Kysynpä tätä vielä täältäkin, kun tuolla synnytysosastolla on aika hiljasta, eli siis te uudelleen synnyttäjät, joilla on synnytys jouduttu käynnistämään ihan alusta, eli ensin avaamaan paikkoja, niin miten pitkään siinä on menny? Onko sillä edes merkitystä, että onko uudelleensynnyttäjä vaiko ensisynnyttäjä?
Mulla keskiviikkona käynnistys taas edessä, joten olisi kiva tietää, että kannattaako sitä vaan suosiolla varautua monen päivän sairaalassaoloon?
Mulla keskiviikkona käynnistys taas edessä, joten olisi kiva tietää, että kannattaako sitä vaan suosiolla varautua monen päivän sairaalassaoloon?
Vastaukset 3
Vanhimmat
sua jo tuossa muutama aloitus taaksepäin :). mulla siis eka synnytys käynnistettiin cytotecillä eli kypsyteltiin paikkoja. Aamulla tabu ja toinen iltapäivällä ja poika syntyi saman päivän iltana. toinen synnytys vuotta myöhemmin käynnistettiin samoin tabuilla. eka päivä kypsyteltiin tuloksetta, toisena puhkaistiin kalvot ja annettiin tippaa, jotta saatiin tyttö ulos. itsekin vähän ihmettelin, kun olin ajatellut toisen synnytyksen olevan lähinnä pienimuotoinen pyllistysreissu ;), niin vähän kun oli väliäkin synnytyksillä.
mä aattelinkin, että voi olla liikaa toivottu, että asiat tapahtuis nopeesti.. Mutta senhän näkee sitten miten siinä käy. Oon kyllä ihan varma, että tää syntyis tällä viikolla itekseen, jos ne vaan antais mun odottaa, mutta eilen sano lääkäri, että vaikka kaikki on hyvin, niin 42 1 on ihan ehdoton takaraja tässä asiassa. Mälsää..
Mutta kiitos kovasti vastauksesta sinulle :)
Mulla toinen synnytys käynnistettiin rv 41 4. Pistivät tippaan oksitosiinia, se tippui viitisen tuntia ja supistukset oli aika heikkoja mutta onneks sen verran tehokkaita että olin auennut 4cm (alkuun oli vain 2cm) jolloin lääkäri päätti puhkaista kalvot eikä paluuta enää ollut=) Sitten tapahtuikin kaikki aika nopeeta ja poika oli ulkona 2,5 tuntia kalvojen puhkaisun jälkeen.
Tsemppiä sulle kovasti, jään odotteleen ihania uutisia teiltä;)