seksuaalisesta hyväksikäytöstä

voi elämän kevät. Minulla on seksisuhde naisen kanssa. No kuinkas kävikään hän tuli yllättäen raskaaksi.

No huh huh, nyt onkin sitten sompaileminen, että mites tästä eteenpäin, kun ei abortti tule kysymykseenkään.

Ja seksuaalinen hyväksikäyttö puolin ja toisin vain jatkuu. Ei edes tiedä kumpi on suurempi syyllinen tähän tilanteeseen.

Ei ollut lapsia suunnitteilla ei niin. Naisella jo 1 olemassa oleva pieni lapsi. Kaipasi seksiä kuitenkin, kun ei se yksinäisyys pienen lapsen kanssa ole helppoa.

Eikä ole helppoa vieläkään, kun en jaksa enää pieniä lapsia elämäntilanne on sellanen. Vaikka jossain vaiheessa sitä kokeiltiin muttei se ollut hyvä idea. Kaikki vain kärsivät ahdistavasta tilanteesta.

Mitenkähän nyt. Asutaan erillään. Ja lapsi kohta syntyy. Yhteenmuuto tuntuu mahdottomalta molempien mielestä, olemme niin erilaisia ihmisiä.

Ainut yhteinen mikä meillä oli, oli se että baarissa tapasimme ja tunsimme seksuaalista vetovoimaa toisiimme. Ja siitä yhden illan jutusta tuli vakiseksi kumppanuus. Toinen pitää nuoresta ja toinen vanhasta. Muuta yhteistä ei elämässä olekaan. Niin kun ikäeroakin on 23 vuotta. Ja suhde tietysti salainen. Että miten kumpikaan voi sukulaisilleen esitellä ikäeroltaan 23 vuotta vanhemman/nuoremman puolison.

Pitäisikö meidän luovuttaa nyt jo ajoissa vai kannattaako tästä mitään yrittää?

Vai rakentaa joku outo etäsuhde. Niin kun mies ei yksinäisyyttä oikein halua. eikä lapsiperhearki ole yhtään parempi vaihtoehto.
Naiselle lapsiperhearki on jo tuttua, mutta kun 1 kpl lapsia tulee enemmän kaipasi jonkun rinnalleen. Mutta kun sitten taas on totunut itsenäisyyteen, niin ahdistaa jos joku on koko ajan siinä asumassa samassa tai edes 2-3 päivää läsnä.

huhuhuhuhuhuí, kumpikin pohtii että pitäskö katkaista välit kokonaan ja sitä on yritetty. Mutta siten 2-3 päivää erossa ja pakko nähdä. Niin ja sitten sitä seksiä taas. Onko tämä vain seksiaddiktio tai joku riippuvuus seksistä.

Niin eron ongelma on sekin, että mies tietty voisi uudenkin naisen ottaa. Mutta naiselle se nyt ei oikein raskaana onnistu, kun ei sitä oikein voi ketään toista kuulemma lähelleen siinä tilassa päästää. Eli se ei olisi oikeudenmukainen ratkaisu naista kohtaan. Ja kuulemma se olisi tuskallista nähdä "entinen" jonkun toisen kanssa. Ja itse vain roikkua lapsissa edelleen ja kantaa vastuu, niin että toinen olis vain vkl isä.
7397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

nuorempi vai se vanhempi osapuoli?

Jos olet vanhempi, sinun olisi pitänyt kyllä tietää, kuinka lapset saavat alkunsa. Niin vanhaa äijää ei voi käyttää seksuaalisesti hyväkseen paitsi raudoissa.

Jos olet tosiaan jo niin vanha ja vaivainen, ettet kestä enää pieniä lapsia, niin panehan pillit pussiin lopullisesti.

Olet ikävä vanha ukko.

Äänestä
  • ja kannan syyllisyyttä, loppuelämäni yksin. Parempi niin kuin olla taakana lapsille ja puolisolleja niitä kirota joka aamu, kun pitää kurahousut etsiä ja takapuoli pestä. huh huh.

    Alan juopoksi se on paras tapa unohtaa, elämässä tapahtuneet ikävät asiat.
    Niin ja kyllä sitä iloa varmaan 20 vuotta kestää ennenkuin viina tappaa minut. Mutta olenkin sitten jo niin vanha että kuolisin muutenkin.

