet lääkärin vastaanotolla ja yhä ok. Enempiä tutkimuksia ei tehty ja siitä olinkin kovin ihmeissäni, mutta annoin olla. Eli en tiennyt vuodon syytä vielä tässä vaiheessa, koska sitä ei selvitetty vaan tarkastettiin vauvan sydänäänet vain.

Rakenneultrassa sitten näkyi isohko hematooma kohdunsuun tietämissä, joka oli jäänyt istukan reunan vuotamisesta jäljelle. Tuli sairaslomaa ja kehoitus ottaa iisisti ja lepäillä. Muutaman viikon päästä uusi kontrolli hematoomaa varten (hematooma on verihyytymä), jolloin hematooma oli "sulanut" ja tilanne täysin normalisoitunut.

Nyt tässä elellään rv 25:n loppua ja kaikki hyvin. Vauva kovasti potkii ja melskaa jo masussa.

Meille kävi näin ja toivon koko sydämestäni, että sinulla menee myös hyvin. Muista vaihtoehdoista en osaa valitettavasti enempää kertoa. Voimia odotukseen!

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta! Tuli heti todellakin parempi mieli. Meillä huomenna edessä rakenneultra ja en enää niin pelkän pelon/kauhun sekaisin mielin odota sitä. Toivottavasti meillä samasta kyse. En voi sanoin kuvailla kuinka huojentunut olen viestistäsi. Kiitos!! Paljon onnea teidän odotukseen!!

    Äänestä

  • mama2009? kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta! Tuli heti todellakin parempi mieli. Meillä huomenna edessä rakenneultra ja en enää niin pelkän pelon/kauhun sekaisin mielin odota sitä. Toivottavasti meillä samasta kyse. En voi sanoin kuvailla kuinka huojentunut olen viestistäsi. Kiitos!! Paljon onnea teidän odotukseen!!

    Ei rakenne ultraa kyllä viikolla 13 suoriteta?

    Eikös se ole kaikilla vasta viikolla 18-20?

    Oletkohan menossa niskapoimu ultraan? Eikös se ole viikolla 12-13?

    Äänestä

  • mättää???? kirjoitti:

    Ei rakenne ultraa kyllä viikolla 13 suoriteta?

    Eikös se ole kaikilla vasta viikolla 18-20?

    Oletkohan menossa niskapoimu ultraan? Eikös se ole viikolla 12-13?

    Niskapoimu ultra joo. Ei noi oikeat termit ollut hallinnassa, oli päällimäisenä ihan muuta mielessä. Mutta kaikki oli hyvin siellä, rakenne ulttassa toivottavasti samoin. Ei auta mennä kun päivä kerrallaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Olen raskausviikolla 13 ja täysin ongelmitta tähän asti sujunut raskaus päättyi seinään kaksi päivää sitten. Oireitta alkanut kirkas, runsas verinen vuoto oli merkki ajaa kaasu pohjassa sairaalaan. Siellä todettiin sikiöllä olevan kaikki hyvin(ainakin silloin vielä), mutta istukan ala-osassa näki lääkäri repeämän, mistä johtuen verinen vuoto. Sain kahdeksi päiväksi verenhyydyttämislääkityksen ja tiukan ohjeen pysyä makuulla turhia heilumatta. Ei osannut/halunnut kertoa mistä johtui ja miten tästä eteenpäin, muuta kuin: luonto korjaa jos pystyy ja mitään konkreettista ei ole tehtävissä. Tarkoittaako se lähes varmaa keskenmenoa, onko kokemuksia? Saisi alkaa henkisesti varautuun jo, elättelemättä liikoja toiveita. Etisistukasta ja vasa praeviasta löysin netistä tietoa, oireet täsmäisivät, tästä tietoa kellään? Tuntuu niin väärältä. Yli kolme vuotta lasta yrittäneenä ja rankoissa hoidoissa käyneenä oli heittänyt jo toivonsa ja sitten tapahtui maailman ihmeellisin LUOMUraskaus meille. Ja nyt sitten tämä, ei ole elämä reilua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu