Onko täällä kokemuksia siitä että koulu tai hoitava taho olisi syyllistänyt vanhempia ja/tai kotioloja lapsen oireiden syyksi? Miten suhtautuminen on muuttunut jos olette saaneet myöhemmin diagnoosin jostain neurologisesta ongelmasta?
Meillä on tilanne sellainen että lapsella ollut pienestä asti ongelmia varsinkin isoissa ryhmissä. Päiväkodissa oli kahdenpaikkalaisena "siirtymätilanteiden ongelmallisuuden" takia ja levottomuuden takia. Koulussa ollut alusta asti käytösongelmia - uhmakkuutta, raivokohtauksia ja levottomuutta. (nyt tokaluokkalainen ja pienryhmään pääsi tänä vuonna). Lapsi on käynyt lastenpsykiatrisella poliklinikalla kohta 3 vuotta jossa alkuun tehtiin jonkinlaisia tutkimuksia (en oikein edes tiedä mitä). Tänä syksynä oli pitkällä osastotutkimusjaksolla joka oli aivan katastrofi (siellä ei ollut psykologia paikalla, lääkäri tapasi lapsen vain kerran ja hoitajat väänsivät ja käänsivät kaiken sanomamme negatiiviseksi). Diagnoosiksi tuli kehitysjumittuma 3-vuotiaan tasolle anaalivaiheeseen (myös tuhrimista on ollut ihan pienestä lähtien). Loppulausunnossa myös mainitaan että "kaoottinen kotitilanne" estää lapsen paranemisen (ja tosiaan kotimme on aivan normaali ja rauhallinen mitä psyk puolen lääkäri ei vaan millään suostu uskomaan). Lopulta tekivät meistä lastensuojeluilmoituksen kun "kotitilanne on niin huono ja lapset vaarassa".
Myös koulussa opettaja on jatkuvasti "huolissaan" lapsestamme ja hänen voinnistaan ja on alkanut keräillä todisteita lapsen huonosta kohtelusta. Lapsi esim. ei oikeasti itse muista/välitä katsoa onko hänellä kunnolliset vaatteet kouluunlähtiessä ja niinpä joskus onnistuu livahtamaan kouluun niin että on vaikka ruokatahrainen paita, niinpä ope kertoo raportissaan että "lapsella on likaisia vaatteita koulussa". Lapsi on myös aina ollut todella hyvä syömään ja koulussakin syö aina isot annokset, niinpä "Lapsi on usein nälkäinen koulussa". He myös kokivat että emme vanhempina todistaneet heille tarpeeksi vedenpitävästi että olemme hankkimassa lapselle apua ja siksi hekin tekivät meistä lastensuojeluilmoituksen. Sossu on siis tullut tutuksi, tosin he ovat käynneillään todenneet "että ihan normaalilta kaikki vaikuttaa".
Olemme vanhempina kyseenalaistaneet ko tutkimusjaksolla tehdyn diagnoosin ja jo psyk polilta olemme yrittäneet "kinua" lähetettä neurologisiin tutkimuksiin pari vuotta. Aina on kuitenkin vastattu ettei lääkäri katso sellaista aiheelliseksi, kyllä nämä ongelmat vain ovat psyykkisiä ja johtuvat varhaisvuosien kokemuksista kun olemme olleet mm. asumuserossa. Mitään väkivaltaa eikä päihteitä ole ikinä kuulunut elämäämme ja lapsella on aina ollut vähintään toinen vanhempi turvanaan sekä lisäksi isovanhempia ja muita sukulaisia.
Olen ollut todella ahdistunut näistä syytöksistä mitkä tiedän vääriksi ja tietysti ihmetys miten koulussa voi olla asiat niin huonosti kun kotona kuitenkin suhteellisen hyvin menee pientä uhmakkuutta lukuunottamatta.
Niinpä veimme vihdoin lapsen yksityiselle lastenneurologille joka heti ensikäynnillä totesi että vaikuttaa aivan neuropsykiatriselta ongelmalta, tarkkaavaisuushäiriöltä tai vastaavalta. Hän meni jopa niin pitkälle että sanoi olevansa varma että lääkityksestä voisi olla hyötyä lapsellemme. Ensin kuitenkin tutkimukset neuropsykologilla joissa ollaan käyty kerran. Neuropsykologinkin ensivaikutelma yhden kerran jälkeen oli että selkeää tarkkaavaisuushäiriöön viittaavaa käytöstä.
Tietenkin tuollainen diagnoosi on aina ikävä eikä kukaan lapselleen mitään sairautta toivoisi. Silti oli todella iso helpotus kuulla ensimmäisen (!) ammattilaisen sanovan että kyllä tämä tästä selviää ja hoidetaan kuntoon. Ja että ongelman syy saattaisikin olla perimmältään jossain neurologisessa eikä suinkaan "huonoissa kotioloissa" kuten nyt on esitetty monelta taholta. Tottakai vuosia jatkunut hoitamaton ongelma on varmasti aiheuttanut myös psyykkisiä oireita mutta niistäkin voitaisiin pikkuhiljaa päästä eroon kunhan alettaisiin oikeanlaiseen hoitoon ja kuntoutukseen...
Nyt vaan kuitenkin pikkuisen pelottaa että mitä jos psyk. puolen taho vain sivuuttaa koko lastenneurologin mielipiteen, ei kai he sellaista voi tehdä? Saadaanko vihdoin tämä yhteistyö toimimaan jos vanhempien aiheeton syyttäminen lakkaisi (sain oikeasti kirjaimellisesti huudot yhdeltäkin psyk osaston hoitajalta kun olin lastani hakemassa sieltä pois että minun täytyy aikuistua ja alkaa miettimään lapseni parasta oman napani sijaan ja että kyllä vielä tulen myöhemmin ymmärtämään että he olivat oikeassa huonoista kotioloista...)