    Niin olisi minun pitänyt tietää, mutta kun olen vanha ja seniili ja unohtanut kaikki asita enkä tajunnut enää vanhuuttani ja tyhmyyttäni, miten pahasti voi tämä tilanne mennä.

    Pillit pusiin niin teki minun eräs kaverikin, kun hänellä oli samat riskit.
    Mikä ihme se on että nuoret naiset jaksaa meitä vanhoja ukkoja kiusata. Onhan se seksuaalisesti älyttömän viettelevää, kun nuori nainen sut haluaa. Siinä sitten itseäsi ihmettelet että miksi, että oon vanha ei minussa pitäs mitään kiinnostavaa olla. ja silti. Niin ja liha on heikkoa. Siinä kun viereen joku alasti pomppaa sina kiusaamaan, että kuis olis sekis, että panettaa, niin voi jeesus kuka siitä oikeesti voi kieltäytyä.
    Sulle tulee tunne, että et ole edes mies jos et tee jotain, miehuutesi pannaan niinkuin vaakalaudalle.
    sitten kun tulee vielä paineet toisen osapuolen itsetunnosta, että tuohan hajoo jos kieltäydyn, ettei kelpaa vanhalle ukollekaan, niin teet sen seksin sitten vaikka velvollisuudesta toista ihmistä kohtaan, kun ajattelet ettei sulla ole mitään menetetävääkään, kun yksin olet, ettei sinun seksi elämäsi muille kuulu..

    Äänestä

  • olen liian vanha kirjoitti:

    ja kannan syyllisyyttä, loppuelämäni yksin. Parempi niin kuin olla taakana lapsille ja puolisolleja niitä kirota joka aamu, kun pitää kurahousut etsiä ja takapuoli pestä. huh huh.

    ole muuta mahdollisuutta?

    Eikö ryhdistäytyminen onnistu? Jotakinhan sinussa on oltava, kun nuori nainen on sinuun noin rakastunut. Ehkä et itse vain huomaa tai vaivaudu huomaamaan sitä.

    Ajattelepa sitä mahdollisutta, että 20 vuoden kuluttua et olisikaan viinaan kuoleva rappioalkoholisti vaan saattelisit lastasi ylioppilaskirjoituksiin ja armeijaan ja vihkialttarille.

    Käsi sydämelle: mitä elämältä haluat?

    Äänestä

  • sinä se kirjoitti:

    uudenlaista elämää. Yritys jossa olin töissä, oli jo vuosi sitten sanonut, että homma loppuu joulukuussa. Olin siihen varautunut ja ajetellut, että teen harrastuksesta työni, vaikka se paljon minulta vaatiikin paneutumista opiskelua jne... Kaiken aikani.
    Niin ja nyt tuli tämä raskaus. Minun aikani ei riitä molempiin asioihin.
    Pitäisi uhrata tämä toinen unelma jota olen koko elämäni odottanut, että olisin taloudellisesti sen verran vakavarainen, että pystyisin elämään ja toteuttamaan itseäni taiteen kautta, vaikken siitä rahaa saisikaan.

    Nyt pitäsisi mennä "oikeisiin" töihin. alkaa tuoda rahaa sille uudelle perheelle, kun ei se ensimmäisen lapsenkaan isä maksa elatusmaksujaankaan kunnolla. Minimin vain jos sitäkään.

    Niin kyse ei ole mistään ryhdistäymisestä vaan elämän uhraamisesta jollekin mitä en olisi halunnut tai osannut edes odottaa.

    Nyt mietin tulenko olemaan katkera lapsille niiden äidille, kun en päässytkään toteuttamaan itseäni haluamallani tavalla. Niin ja 20 vuoden jälkeen on todellakin liian myöhäistä siihen.

    Olen jo perhe-elämän kerran elänyt lapseni ovat isoja, eivätkä minua sillä tavalla päivittäin tarvitse. Lomilla nähdään, heillä on jo oma elämä.
    Ex-vaimon kanssa erottiin täydessä sovussa, kun haluttiin eri asioita lasten jälkeen yhteinen tiemme vain tuli täyteen sillä saralla ja haluttiin tehdä ja kokea muuta.

