Viime aikoina on tuntunut siltä että ei erityisemmin ihmiset vaan kiinnosta. Ei haittaa vaikkei ole seurustelu-suhdetta, ei niin haittaa vaikka ensirakkaus kirjotteleekin elämänsä uusista miehistä eikä muutenkaan erityisemmin muiden ajatukset ja mielipiteet minusta nyt vaan jaksa kiinnostaa.
Onko tämä väärin? Onko väärin olla erakko ja yksin? Onko se sairasta? Pitäisikö minun olla huolissani mielenterveydestäni jos tuntuu siltä että on ihan okei elämäntilanne? Kysyn noita kysymyksiä ihan tosissani. Kun en tiedä onko yksinään oleminen tai yksinäisyys pahasta vai ihan normaali asia. On niin paljon ristiriitaisia mielipiteitä tästäkin.
Toisinaan kaipaan seuraa, ja silloin saan sitä perheeltäni ja parilta kaveriltani, jotka aiheuttavat tosin hyvin ristiriitaisia tuntemuksia minussa rakkaudesta vihaan. Välitän heistä, mutta toisaalta vihaan sitä miten heillä on tapana ottaa minuun yhteyttä silloin kun se heille sopii. Mutta teen sitä itsekin. Eli oma ongelma.
Tämä erakko-asia vaivaa minua toisinaan siinä mielessä että miten muut sen näkevät. Olenko muiden silmissä jotenkin vinksahtanut ja vaarallinen.
Mutta ehkä jo huomenna kaipaan ihmisseuraa. Nyt on vaan mennyt tässä muutamia viikkoja ilman mitään sellaisia voimakkaita tuntemuksia.
Onko väärin olla erakko?
83
7016
Vastaukset
- Samanlainen..
ole mitään erikoista, eiköhän meitä ole miljoonia samanlaisia.
Ei ole siis väärin.- nautin yksin olosta
Tottatosiaan. Kyllä se eronjälkeen tuntui hieman oudolta, mutta sitten muutaman pidempiaikasen suhteen loputtua, tulin siihen päätökseen, että ei minun kannata yrittää elää parisuhteessa, eikä yhdenillanjutut maistunut millekkään.
Nyt olen ollu kymmenenvuotta erakkona ja aina vaan tuntuu paremmalta, kun saa mennä ja tulla silloin kun haluaa.
Yhteen touhuun kaipaisin naisseuraa, on vaellus lapissa, mutta kyllä se yksinkin sujuu. Jos jku juttu menee pieleen niin voi syyttää vain itseään.
SUOSITTELEN ERÄKOITUMISTA! - Byronic Hero
nautin yksin olosta kirjoitti:
Tottatosiaan. Kyllä se eronjälkeen tuntui hieman oudolta, mutta sitten muutaman pidempiaikasen suhteen loputtua, tulin siihen päätökseen, että ei minun kannata yrittää elää parisuhteessa, eikä yhdenillanjutut maistunut millekkään.
Nyt olen ollu kymmenenvuotta erakkona ja aina vaan tuntuu paremmalta, kun saa mennä ja tulla silloin kun haluaa.
Yhteen touhuun kaipaisin naisseuraa, on vaellus lapissa, mutta kyllä se yksinkin sujuu. Jos jku juttu menee pieleen niin voi syyttää vain itseään.
SUOSITTELEN ERÄKOITUMISTA!.. ovat kyllä olleet vaan kotiseudun lähimetsien tutkiskelua kesäaikaan ja valokuvausta siinä samassa :) Oikein mukavaa. Lapissakin olisi varmasti hienoa käydä. Sinne metsän rauhaan ei tosin kaveria kaipaa kuin silloin, kun tuntuu että nyt saattaisi vaikka karhua tulla vastaan, eli siis: seura=puhetta ja ääntä, jos ne karhut siitä sitten osaisivat väistää jollen itse niitä havaitse.
Mutta saapi nähdä jäänkö erakoksi vai en. Ihan perusluonteeseeni tuntuu kuuluvan se, etten vaan ole sosiaalinen. En pääse siitä mihinkään, ja en oikein tiedä haluaisinko edes yrittää muuttaa sitä. Ei ujostakaan ihmisestä voi tulla rohkeaa hetkessä. Ja mitä vikaa ujoudessa sitten olisi, voisinpa kysyä. Miksi pitäisi koko ajan yrittää muuttaa itseään johonkin suuntaan.
Eli mitä vikaa sitten erakkona elämisessäkään olisi.
Hyvät päivänjatkot vaan kaikille. Piti vaan tällainen purkaus näin aamusta päästä kirjoittamaan tänne. - juha82
Byronic Hero kirjoitti:
.. ovat kyllä olleet vaan kotiseudun lähimetsien tutkiskelua kesäaikaan ja valokuvausta siinä samassa :) Oikein mukavaa. Lapissakin olisi varmasti hienoa käydä. Sinne metsän rauhaan ei tosin kaveria kaipaa kuin silloin, kun tuntuu että nyt saattaisi vaikka karhua tulla vastaan, eli siis: seura=puhetta ja ääntä, jos ne karhut siitä sitten osaisivat väistää jollen itse niitä havaitse.
Mutta saapi nähdä jäänkö erakoksi vai en. Ihan perusluonteeseeni tuntuu kuuluvan se, etten vaan ole sosiaalinen. En pääse siitä mihinkään, ja en oikein tiedä haluaisinko edes yrittää muuttaa sitä. Ei ujostakaan ihmisestä voi tulla rohkeaa hetkessä. Ja mitä vikaa ujoudessa sitten olisi, voisinpa kysyä. Miksi pitäisi koko ajan yrittää muuttaa itseään johonkin suuntaan.
Eli mitä vikaa sitten erakkona elämisessäkään olisi.
Hyvät päivänjatkot vaan kaikille. Piti vaan tällainen purkaus näin aamusta päästä kirjoittamaan tänne.ihan hyvä jos on jotain virikkeitä kuitenkin eikö? (:
edes jonkinlaista kontaktia. - Byronic Hero.
juha82 kirjoitti:
ihan hyvä jos on jotain virikkeitä kuitenkin eikö? (:
edes jonkinlaista kontaktia.Jotain kontaktia on pakko olla, tai muuten sekoaisin. Jos vaan saisin vaikka kissan asuntooni seuraksi, niin asunnon tyhjyys ei toisinaan olisi niin tukahduttava. Se kun osaa välillä muuttua miellyttävästä häiritseväksi.
Eli varmaan alkaa lähestyä taas kontaktin tarve tässä. Ei vaan sellaisen opiskelujen lomassa tapahtuvan pakollisen kontaktin, vaan ihan jonkun tutun kasvojen näkeminen ja jutun vaihtoa siis.
No näin minä elän ja tästä nautinkin yleensä.
Oli mielenkiintoista lukea mitä sanottavaa teillä muilla oli tähän asiaan :) - Anonyymi
nautin yksin olosta kirjoitti:
Tottatosiaan. Kyllä se eronjälkeen tuntui hieman oudolta, mutta sitten muutaman pidempiaikasen suhteen loputtua, tulin siihen päätökseen, että ei minun kannata yrittää elää parisuhteessa, eikä yhdenillanjutut maistunut millekkään.
Nyt olen ollu kymmenenvuotta erakkona ja aina vaan tuntuu paremmalta, kun saa mennä ja tulla silloin kun haluaa.
Yhteen touhuun kaipaisin naisseuraa, on vaellus lapissa, mutta kyllä se yksinkin sujuu. Jos jku juttu menee pieleen niin voi syyttää vain itseään.
SUOSITTELEN ERÄKOITUMISTA!Minä olen ollut erakkona lapsesta asti.Erakoitumiseni alkoi 9 vuotisena kun luokkani miesopettaja sanoi luokalle,että minun kanssani ei saa leikkiä,ikä hyväksyä mihinkään.
- Eräs toinen
Ei se ole väärin, Enkä sitä erakoitumiseksi kutsuisikaan, Ihmisiä vain nyt sattuu olemaan moneen eri lähtöön, Osa on sosiaalisempia ja osa taas hiljaisempaa sorttia. Olen itse myös hyvin introvertti mieshenkilö joka viihtyy mainiosti yksin, Kuitenkin kaipaan välillä muiden ihmisten seuraa, sitä varten on muutama kaveri ja sukulaiset, Eli minulla ei ole kauhean monta kaveria ja olen tyytyväinen siihen.
Kyllä, jotkut ihmiset varmasti pitävätkin sinua outona: (Onko toi masentunu kun se on yksin, Miksi se on ihan hiljaa) usko pois, tiedän tunteen. Vastaavasti minä pidän outona ihmisiä jotka ei ikinä ole hiljaa (ei millään pahalla) mutta en ymmärrä miten joku jaksaa olla niin puhelias, Puhuu ihan pelkästään puhumisen ilosta, Mutta kuitenkin ymmärrän heitä, he vain ovat sellaisia; he saavat energiaa siitä että he ovat sosiaalisia.
Tsemppiä sinulle, Et ole yksin tuntemustesi kanssa :)- Anonyymi
Jos on hiljaisempi ei se tarkoita sitä, että aina haluaisi olla yksin.
- erakko...
Se on vähän et mikä on erakko jne. Monet ajattelee olevansa erakoita vaikka heillä usein on niin ystäviä kuin muutakin seuraa kun vain elävät yksin tai ovat välillä yksin...
Tietysti ei nyt kannata ehkä kokonaan sananmukaisesti erakoitua vaan hankkia niitä ystäviä ym. koska myöhemmällä iällä se on yleensä paljon vaikeampaa. - väärädiagnoosi
Järjestelmän ylläpitäjistä se on väärin.
Ihmistä pistetään joka puolella "laumaeläin" aseemaan. Esim. media,ympäristö,työ.
Jotakin on vinksallaan, mikäli tuo ei ole uponnut jollekin. Yksinäisyyttä, ihmetellään, säälitellään jopa halveksitaan.
Se on osa masennustestiä joka voi olla osana määräämässä sinulle diagnoosia.
Näin kävi minulle:
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000199&posting=22000000039653814- se lapinkulkia
Yhteiskuntakelpoiseksi luokitellaan sellaiset ihmiset, jotka kuuluu enemmistöön.
Heillä on valta ja he luokittelee poikkeavat ihmiset (sairaiksi)
Jos me kaikki olisimme samanlaisia, niin meitä olisi helppo hallita.
Jos perinnöksi on saanut huonon muistin, eikä koulunkäynti oikein maistu, niin lääketiede tulee avuksi jollain ADHD lääkityksellä, jolla koitetaan saada koululainen kiinnostumaan opinnoista. yleensä huonolla menestyksellä.
En tajua miksi tämä yksinkertainen, yksinäinen elämä, rinkka selässä lapissa vaeltaminen voi ola näin mukavaa. Halpa huvi on hauskaa! - väärädiagnoosi
se lapinkulkia kirjoitti:
Yhteiskuntakelpoiseksi luokitellaan sellaiset ihmiset, jotka kuuluu enemmistöön.
Heillä on valta ja he luokittelee poikkeavat ihmiset (sairaiksi)
Jos me kaikki olisimme samanlaisia, niin meitä olisi helppo hallita.
Jos perinnöksi on saanut huonon muistin, eikä koulunkäynti oikein maistu, niin lääketiede tulee avuksi jollain ADHD lääkityksellä, jolla koitetaan saada koululainen kiinnostumaan opinnoista. yleensä huonolla menestyksellä.
En tajua miksi tämä yksinkertainen, yksinäinen elämä, rinkka selässä lapissa vaeltaminen voi ola näin mukavaa. Halpa huvi on hauskaa!universaalia yhteiskuntakelpoisuutta ei ole.
Enemmistön vallasta on monesti aiheutunut tuhoja.
Valta heillä on, mutta heidän vallankäytön motiiveja voivat yksittäiset ihmiset hallita.
Yksinkertainen elämä voi tuoda turvallisuutta, mutta edistävää se ei ole samassa määrin tietenkään mitä haastavampi.
- nummelo
Seurallisuus on yksilöllistä. Ei kuvaamasi tilanne ole epänormaalia. Onhan sinulla ympärillä ihmisiä. Jos koet olevasi itse onnellinen, nauti vain kaikessa rauhassa hiljaiseloa. On toki hyvä että sinulla on kavereita, jotka kaipaavat seuraa. Jos alkaa karttaa ja pelätä sosiaalisia kontakteja ja siitä kärsii esim. työ ja opiskelu, on aihetta tilanteen tarkasteluun.
- sai
ei ole yhtään väärää ola erakko
- ei ole
mielestäni mitään väärää, vaikka sitä ajatusta meille kovasti koitetaankin istuttaa. Jos itse viihtyy yksin ja on tyytyväinen ratkaisuihinsa, niin muilla ei pitäisi olla mitään sanomista asiaan.
Mielenterveys pohjaa osaltaan juuri siihen, että ihminen järjestää elämäntilanteensa mieleisekseen. Huolissaan on syytä olla ainoastaan silloin jos tuntuu, että se ratkaisu vahingoittaa itseäsi tai muita ihmisiä. Mutta jos kyse on vain halusta olla yksin, niin myös ystävien on silloin hyväksyttävä tilanne, vaikka se heistä joskus pahalta tuntuisikin.
Oma tilanteeni on sellainen, että ihmiset eivät ole juuri kiinnostaneet muutamiin vuosiin. Osittain tietoisesti ja osittain tiedostamatta olen eristäytynyt. Ja tuntuu, että viihdyn hyvin näin. En ole aikoihin edes kaivannut seuraa keneltäkään. Toki perhettä tulee silloin tällöin nähtyä ja töissä saa osansa sosiaalisesta elämästä, mutta vapaa-aikani tahdon viettää mahdollisimman paljon omissa oloissani.
Ainoa hankaluus tässä ratkaisussa on ollut se, että sen selittäminen muille ihmisille on välillä hyvin hankalaa. Monet eivät tunnu vain ymmärtävän tai sitten eivät todella edes halua kuunnella.- Anonyymi
Syy miksi olen erakko on koska vapaus on tärkeintä minulle. Siinäpä se tarina.
- Anonyymi
Onneksi se Teksasin ampuja tappoi monta ihmistä. Ne kaikki joutivatkin kuolla.
- Anonyymi
täälä k myös joka tykkää olla yksin.ja aika kuluu tosi hyvin ja vielä hauskaa kun ajattelen hauskoja juttaja ja nauran omille vitseilleni. tosin en voi aina ola yksin mutta aina kun voin niin nautin. mutta tykkään myös olla oman perheen seurassa mikä ei koskaan kyllästytä. olen sosiaalinen erakko.
- Anonyymi
Ei kai erakkona elämisessä mitään pahaa tai väärää ole, jos itse tuntee elämäntapansa hyväksi eikä kärsi siitä millään tavalla!
Miksi sitä pitäisi muilta kysyä, itsehän aikuinen ihminen saa elämäntapansa valita.
Nykyajan ihmiset vain tuntuvat kammoavan yksinoloa. Ei kestetä hetkeäkään, aina pitäisi olla joku vierellä ja kaiken maailman toosat ja mediat karjumassa ettei vain hiljaisuus yllätä.
Itse viihdyn valtavan hyvin yksin, ja nautin täysin siemauksin koiran kanssa merenrantoja ja metsiä samotessa. Tarkoituksella haen reittejä joissa todennäköisesti ei kehenkään törmätä. Erakko en ole koska toimeentuloni takia joudun käymään töissä ja olemaan hyvinkin sosiaalinen. (hoitoala). Yksinolo onkin ihanaa ja tervetullutta vastapainoa pakolliselle sosiaalisuudelle.
Elän myös yksin koirani ja kissani kanssa. Olen erittäin vapaaehtoisesti sinkku!
En ole epäsosiaalinen ja tulen toimeen ihmisten kanssa, pakkokin työni takia, mutta yksinäisyyttä tarvitsen paljon.
Olen aikuinen nainen.- Anonyymi
Sinkkuus erakolle tottakai luonnollista. Jotku viihtyy yssikseen, toiset ei.
Vaikka ihminen olisi erakkohenkinen, niin se ei tarkoita etteikä olisi ikinä mitään kontakteja kehenkään..
Esim. Minä eläisin mieluummin lapsettomassa parisuhteessa samanhenkisen naisen kanssa, jos sellainen vaan löytyisi..Eli vaikka ei kaipaa ympärilleen paljoa ihmisiä, niin voi sitä silti elämänkumppania kaivata.- Anonyymi
Minä kun olen joskus tahtomattani jäänyt yksin, niin olen alkanut häpeämään ja kammoksumaan yksinoloa. Yksinolon välttämisellä koitan tavallaan viestittää itselleni ja muille, että en ole yksin. Ja varmaan sillä, etten halua olla yksin, että olisin jotenkin sosiaalinen. Olen jopa hyväksynyt ainoan saatavilla olevan, huonon seuran, sen sijaan että olisin yksin. Nyt myöhemmin olen kuitenkin pystynyt valikoimaan ympärilleni vain miellyttäviä ihmisiä, joiden seurassa viihdyn. Toisaalta jostakin kummasta syystä haluan usein mieluummin olla miesystäväni kanssa, vaikka hän ei edes täytä kunnolla niitä tarpeita, joita toivoisin hänen kanssaan täyttväni.
Mitään väärää tuskin on olla erakko, jos se itsestä tuntuu hyvältä. Välillä olen pohtinut, että pitäisi vain muuttaa jonnekin keskelle metsää pakoon kaikkia ihmisiä. - Anonyymi
Jos elää hyvin ja siististi, auttaa muita tarvittaessa, eikä toivo eikä tee pahaa kellekään ja nauttii harrastuksistaan, ei ole mitään väärin siinä että viihtyy yksikseenkin. Joillakin joilla on esim. asperger on pakko olla välillä täysin yksin että voi latautua. Monia hienoja asioita voi syntyä silloin kun on yksin. Sehän on vain siitä kiinni mihin aikaansa käyttää ja kärsiikö itse yksinolostaan vai ei? Sitäpaitsi jokainen parisuhteessakin oleva on ollut joskus "yksin", eikä kaksin aina ole kaunihimpi. Mutta jotain ihmiskontaktiakin pitää olla ja rutiinia, ettei kasva ihan kieroon. Ihminen saa kuitenkin suurimman osan hyvinvoinnistaan muiden ihmisten kanssa kanssakäymisestä, tai niin ainakin pitäisi olla. Jos tarjolla on vain huonoa seuraa, esim. huumeiden käytön merkeissä tai rikoksia tehden, niin silloin on parempi ollakin yksin!
- Anonyymi
Olen ollut yksin uskova vuodesta 2015. Ihastuuhan sitä, luonnollista se on.Teologia kiinnosti, opiskelin sitä netin kautta.
- Anonyymi
meidän toimituksessa ei vedtä huumeita. No ei vittu vedetä usko nyt!!!!
- Anonyymi
Sitten vaan joogailemaan ja meditoimaan, sillä voi kehittää itseään hyvinkin paljon. Elämällä on tarkoitus, yksin oleskelu ei ehkä kuitenkaan ole se lopullinen päämäärä. Vaikka joogit ovat ennen istuskelleet Himalajalla oman valaistumisensa saadakseen niin nykyisin sitä ei oikein suositella, kun pitäisi pyrkiä epäitsekkäästi auttamaan muitakin tavalla tai toisella eteenpäin. Tää joogi on ainakin niitä, jotka kehottaa palvelemaan ihmiskuntaa, https://www.avartuvaihmiskuva.fi/events/yogic-way-of-life-for-everyone/
Ehkäpä olet ollut joogi edellisessä elämässään jolloin se on jäänyt hiukan päälle, mikä voisi selittää asian.- Anonyymi
Yoga on kiinnostanut aina. Lotus ym. Ev.luterilaisilla ei ole oikein luostareita kuten ortodokseilla. Ortodoksien netti sivuilta löysin kotiasketismin, jokainen voi edes kokeilla sitä.
- Anonyymi
On henkilökohtainen asia haluaako olla itsekseen vai muiden seurassa. Eikä sen pitäisi kuulua muille.
Kun ihminen on yksin niin ei siinä ole mitään ongelmaa jos se ei ole ihmiselle itselleen ongelma.
On eria asia olla yksin vapaaehtoisesti kuin pakosta.- Anonyymi
Oppii tuntemaan itsensä yssikseen.
- Anonyymi
erakoituminen mielen defensiivisenä reaktiona on ihan OK!
- Anonyymi
Päijänteellä asui saaressa kalastaja erakkona, oliko Toivo Pylvänäinen naishommien takia.Mantereelle oli 8 km matkaa, hieno elämänmuoto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päijänteellä asui saaressa kalastaja erakkona, oliko Toivo Pylvänäinen naishommien takia.Mantereelle oli 8 km matkaa, hieno elämänmuoto.
Mikä yksin ollessa, saa olla niinkuin huvittaa. Minä valvon yöt ja luen hissaa,teologiaa ja muutakin.
- Anonyymi
Olen itse pohtinut samaa. Pahempaa vaan, että olen nainen, alle 30v. Mielestäni eristäytyvä luonne on ihan yhtä arvokas ja hyvä kuin kaikki muutkin. Itse pidän yksin olemisesta mutta toisaalta olen myös lähiaikoina ollut erinäisistä syistä epäluuloinen muita ihmisiä kohtaan, mikä taas osaltaan on edistänyt tätä elämäntyyliä. Samaan aikaan väitän, että merkitys elämään tulee hyvistä (tai edes yhdestä hyvästä) ihmissuhteista, joissa saa kokea rakkautta ja huolenpitoa sekä antaa niitä.
Totuus on kuitenkin, että erakot ovat monelle ns. vapaata riistaa. Jos olet lukenut mediasta kuvailuja koulusurmaajista ja muista, heidät kuvaillaan "hiljaisiksi puurtajiksi", "luokan hiljaisimmiksi", "erilaisiksi", "ulkopuolelle jääneiksi" ym. Kysymys kuuluukin, että onko tuo todella se case, ja miksi tätä luonteenpiirrettä halutaan tuoda esiin näin kamalassa asiayhteydessä... Tämä on erittäin huolestuttavaa.- Anonyymi
Kalastaminen on hienoa, sopii yssikseen viihtyville. Pieni vene ja vetouistelemaan, katiska, pitkäsiima ym.
- Anonyymi
Toisilla "erakoilla " voi olla enemmän positiivisia asioita elämässään kuin toisilla, mikä on normaalia. Lisäksi aivan eri tavoitteet, toipumismekanismit, harrastukset ym. Osa yhteiskunnasta hiljaisia puurtaja ja niin pitääkin olla. He myös näkevät maailman jokainen omalla tavallaan. Luomteenpiirteiden syyt löytyy aika paljolti vanhemmista ja heidän luonteidensa seurauksista. Jos miettii miksi olen tällainen, mieti millainen isäsi on ollut ja millainen äitisi. Ne vaikuttavat merkittävästi. Samoin jos ajattelee olevansa jotenkin outo, niin voi olla että jos sinulla olisi esim. Kaksi samaa sukupuolta olevaa sisarusta, niin heillä voisi olla samoja ongelmia, jos vanhempien vaikutus on ollut voimakas. Näille asioille löytyy syyt osittain menneisyydestä, joihin ei itse olisi voinut vaikuttaa. Samoin vanhempiin ovat vaikuttaneet isovanhemmat... Tavallaan kaikki he ja kaikki esi-isämmekin elävät meissä luonteenpiirteinä.
- Anonyymi
Vanha aloitus, mutta aihe lienee ikuinen.
Ja vastaus kysymykseen näin yli kymmnen vuotta myöhemmin on edelleen sama, kuin olisi ollut silloin vuonna 2008. Ei ole todellakaan mikään ongelma, ellei juntteja jaksa koko ajan kuunnella. silloin vuonna 2008 nykyinen some oli vielä näyttämättä todelliset ja kuluttuvat kyntensä.
Itse erakoiduin vasta paljon tätä myöhemmin, koska en someen halunnut nuppiani tunkea. Se ei kaduta pätkääkään. Nykyisin ihmiset vituttavat melkein joka kerta kun niiden suu vain aukeaa.- Anonyymi
Juu, sanoja riittää "maailmassa", totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, sanoja riittää "maailmassa", totta.
Youtubessa on Valamo dokumentti. Siinä munkki sanoo oikein, "mitä hullummaksi maailma muuttuu jne".
Niinhän se "maailma" muuttuu, jos muutokset tuntuu liialle voi sitten lähteä omalle tielleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Youtubessa on Valamo dokumentti. Siinä munkki sanoo oikein, "mitä hullummaksi maailma muuttuu jne".
Niinhän se "maailma" muuttuu, jos muutokset tuntuu liialle voi sitten lähteä omalle tielleen.Niinpä. Maailma muuttuu, mutta myös sen muutoksen suunnalla on merkitys. Itse olen tätä muutosta seurannut noin 50 vuotta, ja suunta ei ole ollut koko sinä aikana parempaan. Se on fakta, joka ei helpolla muuksi muutu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Maailma muuttuu, mutta myös sen muutoksen suunnalla on merkitys. Itse olen tätä muutosta seurannut noin 50 vuotta, ja suunta ei ole ollut koko sinä aikana parempaan. Se on fakta, joka ei helpolla muuksi muutu.
Näin se on , maailmaa ei voi muuttaa. Sitten vaan erakoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin se on , maailmaa ei voi muuttaa. Sitten vaan erakoksi.
Erakkona eläminen on sitten uusi olotila. Jotkut ihmiset ei siihen kykene, ok. Minä olen jo tottunut olemaan yssikseen, "maailmassa" on paha olemassa ja hyväkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erakkona eläminen on sitten uusi olotila. Jotkut ihmiset ei siihen kykene, ok. Minä olen jo tottunut olemaan yssikseen, "maailmassa" on paha olemassa ja hyväkin.
Pitää olla siellä missä tuntee viihtyvänsä vaikka erakkona. Itse viihdyn retkiveneessäni kun se on mahdollista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää olla siellä missä tuntee viihtyvänsä vaikka erakkona. Itse viihdyn retkiveneessäni kun se on mahdollista.
Moi,
Minä olen oikeastaan aina viihtynyt itsekseni, joten erakkona oleminen sopii minulle hyvin. Kun luin teologiaa löysin ortodoksisuudesta monia hyviä puolia, kotiasketismi tuntui ok tyylille.
Teen semmoista itsenäistä puolipäivätyötä omissa oloissani ja opiskelen hissaa,teologiaa sekä muutakin.Jotain ystäviä löytyy, ovat tosi älykkäitä ja mukavia.Heillä on tietysti oma elämänsä ja puuhansa joten en ole kovinkaan usein heidän kanssaan tekemisissä.
On se oma vapaus parasta ja ei tarvitse riidellä kenenkään kanssa. Erakkoja löytyy, kirjoittakaa jo olevat ja jotka ovat aikeissa ryhtyä erakoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moi,
Minä olen oikeastaan aina viihtynyt itsekseni, joten erakkona oleminen sopii minulle hyvin. Kun luin teologiaa löysin ortodoksisuudesta monia hyviä puolia, kotiasketismi tuntui ok tyylille.
Teen semmoista itsenäistä puolipäivätyötä omissa oloissani ja opiskelen hissaa,teologiaa sekä muutakin.Jotain ystäviä löytyy, ovat tosi älykkäitä ja mukavia.Heillä on tietysti oma elämänsä ja puuhansa joten en ole kovinkaan usein heidän kanssaan tekemisissä.
On se oma vapaus parasta ja ei tarvitse riidellä kenenkään kanssa. Erakkoja löytyy, kirjoittakaa jo olevat ja jotka ovat aikeissa ryhtyä erakoksi.Ei ole mitään vikaa olla erakko.
Youtube videoissa sanotaan yksin viihtyminen on usein älykkään ihmisen piirre.
Ja on siis itse itselleen riittävän viihdyttävä ja usein jopa viihdyttävämpi kuin muut.
"poiuytrfghj" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole mitään vikaa olla erakko.
Youtube videoissa sanotaan yksin viihtyminen on usein älykkään ihmisen piirre.
Ja on siis itse itselleen riittävän viihdyttävä ja usein jopa viihdyttävämpi kuin muut.
"poiuytrfghj"Luin jutun saarissa elävistä, olivat onnellisia Turun saaristossa ja Saimaallakin. Harmi kun ei pysty linkittämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luin jutun saarissa elävistä, olivat onnellisia Turun saaristossa ja Saimaallakin. Harmi kun ei pysty linkittämään.
Ei tarvitse linkkiä. Uskon että ovat onnellisia omassa rauhassaan.
Jotenkin haluaisin itsekin hakeutua kauemmaksi kaikesta hulinasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvitse linkkiä. Uskon että ovat onnellisia omassa rauhassaan.
Jotenkin haluaisin itsekin hakeutua kauemmaksi kaikesta hulinasta.Jossain ulkosaaristossa olisi hienoa viettää talvi, esim Utö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jossain ulkosaaristossa olisi hienoa viettää talvi, esim Utö.
Tuo kaupallisuus ei kiinnosta yhtään. Syysmyrskyt olisi myös hieno kokea saaristossa. Kotkan edustalla on myös asuttuja saaria, vuokramökki ym. jos löytyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo kaupallisuus ei kiinnosta yhtään. Syysmyrskyt olisi myös hieno kokea saaristossa. Kotkan edustalla on myös asuttuja saaria, vuokramökki ym. jos löytyy.
Ei ole väärin, voi keskittyä hiljentymiseen ja lukemiseen.
- Anonyymi
Vähän ikävämpääkin tarinaa tähän, itselleni erakoituminen ei ole ollut oikeastaan vapaaehtoista, siihen vaan on ajautunut.
Jollain tapaa "Rita Hayworth, avain pakoon" leffan ajatelmien mukaisesti, niillä vankilan muureilla on vaikutuksensa - ensin vihaat niitä, sitten totut niihin ja lopuksi et osaa enää elää ilman niitä. Vuosikymmenien jälkeen tuota kun elät, se on justiinsa noin kun se menee, sen henk. koht. vankilan muurien sisään jäädessäsi kaikki muu jää. Mulla vaan on puuttuneet ne vankilakaveritkin ja sen tyyppinen sosiaalinen ympäristö, saatikka että olisin niitä edes kaivannut.
Elän lähes totaalierakkona työkyvyttömyyseläkeläisenä, minkäänlaisia kanssakäymisiä toisten ihmisten kanssa ei juurikaan ole, ei harrastuksia, huonohko terveydentila - sekä fyysinen että ennen kaikkea henkinen. Huonot lapsuus ja nuoruusajat vahingollisessa ympäristössä, traumoja riittää vaikka millä mitalla.
Toiset ihmiset aiheuttavat minussa lähes aina epäsosiaalisen reaktion, enää haluan vain niistä eroon.
Täysin ulkopuoliseksi jääneenä en ajattele toisista ihmisistä kovinkaan usein mitään hyvää, muistivälähdykset mitä säännöllisesti saan pääkoppaani tuovat lähes aina muiston joistain huonoista muistoista, ikäväksi kokemistani elämäntilanteista.
Lapsuusajat ja nuoruusajat - paskhaa, niitä vaan ei itse tajua sellaisiksi ennen kuin myöhemmällä iällä. Kouluajat - paskhaa. Armeija-ajat - paskhaa. Pätkätyöajat - paskhaa. Jotkin tempputyöajat ja kurssit - paskhaa.
Systeemin liian myöhään puuttumisyritykset - paskhaa.
Yksittäinen esimerkki niistä paskha muistoista - armeija aikoina 80-luvulla, jo täysin ulkopuoliseksi kaikesta jääneenä en edes tajunnut että tällaisen ihmisen paikka ei ole siellä, sinne ei olisi pitänyt edes mennä alun alkaenkaan.
Siellä vaan sitten ajautuu jo eka päivinä uhkaamaan joidenkin kuspäiden henkeä, joutuu joidenkin huumejengiläisten pelinappulaksi, myöhemmin tulee maalitetuksi keskenkasvuisten toisten moniongelmatapaus kusipäiden toimesta - aletaan julistaa mm. että tuolla on AIDS ja muuta paskaa ja pyritään sillä tavalla eristämään.
Näitä samoja kusipäitä löytyy sitten 10v myöhemminkin joiltain työttömyystoimistojen tempputyöllistämiskursseilta, ja yhä edelleen ne saman henkiset äpärepenikkakuspäät koettaa jatkaa niitä AIDS juttujen levittämisiä, osa näistä on oikein siellä aliupseerikursseilla ja miksi lie alikessuiksi koulittuja - kusipäitä laidasta laitaan. Että eipä oikein ottanut tuulta purjeisiin sekään siellä vietetty "vankila" aika elämässä, että olisi jotenkin vienyt elämää eteenpäin.
En edelleenkään muistele noita kusipäitä kovinkaan lämpöisesti, nämä maalittaja paskhakasat joutaisi minun puolesta saada kuulan kalloonsa, vielä tänäkin päivänä jokainen joka vielä hengissä on - tätä ajattelen toki muistakin elämäni varrelle sattuneista kusipäistä.
Ja nämä muistot on vaan yksi osa tuhansista ja taas tuhansista vastaavista muista mätö tapahtumista elämässä - mulla ei ole hyvät muistot päällimmäisinä toisista ihmisistä. Enkä toivo mitään hyvää tapahtuvaksi yhdellekään osalliselle, mitä tulee minun mätämuistikuviini toisten ihmisten seassa elämisestä.
Voivat painua minun puolesta helv.ttiin kaikki.- Anonyymi
Maailma muuttuu niin nopeasti, jos tuntuu että ympäristö ei ole hyvä voi sen tietty jättää. Joku viihtyy muutenkin issekseen, yep.
- Anonyymi
Yksinäinen erkkoelämä.Kerrostaloyksiö.
Tämä alkoi toukokussa 2010.- Anonyymi
Itse kaipaan luontoon...talvet tylsiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse kaipaan luontoon...talvet tylsiä.
Ylen sivuilla oli juttu erakoista, samat syyt kuin minulla. Ekologia ja uskonto, on muitakin syitä tietysti.Pääsee pois oravanpyörästä!
- Anonyymi
Minä vaan viihdyn omissa asioissani,juttelen kyllä no prob.
- Anonyymi
On monia jotka viihtyvät yksin ja silloin se ei ole ongelma.
- Anonyymi
Parempaa kuin kala ilman polkupyörää.
- Anonyymi
Minä viihdyn myös yksin, jokaisella meistä on omat asiat hoidettavana. Valitsin asketismin, eli olen vain minimi tasolla. Ekologinen vaihtoehto omin ehdoin.
- Anonyymi
Riitely ym. ei vaan kiinnosta. Oma vapaus tulla ja mennä. Entisen elämän kanssa pitää vaan pärjätä, tehdä sovinto itsensäkin kanssa ja ymmärtää mikä on tärkeintä elämässä.
Retkeilystä on tullut minulle elämän tapa, retkeily tapoja on monia mistä valita. Kirjallisuutta löytyy ja opittuja taitoja voi hyödyntää muuallakin kuin luonnossa. Se oravanpyörä kun ei kiinnostanut, talouskin pitää hallita. Verotuksella saa monen elämän hankalaksi, todella.
Minimi varusteet riittää retkeilyssä, pääasia että varusteet on hyviä. - Anonyymi
Wikipediassa on erakko elämästä tietoa, täsmää minun näkemyksiin täysin.
- Anonyymi
Ei minuakaan kiinosta muut ihmiset erakkona oleminen on ok.
- Anonyymi
Luonto, siinä vastaus erakon elämääni. Samoin hiljentyminen, tärkeimmän ymmärtäminen.
- Anonyymi
Iän myötä olen oppinut ymmärtämään erakoita. Ymmärrän heitä helvetin hyvin. Niin, miksikö joku lähtee johonkin korpeen asumaan tai homehtuu kämppäänsä? Ehkä se elämä vaan meni sellaiseksi, että erakoituminen oli ainoa järkevä vaihtoehto. Mitä olen kelannut elämän historiaani taaksepäin, läpi vuosikymmenten, ja miettinyt asioita jälkeenpäin, niin ehkä olisi itsekin pitänyt ruveta erakoksi, ja se olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. Kun olisi ollut kokonaan yhteiskunnan ulkopuolella, niin olisi säästynyt paljolta pahalta. Oon sen huomannut, että entisessä kotikaupungissa meni niin kauan hyvin, kun oli vaan himassa työttömänä, eikä mitään yrittänyt. Mutta heti kun meni johonkin töihin ja tutustui uusiin ihmisiin, niin erilaisia, mitä ihmeellisimpiä, ongelmia alkoi tulla ja kasaantua. Aina oli vähän niin kuin väärässä paikassa väärään aikaan, kun tuli synnyttyä väärälle paikkakunnalle. Sieltä olisi pitänyt muuttaa muualle jo kauan sitten, tai sitten homehtua kämppäänsä. 🙂
- Anonyymi
Syitä on monia miksi ihminen erakoituu. Minulla on huonot kokemukset siitä kun näin omien vanhempien välisen kammottavan avioliiton. Toinen vanhempi oli kuin pikkulapsi joka kiusasi toista jatkuvasti niin että kaikki johti toisen itsemurhaan. Ei sen vertaa ollut älyä että olisivat pystyneet sopimaan asioistaan. Tuo aiheutti minulle sellaisen pelon, mitä jos sitoudut toiseen ihmiseen hän ei olekaan sinun puolellasi, vaan aina vastaan asiassa kuin asiassa, ja elämästä tulisi helvettiä. Siksi pysyn yksin.
- Anonyymi
Niistä syistä sen verran, että lapsuuden ja nuoruuden kokemukset vaikuttavat paljon.
- Anonyymi
Olen yksin, koska viihdyn yksin. Elämässäni ollut paljon, hyviäkin, ihmissuhteita mutta loppujen lopuksi päädyn siihen, että yksin on parempi. Rakastan lenkkeilyä, yksin kun saa mietiskellä, eikä tarvitse puhua kenenkään kanssa. Rakastan ruuanlaittoa, teen juuri silloin kun nälättää ja laitan mitä mieleni tekee. Luen paljon, kirjojen kanssa vietän aikaani ja kukaan ei ole vieressä vaatimassa keskittymään mihinkään muuhun. Tulen isosta perheestä jossa yksinolo oli luksusta. Ja nyt, tässä hyvässä vaiheessa elämääni, elän vain itselleni. Itsekästä? Ehkä. Moni kadehtiikin, mutta minä nautin.
- Anonyymi
Jos muut ei halua olla sosiaalisia tai on erilaisia liikaa, niin sitä on sitten enemmän tai vähemmän erakko.
Sitten keskitytään vain muihin asioihin - enemmän tai kokonaan.
Itse ole sellainen "erakko" ja harvemmin tunnen olevani sellainen, vaikka se onkin elämän osittaista köyhyyttä.
Mulla riittää puuhaa kuitenkin enemmän kuin ehdin koskaan tehdä, ja olen itse muutoin mielestäni sosiaalinen.
Jos muut eivät ole mua kohtaan sosiaalisia, ei se mua häiritse. Mun elämä on ihan mukavaa ja tasapainossa ja mulla on kiinnostavaa tekemistä ja kehitystavoitteita. - Anonyymi
minä olen normaali ymmärrätkö. Minä osaan käydä pissalla ja kakalla.
- Anonyymi
voi ola erakko vaik assuu rivitalossa helsingissä jos ei oo tekemisissä ihmisten kaa. Mä en oo tekemisissä oikeastaan kenenkään kaa paitsi isäni, veljeni, äitini, mummini ja veljeni vaimon ja veljeni lasten kaa. En vastaa edes puhelimeen paitsi jos perhetuttu. Erakko sana yleensä tarkottaa ihmistä joka asuu yksin jossaki keskellä metsää ja on omavarainen. Pentti Linkola oli esim erakko sanan varsinaisessa merkityskessä mutta tämä pentti linkola ei ollut mikään mukava ihminen. Erakot yleensä tuomitaan liian helposti sillä erakkoihin liittyy liikaa edelleen stereotypioita ja ennakkoluuloja.
- Anonyymi
Erakoituminen on valinta .itse pidän Pentti Linkolaa ja Varg vikersiä vähän kuin esikuvina on tosin paljon muitakin hienoja suuria persoonia . Mutta jokainen kulkee oman tiensä
- Anonyymi
On täysin oikein olla erakko.
Ihmiset ovat itsekeskeisiä kusipäitä jotka ajattelevat vain itseään.
Toivottavasti kokoomuslaisia pahoinpidellään väkivaltaisesti.- Anonyymi
Eikö silloinkin ole itsekeskeinen, jos toivoo joitain muita ihmisiä pahoinpideltävän ?
- Anonyymi
Jokainen voi olla oman elämänsä David Icke tai Alex Jones.
V*tut systeemistä. - Anonyymi
Haluan olla omissa oloissa. Työni hoidan eli maksan myöskin elämiseni. Ei pitäis kutittaa kenenkään pyllyä että vapaa ajat nautin omasta rauhasta.
- Anonyymi
Elämä on valintoja täynnä. Jokainen voi tehdä omansa.
- Anonyymi
Tuohon liittyy taloudellinen tilanne ja terveys. Jos niissä on remppaa, niin ilkeät ihmiset iskevät huonolla käytöksellä. Silloin on parempi olla yksin.
- Anonyymi
Olisi oikeastaan mielenkiintoista päästä tuohon syvemmin kiinni.
Itselläni on heikohko taloudellinen tilanne, sekä terveyden kanssa remppaa, mutta en ole paljon huonoa käytöstä kohdannut. Toki joskus harvoin, mutta todellakin harvoin.
Olen aika paljon yksin terveydentilani takia, mutta ei minun silti ole tarvinnut erakoitua, kavereita on jonkin verran.
Ja onnekseni pystyn vielä joskus jossain käymäänkin.
Tarkoitin mielenkiintoisella sitä, että mistä juontanee tuollainen näkemys, että ihmiset olisivat ilkeitä ja " iskevät huonolla käytöksellä " ?
Vai tuntuuko itsestäsi, ettet tilanteesi takia enää kelpaa mihinkään, tunnetko itsesi jotenkin huonommaksi kuin muut ?
- Anonyymi
Erakkous on ainut terve elämäntapa. Säilyttää mielenterveytensä.
- Anonyymi
moi oon Juha82 joka aikoinaan joskus kommentoinu täällä. Olen ollut pennusta , ehkä ihan syntymästä asti erakkoluonteinen mut oli mulla teininä ja sitä ennen myös sosiaalinenkin vaihe mut koskaan en omassa ruumiissani ole tuntenut oloani semmoseks että voisin tehä syvempää tuttavuutta kehenkään koska jotenkin mä en vain ole sinut itseni kanssa enkä ulkomaailman. En ole koskaan ollutkaan ja en ole mikään lapsi vaan tuo 82 on mun syntymävuos. Epäilen että mulla on aspergerin syndrooma ja erityisherkän diaknoosi mutta en mä jaksa alkaa niitä lähttee selvitteleen kun oon jo aiemmin elämässäni selvitellyt ihan tarpeeksi noita asioita. Työtä olen tehnyt vuodesta 2001 lähtien mutta vain vähissä määrin. Koskaan en ole ollut oikein terve enkä normaali vaan ihan jo 3-vuotiaana aloin höpöttää naapurin lapsille erikoisia puheita. Pian sitten alakouluissa jotkut alako kiusaan. Kerhoiässä olin kahden vuoden ajan käytännössä mykkä josta kerhotädit oli tosi huolissaan. Ne mietti mulle koulun lykkäämistä yhdelle vuodelle ja mun piti rampata koko ajan Ouluun 6 ikävuoteen asti kun ne tutki mun pääkoppaani ja mulla todettii 5 vuotiaana hahmotushäiriö, kömpelyyttä ja motoriikkaongelmia. Terve en ole siis.
Synnyinkö erakoksi? En ehkä sillä mä ehkä haluaisin olla kuten suurin osa ihmisistä eli nähdä tuttuja ja muodostaa kaverisuhteita. On mulla netissä yksi pitkäaikainen kaveri eli tutustuttihin netissä vuonna 2010 ja koko ajan päivittäin sähköpostitse raatataan (raatata on sama asia kuin kirjottaa&jutella).
En ole uskaltautunut lähteen ihmisiä tapailemaan että ihan kotimiehenä oon koko ikäni ollu. Kotona polttopuiden tekoa, ruoanlaittoo, siivoamista, nurmikon ajjoo, lumenkolaustouhua sun muita mitä kotiin liittyy kuten kotitalon korjauksia ja isompaa remontointia sekä päivittäiset kävelylenkit.
Kalastus harrastus kiinnostaisi mutta en uskalla lähttee kalastaan koska siellä näkee ihmisiä niin mä voin mennä henkisesti hieman sekaisin ja saatan esim mennä mykäksi ja sen tiiän että alan henkisesti kärsiä silloin.- Anonyymi
moi uudelleen minä Juha82 tuun kommentoimaan että alkanu kiinnostaa semmonen elämäntapa jossa luopuis aika paljon tietyistä laitteista ettei olis kännykkää ollenkaan eikä autoa. Liikkuisi maaseudulta keskustaan talavella potkurilla tai kävellen ja kesällä kävellen tai pyärällä . Kalastus olis yksi hyvä juttu jolla säästäisi rahhaa hyvin (oon muutenkin nuuka). Ei vain taida uskaltautua mennä kalastaan kun siellä paikoissa on usein ihimisiä.
Kännykät nakkaisin syrjään ja mihinkään omakantapaikkoihin en mene mielellään että välttämättä ihan viimeiseen asti välttelisin ellei sitten ole pakko jos ne alkaa pakottamaan kun mistä tietää voiko luottaa semmosiin paikkoihin kuin omakanta.
Kännykkä on kyl tosi tärkiä laite että ilman sitä esim jos tulee sairauskohtaus niin ei ole hälyyttää ambulanssia paikalle.
Tunnen erään pariskunnan jotka elää suurin piirtein tuollaisella tyylillä. He ei luota oikein nykyajan vempaimiin että toinen heistä jopa uskoo että koko sähköjärjestelmä saattaa kaatua nurin.
Meneekö myös suomi ja ehkä koko maailma valvontayhteiskunnaksi? Eihän sitä voi ennustaa &tietää etukäteen. Tuskinpa sitten enää juuri kukaan ihminen maapallolla on enää elämänhaluinen jos semmoseksi menis huh. Toivottavasti ei.
Sapettaa kovasti kaiken maailman roistot että niije pitäs menhä töihin eikä esim kiusata vanhuksia. Nykyajan tyyli älylaitteineen avaa roistoille paremmat tsaanssit päästä käsiksi ihmisten tileihin. Mä en edes vastaa puhelimeen muuta kuin lähimmäisille enkä mee avaamaan mitään linkkejä koskaan. Mut onhan noi rosvot niin älykkäitä nykyään että kuka tahansa voi joutua huijatuksi. - Anonyymi
erakkona oleminen jossain korvessa on myös kiehtova ajatus. En nyt korpimetsässä asu että on tässä lähellä paljon taloja&lähinpaaureita ja muita kauempana olevia naapureita.
- Anonyymi
pakottaminen niin siitä tuli mieleen se, että ei kait ketkään voi pakottaa ketään että kun mietin esim korona-aikaa niin eihän viranomaiset pakottaneet ketään että ihmisil oli vapaus kieltäytyä koronapiikistä. Minä otin koronarokotuksen .
Mutta että jos tietyt tahot alakaa pakottamaan niin ei suurin osa ihmisistä tai että lähinnä kaikki eivät tykkää semmosesta meiningistä.
- Anonyymi
Riittää kun ihmisiä ympärillä ja saa elää omassa kodissa ihan rauhassa eli näkee ikkunasta liikennettä ja muita. Ei ole yksinäinen olo ollenkaan. Ei tarvitse tuntea ketään vaan nähdä elämää ympärillä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758