on paluuta elämään. Tein pitkän matkan, lapsuus, nuoruus jne.... Elämän arvottoman kilven puhdistamiseen. Minä, minuus ja tulla itsensä kanssa sinuksi. Tein kovan työn ja sinnikkäästi pääsin elämänarvojen sisäpuolelle.
Olin vuosia paennut kaikkia asioitani, en koskaan paneutunut niihin vaan jätin ne käsittelemättömänä menemään. Koulut, kiusaaminen, nuoruus täydellinenkö, keski-iässä romahdus. Vaivuin syvälle pimeyteen, kuiluun. Voimattomana, uupuneena, haluttomuutena, syömättömänä, unettomana, lopen vasyneenä.. jne..
Tuo lista on pitkä. Ahdistuneena ei edes osaa masennussairautta luetella, kuvailla sanoin, millaista pakkashelvettiä se on.
Kävin monia kertoja psykiatrian lääkirillä ja terapiassa. Ahdistuin yhä enemmän omien asioiden penkomisista, minäkö tuollainen. Kuukausia mietin ulospääsyä ahdingosta. Katselin korkeuksia, kallioleikkauksia, rekka-autoja,,,,, narua...
Kotona riita minun väsymyksestä ja laiskuudesta..
Apatiasta, lähdin lääkkeitteni kanssa mökille.
Kaikki tyhjensin sisuksiini ja nukahdin odottaessani kuolemaa. Heräsin korpimetsästä, en tiedä missä olin. Vaeltanut monta tuntia (8) pimeässä metsässä. Lunta ja pakkasta, vähän päällä. Etsinäoperaatiota kuulemma olivat käynnistämässä. Kävin unen ja heräämisen rajalla, oli lämmin ja hyvä olo. Huomasin olevani metsässä, sakeassa kuusikossa, paljain päin ilman hanskoja aivan likimärkä. Sitten hourutilassa siniset oliot leijuivat minun edessäni ja keskustelivat ja ohjasivat. Niitä pallopäisiä olioita oli paljon, päällekkäin valaisivat tietä. Tulin valaistulle tielle. Seisoin paikallaan ja odotin, odotin jonkun saapuvan. Siniset oliot pitivät hereillä kun vaivuin unihorrokseen. En tiedä missä olin.....
Heräsin sairaalasta. Sain lähetteen mielisairaalaan. Kysyttin, menenkö vapaehtoisesti vaikko pakolla. Menin vapaaehtoisena.
Siellä käperryin, itkin kurjuuttani, häpesin maanalle itseni, näin peilistä kasvoni, oho.. miten pahoin olin repinyt kasvoni, kehoni..
Hoitajat lähestyivät varovasti kysellen kuulumisia. Surkuttelin ja koitin saada kerrottua asiani tilan. Olin 5 vrk suljetulla. Sitten pääsin vapaalle osastolle ja ulkoilemaan.
Siellä huomasin, etten ollut yksin. Meitä on muitakin, jotka olivat masennuksen kourissa. Paljon huonommassa kunnossa, fyysisesti,henkisesti,.,., oli pyssyjutut ym...
Kerroimme toisillemme mitä oli tapahtunut. Voi kuinka alkoi mieltä lämmittää ja häpeä karista pois. Vertaistuki on terapiaa.. Olin 4 viikkoa ja sitten halusin pois sieltä. Kävin 2 vuotta terapiassa sen jälkeen. Menetin rakkaimmat ihmiset tuossa rytäkässä,, ero avovaimosta... Aikuiset lapseni, sisarukset soittelivat ja antoivat uskoa paluuseen. Pääsin hiljalleen päivään ja yöhön kiinni. Lääkitys ja terapia, hyvä psykologi pelasti minut. Luin kun jaksoin, masennuksesta kirjoittavaa kirjaa. Sieltä löysin itseni, itkin ja luin,,,, viivasin alle ja luin moneenkertaan,,,, itkin sankollisen verran kyyneleitä, koko elämäni kyyneleet. Ei lakana riittänyt kuivaamaan. Näin löysin kirjan avulla tielle, elämän tielle.
Olen saanut rakkaan avovaimoni takaisin ja lapseni. Elän päivän kerrallaan ja nautin sairaseläkkeellä olosta...
Toivon Teille kaikille ihmisille paranemista ja voimaa sille tielle. Tie on pitkä ja kivinen...
55v mies
Olin vuosia paennut kaikkia asioitani, en koskaan paneutunut niihin vaan jätin ne käsittelemättömänä menemään. Koulut, kiusaaminen, nuoruus täydellinenkö, keski-iässä romahdus. Vaivuin syvälle pimeyteen, kuiluun. Voimattomana, uupuneena, haluttomuutena, syömättömänä, unettomana, lopen vasyneenä.. jne..
Tuo lista on pitkä. Ahdistuneena ei edes osaa masennussairautta luetella, kuvailla sanoin, millaista pakkashelvettiä se on.
Kävin monia kertoja psykiatrian lääkirillä ja terapiassa. Ahdistuin yhä enemmän omien asioiden penkomisista, minäkö tuollainen. Kuukausia mietin ulospääsyä ahdingosta. Katselin korkeuksia, kallioleikkauksia, rekka-autoja,,,,, narua...
Kotona riita minun väsymyksestä ja laiskuudesta..
Apatiasta, lähdin lääkkeitteni kanssa mökille.
Kaikki tyhjensin sisuksiini ja nukahdin odottaessani kuolemaa. Heräsin korpimetsästä, en tiedä missä olin. Vaeltanut monta tuntia (8) pimeässä metsässä. Lunta ja pakkasta, vähän päällä. Etsinäoperaatiota kuulemma olivat käynnistämässä. Kävin unen ja heräämisen rajalla, oli lämmin ja hyvä olo. Huomasin olevani metsässä, sakeassa kuusikossa, paljain päin ilman hanskoja aivan likimärkä. Sitten hourutilassa siniset oliot leijuivat minun edessäni ja keskustelivat ja ohjasivat. Niitä pallopäisiä olioita oli paljon, päällekkäin valaisivat tietä. Tulin valaistulle tielle. Seisoin paikallaan ja odotin, odotin jonkun saapuvan. Siniset oliot pitivät hereillä kun vaivuin unihorrokseen. En tiedä missä olin.....
Heräsin sairaalasta. Sain lähetteen mielisairaalaan. Kysyttin, menenkö vapaehtoisesti vaikko pakolla. Menin vapaaehtoisena.
Siellä käperryin, itkin kurjuuttani, häpesin maanalle itseni, näin peilistä kasvoni, oho.. miten pahoin olin repinyt kasvoni, kehoni..
Hoitajat lähestyivät varovasti kysellen kuulumisia. Surkuttelin ja koitin saada kerrottua asiani tilan. Olin 5 vrk suljetulla. Sitten pääsin vapaalle osastolle ja ulkoilemaan.
Siellä huomasin, etten ollut yksin. Meitä on muitakin, jotka olivat masennuksen kourissa. Paljon huonommassa kunnossa, fyysisesti,henkisesti,.,., oli pyssyjutut ym...
Kerroimme toisillemme mitä oli tapahtunut. Voi kuinka alkoi mieltä lämmittää ja häpeä karista pois. Vertaistuki on terapiaa.. Olin 4 viikkoa ja sitten halusin pois sieltä. Kävin 2 vuotta terapiassa sen jälkeen. Menetin rakkaimmat ihmiset tuossa rytäkässä,, ero avovaimosta... Aikuiset lapseni, sisarukset soittelivat ja antoivat uskoa paluuseen. Pääsin hiljalleen päivään ja yöhön kiinni. Lääkitys ja terapia, hyvä psykologi pelasti minut. Luin kun jaksoin, masennuksesta kirjoittavaa kirjaa. Sieltä löysin itseni, itkin ja luin,,,, viivasin alle ja luin moneenkertaan,,,, itkin sankollisen verran kyyneleitä, koko elämäni kyyneleet. Ei lakana riittänyt kuivaamaan. Näin löysin kirjan avulla tielle, elämän tielle.
Olen saanut rakkaan avovaimoni takaisin ja lapseni. Elän päivän kerrallaan ja nautin sairaseläkkeellä olosta...
Toivon Teille kaikille ihmisille paranemista ja voimaa sille tielle. Tie on pitkä ja kivinen...
55v mies
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aivan ihanaa kuulla, että olet saanut elämäsi kuntoon näin vaikeiden asioiden jälkeen. Taistelen tällä hetkellä oman elämäni kanssa.. Olen todella masentunut ja mietin itsemurhaa todella usein. Mulla on masennus- ja unilääkkeet ja olen ajatellut ottaa ne kaikki kerralla. Samaan aikaan kuitenkin pelottaa, jos en kuolekaan ja mulle jää joku pysyvä vamma ja tuskin, jos saisin itseni terveeksi en haluaisikaan kuolla.
Miesystäväni on ihan pihalla ja riitelemme päivittäin, hän ei kertakaikkiaan käsitä miten paha minun on juuri nyt olla. Hän haukkuu hulluksi ja että soittaa poliiseille, saavat viedä mut. Kerroin tänä aamuna yrittäneeni itsemurhaa. Tunnen itseni hylkiöksi, jolla ei ole mitään virkaa.
Aloitin syksyllä terapian "muiden" syiden takia ja lapsuudesta nousi kaikenlaisia muistoja ja paljon paskaa olen käsitellyt kolmen viime kuukauden aikana. Nyt olen joutunut lopettamaan terapian, koska rahat ovat loppu ja en voi saada tukea. En jaksa selittää miksi, elämäntilanteeni takia, siis asumiseen liittyvät syyt.
En tiedä mitä tehdä, parasta olisi vain päästä pois.
Ymmärrän sinun viestisi oikein hyvin. Sama oli minunkin laita avovaimon kera, vaikka yhdessä kävimme aluksi perheterapiassa. Olethan itsellesi myöntänyt masennuksen. Olet vielä hyvin käsissä kun jaksat kirjoittaa. Koita saada kelan kautta sitoumus terapiaan. Saada hyvä osaava psykologi joka osaa ammattinsa.
Koita päästä vielä terapiaan. Ota miehesi mukaan niin siellä osaavat kertoa asian juuren..
Kukaan toinen ei voi sinua ymmärtää,, jolla ei ole ollut masennusta.
Itse käytin mainisemaasi lääkitystä itsetuhoon,,, tässä olen,, älä edes vaivaudu miettimään sitä..
Riitely kuuluu asiaan. Itse olet negatiivinen hyvinkin asioiden kulkuun, ja toinen, miehesi ei ymmärrä asiasta yhtään mitään....
Lainaa kirjastosta kirja, hae sanalla masennus,, lue sitä ja koita löydätkö itsesi sieltä....
On paljon asioita, jotka ovat meissä sisäisessä varastossa jotka syövät aivotoimintaa salaa jaa juurruttavat siihen masikseen. Itse en muista lapsuusajasta paljoakaan, sieltä munkin aivoitus lähtee. Sinäkin olet kiltti herkkä itseesi herkästi ottava ihminen ja haudot asioita mielessäsi.
Pakota mielesi muuhun ajatukseen mikä ruokkii masennusta. Opettele ajattelemaan positiivisesti.
Vaikea se on mutta siitä se lähtee.....
Voit kirjoittaa myös suoraan [email protected]
Niin voimme keskustella lähemmin asioista jos sinusta siltä tuntuu.
On jo hyvä kun näin purat mieltäsi.... terveisin