Heippa kaikille.Olen 47 vuotias naishenkilö ja olen kärsinyt homeongelmasta tämän syksyn.Epämääräisiä oireita on ollut jo useampana syksynä mutta nyt tosi rajuna. Syykin selvisi kun kotimme rossipohjan alla vanhat rakennusjätteet homehtuivat ja haju alkoi tulla sisälle. Olen ollut melkein koko syksyn sairaslomalla toistuvien poskiontelotulehdusten,yskän ym. vuoksi.Olen jatkuvasti kipeä. Lihaksia ja niveliä särkee ja tämä väsymys ja uupumus on ihan kauheaa ja joskus voin nukkua vaikka koko päivän.Nyt sain sairaslomaa stressin vuoksi.Kyllä tässä varmaan jo hermot meneekin kun tervettä päivää ei näy. Kotimme remontti kohta tehty.Olen yrittänyt netistä hakea tukihenkilöä tai vertaistukiryhmää.Lähin vertaistukiryhmä on Tampereella, jonne on Oulun läänistä liian pitkä matka.Onko kellään omakohtaisia kokemuksia homeallergian läpikäymisestä ja siitä selviämisestä vai paraneeko tästä ns. normaaliksi koskaan. Olisin tiedoista erittäin kiitollinen.
Oisko tietoa tukihenkilöstä
todella väsynyt
762306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 76
Vanhimmat
HilkkaLiisa alias homentikko. Ota häneen yhteyttä. On ihana ja piristävä ihminen, ei ryve kurjuudessa, muttei väheksy kokemiaan ongelmiakaan. Varmaan vastaa sähköpostiin... homentikko nimellä löytyneen tältäkin palstalta yhteystietoja
ollut yhteydessä Hilkkaliisaan, kun sairastuin hometyöpaikassa. On todella ihana ja auttavainen ihminen. Ja hänellä on tietoa ja ymmärrystä homeasioissa.
Mistä löytäisin tämän Hilkkaliisan?
VTR toimintaan kannattaa hakeutua, siitä saa uskomattoman paljon voimaa.
Kyllä menisin erittäin mielelläni vertaistukiryhmään mutta kun lähin ryhmä on n.400 kilometrin päässä.
ei ole itsestään selvää että Hilkkaliisa jaksaisi
loputtomiin auttaa toisia. Raskaan omakohtaisen kokemuksen ja lukuisten homesairaiden auttaminen on myös voimia vievää.
Muistakaa sanoa EI, jos ette jaksa auttaa toisia. Ei se ole mikään häpeä vaan tervettä itsekkyyttä omien voimavarojen suojelemiseksi.
Vertaistukiryhmät ovat sitä varten että siellä voi jakaa kokemuksiaan.
Kysy vaikka Oulun Hengitysyhdistykseltä, onko heillä Oulussa ryhmää.
Kerroin jo tuossa eka viestissä että Tampereella on lähin, joten se siitä. No yksinhän sitä on pitänyt tähänkin asti pärjätä joten eiköhän se onnistu nytkin.
keskusteluapua saat terveyskeskuksen kautta pyytämällä tapaamisen psykiatrisen sairaanhoitajan luo. He ovat sitä varten kun tuntuu ettei yksi jaksa. Tuo on suorin reitti hankkia itselleen apua jos ei jaksa.
Menisin mielihyvin jos sillä hoitajalla on omakohtainen kokemus homeoireista. Tähän tautiin kun ei tahdo psykiatria auttaa sitä mitenkään väheksymättä. Minua pyydettiin kyselemään netistä jos ois omakohtaisia kokemuksia mutta taitaa olla turhaa.Hyvä ystäväni on psykiatrian erikoissairaanhoitaja jonka kanssa olen puhunut, mutta hänen mukaansa vain sellainen ihminen, joka on tämän homeasian läpikäynyt voi ymmärtää toista. Raikasta ja puhdasta Joulua kaikille
ota yhteyttä [email protected]
Mielestäni Hilkkaliisalle ei kannata jättää laittamatta sähköpostia siinä pelossa, että hän ei jaksaisikaan. Voihan aloittaja kysyä Hilkkaliisalta samaa kuin palstallakin, eli tietäisikö Hilkkaliisa tukihenkilöä. Jos Hilkkaliisa ei itse pysty auttamaan tukihenkilöksi ryhtymällä, niin ehkä hän silti voisi neuvoa jonkun toisen homesairaan, jonka puoleen kääntyä.
Suuret kiitokset sinulle,otan yhteyttä.
hyvä todella väsynyt Oulun läänistä.
Ei tämä ongelma hoidu todellakaan millään psykiatrin avustuksella. Olet aivan oikeassa siinä.
Olisin itsekin kaivannut kohtalotovereita vertaistueksi aikoinaan, toki sen tarve on olemassa edelleenkin. Pohjoisessa meitä ei ole montakaan, joten aika rauhassa olen saanut olla/joutunut olemaan. Oletko mistä päin Oulun lääniä - sehän on suuri alue. Voisimme kokoontua ja pohtia kaiken tämän murheen lisäksi myös iloisia asioita.
Pohjoinen 46 v.
Kalajoella päin asustelen.
Oulun läänistä Oulun eteläpuolelta. Miten saisimme yhteyden toisiimme.
Soittaminen ois mukavaa, mutta en tiedä kannattaako yleisille keskustelupalstoille laittaa omaa puhelinnumeroa.
jonnekin tiettyyn paikkaan tiettyyn kellonaikaan. Esimerkiksi Ouluun linja-autoaseman tai rautatieaseman läheisyyteen johonkin kahvilaan. Sopikaa myös tunnusmerkki, jolla tunnistatte toisenne.
Ja jos uskaltaa niin voi antaa oman sähköpostiosoitteen.
on [email protected]
Hänelle kannattaa laittaa sinne viestiä.
Tässäpä minun sähköpostiosoitteeni [email protected].
Yksi ihminen soitti minulle ja haluaisi olla kanssasi yhteydessä. Voin välittää tietosi hänelle.
[email protected]
Terveisin Hilkka Liisa
Ikävä kuulla, että tilanteesi on niin saman kaltainen, kuin itsellänikin on, ja oli. Tuo on ja oli, siksi, että aina välillä voin paremmin, mutta paluu arkeen tulee vääjäämättä tein mitä vain. Sairastun helposti, mutta tervehtyminen kestää.
Luin ketjua ja huomaan, että saat jo tukea. Välimatkakin olisi niin pitkä, että tuo vertaistuki kasvotusten on käytännössä mahdoton. Tosin olen HilkkaLiisaa tavannut Helsingissä, mutta se on harvinaista herkkua se.
Lisäksi liikkuminen ulkoilmassa, ei vain ole se minun juttuni enää. Ennen joulua yritän pysytellä sisätiloissa, jotta vointi paranisi. Nyt menee heikosti ja siksi luen myös palstaa harvemmin.
Toivottavasti vointisi paranee, ja kyllähän se ajallaan niin tekeekin. Ihan siihen normaaliin olotilaan se tuskin palaa, mutta se puolikuntoinenkin tuntuu jo ihan hyvältä.
Toivon kaikesta huolimatta hyviä vertaistukihetkiä ja hyvää loppuvuotta.
"Ennen joulua yritän pysytellä sisätiloissa, jotta vointi paranisi."
Lohduttaa varmaankin suunnattomasti ihmistä, joka kärsii kotinsa homeongelmasta. Tämä on taas kerran esimerkki siitä, miten yleistät kaiken omaan tilanteeseesi mitään ajattelematta.
terveydentilasta. Kodin remppahan oli jo valmistumassa. Eikä sille mitään voi, tuskin sairastunutkaan siellä rempan keskellä nyt sairasteli? Hän varmasti oli puhtaassa kämpässä rempan aikana, muutoinhan siinä menee henki!
Ilopilleri?
tuo kommentti, että tuskin normaaliin olotilaan enää palaat.
Sellaista ei voi kukaan tietää etukäteen! Toiset palautuvat paremmin kuin toiset, se on ihan fakta. Kun joku on todella masentunut, tekee todellisen karhunpalveluksen kirjoittamalla, ettei terveys enää kohene. Jää vain mieityttämään, että mikä sellaiseenkin "tsemppaamiseen" on syynä.
mutta ehkä se perustuu tietoon/kokemukseen? Varmaan ()() tuntee henkilökohtaisesti useamman homesairaan, voitko kuvitella sellaista? Kuinka moni tuntee kokonaan, ihan täysin, PARANTUNEEN homesairaan? Minä tunnen myös henkilökohtaisesti useita homesairaita, eikä kukaan ole parantunut entiselleen. Osa voi hyvin suurimman osan aikaa, mutta ainoastaan jos he välttelevät huolella kaikkea mahdollista ja mahdotonta mistä oireita saattaa tulla. Osa voi huonosti suurimman osan aikaa ja osa ihan kaiken aikaa, krooninen sairaus oireilee päivittäin ja rajoittaa toimintakykyä.
On epärealistista mennä lupaamaan että joo, saunot ja syöt luontaistuotteita, niin kyllä se siitä, jos mitkään omat kokemukset tai tuttavien kokemukset eivät viittaa siihen suuntaan. Täällä kirjoitetaan omista kokemuksista ja jaetaan vertaistukea. Jos omat kokemukset kertovat siitä, että ei parane, niin se on arvokas tieto.
Toki kaikkein arvokkain on tieto siitä, että paranee ja millä paranee, kertokaa se ihmeessä lääkäreille ja tutkijoillekin, että saamme nämä mullistavat hoitokeinot kaikkien käyttöön.
Ja sitä pahoittelen kovin. Tarkoitin, sillä sitä, että ei kannata odottaa, että kunhan olen ihan terve, niin sitten teen sitä ja sitä. On pakko vain tottua siihen että vähän heikommassakin olotilassa vointi on jo riittävän hyvä ja se paranee tekemällä jotakin muuta kuin sairastamalla. Mutta... kirjoitin tökerösti.
Knk-lääkäri kertoi joskus, että olet vain tottunut olotilaasi, etkä enää edes tajua ettei se ole kouluarvosanoin kuin 7-8 luokkaa, kaukana siitä kympistä aina. Ja näin se menee. Siitä vähän heikommasta olotilasta tulee ns. normaali ja sillä pärjää jo aika pitkälle.
Tarkoitus ei ollut vetää mattoa jalkojen alta. Pahoittelut!
muutama muukin tuntee homesairaita.
Turhaa yrittää olla ivallinen. Et ole ainoa muita homesairaita tunteva. Kyllä sekin voi masentaa kovasti, kun altistuminen on vielä melko uutta, eikä tiedä millainen tulevaisuus on edessä - ja ainoassa vertaistukiryhmässä kerrotaan, että turha odottaa paranevansa. Onko sitä yhtä huonona loppuelämänsä ajan? Ainakin minulle se oli jossain vaiheessa se kaikista pahin ja mustin ajatus.
Tällä palstalla on valitettavasti niin, että jotkut paranemisestaan kertoneet ovat saaneet skeidaa niskaansa. Eivät toki kaikki, en halua yleistää.
Tunnen useita homeelle altistuneita, jotka viettävät aika lailla normaalia elämää. He oireilevat toki edelleen homepaikoissa - mutta eivät ole niin herkkiä, että oireilisivat joka toisessa rakennuksessa. Itse sairastuin viimeksi homeista neljä kuukautta sitten, ja se meni ohi noin neljässä päivässä. Ja ihan normaalia elämää olen tässä välissä viettänyt, harrastanut, kyläilly, käynyt leffassa ja ravintoloissa, kuntosalilla jne. Tietty koko ajan on se epävarmuus, milloin seuraavan kerran napsahtaa, mutta sekin epävarmuus hävinnee ajan mittaan. Näin olen kuullut usealta homeille altistuneelta, joiden vastustuskyky on kasvanut. Tuntevat siis jossakin rakennuksessa homeen olemassaolon, mutta eivät enää saa rajuja reaktioita (ja ovat siis kuitenkin olleet tosi huonossa kunnossa). Eikä heidän tarvitse "vältellä huolella kaikkea mahdollista ja mahdotonta". Välttelevät homepaikkoja, eikä se edes ole kauhean vaikeaa (tiedän, että joillekin se on, koska reagoivat herkästi kaikkeen, jopa ulkoilman homeisiin, pölyyn, hajuihin jne.).
Näin minulle sanottiin allergiasairaalassakin: toisilla vastustuskyky kohenee, toisilla ei. Etukäteen ei voi varmaksi tietää. Itse olen nyt hyvässä kunnossa, mutta olen ollut todella huonona. Pystyn oleskelemaan joissakin tiloissa, joissa ennen oireilin. Lisäksi reaktioaika on pidentynyt: kun aiemmin sain välittömän reaktion homerakennuksessa, saan nykyisin lievemmän reaktion noin tunnin kuluttua. Mikä sitten on vaikuttanut olon kohenemiseen? En voi varmaksi sanoa, uskon itse hyvän peruskunnon, terveellisen ruokavalion ja akupunktion auttaneen. Loppu on minullekin mysteeri.
No onneksi ()() itsekin selvensi, mitä tarkoitti. Olen samaa mieltä siitä, että kun olo vähänkin kohenee, kannattaa alkaa tehdä kaikenlaista muutakin kuin vain miettiä sairautta. Se nimittäin edesauttaa paranemista.
Uskokaa siis kaikki, etten halua vähätellä kroonisesti sairastuneiden ongelmia. Haluan kuitenkin tuoda esiin senkin puolen, että osa homeille altistuneista paranee hyvään kuntoon. Mikä tässä asiassa on niin kauheaa, ettei sitä saisi tuoda esiin?
en voinut ikinä kuvitellakaan, että joku muukin tuntee toisia homesairaita? Voihan nenä, kiitos että valistit minua.
Kerro vielä, miten tuttavasi "välttelevät homepaikkoja eikä se edes ole kauhean vaikeaa"? Tietävätkö he etukäteen, mikä on homeessa ja mikä ei? Mistä?
Minä olen ollut parissakin vertaistukiryhmässä mukana eikä niihin ole osunut sitten ainuttakaan, joka olisi terve ja/tai osaisi vältellä helposti kaikkia homepaikkoja. Ilmeisesti vain tyhmemmät meistä sitten hakeutuvat tämmöisiin ryhmiin, fiksummat kirjoittelevat älykkäästi täällä palstalla, käyvät leffoissa ja paranevat. En yritä olla ivallinen, olen ihan liian yksinkertainen siihen.
"Ja ihan normaalia elämää olen tässä välissä viettänyt, harrastanut, kyläilly, käynyt leffassa ja ravintoloissa, kuntosalilla jne. Tietty koko ajan on se epävarmuus, milloin seuraavan kerran napsahtaa, mutta sekin epävarmuus hävinnee ajan mittaan. "
Miten työpaikallasi pärjäät? Korjattiinko se, vai sairastuitko kotona ja työpaikallasi et ole edes oireillutkaan?
tekstisi. Kirjoitamme ilmeisesti nyt eri asioista, sinä kirjoitat homeelle altistuneista, minä sairastuneista. Sairastuneella tarkoitan henkilöä, joka ei vain oireile, vaan jolla on jo joku lääkärin toteama homesairaus, vaikka ammattitauti. Sairastuneiden vertaistukiryhmissä on sairaita ihmisiä, harva rupeaa juoksemaan tukiryhmissä jos oireet loppuvat, eiköhän siinä vaiheessa keskity iloisempiin asioihin ja siirry eteenpäin elämässään.
Kaikki altistuneet eivät sairastu, osalla oireet loppuvat ihan kokonaan hyvin pian sen jälkeen kun homekodin tai -työpaikan ovi sulkeutuu takana viimeisen kerran.
sillä tuo leffat ja kaikki masensi pahasti. Et ehkä tämä sairastelu johtuukin itsestäni. Että en vain osaa enää elää ja käydä leffoissa ja muualla sairastumatta. Jos se onnistuu noin helposti, pitäisi se jo onnistua. Ja kun ei, on kuin kivireki putoaisi päähän lukea noita kuvauksia helposta ja terveestä elämästä joka on ihan kaikkien ulottuvilla, jos vain haluaa.
Ei se ei mene vain niin, ei aina. Joskus. Hyvä että silloin.
Heipat teille kaikille.Minulla, joka aloitin tämän viestiketjun ei ole koko aikana ollut ruusunpunaisia kuvitelmia, että paranisin täysin oireettomaksi. Haluaisin vain jaksaa tehdä normaaleja kotitöitä, jotka muuten tässä tilanteessa tuntuisi oikein mukavilta, käydä rakastamassani työssä lasten parissa ja ennenkaikkea olla omille lapsilleni 9 ja 15 vuotiaat, äiti, joka jaksaisi olla kiinnostunut heidän tekemisistään. On sydäntä särkevää aina sanoa varsinkin pienimmäiselleni, että ei äiti taas jaksa.Tottahan homeallerginen tulee aina reagoimaan homeeseen, niin kuin muutkin allergiset allergian aiheuttajaan. Olette antaneet minulle paljon vinkkejä ja ajattelemisen aihetta. Olen erittäin positiivinen luonne mutta nyt on ollut niin raskas aika, että pelkkä positiivisuus ei ole auttanut.Helpottaa kuitenkin, kun tietää ettei ole yksin.Kyllä se aurinko vielä paistaa risukasaankin, ainakin viimeistään keväällä.
mutta oikeassa olet, olotila kohenee vaikka siihen meneekin aikaa ja sitä aikaa on itselleen jaksettava antaa. Sehän tuossa sairastelussa juuri niin raskasta onkin, että se vie elämän ja mitään ei jaksa tehdä ja mistään ei jaksa nauttia. Ja siitäkin tuntee huonoa omaatuntoa.
Tiedän tasan tarkkaan mitä tarkoitat.
Sairastuessani olin 46 v. Omat lapset jo aikuisia. Silloin jo ajattelin, että miten ihmeessä ne sairastuneet jaksavat joilla on pieniä lapsia jotka tarvitsevat aikaa tavalla tai toisella. Aikahan on lapsille se tärkein vanhempana annettu voimavara. Ja sitä aikaa ei jaksa antaa, jaksaa olla olemassa ja siinä se. Ei jaksa olla olemassa muille, ei edes niille tärkeimmille, lapsille.
En muista miten vointi parani, se tapahtui huomaamatta. Joskus vain mietti, että olotila on suht hyvä ja elämää jaksoi taas elääkin.
Niin sairaana kuin alussa kävin töissä ja yritin elää, en enää jaksaisi nousta sängystä. Mutta samalla tavoin, kuin tervehtyminen, sairastuminen hiipii salaa.
Älä tunne syyllisyyttä lastesi vuoksi, sillä siitä ei hyötyä ole. Olet heille äiti kuitenkin ja lapset ymmärtävät ja kun tilanne on taas parempi, olet vieläkin parempi äiti. Aika on sen jälkeen kultaakin kalliimpaa, ja sitä se on juuri lasten kanssa. Mikään ei ohita sitä, että saat olla ja nauttia lasten seurasta. Ja nauttia, sitä se on terveempänä todellakin. Voi aina mennä niin, että toipuu lähes ennalleen, tai jopa parempaan kuntoon, kun osaa arvostaa sitä aikaa taas ja kiire jää romukoppaan.
Anna itsellesi aikaa, älä syyllistä itseäsi siitä mille et mitään voi.
me kaikki kuolemme allergiseen alveoliittiin betonialtistuksesta, niinhän Nisuiisu väittää. Se on kyllä aikamoista pelottelua hänen yksioikoisten teorioidensa pohjalta.
Hyvä ihminen? Tökeröä
huh huh
en ole Nisuiisu enkä silitysrautakauppias, tosin viimeinen ei meitä tuollaisilla teorioilla koskaan peloitellutkaan.
Minä en peloittele, otin vain osaa keskusteluun aiheen puitteissa.
Oletko vielä sairauslomalla?
Saitko toipua pitkään, vai tuliko saikku pätkinä`?
tervehtymiseen, vaiko vain asenne?
sairastelit ja miten pääsit allergiasairaalaan tutkimuksiin? Mitä löytyi?
ei sitä jaksa kuunnella, kun pääasia on selvitä seuraavaan päivään. Terveenpänä positiivisuus on voimavara, ei sairaana jaksa. Todellisuus on liian vaikeaa sairaana, leffoissa käynti yms. tooooosi kaukana, muusta puhumattakaan. Kun nyt jaksaisi olla pystyssä. Siitä se alkaa.
Syyskuun alusta lähtien olen ollut välillä viikon tai pari päivää töissä ja sitten sairaslomalla pätkissä. Viimeisin diagnoosi oli näitten tulehdustautien ohella stressi.
Tuo oli aivan oikeasti ilmaistu. Tavoitteena todellakin on näin aluksi olla pystyssä osan päivää.
"Voitko kuvitella
Kirjoittanut: että kenties 26.11.2008 klo 15.50"
viestin? Ei tuo leffassa kävijä?
Kyllä sitä varmaan nuorempana toipuu nopeammin, mutta tuota asenne asiaa en jaksa edes ajatella. Sen verran koville tämä ottaa.
älä ainakaan itse syyllistä itseäsi siitä että olet sairas ja huonovointinen. Joku muu kyllä tekee sen puolestasi, jos ei oman perheen jäsenet, niin tuttavat, sukulaiset, ystävät, työkaverit, lääkärit jne. Viimeistään tällä palstalla saa leiman tapasairas, kun valittelee voivansa huonosti liian useasti.
Olen itse kokeillut melkein kaiken mahdollisen astmalääkkeistä asenteen vaihdoksiin, lääkäreistä luontaistuotteisiin jne. mutta ei mikään eikä kukaan poista sitä tosiasiaa, että kun ulkona alkaa sataa, niin minä tulen kipeäksi. Pahemmista oireiden aiheuttajista puhumattakaan.
Toivottavasti voit asua hometalossanne korjausten valmistuttua? Itselläni paraneminen tyssäsi kaiketi siihen, kun muutin takaisin taloon ja palasin töihin, tosin en tullut kokonaan terveeksi pitkällä sairaslomallakaan. Osa homesairaista on joutunut kauheaan asunnonvaihtokierteeseen kun asunto toisensa jälkeen osoittautuu homeiseksi. Hyvin herkistyneenä on hyvin vaikea löytää tarpeeksi puhdasta tilaa.
välillä tuntuu, että todella väsynyt haukkuu ja arvostelee ketjuun kirjoittaneiden arvioita ja käy leffassa ja voi hyvin ja välillä taas on sitä mieltä, ettei saa olla liian positiivinen, ei saa kertoa ettei täysin toivukaan... mikään ei näytä kelpaavan tai sitten kirjoitukset ovat kahden eri henkilön kirjoituksia, en vain eroita niitä, kun todella sairas vastaa myös kirjoituksiin, jotka näyttäisivät olevan tuon leffassa käyvän tervehtyneen, joka näyttäisi olevan liian sairas töissä käymään kyllä....
vielä vastata niihin omiin kirjoituksiin!?
yrittänyt tuoda esiin, että mitä ilmeisimmin jotkut ovat niin pahasti altistuneita, että reagoivat hyvin pieniin pitoisuuksiin, moniin lajikkeisiin ja sen lisäksi vielä kemikaaleihin, hajuihin, pölyyn jne. jne. Tunnen homeista sairastuneen, joka reagoi esim. vaatepölyyn: ihan kaikki vaatteet on pakko silittää, lakanat tietty mankeloida ym., koska muuten niitä ei voi käyttää. Totta kai elämä silloin on ihan äärimmäisen vaikeaa ja arki rajoittunutta. Samaten on älyttömän rankkaa, jos reagoi ulkoilman homeisiin.
Minä taas en nykyisin reagoi muuhun kuin ksoteusvauriomikrobeihin, ja nimenomaan sisätiloissa (ja mitä ilmeisemmin en enää yhtä alhaisiin pitoisuuksiin kuin ennen). En reagoi pölyyn, en hajusteihin jne. Tosin jotkut hajut tuntuvat epämiellyttäviltä, mutta siinä se. En (enää) reagoi niihin voimakkaasti.
Homepaikoista selviän nykyisin sillä, että lähden pois ensi oireiden tullessa. Olo on pari tuntia sen jälkeen tukkoinen, mutta selviän nenähuuhtelulla ja höyryhengityksellä. Lisäksi reagointiaikani on pidentynyt: kun ennen sain voimakkaan reaktion välittömästi (rajua yskimistä ja yökkimistä, nenästä alkoi suihkuta verta, poskiontelot turposivat), niin nyt pystyn olemaan lähemmäs tunnin tietyissä rakennuksissa, ennen kuin poskionteloita alkaa pistellä. Tämä helpottaa kovasti elämää: pystyn siis asioimaan eri virastoissa jne. Ja samaan olen törmännyt monen muun kohdalla: pahan ja pitkäaikaisen sairastelun jälkeen ovat toipuneet hyväkuntoisiksi.
Siksi haluan tuoda esiin vakavasti sairastuneille: kukaan toinen ei voi etukäteen tietää, miten hyvin voitte toipua! Ei siis kannata masentua siinä vaiheessa, kun altistuminen on pahimmillaan: olo voi viiden vuoden päästä olla paljon parempi. Kärsivällisyyttä siinä toki tarvitaan - mutta olen itse kiitollinen siitä, että sain kuulla myös paranemiskertomuksia kaiken ollessa pahimmillaan.
Pääsin lopulta pitkän vääntämisen jälkeen puhtaaseen työtilaan. Meitä on näissä tiloissa nyt kolme homeelle altistunutta. Kaksi työntekijää vaihtoi kokonaan työpaikkaa.
Enkä ole esim. koko syksynä ollut yhtään päivää poissa töistä, ei flunssaa tms. Totaalinen ero siis esim. viime vuoden marraskuuhun, jolloin en juuri pystynyt puhumaan, poskiontelot olivat kroonisesti turvoksissa ja nivelkivut aivan kamalat...
tietenkään ole omasta asenteesta kiinni. Ok, totta kai on hyödyllistä pohtia, reagoiko psyykkisestikin - mutta ainakin minä osaan erottaa sen ihan oikean reaktion ja sitten toisaalta alkujännityksen ja sen aiheuttamat fyysiset reaktiot, kun menen uuteen rakennukseen.
Noh, minäkään en voinut vuosi sitten käydä leffassa. Koska sairastuin siellä. Ja nyt voin. Varmasti se joitakin voi masentaa - mutta toisaalta, eikö se voisi antaa voimia? Ehkä joku toinen altistunut voi käydä viiden vuoden päästä?
Ja kyllä minäkin aikaisemmin mietin, että eihän se leffassa käyminen välttämätöntä ole, todellakaan. Kunhan vain jaksaisi päivästä toiseen, jaksaisi hoitaa lapsiaan ja ylipäätään vaan elää, sekin kun tuntui liian rankalta. Siinä vaiheessa ei tuntunut kauhean mukavalta lukea palstalta ennusteluja, että tätä se nyt sitten on, loppuelämä. Tuntui, ettei sitä siinä tapauksessa kyllä jaksa, varsinkin jos se loppuelämä on kovin pitkä.
Mietin pitäisikö tässä vaan taas jättää palsta hetkeksi, jos viestini tuntuvat liian yltiöpositiivisilta. Jotenkin sitä ajattelee, että kun on läpikäynyt tuon saman homehelvetin ja tietää mitä kaikkea se voi aiheuttaa, niin olisi vastuu antaa vertaistukea muille. Mutta mutta, välillä tuntuu kuin löisi päätään seinään: joko epäillään viestien aitoutta tai sitten pidetään liian iloisena ja reippaana. Ja kun samaa ovat muutkin tuoneet esiin palstalla! Suht hyvään kuntoon toipuneita on syytetty mm. TTL:n kätyreiksi.:D Ihan oikeasti, kenellä on monopoli palstan viesteihin ja "oikeanlaiseen" homeille altistumiseen? Ja mitä voi aiheutua uudelle palstalaiselle, jos hän saa vain tietynlaista vertaistukea?
By the way, kirjoitit jotenkin samaan tyyliin kuin ()().:) Aloin miettiä, että vaihteletko välillä nimimerkkiä? Ihan ystävällismielisesti kyselen vaan, utelias kun olen.:D Ja tämä viesti ei nyt ollut juuri sinulle suunnattu, vaan pohdin ihan noin yleisesti (ja luultavasti muutama muukin lukee tämän...).
että olettehan huomioineet myös kalusteet, vaatteet, kirjat ym.? Siis että puhdistatte kunnolla? Ehkä tiedätkin jo tämän, mutta ajattelin varmistaa, kun siitä ei ole ollut tässä ketjussa puhetta. Oireiluhan jatkuu, jos niille ei tehdä mitään.
Itse en aluksi tajunnut tuota (enkä saanut neuvoja työterveyshuollosta, no ei mikään ihme, kun niin hitaasti reagoivat ongelmaan). Sitten kävikin niin, että kun sain (viikon myöhässä), työpaperit ja kirjat uuteen, puhtaaseen työtilaan, niin menin tunnissa niin huonoon kuntoon että sain lähetteen poskiontelo- ja keuhkoröntgeniin ja sitten heti erikoislääkärille.
Töissä pitämistäni vaatteista heitin osan pois, mutta sitten tajusin kokeilla kemiallista pesua: minulla se toimi. Homeremppaa tekevä ystäväperhe aikoo esim. otsonoida kirjat.
T. se yltiöpositiivinen (nykyisin) leffassakävijä :D
mutta tärkein tekijä siinä on varmaankin se, että on riittävän pitkä aika, jolloin ei altista itseään ja myös tulisi ymmärtää sekin, että sairaudenhoitoa parhaimmillaan on juuri tuo, mitä teet eli väistellä niitä kosteisvauriomikrobeja mahdollisuuksien mukaan ja luottaa omiin tuntemuksiinsa, milloin on lähdettävä pois tilasta. Tämä seikka on joskus vaikeaa ymmärtää joillan tahoilla, kun se perusresepti siihen sairaudenhoitoon on se, että lääkkeet kouraan ja takaisin altistumaan. Em. menetelmällä sairastutetaan ihmiset vain entistä pahemmin.
minullekin alkuun tehtiin töissä. Kyllä oli pitkä vääntäminen työterveyslääkärin kanssa, ennen kuin hän tajusi mistä oikein on kyse. Syötettiin antibiooteja, astmalääkkeitä, reumalääkkeitä... Lista on pitkä. Ja minä yritin koko ajan sanoa, että eiväthän nämä nyt auta, jos joudun olemaan homeisissa tiloissa. Lopulta tietysti altistuin niin pahasti, ettei toipuminen alkanut heti kun pääsin pois homeisista tiloista (olin lopulta puoli vuotta sairauslomalla). Vasta tänä syksynä olo on ollut hyvä.
Viestisi on todellakin ajattelemisen arvoinen: sairastumisen jälkeen osaa todellakin arvostaa erilaisia asioita.
Jos homeherkkyys rajoittaakin jonkin verran arkea loppuelämäni, niin ainakin olen nyt henkisesti paljon vahvempi. Jossain vaiheessa en enää jaksanut välittää siitä, että työpaikalla monet pitivät minua hankalana ja suoraan sanottuna myös hulluna. Se toi jonkinlaista henkistä vapautta: nyt uskallan sanoa mielipiteeni suoraan ja seison sellaisten asioiden takana, jotka koen oikeiksi.
En voi siltikään sanoa, että olisin kiitollinen siitä mitä tämä homerumba on aiheuttanut. Oli se liian kova koulu. Jos voisin kääntää kelloa takaisin, toimisin toisin: olisi pitänyt irtisanoutua, kun vielä vain oireilin enkä ollut varsinaisesti altistunut. No nyt tilanne on kuitenkin tämä, ja yritän miettiä nykytilannetta ja tulevaisuutta. Yritän kääntää edes jotakin hyväksi - jos ei muuta, niin voin iloita tuosta henkisestä lujuudesta.
vai ketjun aloittajalta? Meillä on ollut ns. varsinainen hometalo ja koko irtaimisto lukuunottamatta astioita ja muutamia puuhuonekaluja sekä pianoa on hävitetty. Kirjat ovat varastossa. Näillekin tavaroille on tehty homepölysiivous, otsonointi ja kemiallinen käsittely. Minun ongelmani on itse talo, jossa on edelleen hometta jonkun verran ja tulee olemaankin, lisäkorjaustoimenpiteet eivät enää ole mahdollisia.
ja vastausta, ei ollut minun kirjoitus mihin vastaat. Mutta aika paljon samoin minäkin asiaa miettisin, ehkä se sitten tuosta kirjoittelusta esille tulee.
No, positiivisuus sinällään ei todellakaan ole pahaksi. Kun oma vointi on OK ja toinen voi vielä paremmin, miettii tietysti, että hienoa, tuohon minäkin tähtään ja sitä jaksaa miettiä niin. Mutta ääri sairaana, kun sen olemisen jaksaminen on päälimmäinen huoli, ei hyvin positiivinen viesti tunnu edes mahdolliselta, että tästä sitä vain leffaan parannutaan. Mutta se on vain se sairain vaihe, ja siinä kuten joku kirjoitti on ehkä tärkeintä lohduttaa ja tukea. Kertoa, että anna itsellesi sitä aikaa.
Viisi vuotta sairastelua ja sitten voisi käydä leffassa, ei ehkä kauhean yltiöpositiivista. Joten kyllähän sekin on lukijan mielikuvissa mitä lukee ja miten luetun tekstin ymmärtää.
Kuulun näemmä niihin, joilla sairaus vaikeutuu ja oireet eivät helpotu, vaikeutuvat vain. Mutta en tiedä masentaako se nyt ihmeemmin, en odottanutkaan ihmeitä, tosin hirveän pettynyt olen tilanteeseeni. Olisi ihana, jos omakin tilanne menisi samaan suuntaan kuin sinun. Iloa aiheuttaa se, että joillakin se menee. Ja aina on vielä se toivonhippunen jäljellä, että jospa se sitten joskus myös minulla, aina on toivoa.
Sanotaan, että tänään ja tällä viikolla ei sitä toivoa ole ollut helppo pitää yllä. Viha noita sisäilmatyöryhmän jaakaajia kohtaan alkaa nostaa päätään, mitä enemmän niitäkin miettii. Kun nuo työryhmät luotiin tuomaan turvaa, miten kävi? Tuli uusi ryhmä, joka vie pohjaa siltä mitä oikeasti sairastuneille käy, vaikka se sairastunut seisoo siinä edessä ja se sisäilmatyöryhmän pj. tietää tilanteen. Silti on kysymys kokemuksesta, ihan minun puolestani voi mennä helvetin kuuseen kokemuksineen.
Miten varmistat homeettomat rakennusmateriaalit? Kun katselee rakentamista, materiaalien säilyttämistä, miettii vain miten ihmeessä voisi rakentaa homeettoman talon?
Toivottavasti se teille onnistuu, mutta ei se varmaan ihan helppoakaan ole, uskoisin?
Minä ainakin olen saanut apua kirjoituksistasi. Älä lannistu. Jokainen kirjoittaa omat tuntemukset. Minusta on ihana tällä hetkellä tietää, että vielä joskus ehkä olen noin hyvässä kunnossa.Kiitos sinulle ja jätetään epäasialliset viestit omaan arvoonsa.
Et kysynyt minulta, mutta mielestäni ainoa konsti on rakentaa itse, tai jos rakennuttaa, niin pitää narut todella tiukasti omissa käsissään ja tämän lisäksi vielä valita erittäin huolella osaava valvoja ja kirjata sopimukseen sitten vaikka tavanomaista useampia käyntejä rakennustyömaalla. Tärkeää on, että valvoja on täysin riippumaton talotehtaasta.
Tämän lisäksi huolellinen suunnittelu on kaiken a ja o. Rakennekuvat kannattaa käydä läpi todella tarkkaan maalaisjärkeä käyttäen, ja erityisesti ilmanvaihdon suunnitteluun kannattaa panostaa.
Rakennusaikana ei saa koettaa liikoja säästää energiaa, pitää raatsia lämmittää puhaltimilla tms. vaikka suuri osa menisikin harakoille.
Kaiken kaikkiaan pitää olla erittäin valppaana koko ajan, kysyä, kysyä ja vielä kerran kysyä, sekä luottaa omaan maalaisjärkeen.
puhtautta ja sitä, missä niitä on säilytetty? Mikä materiaali kestää nykyiset säilytystavat ja mikä materiaali on sairastuneelle parasta?
tarkoitin tietysti ketjun aloittajalle!!!
Sekava viestiketju tosiaan, joten näin siinä käy. Jotenkin vain jatkoin ajatusta sinun viestistäsi, kun kirjoitit hometalosta ja rempasta. Tuli mieleeni, että tässä ketjussa ei vielä ole mainittu irtaimiston puhdistamisesta! Homesuossa pitkään rämpineille se on itsestäänselvyys - mutta aikanaan se oli minulle täysin uusi asia, jota en tullut ajatelleeksikaan. Oli aika järkyttävää, kun puhtaassa työtilassa yhtäkkiä sairastui. Silloin aloin itsekin ajatella, että olenko sittenkin hullu... Vaikka kehon reaktiot kertoivat toista.
Onneksi päädyin silloin osaavalle akupunktiohoitajalle, joka heti tajusi kysyä, että siirsitkö mitään vanhasta huoneesta uuteen. ja muistin, että juuri samana päivänähän ne kirjat ja paperit oli sieltä tuotu.
Oikeastaan tuo lempparinimi on sulle hyvä ja se on sitä hyvässä mielessä!
Jatka samalla mallilla, niin me muutkin jaksamme paljon paremmin. Kirjoittele vain hyviäkin juttuja ja mitä edistystä tapahtuu, siinä kuin takapakkiakin. Tärkeää on, että emme ole sittenkään yksin, emmekä tappele toisiamme vastaan, vaan toistemme puolesta.
Rakenteiden tulisi olla mahdollisimman yksinkertaista, esim. hirsi tai siporex. Rakennuslevyjä mahdollisimman vähän talon sisäpuolelle, niitä säilytetään missä ja miten sattuu. Etenkin gyprocit ja muut kipsilevyt ovat usein huonokuntoisia, joskus sain neuvon ammattilaiselta, että jos ostaa kipsilevyjä kokonaisen nipun, niin homeallergikon tulee ehdottomasti heittää pois vähintään nipun alin levy, mieluusti myös ylin.
Sisäpinnat pääosin M1-luokan maalia, jos vain maalinkärystä ei tule ongelmia. Jos tapettia haluaa laittaa niin ehdottomasti kotimaista, itse en mistään hinnasta ottaisi kotiini esim. englantilaisia design-paperitapetteja, ongelmia tulee varmasti sikäläiset rakennukset tietäen.
Kiintokalusteet kotimaiset, M1-luokkaa, hyllyt ympäriinsä nauhoitettuna, mieluusti tutulta hyväksitiedetyltä myyjältä.
Suuri kysymysmerkki on ilmanvaihtojärjestelmän homeettomuus. Allergisille suositellaan antistaattista muovikanavistoa, mutta toisaalta juuri muovi pilaantuu helposti homeisessa ympäristössä. Yksi vaihtoehto on asentaa iv-kanavisto niin, että vähintään tulopuolen putket pääsee suht yksinkertaisesti vaihtamaan tarvittaessa. Ilmanvaihtokone kannattaa tilata siten, että saapuu työmaalle juuri ennen asennusta, jotta ei ehdi pölyyntyä ennen sitä.
Hengitysliiton sivuilla on kertomus yhden allergiatalon rakentamisesta:
http://www.heli.fi/Home/Aikaisemmatprojektit/TerveTalo/
Ehkä tästä tuli nyt sitten minulle nimimerkki. Vaikka en suinkaan aina ole yltiöpositiivinenkaan - niinä päivinä siinä voi olla sitten vaikka itseironiaa. :D
Noh, tänään tuli hometiloista työhuoneeseeni paperia ja toinen poskiontelo on hiukkasen tukossa ja korva hiukan arka. Paperit panin roskiin ja lähetin kyseiselle henkilölle että seuraavan kerran kiitos paperit sähköpostin välityksellä, kun se kuitenkin on mahdollista. Illalla sitten nenähuuhtelu, niin enköhän ole taas huomenna terve. Korvaan voi laittaa harson sisään murskattua valkokaalia ja merisuolaa: se auttaa pahempaakin kipuun kuin tällaiseen pelkkään aristukseen.
Eli täysin terve en ole, mutta selviän oikein hyvin. Ja kaikki sympatia ja ihan hirveästi voimientoivotuksia kaikille minua huonommassa kunnossa oleville. Muistan elävästi millaista oli, kun en nivelkivuiltani pystynyt aukaisemaan edes parvekkeemme ovea - ja eilen viimeksi kävin partsilla huhuilemassa lasta pihalta sisään, ihan tuosta vaan aukaisin oven.:) Näinkin normaalista asiasta osaa olla nyt kiitollinen!
kaipaa lohdutusta. Kopsasin toisesta viestiketjusta kirjoittamani kaksi viestiä tähän jatkoksi. Siinä olen selostanut, millainen oloni oli vielä keväällä - ja miten paljon paremmin voin nyt. Toivottavasti saat siitä jotain lohtua. Itselleni nimittäin oli todella rankkaa viime vuoden aikana lukea tällä palstalla, etten välttämättä toivu koskaan. Kun joku joskus kirjoitti paranemisesta, tuntui heti valoisammalta. Tässä pätkät viesteistäni:
"Oloni ollessa huonoimmillaan, kostea ulkoilma aiheutti oireilua, samoin jos valvoin pitkään lapsen kylpemistä (kylppärin kosteus). Kasvit piti heittää kotoa veks, joulukuusta ei tietenkään hankittu. Lähikirjaston kirjoja en voinut lukea, samaten sain oireita ison supermarketin lehdistä. Vastapäisen supermarketin lehdistä oireita ei sen sijaan tullut, joten epäilin, että toiset tulivat jonkun homevaraston kautta tms. Kaikenlaiset hajut tuntuivat epämiellyttäviltä ja toivat pahan olon. Luonnollisesti jouduin heittämään pois kaikki työpaperit ja työpaikalla olleet kirjat, samaten töissä pitämiäni vaatteita.
Nykyisin pystyn olemaan ulkona niin pitkään kuin huvittaa, eikä pelkkä ilman kosteus aiheuta oireita. Pystyn käymään lähikirjastossa ja lainaamaan sieltä kirjoja, molempien lähisupermarkettien lehdistä löytyy sopivaa luettavaa. Jotkut hajut tuntuvat vielä epämiellyttäviltä, mutta se ei juurikaan häiritse elämää: toki valitsen hajusteettomat pesuaineet sun muut ja joudun siirtymään kauas tupakoitsijoista (onneksi tupakointia rajoitetaan aina vaan enemmän!!), mutta pystyn esim. käymään elokuvissa ja konserteissa. Kesällä totesin Pariisissa, että enpä oireillut vanhoissa katedraaleissa ja museoissa tai maan alla Notre-Damen kryptassa tai katakombeissa... Eivät edes suurkaupungin saasteet tai hotellin kokolattiamatto haitanneet.
Homerakennuksissa toki oireilen edelleen. Eikä meille tänäkään jouluna hankita joulukuusta. Onneksi voi muuten koristella kotia. Mutta jotenkin tuntuu sietokyky kasvaneen, kun viimeisimmän poskiontelontulehduksen ja korvatulehduksen sain neljä kuukautta sitten osuessani mukamas korjattuun kosteusvauriorakennukseen. Ja nekin tulehdukset paranivat onneksi ilman antibiootteja.
Joten toivotaan, että muillakin olo kohenisi edes jonkun verran. Aikaa toki siihen menee."
"Viime syksynä olo pääsi niin huonoksi, että sairastelin vielä pitkään sen jälkeen, kun olin päässyt homeettomaan työtilaan. Olin silloin kyllä todella masentunut. Esim. nivelkivut olivat järkyttävät: en pystynyt edes ajamaan autoa, koska vaihteiden vaihtaminen sattui niin paljon. Poskiontelot olivat jatkuvasti kipeät, kroonisen keuhkoputkentulehduksen takia en pystynyt välillä puhumaan. Listaa voisi jatkaa (nenäverenvuotoa, lievää lämpöilyä, päänsärkyä, väsymystä, toisinaan oksentelin vaikka muut perheestä eivät sairastuneet, joten ei tainnut olla normaali vatsatauti...).
Noh, nyt olen töissä ja pienen tauon aikana näpyttelen tässä lohdutusviestiä muille. Aamulla kävin kuntosalilla tekemässä tehotreenin - enpä olisi uskonut sitä vielä viime keväänä, jolloin se voimakkainkaan annos reumalääkettä ei vienyt nivelkipuja. Kaikki näytti mustalta, työpaikan säilyminen epävarmalta jne. Siitä minäkin silloin osasin olla kiitollinen, ettei sentään kotona ollut hometta: olisi aivan kauheaa, kun lapsetkin sairastelisivat tällä tavalla.
Kannattaa levätä mahdollisimman paljon sairauslomalla. Minulla toipumista edesauttoi lopulta pitkä sairausloma, jolloin sain aikaa ihan vain itselleni (lapset olivat päiväkodissa). Venyttelin ja joogasin, ja kun olo parani aloin tehdä pitkiä kävelylenkkejä. Kuuntelin musiikkia ja itkin usein. Kävin psykologillakin puhumassa koko homeprosessista: oli ihanaa puhua jollekin inhottavasta esimiehestä ja alkuun ymmärtämättömästä työterveyslääkäristä niin, että joku todellakin ymmärsi millaisen h*lvetin läpi on käynyt. Höyryhengittelin ja käytin nenäkannua poskionteloiden huuhteluun. Söin superterveellisesti - tätä suosittelen, hyvä ravinto edesauttaa paranemista! Jätin siis valkoisen sokerin pois, söin täysjyväviljaa ja hyviä rasvoja, ja kun poskiontelot olivat tukossa käytin hyvin vähän maitotuotteita. Tuoreesta inkivääristä haudutettu tee on hyväksi nivelille. Apua sain myös maitohappobakteereista, kalaöljykapseleista ja akupunktiosta."
tajusin juuri, että edelliseen viestiin jäi seuraava lause:
"Siitä minäkin silloin osasin olla kiitollinen, ettei sentään kotona ollut hometta: olisi aivan kauheaa, kun lapsetkin sairastelisivat tällä tavalla."
Tuntui ehkä kauhealta, kun juuri oma koti on homeessa. Kirjoitin tuon viestin minun laillani töissä sairastuneelle, ja tuo on meillä molemmilla ollut edes jonkinlaisena helpotuksen aiheena. Pahoittelen, olisi pitänyt poistaa se sinulle tarkoitetusta viestistä.
anteeksi. Sairaudesta täällä puhutaan, ei paikasta missä sairastui, ainakin pääosin näin. Ja siitä sairaudesta kirjoitetaan palstalla, ei rempasta. Kotona, työpaikalla, missä vain sairastuneet kokevat sairauden samalla tavoin. Kodin homeremontti taas käsitellään muualla ja siihen saa tukea siellä paremmin. Näin.
En ole pahoittanut mistään mieltäni sillä tehän olette jo auttaneet minua sillä, kun olette olleet mukana tässä viestiketjussa.Kaikkea hyvää ihan jokaiselle.
.Mikä ruoka sinulle sopi?
ajan tasalla? Vai meneekö ohitse ongelmasi?
"Onko kellään omakohtaisia kokemuksia homeallergian läpikäymisestä ja siitä selviämisestä vai paraneeko tästä ns. normaaliksi koskaan. Olisin tiedoista erittäin kiitollinen. "
kysymykseen aiheutti JÄRKYTYKSEN? Ei pidä kysy, jos ei kestä vastausta!
Asun Oulussa ja tunnen paljon homesairaita ympäri Suomea. Voin toimia yhteyshenkilönä.
Missä asut. Kalajoeltakin löytyy.
Hometaloja on vältettävä koko loppuelämänsä.
Millään lääkkeillä ei pysty menemään hometaloon eikä istumaan hometalon hajuisen ihmisen vieressä bussissa, teatterissa ym. - tai edes samassa huoneessa.
Voit laittaa minulle yhteystietosi, jos tahdot, luottamuksella tietenkin:
[email protected]