Onko väärin olla erakko?

ole mitään erikoista, eiköhän meitä ole miljoonia samanlaisia.
Ei ole siis väärin.

Ei se ole väärin, Enkä sitä erakoitumiseksi kutsuisikaan, Ihmisiä vain nyt sattuu olemaan moneen eri lähtöön, Osa on sosiaalisempia ja osa taas hiljaisempaa sorttia. Olen itse myös hyvin introvertti mieshenkilö joka viihtyy mainiosti yksin, Kuitenkin kaipaan välillä muiden ihmisten seuraa, sitä varten on muutama kaveri ja sukulaiset, Eli minulla ei ole kauhean monta kaveria ja olen tyytyväinen siihen.

Kyllä, jotkut ihmiset varmasti pitävätkin sinua outona: (Onko toi masentunu kun se on yksin, Miksi se on ihan hiljaa) usko pois, tiedän tunteen. Vastaavasti minä pidän outona ihmisiä jotka ei ikinä ole hiljaa (ei millään pahalla) mutta en ymmärrä miten joku jaksaa olla niin puhelias, Puhuu ihan pelkästään puhumisen ilosta, Mutta kuitenkin ymmärrän heitä, he vain ovat sellaisia; he saavat energiaa siitä että he ovat sosiaalisia.

Tsemppiä sinulle, Et ole yksin tuntemustesi kanssa :)

Se on vähän et mikä on erakko jne. Monet ajattelee olevansa erakoita vaikka heillä usein on niin ystäviä kuin muutakin seuraa kun vain elävät yksin tai ovat välillä yksin...

Tietysti ei nyt kannata ehkä kokonaan sananmukaisesti erakoitua vaan hankkia niitä ystäviä ym. koska myöhemmällä iällä se on yleensä paljon vaikeampaa.

Järjestelmän ylläpitäjistä se on väärin.

Ihmistä pistetään joka puolella "laumaeläin" aseemaan. Esim. media,ympäristö,työ.
Jotakin on vinksallaan, mikäli tuo ei ole uponnut jollekin. Yksinäisyyttä, ihmetellään, säälitellään jopa halveksitaan.

Se on osa masennustestiä joka voi olla osana määräämässä sinulle diagnoosia.
Näin kävi minulle:

http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000199&posting=22000000039653814

Seurallisuus on yksilöllistä. Ei kuvaamasi tilanne ole epänormaalia. Onhan sinulla ympärillä ihmisiä. Jos koet olevasi itse onnellinen, nauti vain kaikessa rauhassa hiljaiseloa. On toki hyvä että sinulla on kavereita, jotka kaipaavat seuraa. Jos alkaa karttaa ja pelätä sosiaalisia kontakteja ja siitä kärsii esim. työ ja opiskelu, on aihetta tilanteen tarkasteluun.

ei ole yhtään väärää ola erakko

mielestäni mitään väärää, vaikka sitä ajatusta meille kovasti koitetaankin istuttaa. Jos itse viihtyy yksin ja on tyytyväinen ratkaisuihinsa, niin muilla ei pitäisi olla mitään sanomista asiaan.

Mielenterveys pohjaa osaltaan juuri siihen, että ihminen järjestää elämäntilanteensa mieleisekseen. Huolissaan on syytä olla ainoastaan silloin jos tuntuu, että se ratkaisu vahingoittaa itseäsi tai muita ihmisiä. Mutta jos kyse on vain halusta olla yksin, niin myös ystävien on silloin hyväksyttävä tilanne, vaikka se heistä joskus pahalta tuntuisikin.

Oma tilanteeni on sellainen, että ihmiset eivät ole juuri kiinnostaneet muutamiin vuosiin. Osittain tietoisesti ja osittain tiedostamatta olen eristäytynyt. Ja tuntuu, että viihdyn hyvin näin. En ole aikoihin edes kaivannut seuraa keneltäkään. Toki perhettä tulee silloin tällöin nähtyä ja töissä saa osansa sosiaalisesta elämästä, mutta vapaa-aikani tahdon viettää mahdollisimman paljon omissa oloissani.

Ainoa hankaluus tässä ratkaisussa on ollut se, että sen selittäminen muille ihmisille on välillä hyvin hankalaa. Monet eivät tunnu vain ymmärtävän tai sitten eivät todella edes halua kuunnella.

täälä k myös joka tykkää olla yksin.ja aika kuluu tosi hyvin ja vielä hauskaa kun ajattelen hauskoja juttaja ja nauran omille vitseilleni. tosin en voi aina ola yksin mutta aina kun voin niin nautin. mutta tykkään myös olla oman perheen seurassa mikä ei koskaan kyllästytä. olen sosiaalinen erakko.

Ei kai erakkona elämisessä mitään pahaa tai väärää ole, jos itse tuntee elämäntapansa hyväksi eikä kärsi siitä millään tavalla!
Miksi sitä pitäisi muilta kysyä, itsehän aikuinen ihminen saa elämäntapansa valita.
Nykyajan ihmiset vain tuntuvat kammoavan yksinoloa. Ei kestetä hetkeäkään, aina pitäisi olla joku vierellä ja kaiken maailman toosat ja mediat karjumassa ettei vain hiljaisuus yllätä.
Itse viihdyn valtavan hyvin yksin, ja nautin täysin siemauksin koiran kanssa merenrantoja ja metsiä samotessa. Tarkoituksella haen reittejä joissa todennäköisesti ei kehenkään törmätä. Erakko en ole koska toimeentuloni takia joudun käymään töissä ja olemaan hyvinkin sosiaalinen. (hoitoala). Yksinolo onkin ihanaa ja tervetullutta vastapainoa pakolliselle sosiaalisuudelle.
Elän myös yksin koirani ja kissani kanssa. Olen erittäin vapaaehtoisesti sinkku!
En ole epäsosiaalinen ja tulen toimeen ihmisten kanssa, pakkokin työni takia, mutta yksinäisyyttä tarvitsen paljon.
Olen aikuinen nainen.

Vaikka ihminen olisi erakkohenkinen, niin se ei tarkoita etteikä olisi ikinä mitään kontakteja kehenkään..
Esim. Minä eläisin mieluummin lapsettomassa parisuhteessa samanhenkisen naisen kanssa, jos sellainen vaan löytyisi..Eli vaikka ei kaipaa ympärilleen paljoa ihmisiä, niin voi sitä silti elämänkumppania kaivata.

Minä kun olen joskus tahtomattani jäänyt yksin, niin olen alkanut häpeämään ja kammoksumaan yksinoloa. Yksinolon välttämisellä koitan tavallaan viestittää itselleni ja muille, että en ole yksin. Ja varmaan sillä, etten halua olla yksin, että olisin jotenkin sosiaalinen. Olen jopa hyväksynyt ainoan saatavilla olevan, huonon seuran, sen sijaan että olisin yksin. Nyt myöhemmin olen kuitenkin pystynyt valikoimaan ympärilleni vain miellyttäviä ihmisiä, joiden seurassa viihdyn. Toisaalta jostakin kummasta syystä haluan usein mieluummin olla miesystäväni kanssa, vaikka hän ei edes täytä kunnolla niitä tarpeita, joita toivoisin hänen kanssaan täyttväni.

Mitään väärää tuskin on olla erakko, jos se itsestä tuntuu hyvältä. Välillä olen pohtinut, että pitäisi vain muuttaa jonnekin keskelle metsää pakoon kaikkia ihmisiä.

Jos elää hyvin ja siististi, auttaa muita tarvittaessa, eikä toivo eikä tee pahaa kellekään ja nauttii harrastuksistaan, ei ole mitään väärin siinä että viihtyy yksikseenkin. Joillakin joilla on esim. asperger on pakko olla välillä täysin yksin että voi latautua. Monia hienoja asioita voi syntyä silloin kun on yksin. Sehän on vain siitä kiinni mihin aikaansa käyttää ja kärsiikö itse yksinolostaan vai ei? Sitäpaitsi jokainen parisuhteessakin oleva on ollut joskus "yksin", eikä kaksin aina ole kaunihimpi. Mutta jotain ihmiskontaktiakin pitää olla ja rutiinia, ettei kasva ihan kieroon. Ihminen saa kuitenkin suurimman osan hyvinvoinnistaan muiden ihmisten kanssa kanssakäymisestä, tai niin ainakin pitäisi olla. Jos tarjolla on vain huonoa seuraa, esim. huumeiden käytön merkeissä tai rikoksia tehden, niin silloin on parempi ollakin yksin!

Sitten vaan joogailemaan ja meditoimaan, sillä voi kehittää itseään hyvinkin paljon. Elämällä on tarkoitus, yksin oleskelu ei ehkä kuitenkaan ole se lopullinen päämäärä. Vaikka joogit ovat ennen istuskelleet Himalajalla oman valaistumisensa saadakseen niin nykyisin sitä ei oikein suositella, kun pitäisi pyrkiä epäitsekkäästi auttamaan muitakin tavalla tai toisella eteenpäin. Tää joogi on ainakin niitä, jotka kehottaa palvelemaan ihmiskuntaa, https://www.avartuvaihmiskuva.fi/events/yogic-way-of-life-for-everyone/

Ehkäpä olet ollut joogi edellisessä elämässään jolloin se on jäänyt hiukan päälle, mikä voisi selittää asian.

On henkilökohtainen asia haluaako olla itsekseen vai muiden seurassa. Eikä sen pitäisi kuulua muille.
Kun ihminen on yksin niin ei siinä ole mitään ongelmaa jos se ei ole ihmiselle itselleen ongelma.
On eria asia olla yksin vapaaehtoisesti kuin pakosta.

erakoituminen mielen defensiivisenä reaktiona on ihan OK!

Olen itse pohtinut samaa. Pahempaa vaan, että olen nainen, alle 30v. Mielestäni eristäytyvä luonne on ihan yhtä arvokas ja hyvä kuin kaikki muutkin. Itse pidän yksin olemisesta mutta toisaalta olen myös lähiaikoina ollut erinäisistä syistä epäluuloinen muita ihmisiä kohtaan, mikä taas osaltaan on edistänyt tätä elämäntyyliä. Samaan aikaan väitän, että merkitys elämään tulee hyvistä (tai edes yhdestä hyvästä) ihmissuhteista, joissa saa kokea rakkautta ja huolenpitoa sekä antaa niitä.

Totuus on kuitenkin, että erakot ovat monelle ns. vapaata riistaa. Jos olet lukenut mediasta kuvailuja koulusurmaajista ja muista, heidät kuvaillaan "hiljaisiksi puurtajiksi", "luokan hiljaisimmiksi", "erilaisiksi", "ulkopuolelle jääneiksi" ym. Kysymys kuuluukin, että onko tuo todella se case, ja miksi tätä luonteenpiirrettä halutaan tuoda esiin näin kamalassa asiayhteydessä... Tämä on erittäin huolestuttavaa.

Vanha aloitus, mutta aihe lienee ikuinen.

Ja vastaus kysymykseen näin yli kymmnen vuotta myöhemmin on edelleen sama, kuin olisi ollut silloin vuonna 2008. Ei ole todellakaan mikään ongelma, ellei juntteja jaksa koko ajan kuunnella. silloin vuonna 2008 nykyinen some oli vielä näyttämättä todelliset ja kuluttuvat kyntensä.

Itse erakoiduin vasta paljon tätä myöhemmin, koska en someen halunnut nuppiani tunkea. Se ei kaduta pätkääkään. Nykyisin ihmiset vituttavat melkein joka kerta kun niiden suu vain aukeaa.

Vähän ikävämpääkin tarinaa tähän, itselleni erakoituminen ei ole ollut oikeastaan vapaaehtoista, siihen vaan on ajautunut.
Jollain tapaa "Rita Hayworth, avain pakoon" leffan ajatelmien mukaisesti, niillä vankilan muureilla on vaikutuksensa - ensin vihaat niitä, sitten totut niihin ja lopuksi et osaa enää elää ilman niitä. Vuosikymmenien jälkeen tuota kun elät, se on justiinsa noin kun se menee, sen henk. koht. vankilan muurien sisään jäädessäsi kaikki muu jää. Mulla vaan on puuttuneet ne vankilakaveritkin ja sen tyyppinen sosiaalinen ympäristö, saatikka että olisin niitä edes kaivannut.

Elän lähes totaalierakkona työkyvyttömyyseläkeläisenä, minkäänlaisia kanssakäymisiä toisten ihmisten kanssa ei juurikaan ole, ei harrastuksia, huonohko terveydentila - sekä fyysinen että ennen kaikkea henkinen. Huonot lapsuus ja nuoruusajat vahingollisessa ympäristössä, traumoja riittää vaikka millä mitalla.
Toiset ihmiset aiheuttavat minussa lähes aina epäsosiaalisen reaktion, enää haluan vain niistä eroon.