Vanhempien syyllistäminen
18
3790
Vastaukset
- adhd-pojan äiti
Minä syyllistin itse aika pitkälle myöskin päiväkotia. Elto ei edes ehtinyt paikallla pyörähtämään, ja sitten kun hän ehti poikaa tapaamaan, hän halusi tulla kotiimme omiin opintoihinsa liittyvien haastattelurunkojen kanssa. Päiväkodissa leviteltiin käsiään. Mitään vihjeitä ei otettu käyttöön, eikä lapsen oireilua huomioitu millään tavalla arjessa. Ja lapsi oli levoton ja karkaili. Diagnoosi on meillä tehty jo suhteellisen varhain, ja lastenneurologin toimesta. Lapsi oli tuolloin juuri 5-vuotta täyttänyt.
Koti pysyi samana, mutta päiväkoti vaihtui- Lapsen olemus rauhoittui nopeasti, eikä päiväkodistakaan enää karkaillut. Ei aamuisin tarvinnut sinne taistelun kanssa mennä, ja edistystä tapahtui huimin askelin.
Kouluun onneksi pääsi erityisluokalle kovan väännön jälkeen. Siellä on oppinut asiat, mutta keskittymiskyky on olematon. Lääkitystä kokeiltiin, mutta vuoden jälkeen oli pakko lopettaa, kun lapsi oli itkuinen ja masentunut, sekä elämä oli yhtä tahtojen taistelua. Psyykkinen oireilu loppui kuin seinään, mutta päivittäistoiminnoissa tultiin alas, eli vaatteet menevät päälle miten sattuu, sukat ovat eriparia, toppahousut unohtuvat jne... Joskus on aluspaita päällyspaidan päällä. Koulussakin on nyt lisääntynyt tunneilla vaikeudet pysyä annetuissa tehtävissä, mutta siitä huolimatta elämämme sujuu nyt paljon paremmin kuin aiemmin. Tosin minua vaivaa se, että tuntuu kuin olisin syytettynä noista lisääntyneistä keskittymisvaikeuksista, vaikkakin lääkitys lopetettiin ihan neurologin neuvosta. Mutta koulu on rakennettu sillä lailla, että toiminta on joustamatonta. Muutoinkin on olo kuin syytettynä nyt, puoli vuotta kerjäsin apua kunnalta, kun elämäntilanne muuttui, ja lapselle olisi tullut jopa kymmenen tunnin yksinoloja koulupäivän jälkeen. Kunnan mielestä ihan ok. Jälkkäristä ei apua ole, koska en saanut kyytejä järjestettyä (lapsi on kuljetusoppilas). No, lopulta keksimme ratkaisun ihan epävirallisella tavalla, mutta kun opettaja oli valittanut ongelmien lisääntyneen, niin johan alkoi psykologikin miettimään asiaa, ja meidät pyydettiin miettimään mahdollisia tukitoimia sinne. Eli aikaa järjestyi heti, kun opettaja huolestui, minulle ei vastata edes sähköposteihin viikkokausiin.
Että kyllä se vaan niin on, että meni miten meni, vika on aina kodissa. Virallisissa järjestelmissä ei ole mitään vikaa, ei koskaan. Outoa on sekin, että miten vain yksi perheen lapsista sitten oireilisi niin vahvasti niitä kaoottisia kotioloja. Ja tosiaan, miten pelkkä hoitopaikan vaihdos voisi yhtäkkiä tilanteen muuttaa, jos ei sielläkin jotakin vikaa olisi ollut. Mutta virallisesti sitä ei kukaan tunnusta.- täälläkin
Täällä aivan samoin: lapsi nälkäinen, kun syö koulussa. Lapsella likaiset ja ei säänmukaiset vaatteet. Lapsi pelaa liikaa, kun on levoton.
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.
Vanhempi pojista sai 2v sitten diagnoosin ADHD-as piirteillä... Siihen loppui syyllistäminen tämän pojan kohdalta!
Sitten kaikki alkoi alusta nuorimman pojan kohdalla. Just saatiin sama diagnoosi hänellekkin! Toivottavasti syyllistäminen loppuu tämänkin pojan kohdalta!
Mutta sitten on vielä keskimmäinen poika! Ikinä ei ole hänestä koulusta soitettu, toivottavasti ei soitetakkaan... Ei jaksaisi enään tätä syyllistystä.
Voihan se vika tietysti olla minussa, kun en aina ehdi katsoa että nuorin on pukeutunut säänmukaisesti... Nopea kun on...
Molemmat pojat olivat 6viikon osastojaksolla lasten psykiatrisella puolella ja vanhemmat haastateltiin moneen otteeseen ja oikein kunnolla.
Loppulausunnossa molempien kohdalla ilmoitetaan että äidillä (siis minulla)ei mitään syytä tuntea syyllisyyttä, vika ei ole kotona...
Sossut tätä ei usko, vaan heidän mielestä vika on kotona.
Toisen pojan kohdalla sairaala itse esitti asian minulle näin: hoidetaan lapsen kuntoutus kelan kautta niin ei kunnan kanssa tarvitse olla missään tekemisissä, kun tilanne sossujen kanssa on se mikä on.
Nyt PELOTTAA todella joku huostaan otto tms kun sossu ei lääkäreitäkään usko vaan näiden vanhojen koulusta tulleiden huolien perusteella on kimpussa.
Eivät usko edes koulua kun sieltä sanotaan vanhimman pojan kohdalla että poika kehittynyt valtavasti, ei tarvitse enään tänä vuonna avustajaakaan. Ja muutenkin opettaja niin kauhean ylpeä pojasta!
Keskimmäisetä pojastakin ovat sossut yrittäneet sanoa että on liian ylivilkas; tätä ei kyllä koti, koulu eikä terveyskeskuksen psykologi suostu myöntämään...
Huh!
- TIEDOSTAVA ISÄ
Lapsi tajuaa näiden aikuisten olevan sairaita
Ei osaa puolustautua salaamalla tietonsa ja
ottaa erän. lastensuojelu näyttää VALTANSA
JA JÄRJÄSTÄÄ MIELEISET LAUSUNNOT.
OLET YKSIN PERHEESI KANSSA JA KUKAAN EI HALUA
AUTTAA,EIKÄ USKALLA.
TEIDÄT TUHOTAAN.
SUURIN OSA JOILLE TEHDÄÄN NÄIN MENEVÄT
VIELÄ SYÖMÄÄN LÄÄKKEITÄ. EIVÄT TIEDÄ,ETTÄ
NÄMÄ KUVIOON KUULU JUURI SAADA MYÖS VANHEMMAT
OIREHTIMAAN.
SAIRAS KUVIO!- kun vihdoin saivat
lapsensa neurologian puolelle. Upeaa!
Mieheni sanoo, että psykiatrian puolella ei henkilökuntaa erota potilaista muuta kuin vaatetuksen perusteella. Kerta käynnin jälkeen hän kieltäytyi olemasta lastenpsykiatrin kanssa missään tekemisissä :D Ymmärsän sen täysin. Itse vain halusin katsoa muutaman käynnin, mutta aivan turhaa pelleilyä, se on pakko sanoa.
Ja tuo lasten ja perheiden tuhoaminen on käsittämätöntä, siitä olen edellisen isän kanssa samaa mieltä.
Lapsi oli psykiatrian puolella aivan ihmeissään, mutta neurologian henkilökunnan kanssa viihtyi heti ja samaa on sanottava meistä vanhemmistakin. Kai sen nyt alle kymmenvuotiaskin tajuaa, kun joku käyttäytyy ja puhuu aivan kummallisia.
Katsoitteko muuten dr. Philissa äsken ohjelman aikuisista anorektikoista? Siinä on annettu niin järkeviä neuvoja moneen ongelmaan, että arvostan Philin neuvoja todella. 22-v:n anorektikko naisen vanhemmille hän nimenomaan korosti, että syy ei ole vanhempien. Aivan vieras käsite suomalaisessa 50 v ajastaan jäljessä junnaavassa lastenpsykiatriassa ja ennen kaikkea lastensuojelussa!
On todella, todella suuri ihme, että Suomessa ei syömishäiriöpotilaita oteta huostaan sankoin joukoin. - samaa mieltä
kun vihdoin saivat kirjoitti:
lapsensa neurologian puolelle. Upeaa!
Mieheni sanoo, että psykiatrian puolella ei henkilökuntaa erota potilaista muuta kuin vaatetuksen perusteella. Kerta käynnin jälkeen hän kieltäytyi olemasta lastenpsykiatrin kanssa missään tekemisissä :D Ymmärsän sen täysin. Itse vain halusin katsoa muutaman käynnin, mutta aivan turhaa pelleilyä, se on pakko sanoa.
Ja tuo lasten ja perheiden tuhoaminen on käsittämätöntä, siitä olen edellisen isän kanssa samaa mieltä.
Lapsi oli psykiatrian puolella aivan ihmeissään, mutta neurologian henkilökunnan kanssa viihtyi heti ja samaa on sanottava meistä vanhemmistakin. Kai sen nyt alle kymmenvuotiaskin tajuaa, kun joku käyttäytyy ja puhuu aivan kummallisia.
Katsoitteko muuten dr. Philissa äsken ohjelman aikuisista anorektikoista? Siinä on annettu niin järkeviä neuvoja moneen ongelmaan, että arvostan Philin neuvoja todella. 22-v:n anorektikko naisen vanhemmille hän nimenomaan korosti, että syy ei ole vanhempien. Aivan vieras käsite suomalaisessa 50 v ajastaan jäljessä junnaavassa lastenpsykiatriassa ja ennen kaikkea lastensuojelussa!
On todella, todella suuri ihme, että Suomessa ei syömishäiriöpotilaita oteta huostaan sankoin joukoin.Suomen maassa ei yksikään lapsi voi eikä tule voimaan paremmin vain vanhempia syyllistämällä.
Toki on aikuisia, joiden kannattaisi miettiä tekemisiään.
Kyse onkin nyt vanhemmista, jotka hakevat apua lapselleen ja saavat SYYLLYNEN-leiman otsaansa.
Tuosta syystä lopetimme käynnit perheneuvolassa ja siirryimme lasten psyk.polille.
Sieltä olemme oikeasti apua saaneet.
Pojalla on nyt käynnissä terapia, josta on ollut apua ja minulla on omat käynnit sh:n luona.
Perheneuvolaan en suostu enää ikinä menemään. - psyk puolella
kun vihdoin saivat kirjoitti:
lapsensa neurologian puolelle. Upeaa!
Mieheni sanoo, että psykiatrian puolella ei henkilökuntaa erota potilaista muuta kuin vaatetuksen perusteella. Kerta käynnin jälkeen hän kieltäytyi olemasta lastenpsykiatrin kanssa missään tekemisissä :D Ymmärsän sen täysin. Itse vain halusin katsoa muutaman käynnin, mutta aivan turhaa pelleilyä, se on pakko sanoa.
Ja tuo lasten ja perheiden tuhoaminen on käsittämätöntä, siitä olen edellisen isän kanssa samaa mieltä.
Lapsi oli psykiatrian puolella aivan ihmeissään, mutta neurologian henkilökunnan kanssa viihtyi heti ja samaa on sanottava meistä vanhemmistakin. Kai sen nyt alle kymmenvuotiaskin tajuaa, kun joku käyttäytyy ja puhuu aivan kummallisia.
Katsoitteko muuten dr. Philissa äsken ohjelman aikuisista anorektikoista? Siinä on annettu niin järkeviä neuvoja moneen ongelmaan, että arvostan Philin neuvoja todella. 22-v:n anorektikko naisen vanhemmille hän nimenomaan korosti, että syy ei ole vanhempien. Aivan vieras käsite suomalaisessa 50 v ajastaan jäljessä junnaavassa lastenpsykiatriassa ja ennen kaikkea lastensuojelussa!
On todella, todella suuri ihme, että Suomessa ei syömishäiriöpotilaita oteta huostaan sankoin joukoin.psyk puolella potilaat ja hoitajat erottaa pelkästään AVAIMISTA
- miefheofh
Ihan kuin olisin itse kirjoittanut kyseisen tarinan.Ainoastaan sillä erolla,että meistä ei ole ilmoituksia tehty mihinkään hoitavalta taholta,mutta koulu.Opettaja soitteli milloin mistäkin asiasta kotiin ja kyseli aina,että mitä viikonloppuna sattunut,kun poika noin oireilee.No ei todellakaan yhtään mitään.Ihan normi hulina viikoloppu ja iskä oli töissä.Mekin asuimme jonkin aikaa miehen kanssa erossa jossain vaiheessa.
Meillä kanssa pojalla psyykkisiä ongelmia,mutta aktiivisuuden ja tarkkaavauuden häiriödiagnoosin sai ensikerran 4,5v.
Nyttemmin diagnoosilista kasvaa kasvamistaan ja poika nyt 10v.pääsee nyt vasta ensimmäistä kertaa neurologisiin tutkimuksiin noiden asperger juttujen takia.# vuotiaasta siis ollaan oltu psykiatrian puolen asiakkaista,vaikka olen sinne neuronpuolelle pääsyä monesti pyytänyt,niin pojalla kuulemma niin paljon psyykkisiä ongelmia,että sen vuoksi ollaan psykkan puolella.
Poika on siis parasta aikaa pitkällä osastojaksolla ainakin vuosi ja tähän oli ihan pakko suostua,kun lääkitykset oli pielessä ja pojan koulun käynnistä ei enää tullut mitään,kun olisi pakko ollut siirtyä isoon luokkaan,kun kun pienluokka mahdollisuus loppuu 3 luokkaan.
Ainoastaan tuolta osastojaksolta on mahdollisuus saada koulupaikka jostain erityiskoulusta,mutta mistä se on vielä ihan auki.Tällä hetkellä poika käy sairaalakoulua kykynsä mukaan.
Onko teillä lapsella sisaruksia?Olemme siinä mielessä onnellisessa asemassa,että syyttelyt jäivät perheestä aika lyhkäseen,kun perheessä 2 muutakin lasta joiden koulunkäynti ja päiväkoti sujuu esimerkillisesti ja mitään ongelmia ei ole.Päin vastoin.Saan positiivista palautetta jatkuvasti molemmista lapsista.Eivät ole uskoneet tilannettammae vanhimman lapsen taholta,kun olen pyytänyt ilmoittamaan heti minulle suoraan,jos on jotain huolen aihetta,ettei salassa tarvi mihinkään sossuun olla sitten ilmoittamassa,että mitä oikein höpisen.Lapsilla siat niin hyvin kuin vainn voi olla.Ei minkään laista huolen aihetta kummastakaan.
Tämän vuoksi eivät sitten ole voineet meitä syyllistää,kuin alussa,että kodissa vikaa,mutta kuulemasi kommentit on täälläkin kuultu alussa kertaalleen.Jos lapsella on neurologinen sairaus,niin miten ihmeessä koti voi siihen vaikuttaa ja koti heti on syyllinen oireiluun.Meilläkin pojalla oireilu vaan alkoi lisääntymään,kun lääkityksiä ei ollut ja koulun aloitus osoittautui liian kovaksi.Lapsi siis yli fiksu oppi lukemaan ja laskemaan 3v.,mutta ku sosiaalisia taitoja ei ollut nimeksikään....
Lyhkäsemmillä osastojaksoilla kohtelu oli juuri kaltaistanne,mutta nyt tuolla pitkällä jaksolla,kun ovat oppineet tuntemaan perheemme,niin asenne on muuttunut.Kaikki asia neuvotellaan meidän kanssa ja voidaan ottaa kantaa asioihin(lääkitykset ym.)Osastolla saa vierailla milloin haluaa,eikä mitään tapaamis rajoituksia ole.Poika on sisällä osastolla ma-pe joka viikoloppu pääsee kotiin ja kaikki koulun lomat ovat vapaata.
Pojan osastolla o0lomn ajan ollaan saatu olla "normaali"perheenä ja levähtää pojan ongelmista.Tullaan jakson jälkeen saamaan tukea kotiin ja yhteistyö osaton kanssa tulee jatkumaan avohoitona.Tässä hoidetaan koko perhettä ei vain poikaa,mikä on tosi hyvä juttu.Tällaisen erityilapsen kanssa elo kuin ei todellakaan ole mitään ruusuilla tanssimmista...- sisaruksia on
Yksi koululainen ja kaksi nuorempaa. Heillä ei ole kenelläkään mitään ongelmia. Tai no psyk puolen hoitajat yrittivät leimata vanhempaa "omituiseksi" ja "masentuneeksi" koska tämä ei hoitajien kotikäynnillä ollut innoissaan roikkumassa hoitajien hihoissa vaan oli omassa huoneessaan lukemassa ja jutteli vain kun eräs hoitaja kävi häntä jututtamassa (on muutenkin hiukan ujo). Kenelläkään muulla (koululla tai muillakaan) ei ole tämän lapsen asioista mitään huolta. Hän on iloinen ja hänellä on koulussa kavereita ja omien sanojensa mukaan aivan onnellinen ja tyytyväinen.
Eipä se silti ole ketään estänyt meidän perhettä leimaamasta, ilmeisesti riittää että yksi oireilee...
Onneksi sain vihdoin kuulla sossuilta sen mitä olen odottanutkin eli heidän nähdäkseen meidän perheessä ei ole mitään ongelmaa tai vikaa (ja itseasiassa kyllä ihmettelivät opettajan ristiriitaisia juttujakin siitä että ensin valitetaan kuinka hirvittävän huonosti asiat ovat ja sitten kuitenkaan ei kysyttäessä oikein osannut sanoa koska niitä ongelmia olisi ollutkaan).
Silti muut tahot tuntuvat vielä epäilevän "kunnollisuuttamme" koska heidän mukaansa psyk puolen ammattilaisten lausuntoja on mahdoton sivuuttaa. Mielenkiintoista kyllä on että vanhempien sanomiset sivuutetaan ilman mitään ihmettelyjä ja ilmeisesti myös nämä sossuntätien sanomiset. Eivätkö he nyt sentään ole myös ammattilaisia vaikka me vanhemmat emme olisikaan?
- jaksaisi ymmärtää vääryydet
meillä on 11v adhd-lapsi. tällä hetkellä on lasten psyk.osastolla tutkimusjakson jälkeen hoitojaksolla ja lopusta ei kukaan tiedä..
ovat niin viisasta porukkaa siellä, lääkäri psykologi ja hoitajat, että itse en enää lastani tunne, enkä tiedä hänen parastaan..
sanoin itse jo 1-2 v sitten, että lapseni on masentunut, jolloin emme saaneet mitään apua. nyt vasta pääsi tutkimuksiin ja siellä ajoivat lapsen niin alas, että halusi vain kuolla ja uhkaili itsemurhalla (lopettivat adhd:n lääkitsemisen ja tekivät lapsen elämästä arvotonta)..
kun ilmoitin, että haluan lapseni 3kk:n jakson jälkeen kotiin, edes samassa kunnossa kun oli mennessä. sanoivat, että sijoitetaan lapsi tai siirretään johki vaikeimpien tapauksien sairaalaan, kun vanhemmatkaan eivät tajua tilanteen vakavuutta..
jotta mitä minä opin tästä oli se, että älä ikinä hae apua adhd-lapselle, silloin et voi enää päättää mistään itse (vaan jos sanot jotain heti käännetään sanat toisin ja ollaan sijoittamassa lasta). kun lapseni meni osastolle, niin seuraavalla viikolla osaston sossulta tuli lastensuojeluilmoitus postista. huonot kotiolot meillä on tällä hetkellä kuulemma adhd-lapsella, ei muilla, kyllä kait ne löytää kaikille ongelmia, että saavat vanhemmat sekoamaan huolesta.
olen jotenkin niin poikki tähän sairaalatouhuun, että tekisi mieli luovuttaa vaan kun sydän särkyy jo nyt, niin en voi..
meillä kaksi muuta normi lasta, heistäkin kyllä etsivät suurennuslasilla sanomista mm. 3kk vauva ei saisi itkeä, jottei olisi aina äänessä tai sairas jotenkin (matkustamisestahan tämä ei voi johtua, vaikka istuu 9h viikossa autossa ja kaikki palaverit kuuntelee sylissä)..
mutta tässäpä tämä lyhyesti...- kovasti teille...
Sattuuko kyseessä olemaan Ukin osasto, pakko kysyä?
Mitä lapsen neurologi sanoo? Vai kuka lapsen adhd:ta hoitaa?
En oikein osaa auttaa mutta voin sanoa että ymmärrän kyllä tunteesi erittäin hyvin. Kannattaisikohan ottaa yhteys asianajajaan ja johonkin pätevään (vaikka yksityiseen) neurologiin? - vielä......
kovasti teille... kirjoitti:
Sattuuko kyseessä olemaan Ukin osasto, pakko kysyä?
Mitä lapsen neurologi sanoo? Vai kuka lapsen adhd:ta hoitaa?
En oikein osaa auttaa mutta voin sanoa että ymmärrän kyllä tunteesi erittäin hyvin. Kannattaisikohan ottaa yhteys asianajajaan ja johonkin pätevään (vaikka yksityiseen) neurologiin?ei ole se osasto.
ei adhd:tä nyt hoida kukaan. kohta vien kyllä yksityiselle, jos tää pelleily ei lopu..
harmittaa vaan, kun en heti lähteny yksityiselle, sieltä oltais varmaan saatu apu ajoissa ja kohtuullisessa ajassa..
- samoja asioita
käyty läpi, mutta lapseni joutui ns. "hampaisiin", koska puutuin päiväkodissa muutamiin epäkohtiin. Ryhmässä oli hoitaja, joka huusi ja mollasi lähes kaikkia lapsia, kävi jopa "kiinni". Omalla lapsellani oli erinäisiä kertoja käsivarsissa mustelmia jne. Joskus lapseni itki kotona ja ihmetteli että miksi joku aikuinen voi tehdä noin. (turha sanoa minulle, miksi en vienyt asiaa eteenpäin - asia on niin, että jos alat yksin taistella kuntaa vastaan, niin huonosti käy) Olen joutunut juoksemaan toimintaterapiassa lapsen kanssa, hän joutui pienluokalle, koska ei kuulemma pärjää normaaliluokassa eloisuutensa takia. Pienluokkaa pidän hyvänä asiana, luokassa 10 oppilasta ja opetus erittäin hyvää. Koska lapseni on vilkas, on meillä todella säännöllinen arkirytmi ja rauhoitutaan illalla ennen nukkumaanmenoa. Viikonloputkin mennään arkirytmin mukaan.
Loppukesästä kävimme lopuksi lastenneurologilla. Hän oli lapseni kanssa 10 min. vastaanottohuoneessa - haki minut ja kysyi suoraan miksi meidät on tänne lähetetty. Ensimmäinen ammatti-ihminen, joka sanoo, että lapseni on oma persoona, ketään ei voi valaa samaan muottiin. Lapseni sai ns. "terveen paperit". Tämän olen kertonut lastani hoitaneille päiväkotitädeille, toimintaterapeuteille ja koulupsykologille ja kelto:lle - ovatpa menneet hiljaisiksi.
Aina ei pidä syyllistää vanhempia, vaan täytyy katsoa kokonaisuutta - päiväkotia myöten. Valitettavaa vaan on se, että helppo on aina syyttää lapsen vanhempia. Minä en sanomatta niele mitä tahansa sössötystä mukamasammatti-ihmisiltä, koska hekin voivat erehtyä - me olemme elävä esimerkki siitä, miten meni mukamasammatti-ihmisten diagnoosit metsään.
Tässä nyky-yhteiskunnassa on se vika, että halutaan tunkea kaikki lapset samaan laatikkoon. Jos lapsi on vilkas, puhelias, hiljainen, ei ehkä niin sosiaalinen - niin hänet luokitellaan heti poikkeavaksi ja eikun tohtorin pakeille. - äitipuolikas
meillekin tilasivat kerran lastensuojelun ja se kyllä totesi kaiken olevan ok, mutta silti jäänyt ahdistus takaraivoon asiasta. otan todella osaa tilanteeseenne, minulle on jopa lääkäri sanonut että lapsen kehitysviivästymä johtuu siitä etten rakasta lasta riittävästi kun ei ole biologisesti oma. että näin meillä porissa... paljon voimia teille, luota itseesi!
- tää on niin tätä...
Anteeksi hieman nauroin kun luin näitä juttuja.
En sen takia että ne olisi huvittavia, vaan sen takia että tää on niin tätä.
Mä kävin lapseni kanssa n 2 vuotta kasvatus- ja perheneuvolassa..
siellä käytiin läpi koko mun el'mä lapsen isän elämä yhteinen elo ja vaikka mitä.
Hakemalla haettiin syitä miksi lapseni käyttäytyy kuten käyttäytyy.
Jos satuin mainitsemaan sanan siideri baari tai jotain sinnepäin asiaa heti kyseltiin enenpi että niiin.. kuinkas palio joit kun olit raskaana.. siis what a fuck!!!
Olin nuori äiti joten siellä se syy varmaan on että en osaa kasvattaa lasta tai silloin en osannut, jos siis nytkään..
Rupes suoraan sanottuna "vitutt**n" joten jotenki pääsin sit kaupungin lasten ja nuorten psyk.polille käymään..jossa siis työskenteli ihan oikeita lääkäreitä..Ei alipalkattuja lähihoitajia, joiden ainoa kokemus AD/HD yms. lapsista, on kirjoista luettu.
Nyt asiat on jo pikkuisen paremmin.
lapsi on 4.luokalla concerta 36mg menee päivittäin, on saanut olla evy-luokalla pari vuotta (oppilaita 10, opettaja ja avustaja)
käynnit lapossa ainoastaan pari kertaa vuodessa.
Enään kukaan ei syyllistä.On vain "rutiini" kysymykset ja tarkastukset.
Ei käy mikään kotihoitoryhmä kyylimässä onko meillä sotkuista ja saako meillä ruokaa ja että kuinka hemmetin pahoja ihmisiä ollaan.
(en yleistä lähihoitajia,psykiatreja jne..Vain omakohtaisista kokemuksista kyse) - äitiminäkin
Minulla 8-vuotias poika,joka pienestä lähtien ollut eloisa lapsi.On iloinen,muita ajatteleva.Päiväkotiaikaan oli hoitajien lemmikkilapsi..vaikka oli tietenkin ongelmia keskittymisen kanssa.Ei ole koskaan ollut raivareita ja jaksaa tarvittaessa keskittyä asioihin..Rutiineja on aamulla kouluun herätys 7.00 ja illalla nukkumaan 21.00 ja hyvin on sujunut.Vaikka lääkärit yrittivät että poika nukkumaan 20.00.(Pari iltaa itkun kanssa nukkumaan tuohon aikaan ja tosi pahalla mielellä.Nyt nukkumaan enne 21.00 ja mukavammalla mielellä molemmat kun ei tarvitse tappelulla ja itkun kanssa mennä.:))Pojan eka luokka meni hyvin,aloitti koulun luokassa jossa 20 oppilasta suurin osa poikia(eikä mitään rauhallisimpia poikia)opettaja ei kertonut "ongelmista",reppuvihossa ei koskaan mitään,ei soitellut ja palavereissa kehui kivaksi pojaksi vaikka välillä levoton.Pari muuta äitiä sanoi omista pojistaan, että joka päivä jotain reppuvihossa ja jälki-istuntoja ym..
Syksyllä alkoi 2-luokka ja yhtä´äkkiä koululääkärin vastaanotolla kertoi pommin, että lapsi levoton koulussa, ei jaksa keskittyä tunnilla ja opettaja pelkää oppimisen vaikeutuvan..Koululääkäri laittoi lähetteen lastenpsykologille ja kehotti ottamaan selvää koti-oloista!Varmaan siksi että olen YH.Uskomatonta..Siellä sitä sitten kerrottiin elämänkertaa,syyllistettiin minun omat vanhemmat,että ovat olleet huonoja ihmisiä.."Tyttöparka mitä olet joutunut kestämään.."Vaikka vanhempani olivat ihan normaaleja rakastavia ihmisiä..Kerran sain tukkapöllyä ja siitä se alkoi..olen väärinkohdeltu lapsi jolla varmaan on AD/HD mutta sitä ei siihen aikaan tutkittu!Haluanko omalle pojalleni saman tulevaisuuden?Tässä tätä rumbaa pari kuukautta kestänyt..on yritetty hommata meille tukiperhe, jotta lapsen ei tarvitse olla yksin PITKÄÄN kotona..Teen töitä enintään n.20-30 tuntia viikko ja lapsi pari tuntia päivässä yksin kotona ja jos ilta vuoroja aikuinen tulee pojan seuraksi..mutta ei väkisin yrittivät iltapäiväkerhoon poikaa jonne hän ei halua..(koska ekaluokan ajan oli siellä jossa hirveää kaaos,ei saanut tehdä läksyjä,ei annettu kunnollista välipalaa ym.)ja sitä tukiperhettä olivat jo etsimässä..joka 3.viikonloppu poika menee heille,saan kuulemma omaa aikaa!Yritin selittää,että saan omaa aikaa kun tarvitsen.On vanhemmat ja kaverit jotka mielellään katsoo lasta tarvittaessa.Mutta näytti,että eivät kuuntele..Vihdoin hermostuin ja sanoin että en halua tukiperhettä.Tukiverkkoni on hyvä ja pärjään.Nyt se asia on onneksi jäissä ainaki vähän aikaan.Nyt lapselleni on määrätty Concerta-lääke.Jota ei vielä aloitettu.Lääkäri totesi tippa linssissä,että olen pahoillani että joudun määräämään lääkkeen hänelle,koska pienryhmä riittäisi hänelle ja hän rauhottuisi,jmutta pienryhmää ei ole tässä kaupungissa.Eli näin saadaan yksi lapsi 20:stä hiljaiseksi ja toivotaan,että ope nyt tyytyväinen.Mutta sen verran syyllisyyttä pienensi että kehui poikaa herttaiseksi ja kotioloissa (eikä äidissä) mitään vikaa..Jotenkin tuntuu niin väärältä,että lääkkeillä saadaan eloisa lapsi taas samaan raamiin muiden lasten kanssa ja pelottaa mitä nuo lääkkeet saavat aikaan??Miten lapsi muuttuu?Ja onko hän enää sama poika?Ja entä jos hän masentuu ja alkaa saamaan noita raivareita ja kiukkukohtauksia,niinkun jotkut äidit ovat täällä kertoneet..Ja miten pojan jalkapalloharrastus,jossa mukana ollut jo 5 vuotta?Vaikuttaako siihen jotenkin?Niin suututtaa..- marjapuuro
Älä anna lapsellesi lääkkeitä vain siksi, että hiljenisi, jos äitinä vähänkin epäilet, ettei se ole hyväksi. Hae apua, vaadi, kysele. Muuta, vaihtakaa koulua, mitä tahansa. Älä anna tasapäistää poikaa, hänessä ei ole mitään vikaa.
Temperamentti ei ole asia, joka pitäisi vaimentaa.
Etsi ammattikasvattajia, jotka tukevat sinua. Etsi niin kauan kuin löydät, varmasti löytyy joku.
Voimia sinulle ja lapsellesi! - meilläkin...
marjapuuro kirjoitti:
Älä anna lapsellesi lääkkeitä vain siksi, että hiljenisi, jos äitinä vähänkin epäilet, ettei se ole hyväksi. Hae apua, vaadi, kysele. Muuta, vaihtakaa koulua, mitä tahansa. Älä anna tasapäistää poikaa, hänessä ei ole mitään vikaa.
Temperamentti ei ole asia, joka pitäisi vaimentaa.
Etsi ammattikasvattajia, jotka tukevat sinua. Etsi niin kauan kuin löydät, varmasti löytyy joku.
Voimia sinulle ja lapsellesi!Poikani on nyt 14v, kaikki alkoi kun hän aloitti koulun.Esikoulussa ei huomattu mitään erikoista, poika oli vain hieman vilkkaampi kuin muut, avulias ja kiltti.
2 ensimmäistä kuukautta koulussa meni hyvin, kunnes alkoi opettajalta tulla viestiä, että poika käyttäytyy aivan kamalasti, ei pysy aloillaan, puhuu liikaa, ja ei keskity tunnilla. syytä tietysti alettiin kaivaa kotoa,syylliseksi koitettiin väkipakolla meitä vanhempia.(jotka ei laita rajoja yms.) Olin aivan sekaisin, mitä tämä on? Miksi poika tulee joka päivä koulusta itkien kotiin? Miksi opettaja syyttelee meitä?
Lähdin hakemaan apua, neurologiselta. 2 vuotta käytiin kaiken näköisissä tutkimuksissa ym. ja poika sai diagnoosin lievä Ad/Hd muistihäiriö.
Lääkitystähän heti toivottiin, mutta kieltäydyimme.Lastamme ei lääkkeillä hiljennetä, varsinkaan kun kyse on lievästä Ad/Hd:stä. Pojan luonteeseen kuuluu sosiaalisuus,tykkää keskustella asioista, ja sanoa mielipiteensä asioihin. Ei ole väkivaltainen yms. mitä pahimmassa tapauksissa Ad/Hd sisältää.
Diagnoosin jälkeen opettaja vaihtui, ja "oireet" lieveni.(jos näin voi sanoa) 3-6 luokalla poika rauhottui selvästi, paitsi kaikesta sai olla muistuttamassa, muuten unohtui. Ennen yläasteelle lähtöä, oli taas kerran palaveri koululla, ja terveydenhoitaja suositteli taas kerran lääkitystä.Emme suostuneet, sillä kuuntelin poikani mielipiteitä asiaan. Lääkityksen aloitus olisi tarkoittanut taas samaa ravausta kasvulla, ja hoitojaksoja.Poika oli valmis lääkitykseen, mutta ei jatkuviin kasvulla käynteihin.Silloinen opettaja oli meidän kanssa samoilla linjoilla, koska oli tullut hyvin toimeen pojan kanssa.
Nyt tuntuu taas että asiat alkaa kärjistymään, murrosikä on tuonut uusia tuulia mukanaan, ja poika on yläasteella. Jatkuvasta häiriköinnistä on tullut merkintöjä, ja muutoma opettaja on selkeästi ottaneet pojan "silmätikuksi". Luokka on muutenkin rauhaton, joka vaikuttaa pojan keskittymiseen aika paljon.(Oppilaat luokalla tietää mistä narusta nykäistä, jotta saavat "hauskuuttaa" itseään, ja tuntuu että AINA syntipukiksi asetetaan poikani)
Kysyin mahdollista luokan vaihdosta, josta poika itsekkin on puhunut.(Alkaa olemaan tosi väsynyt ja turhautunut) Tämä ei kuulemma ole ratkaisu!
En tiedä enään mitä voisin asialle tehdä.Periksi en aijo antaa, koska kotona meillä menee hyvin, ja koulussa vain on tuota rauhattomuutta.
Olen Ad/Hd lapsen äiti, mutta myös Kk-avustaja.Joten kykenen katsomaan asioita myös koulun näkökulmasta, mutta ensisijaisena kuuntelen omaa lastani!!!
Voimia kaikille samanlaisissa asioissa taisteleville!!!
- Hannuttaa
Nuoret yritetään masentaa ja ssada katkeroitumaan!
17-V TYTTÖ ...
Vapaus valita
Kirjoittanut: Elämä edessä 8.1.2009 klo 00.44
Nuori naisen alku jolla elämä edessä haluaa aloittaa lain mukaisen oman aikuistumisen etsimällä itse koulutksen tai työ paikan ihanne ammattiin jota hän jo lapsena on haaveillut.Nyt hänen Jumalansa hänen sisäänä kirjoittaman vapauden LAIN VALITA ITSE111 kyseisten elämän valintojen työstämis/etsimisen tapa HALUTAAN RAJATA/ estetään .Mitään ymmärtämättömien aivoiltaan piip tasolle jääneiden aivopestyjen paikoilleen jymähtäneiden ITSEÄÄN TÄYNNÄ OLEVIEN LIKINÄKÖISTEN IHMISTEN TOIMESTA.
TÄSSÄ JÄLLEEN YKSI ESIMERKKI SIITÄ,KUINKA MEIDÄT
HALUTAAN AIVOPESTÄ NÄKEMÄÄN TÄMÄN IHMISEN VALINTA. JONKUN MÄÄRÄÄVÄN TAHON VÄÄRISTYNEEN NÄKÖKANNAN MUKAISESTI.
OLITTEKO TE KESKUSTELLEET TYTÖN KANSSA MITÄ HÄN ON ELÄMÄLTÄÄN HALUNNUT.
TE JOTKA SANOTTE KARANNUT !!!!!!!!!!!!!!!!!
===========================================
TE JA TEIDÄN LAISENNE TUHOATTE VAPAUDEN VALITA
OMAN KOTOA LÄHDÖN.
ITSE LÄHDIN 15-VUOTIAANA JA MENIN TÖIHIN,KOSKA KATSOIN PÄÄSTÖTODISTUKSENI ANTAVAN MINULLE VAPAUDEN VALITA.
OLEN EDELLEEN TYÖELÄMÄSSÄ JA ONNELLINEN,MINUA EI KOULUTTETUT oirehtivat OLE VOINEET KAHLITA AHTAISIIN
TYHJÄNPÄIVÄISIIN PASKAN TÄRKEISIIN ELÄMÄÄ RAJOITTAVIIN HEGELLISIIN KESKITYSLEIREIHIN.
TOIVOTTAVASTI TYTTÖ SAA SIIVET PÄÄSTÄKSEEN KARKUUN NIITÄ TAHOJA JOTKA HUOLI AIVOPESU OHJELMALLA AIKOVAT VIELÄ KAHLITA HÄNET JA RAJOITTAA HÄNELLE JO LAIN MUKAANKIN KUULUVAA OMAA ELÄMÄÄ!
NÄMÄ JOTKA TYTÖN PALATTUA ALOITTAVAT SAATANALLISEN KUULUSTELUN SANOILLA "ME OLLAAN OLTU HUOLISSAMME" . JA TÄMÄN JÄLKEEN LISÄÄVÄT PAINETTA . MUKA HUOLISSAAN. SAIRASTA YHTEISKUNTAA.
EIVÄT OLLEET TÄHÄNKÄÄN MENNESSÄ PYSTYNEET NÄKEMÄÄN TYTÖN SILMIN MAAILMAA.
SOKEITA TALUTTAJIA !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haistoin ensin tuoksusi
Käännyin katsomaan oletko se todellakin sinä , otin askeleen taakse ja jähmetyin. Moikattiin naamat peruslukemilla. Tu41569Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)201209- 131049
Tähdet, tähdet -tippuja Kake Randelin tilittää avoimena: "Tämä on viihdyttämistä, eikä sitä..."
ISO kiitos Kake lauluistasi!Nyt ei vaan studioyleisö lämmennyt. Olet legenda! Lue Kake Randelinin mietteet: https://w191038- 51031
- 4932
- 1928
- 3921
- 6914
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais1902