Tämän joulusadun. Kuulin huhua, mutta en tiedä onko totta. Tietääkö joku?
---
Kadonnut Joulun Satu
… ja niin kulki pieni poika jouluisen taivaan alla. Lunta satoi niin hiljaa ja kauniisti, että hetken kaikki näytti siltä kuin itsen Walt Disney olisi antanut siveltimensä hipaista todellista elämää.
Ihmiset kantoivat joulupuitaan, punaposkiset lapset lauloivat ”We wish you a Merry Christmas”, nykien samalla ohikulkevia takinliepeistä tarkoituksenaan saada laulustaan edes viisisenttinen.
No, hyvä näin, mutta yhä kulki pikkupoika, jään rikkomissa tossuissaan, yksin, hakien jotain, joka oli kauan, kauan sitten kadonnut. Tuo poika halusi löytää kadonneen joulusadun, joka oli vuosia sitten hautautunut neonvalojen ja yltäkylläisten näyteikkunoiden alle.
Hän kurkisti hetkeksi suureen tavarataloon ja näki itsensä joulupukin, jota lapset toivomuksineen ahdistelivat. Poika kurkisti toiseen ja näki taas joulupukin, ja ihmeekseen taas toisen, pitkäpartaisemman, ja toisen taas hieman tukevamman.
Poika hieroi silmiään, eikä saattanut tällaista todeksi uskoa. Poika nipisti itseään niin, että kyynel vierähti hänen pakkasen polttamalle poskelleen.
Mutta jotain outoa tapahtui! Kyynel muutti muotoaan, ja siitä muotoutui pikkuhiljaa pieni haltija, jonka siivet olivat timanttia ja taikasauva kultaa. Tuo pikkuruinen jouluhaltija oli saanut elämänsä takaisin pienen pojan kyyneleestä, joka oli turhuuden ja hädän keskellä vuodatettu.
Pian haltia antoi taikasauvansa heilua, ja ihmiset pikkupojan ympärillä pysähtyivät. Kassakoneiden kilinä lakkasi ja turha huuto sammui. Kaikki katsoivat tuota resupekkaa, eikä kukaan tiennyt miten olla, tai mitä tehdä.
Vihdoin erään suuren tavaratalon joulupukki rohkaisi mielensä ja astui nuorukaisen eteen kysäisten: ”Mitä sinä haluaisit saada joululahjaksi?”, ja poika vastasi siihen: ”Pienen kynttilän ja siihen liekin”. Joulupukki ei ehtinyt silmäänsä räpäyttää, kun jouluhaltija heilautti kultaista puikkoaan ja samassa pojan käteen ilmestyi valkoinen kynttilä, jonka liekki loisti yli kattojen valaisten pimentyvän jouluillan ja häikäisten valoon tottumattomien silmät.
Kun ihmiset alkoivat pikkuhiljaa tottua liekkiin, he näkivät siinä menneet joulut vuosisatojen takaa. Rakkauden ja hyvän tahdon ihmeet palautuivat historian usvasta ja pieni poika seisoi siellä, aikuisten keskellä, hennossa kädessään kadonnut joulunsatu…
Hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa.
---
---
Kadonnut Joulun Satu
… ja niin kulki pieni poika jouluisen taivaan alla. Lunta satoi niin hiljaa ja kauniisti, että hetken kaikki näytti siltä kuin itsen Walt Disney olisi antanut siveltimensä hipaista todellista elämää.
Ihmiset kantoivat joulupuitaan, punaposkiset lapset lauloivat ”We wish you a Merry Christmas”, nykien samalla ohikulkevia takinliepeistä tarkoituksenaan saada laulustaan edes viisisenttinen.
No, hyvä näin, mutta yhä kulki pikkupoika, jään rikkomissa tossuissaan, yksin, hakien jotain, joka oli kauan, kauan sitten kadonnut. Tuo poika halusi löytää kadonneen joulusadun, joka oli vuosia sitten hautautunut neonvalojen ja yltäkylläisten näyteikkunoiden alle.
Hän kurkisti hetkeksi suureen tavarataloon ja näki itsensä joulupukin, jota lapset toivomuksineen ahdistelivat. Poika kurkisti toiseen ja näki taas joulupukin, ja ihmeekseen taas toisen, pitkäpartaisemman, ja toisen taas hieman tukevamman.
Poika hieroi silmiään, eikä saattanut tällaista todeksi uskoa. Poika nipisti itseään niin, että kyynel vierähti hänen pakkasen polttamalle poskelleen.
Mutta jotain outoa tapahtui! Kyynel muutti muotoaan, ja siitä muotoutui pikkuhiljaa pieni haltija, jonka siivet olivat timanttia ja taikasauva kultaa. Tuo pikkuruinen jouluhaltija oli saanut elämänsä takaisin pienen pojan kyyneleestä, joka oli turhuuden ja hädän keskellä vuodatettu.
Pian haltia antoi taikasauvansa heilua, ja ihmiset pikkupojan ympärillä pysähtyivät. Kassakoneiden kilinä lakkasi ja turha huuto sammui. Kaikki katsoivat tuota resupekkaa, eikä kukaan tiennyt miten olla, tai mitä tehdä.
Vihdoin erään suuren tavaratalon joulupukki rohkaisi mielensä ja astui nuorukaisen eteen kysäisten: ”Mitä sinä haluaisit saada joululahjaksi?”, ja poika vastasi siihen: ”Pienen kynttilän ja siihen liekin”. Joulupukki ei ehtinyt silmäänsä räpäyttää, kun jouluhaltija heilautti kultaista puikkoaan ja samassa pojan käteen ilmestyi valkoinen kynttilä, jonka liekki loisti yli kattojen valaisten pimentyvän jouluillan ja häikäisten valoon tottumattomien silmät.
Kun ihmiset alkoivat pikkuhiljaa tottua liekkiin, he näkivät siinä menneet joulut vuosisatojen takaa. Rakkauden ja hyvän tahdon ihmeet palautuivat historian usvasta ja pieni poika seisoi siellä, aikuisten keskellä, hennossa kädessään kadonnut joulunsatu…
Hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa.
---
Vastaukset 3
Vanhimmat
voisipa ollakkin..niin kuin joulu autiotalossakin...
vain jokaisen joskus liekkinsä löytävän
hyvyyden hipaisun hartiassaan tuntevan...
... että P.P nuo sun loputtomat monologisi jo loppuisivat!