Rakennusliitto (sdp)

minkäänlaista kritiikkiä. Miksi?

Jos se olisi rehellinen ja oikealla asialla
minkäänlainen kritiikki ei voisi sitä
vahingoittaa.

Katsokaa ajankohtainen kakkonen A- tuubista.
3151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Katsoin ohjelman ja olin pöyristynyt miten rakennusliitto toimii jos sen hallituksen jösen ottaa kantaa liiton toimintaan. Ensimmäiseksi tuli mieleen Putinin Venäjän malli. Kun ei voida viedä navetan taakse lopetettavaksi, niin leimataan henkilö häiriköksi ja erotetaan liitosta. Liiton rahavarojen sijoitustavoista pitää pystyä keskustelemaan avoimesti, jotta jäsenet tietävät miten niitä hoidetaan. Ydinvoimalajuttu on myös kiusallinen, jos työnantajaliiton vastaisesti aloitettaisiin rakennusliiton toimesta lakkoilu ja ydinvoimalan valmistuminen myöhästyisi lisää! Mitäs me olemme joidenkin Puolalaisten etujen puolesta taistelemaan, se on sitä nykyistä ammattiyhdistysliikkeen solidaarisuutta!

Äänestä

Kirjoittajalle tiedoksi. Rakennusliitto ja Elintarviketyöläisten Liitto ovat ainoat suomalaiset ammattiliitot, jotka ovat edelleenkin aatteellisesti breezhneviläisten eli bolseviikkien perinteen vaalijoiden hallusssa. peitetarinan nimi on nykyisin Vasemmistoliitto. Rakennusliitossa demareilla on vain pieni siivu. Sillä ei päätöksiä tehdä.
Kannattaisi lukea asioita, ennen kuin lähtee munaamaan itsensä julkisesti.

Äänestä
  • siitä mitä nimeä tahansa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei kestä kirjoitti:

minkäänlaista kritiikkiä. Miksi?

Jos se olisi rehellinen ja oikealla asialla
minkäänlainen kritiikki ei voisi sitä
vahingoittaa.

Katsokaa ajankohtainen kakkonen A- tuubista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu