Osaisitteko suositella hyviä hotelleja / alueita Dubaista. Lennot on, mutta hotellia kaivataan. Joko rannalla tai sitten hyvä ulkoallas ja kulkuyhteydet.
Onko mitään käsitystä hintahaitarista. Hotellivarausjärjestelmissä kaikki näyttävät hyviltä, mutta vaikea saada kuvaa alueesta / rannasta. Eli kaikki hyvien hotellien nimet tervetulleita.
Dubain hotellit - neuvoja
8
3083
Vastaukset 8
- reissuunmyös
Jumeirahin ja Marinan alueella hotellit hyviä jopa luxusta, mutta se näkyy myös hinnoissa. Ovat rannalla ja niissä yleensä isot allasalueet. "Keskustaan" menisin Bur Dubain alueelle. Hotellit melkeinpä hotel apartmentseja, ovat edullisempia. Niissäkin löytyy vasta rakennettuja, joten ovat hyvätasoisia. Altaat pääsääntöisesti katolla ja ovat pieniä, mutta kyllä niissä muutaman tunnin viettää aikaansa. Yleensä hotelleista on kuljetus päivittäin rannalle, myös taxilla tai bussilla pääsee hyvin rannalle Bur Dubaista. Deiran puolella Sofitel City Centre hotel myös hyvä mutta taitaa olla saanerauksen jälkeen huippuhintainen. Hotellivarausjärjestelmissäkin näyttää olevan saman hotellin kohdalla melkoisia eroja, joten kannattaa selailla useampia.
- Rouva M
Panorama hotellissa ollan oltu ja oli hyvä sekä edullinen mutta siitä syystä aika pian varattu,loppukuusta menossa sen nimiseen kun Palm beach,eikä varmaan valittamista siinäkään.Riippuu miten tasokasta hakee mutta meille pääasia on suhtkoht siisti paikka missä on hyvä aamupala,sänky ja suihku :)
- käynytDubaissa
Panorama ja Palm Beach...no jaa, en menisi ilmaiseksikaan. Onneksi jokainen saa valita sen hotellin, jonka haluaa. Halpoja ovat ja huoneita kyllä löytyy hotellivaraamojen kautta. AM:n valikoimissa Palm Beach, tosin heillä ei montaa huoneistoa ole kiintiössään. Etenkin jos viestin aloittaja on ensimmäistä kertaa menossa Dubaihin niin suosittelisin ennen varaamista lukemaan kyseisten hotellien arvostelut. Suosittelen Bur Dubain alueella esim. Kirlees 1, Kirklees 2, Tulip hotel apartments, Xlusive hotel apartment, Bur Juman rotana suites hotel. Nuo ovat kaikki lähellä toisiaan, lähellä Bur Juman ostoskeskusta, suht uusia, erinomaisia ja hyvällä paikalla.
- Rouva M
käynytDubaissa kirjoitti:

..juuri sanoin,että kuka hakee mitäkin..mä en makaile hotellihuoneessa muuta kun sen pakollisen muutaman tunnin ja säilytän omaisuuteni,kyseisissä hotelleissa ei ole varmaankaan mitään vikaa,voittaa monella kotiolot.
Pistän nekin rahat kultasoukkiin :)
eikä se paranna asiaa yhtään että olet käyny kymmenen kertaa,itse olen siellä käyny neljä kertaa ja muualla sitten enemmän,joskus jopa niinkin että hotelli varattu ja liikun muualla ja jos kauempana niin yövyn jossain majatalossa sen lisäksi että hotellikin varattu(huone) kyseisestä maasta. - Heininennn
käynytDubaissa kirjoitti:
Panorama ja Palm Beach...no jaa, en menisi ilmaiseksikaan. Onneksi jokainen saa valita sen hotellin, jonka haluaa. Halpoja ovat ja huoneita kyllä löytyy hotellivaraamojen kautta. AM:n valikoimissa Palm Beach, tosin heillä ei montaa huoneistoa ole kiintiössään. Etenkin jos viestin aloittaja on ensimmäistä kertaa menossa Dubaihin niin suosittelisin ennen varaamista lukemaan kyseisten hotellien arvostelut. Suosittelen Bur Dubain alueella esim. Kirlees 1, Kirklees 2, Tulip hotel apartments, Xlusive hotel apartment, Bur Juman rotana suites hotel. Nuo ovat kaikki lähellä toisiaan, lähellä Bur Juman ostoskeskusta, suht uusia, erinomaisia ja hyvällä paikalla.
olen menossa toukokuun alussa juuri tuonne tulip hotel apartmentsiin. kiva kuulla että sitä suositellaan! :) hotelli oli (todella) edullinen niin vähän mietityttää mitä sillä hinnalla oikeasti saa.
olen ymmärtänyt että tulipin lähellä on spinneys ruokakauppa mutta google ainakin näyttää lähimmän spinneysin melko kauas. tiedätkö onko lähellä jotain ruokakauppaa mistä saisi aamupalatarvikkeet?
- dubain matkaaja
Hei,
voin suositella lämpimästi Intercontinental Hotel Festival City Dubai -hotellia..tsekkaa täältä lisätietoja:
http://hotellit-info.blogspot.com/ - Marina on eliittialu
Varaa Marinan alueelta jos haluat kokea jotain todella hienoa. Tuolla kuvia alueesta.
http://www.dubai.fi/keskustelu/index.php/topic,245.75.html - dubai dubai
suosittelen näitä hotelleja 100€ / yö hintaluokassa..
1) Crowne Plaza
2) Intercontinental
3) Holiday Inn Al Barsha
katso hotellien kuvat ja arvostelut http://www.hotellit24.info/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 751230
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821147Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241125Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129965Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6918- 60854
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73734Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132682Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50662Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48547
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90540- 133530
- 25512
- 36505
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11490- 43477
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää42468- 19456
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.85444