    Vaikea tilanne tosiaan?

    Äänestä

  • sinä se kirjoitti:

    ole muuta mahdollisuutta?

    Eikö ryhdistäytyminen onnistu? Jotakinhan sinussa on oltava, kun nuori nainen on sinuun noin rakastunut. Ehkä et itse vain huomaa tai vaivaudu huomaamaan sitä.

    Ajattelepa sitä mahdollisutta, että 20 vuoden kuluttua et olisikaan viinaan kuoleva rappioalkoholisti vaan saattelisit lastasi ylioppilaskirjoituksiin ja armeijaan ja vihkialttarille.

    Käsi sydämelle: mitä elämältä haluat?

    enemmänkin minulle mieleen. Mies on vakavarainen, kun on mahdollisuus alkaa toteuttaa itseään.
    Entisen lapsen isä ei maksa elareita.

    Sopiva uhri, enemmänkin. Huolehtisi sitten jo olemassa olevasta isättömästä lapsesta ja uudella omalla lapsella on hyvä laittaa ukko koukkuun roikkumaan.

    Äänestä

  • olen liian vanha kirjoitti:

    ja kannan syyllisyyttä, loppuelämäni yksin. Parempi niin kuin olla taakana lapsille ja puolisolleja niitä kirota joka aamu, kun pitää kurahousut etsiä ja takapuoli pestä. huh huh.

    Alan juopoksi se on paras tapa unohtaa, elämässä tapahtuneet ikävät asiat.
    Niin ja kyllä sitä iloa varmaan 20 vuotta kestää ennenkuin viina tappaa minut. Mutta olenkin sitten jo niin vanha että kuolisin muutenkin.

    Niin olisi minun pitänyt tietää, mutta kun olen vanha ja seniili ja unohtanut kaikki asita enkä tajunnut enää vanhuuttani ja tyhmyyttäni, miten pahasti voi tämä tilanne mennä.

    Pillit pusiin niin teki minun eräs kaverikin, kun hänellä oli samat riskit.
    Mikä ihme se on että nuoret naiset jaksaa meitä vanhoja ukkoja kiusata. Onhan se seksuaalisesti älyttömän viettelevää, kun nuori nainen sut haluaa. Siinä sitten itseäsi ihmettelet että miksi, että oon vanha ei minussa pitäs mitään kiinnostavaa olla. ja silti. Niin ja liha on heikkoa. Siinä kun viereen joku alasti pomppaa sina kiusaamaan, että kuis olis sekis, että panettaa, niin voi jeesus kuka siitä oikeesti voi kieltäytyä.
    Sulle tulee tunne, että et ole edes mies jos et tee jotain, miehuutesi pannaan niinkuin vaakalaudalle.
    sitten kun tulee vielä paineet toisen osapuolen itsetunnosta, että tuohan hajoo jos kieltäydyn, ettei kelpaa vanhalle ukollekaan, niin teet sen seksin sitten vaikka velvollisuudesta toista ihmistä kohtaan, kun ajattelet ettei sulla ole mitään menetetävääkään, kun yksin olet, ettei sinun seksi elämäsi muille kuulu..

    päinvastaista kommenttia..ainakin jos kyse on yli 40v mies ja nuori alle/tai n.20v nainen..miehen mielestä sellainen asetelma ei ole mukava mitenkään.

    Nuorelle naiselle kun joutuu kuulema kaiken "opettamaan",eivätkä he osaa seksistä nauttia samalla tavalla kuin yli 40v nainen...joka on jo sinut itsensä kanssa,ja omaa hyvän itsetunnon.

    Ja totta se onkin,tokihan sitä seksiä voi vaikka kuinka "harrastaa",mutta yli 40v vasta ymmärtää seksin todellisen merkityksen..se on muutakin kun vain pelkkä akti.

    Äänestä

Ensimmäiseksi se pakollinen moralisointi..MIKSI HELVETISSÄ ette käyttäneet ehkäisyä?
vai pettikö se?
No vahinko on sattunut.
Minun mielestäni ei kannata muuttaa yhteen.
Ongelmat kasvavat ja kärjistyvät kun vauva valvottaa.
Mutta vastuun on mieskin otettava jos nainen ei aborttia voi tehdä. Sen tekeminen on henkisesti raskasta joten sitä ei voi vaatia vaikka järkevämpi vaihtoehto olisikin.
Lisäksi raskaana naiselle alkaa hormoonit jyllätä ja valitettavasti vaikka ei olisi resursseja haluaa sen lapsen.
Aika aikuistua. Siis rehellisyys peliin mukaan.
Menkää juttelemaan jonnekkin. Ja mies ota vastuuta lapsesta enemmän kuin vain joka toinen viikonloppu jotta nainen saa levätä ja jaksaa arjen. Se miten hän jaksaa vaikuttaa siihen miten kohtelee lastanne.
leikin loppu, tehtävänä negatiivisten seurausten minimoiminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uusperheellinen kirjoitti:

voi elämän kevät. Minulla on seksisuhde naisen kanssa. No kuinkas kävikään hän tuli yllättäen raskaaksi.

No huh huh, nyt onkin sitten sompaileminen, että mites tästä eteenpäin, kun ei abortti tule kysymykseenkään.

Ja seksuaalinen hyväksikäyttö puolin ja toisin vain jatkuu. Ei edes tiedä kumpi on suurempi syyllinen tähän tilanteeseen.

Ei ollut lapsia suunnitteilla ei niin. Naisella jo 1 olemassa oleva pieni lapsi. Kaipasi seksiä kuitenkin, kun ei se yksinäisyys pienen lapsen kanssa ole helppoa.

Eikä ole helppoa vieläkään, kun en jaksa enää pieniä lapsia elämäntilanne on sellanen. Vaikka jossain vaiheessa sitä kokeiltiin muttei se ollut hyvä idea. Kaikki vain kärsivät ahdistavasta tilanteesta.

Mitenkähän nyt. Asutaan erillään. Ja lapsi kohta syntyy. Yhteenmuuto tuntuu mahdottomalta molempien mielestä, olemme niin erilaisia ihmisiä.

Ainut yhteinen mikä meillä oli, oli se että baarissa tapasimme ja tunsimme seksuaalista vetovoimaa toisiimme. Ja siitä yhden illan jutusta tuli vakiseksi kumppanuus. Toinen pitää nuoresta ja toinen vanhasta. Muuta yhteistä ei elämässä olekaan. Niin kun ikäeroakin on 23 vuotta. Ja suhde tietysti salainen. Että miten kumpikaan voi sukulaisilleen esitellä ikäeroltaan 23 vuotta vanhemman/nuoremman puolison.

Pitäisikö meidän luovuttaa nyt jo ajoissa vai kannattaako tästä mitään yrittää?

Vai rakentaa joku outo etäsuhde. Niin kun mies ei yksinäisyyttä oikein halua. eikä lapsiperhearki ole yhtään parempi vaihtoehto.
Naiselle lapsiperhearki on jo tuttua, mutta kun 1 kpl lapsia tulee enemmän kaipasi jonkun rinnalleen. Mutta kun sitten taas on totunut itsenäisyyteen, niin ahdistaa jos joku on koko ajan siinä asumassa samassa tai edes 2-3 päivää läsnä.

huhuhuhuhuhuí, kumpikin pohtii että pitäskö katkaista välit kokonaan ja sitä on yritetty. Mutta siten 2-3 päivää erossa ja pakko nähdä. Niin ja sitten sitä seksiä taas. Onko tämä vain seksiaddiktio tai joku riippuvuus seksistä.

Niin eron ongelma on sekin, että mies tietty voisi uudenkin naisen ottaa. Mutta naiselle se nyt ei oikein raskaana onnistu, kun ei sitä oikein voi ketään toista kuulemma lähelleen siinä tilassa päästää. Eli se ei olisi oikeudenmukainen ratkaisu naista kohtaan. Ja kuulemma se olisi tuskallista nähdä "entinen" jonkun toisen kanssa. Ja itse vain roikkua lapsissa edelleen ja kantaa vastuu, niin että toinen olis vain vkl isä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu