kunnon potti netticasinolta!

jos ei pelaa ei voi hävitä

Kerrankin on jotain kerrottavaa tänne voittofoorumillekin, vaikka yleensä ei ole. Tuli tossa hetki sitten tunne, että käyttämässäni netticasinossa saattaisi yksi lempipeleistäni olla ns."anto-päällä" ja laitoin 100 euroa kovaa, työllä ansaittua valuuttaa pelitililleni. Sen kummempia jahkailematta siirryin euron kuvat silmissä pyörittelemään videorullaa ja luonnollisesti maksimipanoksella, joka ei kuitenkaan ollut kohtuuton varoihini nähden. Parin painalluksen jälkeen päätin laittaa automaattipyöräytykset päälle ja säädin sen siten, että pyöräytyksiä tulisi hieman yli pohjakassani, mutta en ollut siitä huolissani, sillä minulla oli erittäin vahva tunne suurvoitosta. Tämän jälkeen lähdin tupakalle. Tupakoidessani saatoin jo arvailla mielessäni, että minkälainenkohan summa olisi odottamassa pelitilini saldossa kunhan menisin takaisin, sillä olihan kyseessä videorulla, jonka jackpot vastasi useamman kuun palkkaa. Ja minulla on hyvä palkka!

Siirryin parvekkeelta takaisin koneen ääreen, jonka keskelle oli ilmestynyt pieni ikkuna ja se ilmoitti suurin piirtein niin, jotta pelitillä ei ole riittävästi varoja tms. Myös rulla oli lakannut pyörimästä ja saldo todellakin näytti lähes nollaa. "Mitä ¤#%&%#", tuumin ja siirsin uuden satkun pelitilille. Nyt vaihdoin peliä, koska intuitioni oli saattanut jossain vaiheessa häiriintyä ja voitto olisi luvassa jostain toisesta pelistä. Vuorossa oli videopokeri ja panoksena 2,5 euroa. "Kokeillaan ensin pienellä", tuumin. 5 euroa, 2,5 euroa, 7,5 euroa ja aina väliin pari voitotonta kierrosta. Saldo alkoi pian alun jälkeen kääntymään tiukasti laskusuuntaiseksi ja päätin taas vaihtaa peliä. Tässä vaiheessa minua alkoi jo hieman hatuttamaan, koska olin pitkälle toista sataa tappiolla ja päätinkin, että kun pääsen omilleni, niin lopetan.

Seuraavana oli vuorossa ruletti. Nyt päätin pelata varmaa ja valitsin kunnon panoksella neljän numeron yhdistelmiä kunnon matoksi, joka kattoi lähes puolet numeroista. 'Pelaa' - Ohi. 'Samat panokset' - Ohi. "No kolmannella sitten", ajattelin, mutta nyt jouduin panostamaan uudestaan, koska varoja ei enää ollut riittävästi ja siksi jätin yhden neljän numeron panostuksen laittamatta. 'Pelaa' - Ohi, mutta osui juuri siihen kohtaan, josta olin panoksen poistanut.

Lähdin tupakalle ja käyrä päässäni alkoi muuttua punaiseksi. Hetken jo mietin lopettamista tällä erää, mutta jokin sisälläni sai kuitenkin käännettyä pääni. Menin takaisin koneelle ja siirsin 200 euroa pelitille. Nyt valitsin pelivalikosta casinon kalleimman rullan ja aloin tuntuvalla panoksella pyörittelemään kuvioita ruudussa. Kymmenen kierroksen jälkeen olin jo lähes saldoni puolivälissä ilman ainoatakaan voittoa, vaikka yleensä olen saanut edes jotain tässä vaiheessa. Painoin hiiren nappia yhä uudelleen ja uudelleen kunnes keskelle ruutua ilmestyi tuttu ikkuna, joka ilmoitti saldon olevan jälleen kerran riittämätön pelin aloittamiseen.

Jälkeenpäin ajatellen tämä oli se hetki, jolloin henkinen selkärankani katkesi, eikä lisärahan tuominen pelitilille tuntunut kovinkaan huonolta ajatukselta. Sisälläni toki kiehui ja oli muuten paha olo, mutta koin asian niin, että minun oli päästävä omilleni ja se oli mahdollista vain lisäämällä pelimerkkejä.

500 euroa pelitilille. Minun tarvitsisi nyt vain tuplata ja olisin jopa hieman voitollakin. Jostain kumman syystä tunsin sen mahdolliseksi ja olin jopa muistelevinani, että olen joskus ennenkin onnistunut siinä, vaikka näin ei todellakaan ole. Uusi rulla ja uusi mahdollisuus. Nyt peli lähti mielestäni hieman paremmin liikkeelle, koska joitakin voittoja sattui tyhjien ruutujen välille. Tilanne oli todellisuudessa kuitenkin toivoton, sillä pienoisista voitoista huolimatta saldoni kuivui kokoajan pienemmäksi, kunnes raastavan 15 minuutin jälkeen se näytti jälleen nollaa...

Tuijotin hetken tietokoneeni ruutua, kunnes nappasin noin 400 euroa maksaneen kännykkäni sen vierestä ja sinkosin sen niin lujaa kuin jaksoin kohden noin 800 euroa maksanutta taulu-tv:ni. Kuului kova kolaus ja televisio pimeni. Myös kännykkä lojui lattialla tuhanne ...... päreinä. Vedin hetken henkeä melko syvään ja aloin koota ajatuksiani.

900 euroa riihikuivaa, 1200 euron edestä elektroniikka. 900 euron panostuksella 2100 euron tappiot! Loppuilta mennee viinaa juodessa.

2

2618

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tarinan

      kerroit, monelle varmaan käynnyt todellisuudessa
      noin toivottavasti ei sinulle.

      Itsekkin olen joskus 100 euroa hävinnyt noihin
      peleihin ja kyllä siinäkin jo verenpaine nousi
      helevetisti.

      ps.jatko osaa odotelessa

      • ai ai

        mitä te pienistä murehditte.. 1000 euroa, pieni raha.. sitten kun pelit menee niin vitulleen että tappio olkaa olla 20 000 luokkaa niin sit kannattaa vasta olla huolissaan..

        elkää itkekö.. rahaa tulee aina, ja sitä myös menee..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      383
      914
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      201
      718
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      680
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      649
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    7. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      66
      634
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      620
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      581
    Aihe