Pystynkö hyväksymään itseni koskaan? Pystynkö hymyilemään vielä? Pystynkö tuntemaan joskus uudelleen? Pystynkö rakastamaan ketään? Pystynkö puhumaan vielä normaalisti? Pystynkö normaaliin elämään, iloiseen ja rikkaaseen?
Voiko tästä oikeasti parantua?
234
7717
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jaa.. noita mäkin välil mietin. Tuntuu vaan niin voimattomalta, kun tää anoreksia on se koko elämä. Ei muuta elämää ole kuin tällaista vahtimista ja laskemista, mitä saa syödä ja mitä ei. Aika hirveää on, en toivoisi tällaista pahimmalle vihamiehellenikään.
Veikkaisin että parantua voi, osittain, ei koskaan täysin.
Pystyt vielä hyväksymään itsesi, kunhan saat ammattiapua etkä jää yksin sairauden kanssa. Pystyt hyväksymään itsesi kun ymmärrät että olet arvokas ihan sellaisenaan, ilman että mitään tarvitsee muuttaa tai suorittaa.
Pystyt hymyilemään vielä, kun paha olo hellittää ja alat vähitellen iloita pienistä asioista, ihan pienistä asioista. Hyvät hetket lisääntyvät ja pimeys liukuu hitaasti taka-alalle, kauemmas ja kauemmas.
Pystyt tuntemaan uudelleen, kun saat apua ja varovasti saat oppimalla huomata että vaikka pelottaa, sinä et hajoa. Vähitellen tunteista tulee siedettäviä, sitten ihania. Elät! Pahojakin tunteita tulee väistämättä, mutta niistäkin selviät.
Pystyt vielä rakastamaan, kun tutustut omaan itseesi ja löydät tavan arvostaa itseäsi ja miten ihana ja tärkeä olet. Uskallat vähitellen vähän heittäytyä, ja hyviä asioita voi alkaa tapahtumaan!
Pystyt puhumaan normaalisti, tarvitset aikaa ja ymmärrystä, tilaa ja vapautta.
Pystyt normaaliin elämään, iloiseen ja rikkaaseen sellaiseen, kun uskallat lähteä polulle jonka määränpäätä et voi tietää, mutta jos uskallat luottaa, huomaat että elämä on ihanaa!
Kaikkea hyvää sinulle!!!
Kiitos auttavista sanoista, ehkä uskaltaisin ottaa sen vaativan askeleen ja hakea apua.
tosi vaikeaa. yksi heikko hetki ja siitä lähdetään taas alamäkeen.
Pystyt kyllä ku oikeasti haluat ja oot valmis siihen. Jos et yksin selviä nii rohkeasti puhumaan eka vaikka läheisimmille ihmisille, mulla ainakin jo auttoi tuo että jollekki sanoin ääneen että ongelmia on. Hitaasti mutta suht. varmasti, rupeat varmasti näkemään taas niitä ilosia asioita elämässäs ja pystyt hymyilemään ja rakastaan:) tsemppiä sulle, elämä on elämisen arvosta:)
voin sanoa hoitajana että anoreksiasta voi parantua niin hyvin, että sairaus on enää vain kaukainen muisto:) tärkeää on hakea apua!! vanhemmilta, lääkäriltä.. jonot on pitkiä mielenterveys puolelle, mutta apua saa jos apua haluaa! sairaus on vaikea vastustaja ja joskus se tuntuu ainoalta ystävältä. tärkeää on ymmärtää, että sairaus on vihollinen! minulla on ollut anoreksia joka on vienyt melkeen henkeni ..mutta olen parantunut vuosia sitten ja haluankin auttaa sairaudesta kärsiviä. välillä tuntuu että parempaa elämää ei ole ja vaikea on uskoa muiden väitteitä siitä, että kaikki voi muuttua. aluksi anoreksia hallitsee ihmistä mutta parantua voi silloin kun hoidon avulla kääntää asian päälaelleen ja ihminen hallitsee anoreksiaa:) voimia sinne! et ole yksin ja parantuminen on totta
Tuttuja ajatuksia. Tsemppiä, kyllä sä vielä pystyt parantumaan, jos ja kun todella haluat!