Täysin ulkopuoliseksi jääneenä en ajattele toisista ihmisistä kovinkaan usein mitään hyvää, muistivälähdykset mitä säännöllisesti saan pääkoppaani tuovat lähes aina muiston joistain huonoista muistoista, ikäväksi kokemistani elämäntilanteista.

Lapsuusajat ja nuoruusajat - paskhaa, niitä vaan ei itse tajua sellaisiksi ennen kuin myöhemmällä iällä. Kouluajat - paskhaa. Armeija-ajat - paskhaa. Pätkätyöajat - paskhaa. Jotkin tempputyöajat ja kurssit - paskhaa.
Systeemin liian myöhään puuttumisyritykset - paskhaa.

Yksittäinen esimerkki niistä paskha muistoista - armeija aikoina 80-luvulla, jo täysin ulkopuoliseksi kaikesta jääneenä en edes tajunnut että tällaisen ihmisen paikka ei ole siellä, sinne ei olisi pitänyt edes mennä alun alkaenkaan.
Siellä vaan sitten ajautuu jo eka päivinä uhkaamaan joidenkin kuspäiden henkeä, joutuu joidenkin huumejengiläisten pelinappulaksi, myöhemmin tulee maalitetuksi keskenkasvuisten toisten moniongelmatapaus kusipäiden toimesta - aletaan julistaa mm. että tuolla on AIDS ja muuta paskaa ja pyritään sillä tavalla eristämään.

Näitä samoja kusipäitä löytyy sitten 10v myöhemminkin joiltain työttömyystoimistojen tempputyöllistämiskursseilta, ja yhä edelleen ne saman henkiset äpärepenikkakuspäät koettaa jatkaa niitä AIDS juttujen levittämisiä, osa näistä on oikein siellä aliupseerikursseilla ja miksi lie alikessuiksi koulittuja - kusipäitä laidasta laitaan. Että eipä oikein ottanut tuulta purjeisiin sekään siellä vietetty "vankila" aika elämässä, että olisi jotenkin vienyt elämää eteenpäin.

En edelleenkään muistele noita kusipäitä kovinkaan lämpöisesti, nämä maalittaja paskhakasat joutaisi minun puolesta saada kuulan kalloonsa, vielä tänäkin päivänä jokainen joka vielä hengissä on - tätä ajattelen toki muistakin elämäni varrelle sattuneista kusipäistä.

Ja nämä muistot on vaan yksi osa tuhansista ja taas tuhansista vastaavista muista mätö tapahtumista elämässä - mulla ei ole hyvät muistot päällimmäisinä toisista ihmisistä. Enkä toivo mitään hyvää tapahtuvaksi yhdellekään osalliselle, mitä tulee minun mätämuistikuviini toisten ihmisten seassa elämisestä.
Voivat painua minun puolesta helv.ttiin kaikki.

Yksinäinen erkkoelämä.Kerrostaloyksiö.
Tämä alkoi toukokussa 2010.

Minä vaan viihdyn omissa asioissani,juttelen kyllä no prob.

Parempaa kuin kala ilman polkupyörää.

Minä viihdyn myös yksin, jokaisella meistä on omat asiat hoidettavana. Valitsin asketismin, eli olen vain minimi tasolla. Ekologinen vaihtoehto omin ehdoin.

Riitely ym. ei vaan kiinnosta. Oma vapaus tulla ja mennä. Entisen elämän kanssa pitää vaan pärjätä, tehdä sovinto itsensäkin kanssa ja ymmärtää mikä on tärkeintä elämässä.

Retkeilystä on tullut minulle elämän tapa, retkeily tapoja on monia mistä valita. Kirjallisuutta löytyy ja opittuja taitoja voi hyödyntää muuallakin kuin luonnossa. Se oravanpyörä kun ei kiinnostanut, talouskin pitää hallita. Verotuksella saa monen elämän hankalaksi, todella.

Minimi varusteet riittää retkeilyssä, pääasia että varusteet on hyviä.

Wikipediassa on erakko elämästä tietoa, täsmää minun näkemyksiin täysin.

Luonto, siinä vastaus erakon elämääni. Samoin hiljentyminen, tärkeimmän ymmärtäminen.

Iän myötä olen oppinut ymmärtämään erakoita. Ymmärrän heitä helvetin hyvin. Niin, miksikö joku lähtee johonkin korpeen asumaan tai homehtuu kämppäänsä? Ehkä se elämä vaan meni sellaiseksi, että erakoituminen oli ainoa järkevä vaihtoehto. Mitä olen kelannut elämän historiaani taaksepäin, läpi vuosikymmenten, ja miettinyt asioita jälkeenpäin, niin ehkä olisi itsekin pitänyt ruveta erakoksi, ja se olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. Kun olisi ollut kokonaan yhteiskunnan ulkopuolella, niin olisi säästynyt paljolta pahalta. Oon sen huomannut, että entisessä kotikaupungissa meni niin kauan hyvin, kun oli vaan himassa työttömänä, eikä mitään yrittänyt. Mutta heti kun meni johonkin töihin ja tutustui uusiin ihmisiin, niin erilaisia, mitä ihmeellisimpiä, ongelmia alkoi tulla ja kasaantua. Aina oli vähän niin kuin väärässä paikassa väärään aikaan, kun tuli synnyttyä väärälle paikkakunnalle. Sieltä olisi pitänyt muuttaa muualle jo kauan sitten, tai sitten homehtua kämppäänsä. 🙂

Syitä on monia miksi ihminen erakoituu. Minulla on huonot kokemukset siitä kun näin omien vanhempien välisen kammottavan avioliiton. Toinen vanhempi oli kuin pikkulapsi joka kiusasi toista jatkuvasti niin että kaikki johti toisen itsemurhaan. Ei sen vertaa ollut älyä että olisivat pystyneet sopimaan asioistaan. Tuo aiheutti minulle sellaisen pelon, mitä jos sitoudut toiseen ihmiseen hän ei olekaan sinun puolellasi, vaan aina vastaan asiassa kuin asiassa, ja elämästä tulisi helvettiä. Siksi pysyn yksin.

Olen yksin, koska viihdyn yksin. Elämässäni ollut paljon, hyviäkin, ihmissuhteita mutta loppujen lopuksi päädyn siihen, että yksin on parempi. Rakastan lenkkeilyä, yksin kun saa mietiskellä, eikä tarvitse puhua kenenkään kanssa. Rakastan ruuanlaittoa, teen juuri silloin kun nälättää ja laitan mitä mieleni tekee. Luen paljon, kirjojen kanssa vietän aikaani ja kukaan ei ole vieressä vaatimassa keskittymään mihinkään muuhun. Tulen isosta perheestä jossa yksinolo oli luksusta. Ja nyt, tässä hyvässä vaiheessa elämääni, elän vain itselleni. Itsekästä? Ehkä. Moni kadehtiikin, mutta minä nautin.

Jos muut ei halua olla sosiaalisia tai on erilaisia liikaa, niin sitä on sitten enemmän tai vähemmän erakko.
Sitten keskitytään vain muihin asioihin - enemmän tai kokonaan.

Itse ole sellainen "erakko" ja harvemmin tunnen olevani sellainen, vaikka se onkin elämän osittaista köyhyyttä.
Mulla riittää puuhaa kuitenkin enemmän kuin ehdin koskaan tehdä, ja olen itse muutoin mielestäni sosiaalinen.
Jos muut eivät ole mua kohtaan sosiaalisia, ei se mua häiritse. Mun elämä on ihan mukavaa ja tasapainossa ja mulla on kiinnostavaa tekemistä ja kehitystavoitteita.

minä olen normaali ymmärrätkö. Minä osaan käydä pissalla ja kakalla.

voi ola erakko vaik assuu rivitalossa helsingissä jos ei oo tekemisissä ihmisten kaa. Mä en oo tekemisissä oikeastaan kenenkään kaa paitsi isäni, veljeni, äitini, mummini ja veljeni vaimon ja veljeni lasten kaa. En vastaa edes puhelimeen paitsi jos perhetuttu. Erakko sana yleensä tarkottaa ihmistä joka asuu yksin jossaki keskellä metsää ja on omavarainen. Pentti Linkola oli esim erakko sanan varsinaisessa merkityskessä mutta tämä pentti linkola ei ollut mikään mukava ihminen. Erakot yleensä tuomitaan liian helposti sillä erakkoihin liittyy liikaa edelleen stereotypioita ja ennakkoluuloja.

Erakoituminen on valinta .itse pidän Pentti Linkolaa ja Varg vikersiä vähän kuin esikuvina on tosin paljon muitakin hienoja suuria persoonia . Mutta jokainen kulkee oman tiensä

On täysin oikein olla erakko.

Ihmiset ovat itsekeskeisiä kusipäitä jotka ajattelevat vain itseään.


Toivottavasti kokoomuslaisia pahoinpidellään väkivaltaisesti.

Jokainen voi olla oman elämänsä David Icke tai Alex Jones.
V*tut systeemistä.

Haluan olla omissa oloissa. Työni hoidan eli maksan myöskin elämiseni. Ei pitäis kutittaa kenenkään pyllyä että vapaa ajat nautin omasta rauhasta.

Tuohon liittyy taloudellinen tilanne ja terveys. Jos niissä on remppaa, niin ilkeät ihmiset iskevät huonolla käytöksellä. Silloin on parempi olla yksin.

Erakkous on ainut terve elämäntapa. Säilyttää mielenterveytensä.

moi oon Juha82 joka aikoinaan joskus kommentoinu täällä. Olen ollut pennusta , ehkä ihan syntymästä asti erakkoluonteinen mut oli mulla teininä ja sitä ennen myös sosiaalinenkin vaihe mut koskaan en omassa ruumiissani ole tuntenut oloani semmoseks että voisin tehä syvempää tuttavuutta kehenkään koska jotenkin mä en vain ole sinut itseni kanssa enkä ulkomaailman. En ole koskaan ollutkaan ja en ole mikään lapsi vaan tuo 82 on mun syntymävuos. Epäilen että mulla on aspergerin syndrooma ja erityisherkän diaknoosi mutta en mä jaksa alkaa niitä lähttee selvitteleen kun oon jo aiemmin elämässäni selvitellyt ihan tarpeeksi noita asioita. Työtä olen tehnyt vuodesta 2001 lähtien mutta vain vähissä määrin. Koskaan en ole ollut oikein terve enkä normaali vaan ihan jo 3-vuotiaana aloin höpöttää naapurin lapsille erikoisia puheita. Pian sitten alakouluissa jotkut alako kiusaan. Kerhoiässä olin kahden vuoden ajan käytännössä mykkä josta kerhotädit oli tosi huolissaan. Ne mietti mulle koulun lykkäämistä yhdelle vuodelle ja mun piti rampata koko ajan Ouluun 6 ikävuoteen asti kun ne tutki mun pääkoppaani ja mulla todettii 5 vuotiaana hahmotushäiriö, kömpelyyttä ja motoriikkaongelmia. Terve en ole siis.

Synnyinkö erakoksi? En ehkä sillä mä ehkä haluaisin olla kuten suurin osa ihmisistä eli nähdä tuttuja ja muodostaa kaverisuhteita. On mulla netissä yksi pitkäaikainen kaveri eli tutustuttihin netissä vuonna 2010 ja koko ajan päivittäin sähköpostitse raatataan (raatata on sama asia kuin kirjottaa&jutella).

En ole uskaltautunut lähteen ihmisiä tapailemaan että ihan kotimiehenä oon koko ikäni ollu. Kotona polttopuiden tekoa, ruoanlaittoo, siivoamista, nurmikon ajjoo, lumenkolaustouhua sun muita mitä kotiin liittyy kuten kotitalon korjauksia ja isompaa remontointia sekä päivittäiset kävelylenkit.

Kalastus harrastus kiinnostaisi mutta en uskalla lähttee kalastaan koska siellä näkee ihmisiä niin mä voin mennä henkisesti hieman sekaisin ja saatan esim mennä mykäksi ja sen tiiän että alan henkisesti kärsiä silloin.

Riittää kun ihmisiä ympärillä ja saa elää omassa kodissa ihan rauhassa eli näkee ikkunasta liikennettä ja muita. Ei ole yksinäinen olo ollenkaan. Ei tarvitse tuntea ketään vaan nähdä elämää ympärillä.